LASTEN VAPAUDENRIISTO ON EDELLEEN TURVATTU LAILLA UUDESSA LASTENSUOJELULAISSA JA ETENKIN PSYKIATRISEEN HOITOON ERIKOISTUNEISSA HOITOLAITOKSISSA VÄKIVALTAA KÄYTETÄÄN SUMEILEMATTA
Uuden lastensuojelulain 417/2008 §61-§74 (Rajoitukset sijaishuollossa) mahdollistavat lapsiin kohdistuvan väkivallan käytön lapsia kohtaan laillisesti. Väkivallaksi katson henkisen väkivallan, jota rikosoikeus ei tunne, mutta joka voi ilmetä käytännössä esimerkiksi tapaamisoikeuden rajoituksin (§62), kiinipitämisenä (§68) ja liikkumavapauden käyttönä (§69) sekä eristämisenä (§70) ( Näiden rajoitusten käyttöä ei ole laissa säännöstelty kotioloissa. En ole kuullut tuomioista, joissa tuomioiistuin olisi tuominnut koteja näiden rajotusten käytöstä ja lastensuojelupuolellahan nämä ovat laillistettuja. Rikosoikeus tuntee liikkumavapauden ja eristämisen vapaudenriisto -nimikkeen alla, kuitenkin sallien nämä lailla huostaanotetuille lapsille.
Kuka pitää huolta lapsen turvallisuudesta huostaanoton jälkeen? Oman kokemukseni mukaan äiti yritää pitää huolta lapsen turvallisuudesta huostaanotonkin jälkeen, mutta äiti vaiennetaan käyttäen tapaamisoikeuden rajoituksia. Tapaamisoikeuden rajoituksen perusteeksi riittää mikätahansa lastensuojelun sosiaalityöntekijän vakiintuneiksi ilmaisuiksi osoittautut käsitys. Näitä käsityksiä ei tarvitse erikseen millään tavoin perustella. Käsityksiin haetaan vahvistusta pyytäen käsityksiä myös lastensuojelua toteuttavan tahon puolelta.
Lapsen turvallisuus ei ole taattu nykyisen lastensuojelulain perusteella. Lastensuojelulain §61-§74 antavat huostaanoton jälkeiselle hoitavalle taholle täydellisen vapauden kohdella lasta miten haluavat, kunhan lapseen ei jää fyysisen välkivallan merkkejä.
Olen itse joutunut kotikasvatuksessa käyttämään Lastensuojelulain §69 mukaista toimintaa kerran, eli liikkumisvapauden rajoitusta. Lapsi oli edellisenä iltana poistunut hänelle luvalliselta alueelta kodin pihapiirissä. Äiti juoksi 15 minuuttia lähiympäristössä hiestä ja kauhusta märkänä ja oli jo painamassa hätänumeron nappulaa, kun lapsi ilmenstyi äidin näköpiiriin. Lapsi oli tällöin 7-vuotias. Seuraavana kahtena iltana lapsellani ei ollut lupa lähteä leikkipuiston jälkeen ulos kotoaan, vaikka leikkikaverit hakivat häntä ulos. Pärjäsimme kotikasvatuksessa 8 vuotta tällä yhdellä rajoitustoimenpiteellä (lastensuojelulain §61-§74 mukaiset rajoitukset).
Lisäksi käytin lapsen liikkumavapauden rajoitusta lapsen oltua 7-vuotias omiin tarkoituksiini: kävin kaksi kertaa viikossa lenkillä puolen tunnin ajan ja pyysin lastani olemaan tämän ajan sisällä. Lapsi hyväksyi äidin pyynnön, eikä kokenut tätä liikkumavapauden rajoitusta rangaistuksena.
