Kaikkihan sen tietää, että koulut on taas lähestymässä, ja olen huomannut itselläni pakko-oireiden lisääntyvän. 8-vuotias pikkuveljeni on jostain kumman syystä huomannut oudon kävely tyylni, nimittäin minun täytyy aina astua matolle parillinen luku, lattialle parillinen, kiville parillinen, nurmikolle parillinen. Jos astun vaikka matolle oikealla jalalla niin viimeinen askeleeni on oltava vasemmalla ja oikealla sitten taas lattialle tai milloin minnekkin.
Myös täysin sairaat ajatukset ihmisistä sekä kauhukuvat. Kilteistä tai vanhoista ihmisistä, vauvoista, perheestä, ystävistä, sukulaisista. Kauhukuvat heidän tippumisestaan parvekkeelta ja liiskaantuvan inhottavat minua ja pakonomainen kuoleman toivominen ja hokeminen saavat minut tuntemaan itseni ilkeäksi ja saavat minut haluamaan tappamaan itseni. Löytyy minulta muunkin laisia pakko-ajatuksia ja -mielteitä, ja ne vaivaavat minua. Katsoimme äitini kanssa syksyllä dokumenttia pakkomielle oireena tai jokin tämmöinen ja kun siinä neuvottiin että pakko-ajatuksista pääsee läkkeillä, sekä ... ja juuri silloin pikkuveljeni vaihtoi kanavaa, tyypillistä! Olen poika, ja tietääkö joku että saako pojat vai tytöt enemmän pakko-oireita?
Voisiko joku neuvoa?!
Myös täysin sairaat ajatukset ihmisistä sekä kauhukuvat. Kilteistä tai vanhoista ihmisistä, vauvoista, perheestä, ystävistä, sukulaisista. Kauhukuvat heidän tippumisestaan parvekkeelta ja liiskaantuvan inhottavat minua ja pakonomainen kuoleman toivominen ja hokeminen saavat minut tuntemaan itseni ilkeäksi ja saavat minut haluamaan tappamaan itseni. Löytyy minulta muunkin laisia pakko-ajatuksia ja -mielteitä, ja ne vaivaavat minua. Katsoimme äitini kanssa syksyllä dokumenttia pakkomielle oireena tai jokin tämmöinen ja kun siinä neuvottiin että pakko-ajatuksista pääsee läkkeillä, sekä ... ja juuri silloin pikkuveljeni vaihtoi kanavaa, tyypillistä! Olen poika, ja tietääkö joku että saako pojat vai tytöt enemmän pakko-oireita?
Voisiko joku neuvoa?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokainen nuori kokee just kaikenlaisii kummii juttui mielessään.
Se on sitä henkistä kasvua.
Jos sul on näit parillisi mitä lie niin tee just päin vastoin.
Repäse ittes irti noista pakkoliikkeist.
Ei sun niitä pakko ole tehdä.
Ja just se et kattelisit jotain dokumenttia pakko-oireist just vaikuttaa sun mieleen samal taval ku lääkäri sarjat luulotautisiin.
Älä mieti liikoja ja tutki mitkä ittessäs on vikana.
Ja just nää kuolema ja hirveät ajatus jutut on niin nuoruuteen kuuluvia.
Ne lakkaa yhtä nopeesti ku alkokin.
Mieti jotain muuta ku niitä tulee ja oo ihan rentona.
Puhu vanhemmilles tunteistas.
Voi olla et he on kokeet ihan samat jutut.
Puhuminen auttaa aina.
Relaa ja rentoudu.
Älä pullota tunteitas sisälles vaan kerro ne muille.
