Avaus 25.7.2008

Pitkästä aikaa uusi avaus, tosin vanhoista teemoista.

Minusta kielilain mukaiset palveluvelvoitteet, joiden määrää ja tarvetta sekä kustannuksia tunnutaan monelta taholta tälläkin palstalla, varsin tarkoitushakuisesti liioiteltavan, pystytään hyvin hoitamaan - ainakin yksikielisellä alueella - ilman, että ruotsinkielen opetus olisi pakollista koko koulutettavalle ikäluokalle. Kielilaki itsessään ei luonut kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä lain merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
   
Tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoinkin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lienee tämän vähemmistön aseman vajeen kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin. Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.

Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.

Toivon, että tämä avaus saa hetken viivähtää palstalla ja että siihen saadaan asiallisia kannanottoja. Keskustelun innostavuus katoaa, mikäli kiinnostavat aihepiirit katoavat kuin tuhka tuuleen heti kohta niiden tultua esille.    
5410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Toivon, että tämä avaus saa hetken viivähtää palstalla ja että siihen saadaan asiallisia kannanottoja. Keskustelun innostavuus katoaa, mikäli kiinnostavat aihepiirit katoavat kuin tuhka tuuleen heti kohta niiden tultua esille."

Montako aloittamaasi viestiketjua on kadonnut?
Monessako kadonneessa ketjussa on ollut Talan,
hutun tai monen muun Tapiota.Rautalapiota ärsyttävän nettifennon kommentteja?

Montako erillistä viestiäsi on kadonnut?

Montako kertaa olet ollut bannissa?

Montako kirjastoa on laitettu "RKPpalstabanniin", kun bannissa ollesasi olet siirtynyt kirjastoon kirjoittamaan kielipoliittisia kannanottoja?

Kuka viime kädessä määrittelee asiallisen ja asiattoman kirjoituksen?

Kuka määrää bannista?

Tuntuu vain tuo viimeinen kirjoitusosiosi asiallisuuden viittaan puetulta ja tekopyhyyden siivittämältä Rautalapiomaiselta "on-sitä-meilläkin-kovaa-leipää-syöty" hämyilyltä.

Äänestä
  • Vastaanpa kysymyksiisi

    "Montako aloittamaasi viestiketjua on kadonnut?"

    Nimenomaan minun aloittamieni osalta muistikuvani on muutaman aloituksen osalta, mutta tokihan kirjoituksiani muiden avaamissa ketjuissa on muiden viestien ohella hävinnyt.

    "Monessako kadonneessa ketjussa on ollut Talan,
    hutun tai monen muun Tapiota.Rautalapiota ärsyttävän nettifennon kommentteja?"

    Ilmeisemminkin mainittujen kirjoittajien tekstejä on ollut ketjuissa

    "Montako erillistä viestiäsi on kadonnut?"

    Sanoisinko, että lukuisia


    "Montako kertaa olet ollut bannissa?"

    En kertaakaan

    "Montako kirjastoa on laitettu "RKPpalstabanniin", kun bannissa ollesasi olet siirtynyt kirjastoon kirjoittamaan kielipoliittisia kannanottoja?"

    En ole ollut bannissa, enkä kirjoita kirjastossa

    "Kuka viime kädessä määrittelee asiallisen ja asiattoman kirjoituksen?"

    Käsittääkseni se palstan toimintaa ajatellen viime kädessä tapahtuu palstan ylläpitäjän suorittaman arvion perusteella.

    "Kuka määrää bannista?"

    Ilmeisemminkin palstan ylläpitäjä

    "Tuntuu vain tuo viimeinen kirjoitusosiosi asiallisuuden viittaan puetulta ja tekopyhyyden siivittämältä Rautalapiomaiselta "on-sitä-meilläkin-kovaa-leipää-syöty" hämyilyltä"

    Kyllä se vaan harmittaa - minuakin.

    Äänestä

Valitettavasti kielitalibanit tulkitsevat kielilakia fundamentalistisesti.
Kielilakia ei tosiaankaan pysty noudattamaan sen kohtuuttomuuden takia. Miksi siis säädetään lakeja, jotka tiedetään mahdottomiksi noudattaa ?
Lainsäädännön pitää perustua realiteetteihin, ei toiveisiin tai poliittiseen korrektiuteen. Kieltolaki ei toiminut, eikä toimi kielilakikaan. Kielilaki jää kuolleeksi kirjaimeksi.
Pidä avaus tallessa, palataan siihen, kun syyssateet alkavat.
Suomenkin realiteetteihin sopisi parhaiten Ruotsin (työn alla olevan kielilain) mallin mukainen kielilaki, jossa Suomen virallinen pääkieli on suomi ja vähemmistöjen kielelliset oikeudet viittomakieltä myöten on otettu huomioon.