Kun lapsi oli otettu huostaan, jotta hän saisi psyykkistä hoitoa, häneen sovellettin lähes päivittäin §70 :n Eristämistä kolmen vuoden ajan, ja §62 Tapaamisoikeuden rajoitusta säännöllisin väliajoin. Muita rajoitus toimenpiteitä on käytetty silloin tällöin. Eristäminen ei ollut virallisesti eristämistä, koska eristäminen tehtiin enimmäkseen lapsen huoneeseen laitoksessa. Lapsi olit tästä eristämisestä kauhuissaan ja itki. Äiti tiesi eristämisestä, koska lapsi itki tätä usein puhelimessa ja lapsi kertoi eristämisistään myös suullisesti. Lisäksi äiti näki kaikilla käynneillään laitoksessa tämän pykälän soveltamista muihin lapsiin. Tämän näkivät myös mm. lapsen kummi. Äiti kritisoi voimakkaasti lastensuojelulaitoksen henkilökuntaa eristämisistä ja otti lisäksi yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään, joka ei edes katsonut aiheelliseksi kirjoitaa äidin huolta muistiinpanoihinsa.
Laitoksen talousmenoista olisi mahdollista katsoa, kuinka paljon laitos on käyttänyt rahaa uusien ovien hankkimiseen/vuosi, mikäli nämä tiedot ovat julkisia. Olisi mielenkiintoista kysyä laitoksen vakuutusyhtiöltä, onko rahat laskutettu myös täältä sekä kaupungin sosiaalitoimistosta, onko rahat oviin laskutettu myös täältä. Yksi ovi maksoi n. 40 euroa ja kesti ehjänä hyvin vähän aikaa. Rikotut ovet lapset joutuivat maksamaan omista käyttövaroistaan. Lisäksi pitäisi selvittää, onko lapsen käyttövaroihin koskeminen lain mukaista, koska laki velvoittaa antamaan lapselle tietyt käyttövarat, joiden käytöstä lapsi saa itse päättää. Lapset eivät päättäneet itse kustantaa rikottuja ovia käyttövaroistaan.
Poiketen muista laitoksen lapsista oma lapseni ei rikkonut ovia. Kerran hänen ovensa oli rikottu toisen lapsen toimesta lapsen kertoman mukaan. Lasta ei uskottu, vaan rahat otettiin hänen käyttövaroistaan. Käytännössä äiti maksoi oven, koska hän antoi lapselleen nämä puuttuvat käyttövarat.
Koska äiti vastusti rankasti lapsen eristämistä huoneenseensa, sovellettiin lapseen pykälää §62 Tapaamisoikeuden rajoitus, kohteena äitinsä. Perusteluiksi tätä eristämistä ei laitettu, vaan katsottiin asiaa laajemmin ja laajemmin perusteltuna äiti vaaransi lapsensa kehityksen. Kun tätä perustetta ei enää voitu käyttää, laitettiin perusteluiksi epäily, että lasta on käytetty seksuaalisesti hyväki ja epäilyn kohteeksi laitettiin äiti.
Nyt lapsi on "täysoppinut" lastensuojelulaitoksen kasvatti, joten häneen ei tarvitse soveltaa mitään rajoitustoimenpiteitä, lukuunottamatta rajoittaa §62 mukaisesti tapaamisia äidin kanssa, koska äiti on ollut kykenemätön olemaan vanhempi jo vuosikausia. Tarkemmin tätä kykenemättömyyttä ei ole määritelty missään. Äiti ihmetteleekin, miksi hänen on annettu olla kykenemättömänä olemaan vanhempi näiden vuosikausien aikana (olettaen, että vuosikaudet tarkoittaa viittä vuotta) ainakin viisi vuotta kaikki viikonloput ja lomat lapsensa kanssa sekä käymään lapsensa kanssa tämän lisäksi kerran viikossa erilaisten harrasteiden parissa ennen pulitoista vuotta sitten annettua tapaamisoikeuden rajoituksta.
Lastensuojelulain §5 Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset ei voida soveltaa lapseeni, koska lapsi on käynyt läpi useiden vuosien aikana Lastensuojelulain pykälien §61-§74 mukaiset rajoitukset, eikä uskalla ilmaista lastensuojelulaitoksen henkilökunnan pelossa mielipiteitään, eikä toivomuksiaan, jotka millään tavoin liittyisivät lastensuojelulaitoksen henkilökuntaan ja samalla hänen omaan elämäänsä.
Muiden lasten vanhempien kanssa käymieni keskustelujen perusteella, olen sitä mieltä, että oman perheeni kokemukset ovat yleistettävissä hyvinkin useisiin perheisiin, joiden lapsi on huostaantotettu ja etenkin perheiden, joiden lapsi tarvitsee psyykkistä apua. Tätä käsitystä vahvistavat lisäksi erilaiset verkkokeskustelut lastensuojeluasioista.
