Olen ajautunut omien valintojeni kautta syrjäytymiskierteeseen. En osannut ilman ohjausta
itseopiskelun tielle.
Presidentti Koivisto opiskeli iltaoppikoulussa vähitellen ylioppilaaksi.
Vielä sitkeämmät suomalaiset opiskelivat kansansivistysliiton kirjekursseilla
elämälleen paremman suunnan.
Tämä olisi ollut minullekin mahdollista, mutta puuttui tahdonvoimaa.
Uskallan nimetä peilikuvan tyypin syypääksi vähäiseen yhteiskunnalliseen panokseeni.
Opin, että katkeruus ja tyytymättömyys on siedätyshoitojen alaista sisäistä materiaa.
Katkeruutta pitää työstää
silti se paistaa minusta
3
762
Vastaukset
- sitä on vältettävä
Jokainen tuntee sairaan, kitkerän vanhuksen, joka kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä.
Vähitellen kasvavaa omaa eristyneisyyttään ei itse välttämättä huomaa.
Tuntuu itsestä pahalta kun "kaikki" ihmiset selvästi näyttävät karttavan meikää. - Nimetön
Maukkain sanavalinnoin.Opiskelu on kovaa puuhaa aikaihmisenä.
- syrjäytyneet ry
Kuitenkin ainoa tapa estää luisuminen katkeruuden kuiluun. Mestarit neuvovat:
Hyväksy ensin lähin vihollisesi: Onko mesut niin juonia, että ne tarkoittaa peilikuvasta näkyvää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3753Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3670Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19530- 40521
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519- 37513