Olet ihan normaali nuori.
enää normaalilta vaikuta. itselläni on ollut pakko-oireita (ja muitakin erikoisia ajatuskuvioita) varhaisesta lapsuusiästä lähtien, ja minua surettaa valtavasti etteivät vanhempani ajoissa puuttuneet asiaan ja hakeneet hoitoa, kun kerran tiesivät ongelmastani, vaan vuosia meni hukkaan helvetillisellä tavalla. Todellakin, lääkitys auttaa, usein jo tavalliset masennuslääkkeet. Kannattaa hakea apua ajoissa, pakko-oireinen häiriö ei valitettavasti parane itsestään, vaan tavallisesti vain pahenee.
Minulla oli välillä kaiketi lieviä oireita, pari vuotta sitten. Minulla oli hirveä basillipelko (ja on osittain jäljellä vieläkin) koska pelkäsin saavani jonkun taudin ja sairastuttavani muutkin. Lisäksi saatoin jäädä jumittamaan valokatkasijoita jotta ne varmasti ovat kiinni ja vieläkin varmistan ettei hana tai katkaisija ole jäänyt johonkin väärään asentoon.
Ja sitten outoa on se että vaikken usko Jumalaan, en vaan voi(nut) jättää ristiä väärinpäin.
Kaiketi jokaisella on ainakin jonkinlaisia pieniä pakkomielteitä, joistakin vain täytyy päästä yli pistämällä vastaan. Kuulemma isällänikin oli nuorena jotain omituisia tapoja.
Ehkä nämä nuoruuden mukana joskus häviäävät...
Pahoista pakkomielteistä en sitten osaa sanoa mitään.
mutta yleensä kai valitettavasti tuntuvat pahenevan. Pakko-oireinen häiriö yleensä puhkeaa juuri nuoruudessa. Itsellä kanssa ollut hirveä bakteeri- ja likapelko (se on kai niitä yleisimpiä), kaikenlaista asettelua ja tarkistelua. Jos ei vaiva itseä häiritse eikä se rajoita elämää, sen voi antaa olla, mutta jos se ahdistaa ja vie kohtuuttomasti aikaa ja aiheuttaa asioiden välttelyä ym. kannattaa hakea apua.
Itselläni melko samantapaista pakko-oireilua, ollut useamman vuoden ajan. Lääkehoito on auttanut, nyt vain huonompi kausi meneillää..
Enää,25 v ja mulla on noita kuolemis ajatuksia läheisistä ja muista...myös lemmikeistäni...luulen että kohta mulle itelle tapahtuu jotakin kun tollasia mulle tulee päähän...en ymmärrä miksi...niiden ajatuksien ilmaantuessa tunnen vihaa ja häpeää itseäni kohtaan ja pitää heti ajatella jotakin pahaa itestäni ja nopeasti hokea mielessäni että " en tarkota kellekään mitään pahaa oikeasti!"...
Hakeudut avun ja lääkityksen piiriin, koska kuvaamasi oireet kuulostavat jo ulkopuolisestakin
tosi ahdistavilta. Ehkä moni kaltaisesi on päätynyt tekemään jollekin toiselle tai itselleen pahaa... Toivottavasti sinulla on voimia hakea itsellesi apua ja kotikunnassasi on mielenterveysasioiden hoito kunnossa...
Pakko-oireiset eivät tee OIKEASTI muille pahaa vaikka sitä ajattelevatkin, harvemmin itsellekään.Kannattaisi vähän miettiä mitä laukoo kun ei tiedä asioista.Ne ovat ajatuksia jotka ahdistavat eikä ne muutu teoiksi.Väkivaltaisista ajatuksista kärsivät ovat ylikilttejä ihmisiä.Apua ja lääkitystä kyllä tarvitsevat, oireet eivät yleensä katoa hoitamatta.
Osu ja upposi kyllä muhun ja pahasti,itsellä ihan samoja pahoja ajatuksia ja kuvia perheenjäsenistä ja muista ihmisistä,joille en IKINÄ toivoisi tapahtuvan mitään pahaa!
Nämä ajatukset saavat myös minut haluamaan tappamaan itseni!
Mikähän vaivaa...???