Uuden lastensuojelulain 417/2008 §61-§74 (Rajoitukset sijaishuollossa) mahdollistavat lapsiin kohdistuvan väkivallan käytön lapsia kohtaan laillisesti. Väkivallaksi katson henkisen väkivallan, jota rikosoikeus ei tunne, mutta joka voi ilmetä käytännössä esimerkiksi tapaamisoikeuden rajoituksin (§62), kiinipitämisenä (§68) ja liikkumavapauden käyttönä (§69) sekä eristämisenä (§70) ( Näiden rajoitusten käyttöä ei ole laissa säännöstelty kotioloissa. En ole kuullut tuomioista, joissa tuomioiistuin olisi tuominnut koteja näiden rajotusten käytöstä ja lastensuojelupuolellahan nämä ovat laillistettuja. Rikosoikeus tuntee liikkumavapauden ja eristämisen vapaudenriisto -nimikkeen alla, kuitenkin sallien nämä lailla huostaanotetuille lapsille.
Kuka pitää huolta lapsen turvallisuudesta huostaanoton jälkeen? Oman kokemukseni mukaan äiti yritää pitää huolta lapsen turvallisuudesta huostaanotonkin jälkeen, mutta äiti vaiennetaan käyttäen tapaamisoikeuden rajoituksia. Tapaamisoikeuden rajoituksen perusteeksi riittää mikätahansa lastensuojelun sosiaalityöntekijän vakiintuneiksi ilmaisuiksi osoittautut käsitys. Näitä käsityksiä ei tarvitse erikseen millään tavoin perustella. Käsityksiin haetaan vahvistusta pyytäen käsityksiä myös lastensuojelua toteuttavan tahon puolelta.
Lapsen turvallisuus ei ole taattu nykyisen lastensuojelulain perusteella. Lastensuojelulain §61-§74 antavat huostaanoton jälkeiselle hoitavalle taholle täydellisen vapauden kohdella lasta miten haluavat, kunhan lapseen ei jää fyysisen välkivallan merkkejä.
Olen itse joutunut kotikasvatuksessa käyttämään Lastensuojelulain §69 mukaista toimintaa kerran, eli liikkumisvapauden rajoitusta. Lapsi oli edellisenä iltana poistunut hänelle luvalliselta alueelta kodin pihapiirissä. Äiti juoksi 15 minuuttia lähiympäristössä hiestä ja kauhusta märkänä ja oli jo painamassa hätänumeron nappulaa, kun lapsi ilmenstyi äidin näköpiiriin. Lapsi oli tällöin 7-vuotias. Seuraavana kahtena iltana lapsellani ei ollut lupa lähteä leikkipuiston jälkeen ulos kotoaan, vaikka leikkikaverit hakivat häntä ulos. Pärjäsimme kotikasvatuksessa 8 vuotta tällä yhdellä rajoitustoimenpiteellä (lastensuojelulain §61-§74 mukaiset rajoitukset).
Lisäksi käytin lapsen liikkumavapauden rajoitusta lapsen oltua 7-vuotias omiin tarkoituksiini: kävin kaksi kertaa viikossa lenkillä puolen tunnin ajan ja pyysin lastani olemaan tämän ajan sisällä. Lapsi hyväksyi äidin pyynnön, eikä kokenut tätä liikkumavapauden rajoitusta rangaistuksena.
Kun lapsi oli otettu huostaan, jotta hän saisi psyykkistä hoitoa, häneen sovellettin lähes päivittäin §70 :n Eristämistä kolmen vuoden ajan, ja §62 Tapaamisoikeuden rajoitusta säännöllisin väliajoin. Muita rajoitus toimenpiteitä on käytetty silloin tällöin. Eristäminen ei ollut virallisesti eristämistä, koska eristäminen tehtiin enimmäkseen lapsen huoneeseen laitoksessa. Lapsi olit tästä eristämisestä kauhuissaan ja itki. Äiti tiesi eristämisestä, koska lapsi itki tätä usein puhelimessa ja lapsi kertoi eristämisistään myös suullisesti. Lisäksi äiti näki kaikilla käynneillään laitoksessa tämän pykälän soveltamista muihin lapsiin. Tämän näkivät myös mm. lapsen kummi. Äiti kritisoi voimakkaasti lastensuojelulaitoksen henkilökuntaa eristämisistä ja otti lisäksi yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään, joka ei edes katsonut aiheelliseksi kirjoitaa äidin huolta muistiinpanoihinsa.
Laitoksen talousmenoista olisi mahdollista katsoa, kuinka paljon laitos on käyttänyt rahaa uusien ovien hankkimiseen/vuosi, mikäli nämä tiedot ovat julkisia. Olisi mielenkiintoista kysyä laitoksen vakuutusyhtiöltä, onko rahat laskutettu myös täältä sekä kaupungin sosiaalitoimistosta, onko rahat oviin laskutettu myös täältä. Yksi ovi maksoi n. 40 euroa ja kesti ehjänä hyvin vähän aikaa. Rikotut ovet lapset joutuivat maksamaan omista käyttövaroistaan. Lisäksi pitäisi selvittää, onko lapsen käyttövaroihin koskeminen lain mukaista, koska laki velvoittaa antamaan lapselle tietyt käyttövarat, joiden käytöstä lapsi saa itse päättää. Lapset eivät päättäneet itse kustantaa rikottuja ovia käyttövaroistaan.
Poiketen muista laitoksen lapsista oma lapseni ei rikkonut ovia. Kerran hänen ovensa oli rikottu toisen lapsen toimesta lapsen kertoman mukaan. Lasta ei uskottu, vaan rahat otettiin hänen käyttövaroistaan. Käytännössä äiti maksoi oven, koska hän antoi lapselleen nämä puuttuvat käyttövarat.
Koska äiti vastusti rankasti lapsen eristämistä huoneenseensa, sovellettiin lapseen pykälää §62 Tapaamisoikeuden rajoitus, kohteena äitinsä. Perusteluiksi tätä eristämistä ei laitettu, vaan katsottiin asiaa laajemmin ja laajemmin perusteltuna äiti vaaransi lapsensa kehityksen. Kun tätä perustetta ei enää voitu käyttää, laitettiin perusteluiksi epäily, että lasta on käytetty seksuaalisesti hyväki ja epäilyn kohteeksi laitettiin äiti.
Nyt lapsi on "täysoppinut" lastensuojelulaitoksen kasvatti, joten häneen ei tarvitse soveltaa mitään rajoitustoimenpiteitä, lukuunottamatta rajoittaa §62 mukaisesti tapaamisia äidin kanssa, koska äiti on ollut kykenemätön olemaan vanhempi jo vuosikausia. Tarkemmin tätä kykenemättömyyttä ei ole määritelty missään. Äiti ihmetteleekin, miksi hänen on annettu olla kykenemättömänä olemaan vanhempi näiden vuosikausien aikana (olettaen, että vuosikaudet tarkoittaa viittä vuotta) ainakin viisi vuotta kaikki viikonloput ja lomat lapsensa kanssa sekä käymään lapsensa kanssa tämän lisäksi kerran viikossa erilaisten harrasteiden parissa ennen pulitoista vuotta sitten annettua tapaamisoikeuden rajoituksta.
Lastensuojelulain §5 Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset ei voida soveltaa lapseeni, koska lapsi on käynyt läpi useiden vuosien aikana Lastensuojelulain pykälien §61-§74 mukaiset rajoitukset, eikä uskalla ilmaista lastensuojelulaitoksen henkilökunnan pelossa mielipiteitään, eikä toivomuksiaan, jotka millään tavoin liittyisivät lastensuojelulaitoksen henkilökuntaan ja samalla hänen omaan elämäänsä.
Muiden lasten vanhempien kanssa käymieni keskustelujen perusteella, olen sitä mieltä, että oman perheeni kokemukset ovat yleistettävissä hyvinkin useisiin perheisiin, joiden lapsi on huostaantotettu ja etenkin perheiden, joiden lapsi tarvitsee psyykkistä apua. Tätä käsitystä vahvistavat lisäksi erilaiset verkkokeskustelut lastensuojeluasioista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.