Äänestä

Pohdintasi kielioloista, mikä on todellisuutta, mikä on laki ja mikä on lain tulkintaa on tervetullutta.
Kirjoitan nyt joitakin hajanaisia vastauksia ( lomalaiska meikäläinen menee pian uimaan).

EU on kriittisessä raportissaan todennut, että suomalainen poliittinen systeemi toimii huonosti. Poliittinen valta ei kommunisoi kansan kanssa.

Kielioloja säätelevät lait ovat tyyppiesimerkki tästä kommunikaation puutteesta.
Jos Suomen kielilainsäädäntö olisi laadittu eurooppalaisen demokratiastandardin mukaan, niin kielilaki olisi valmisteltu avoimesti siitä keskustellen. Onhan se pienen suomen kielisen kansan tulevaisuuden kannalta jopa kohtalokas laki.

Tanska ja Ruotsi ovat nyt valmistelemassa uutta kielilakia, jonka tehtävänä on taata tanskan ja ruotsin kielen asema ja tulevaisuus EU:ssa ja globaalissa kanssakäymisessä. Suomen kielilain aloitteen teki 5% vähemmistö-RKP ja sen tarkoitus oli tehdä vähemmistön kielestä koko maan kieli periaatteella että se on kaikkien suomalaisten kieli.
Suomen kielilain lähtökohtana ei siis ollut kansan kielen aseman takaaminen ja suojelu EU:ssa ja globaalissa kanssakäymisessä.

On valitettavaa, ettei vieläkään poliittinen valta katso aiheelliseksi kommunisoida kansan kanssa kielipolitiikasta.
Keskustelua ei käydä poliitikkojen/puolueiden ja kansa välillä. Sitä käydään yksittäisten kansalaisten ja vähemmistöä edustavan puolueen RKPn ja sen lähipiirien välillä.

On muuten niin, että valtion velvollisuus oli tehdä edes jonkinlainen kustannuslaskelma kun uusi kielilaki räätälöitiin. Valtio ei tätä tehnyt.
Ei siis ole mielekästä keskittyä parjaamaan yksittäisiä kansalaisia, joilla ei ole valtion resursseja tehdä laskelmia. Kritiikki olisi syytä kohdistaa niille, jotka ovat kirjoittaneet nuotit eikä tyytyä ampumaan pianistia.

Sitten vielä jotain laista yleensä. Lakien pitäisi olla niin huolellisesti ja tarkasti kirjoitettuja, ettei niitä kuka tahansa voi tulkita miten tahansa aina poliittisten konjuntuurien mukaan. ilmeisesti kielilainsäädäntö jättää siinä mielessä paljon toivomisen varaa.
Meidän on monestakin syystä pantava kielilainsäädäntö perusremonttiin.

Tehkäämme parhaamme, että kielipoliittinen keskustelu leviää ja syvenee niin, että EUnkin huolestuneet tarkkailijat voivat sitten tyytyväisinä todeta, että Suomenkin poliittinen eliitti on alkanut kommunikoimaan kansansa kanssa.

Äänestä
  • eevakaro mikään tyhmempi tyttö.
    Totta ja terävää asiaa jurisit. Oli mukava lukea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ioni¤ kirjoitti:

Pitkästä aikaa uusi avaus, tosin vanhoista teemoista.

Minusta kielilain mukaiset palveluvelvoitteet, joiden määrää ja tarvetta sekä kustannuksia tunnutaan monelta taholta tälläkin palstalla, varsin tarkoitushakuisesti liioiteltavan, pystytään hyvin hoitamaan - ainakin yksikielisellä alueella - ilman, että ruotsinkielen opetus olisi pakollista koko koulutettavalle ikäluokalle. Kielilaki itsessään ei luonut kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä lain merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
   
Tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoinkin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lienee tämän vähemmistön aseman vajeen kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin. Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.

Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.

Toivon, että tämä avaus saa hetken viivähtää palstalla ja että siihen saadaan asiallisia kannanottoja. Keskustelun innostavuus katoaa, mikäli kiinnostavat aihepiirit katoavat kuin tuhka tuuleen heti kohta niiden tultua esille.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu