Luin tuossa muiden tekstiä ja usea näytti olevan samassa tilanteessa. Työpaikka on ja opiskelut lähes gradua vaille valmiina. Tavoitteena tutkinto, mutta entäpä sitten? Mikään ei huvita, tai kiinnosta. Toisinaan töissä tulee jo sellainen olo, että nyt tahdon kotia, enkä vastaa kenellekään edes puhelimeen. Sitten olen yksinäinen kotona, mutta olen myös yksinäinen ihmisten seassa, jopa kavereiden. MUutama hyvä ystävä on, mutta jotenkin välimatka on tuonut suhteeseen etäisyyden, eikä mikään tunnu enää samalta.
Tahtoisin vain pois täältä jonnekin suureen maailmaan kokemaan jotain uutta. Todellisuudessa tiedän, että sieltä kun palaa, niin tilanne on entistä kauheampi.
Olisi kiva löytää uusia ihmisiä ajatusten vaihtoon ja ehkä piristämään päivää. Mistä aikuisena oikeesti voi löytää edes ystäviä? Työpaikallakin jokaisella on jo perhe ja ikää lähes 20 vuotta enemmän kuin itsellä. Olen 23 ja ehkäpä masentunut, kun aloitekyky puuttuu. Olen aina urheillut, mutta nyt tuntuu, etten pääse näiden seinien ulkopuolelle enää. Yksin kun kaikki pitäisi tehdä niin se ei huvita, sosiaalinen luonne kun pohjimmiltaan on.
Sä olet yksin yksinäinen
Mä olen yksin yksinäinen
Mä olen onnen kerjäläinen,
kurjuuden kuningas
Tahtoisin vain pois täältä jonnekin suureen maailmaan kokemaan jotain uutta. Todellisuudessa tiedän, että sieltä kun palaa, niin tilanne on entistä kauheampi.
Olisi kiva löytää uusia ihmisiä ajatusten vaihtoon ja ehkä piristämään päivää. Mistä aikuisena oikeesti voi löytää edes ystäviä? Työpaikallakin jokaisella on jo perhe ja ikää lähes 20 vuotta enemmän kuin itsellä. Olen 23 ja ehkäpä masentunut, kun aloitekyky puuttuu. Olen aina urheillut, mutta nyt tuntuu, etten pääse näiden seinien ulkopuolelle enää. Yksin kun kaikki pitäisi tehdä niin se ei huvita, sosiaalinen luonne kun pohjimmiltaan on.
Sä olet yksin yksinäinen
Mä olen yksin yksinäinen
Mä olen onnen kerjäläinen,
kurjuuden kuningas
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on samoja ajatuksia. Vaikka mä nyt en vaan tuntisi porukassa oloani yksinäiseksi, jos tunnen kuuluvani joukkoon ja mut hyväksytään sellaisena kuin olen. Jotenkin tuntuu ettei täältä suomesta mitään kavereita tule saamaan. Kaikilla on ne omat piirinsä ja baari sitä ja baari tätä. Ehkäpä mä kerään kasan rahaa ja muutan japaniin asumaan ;)
Ja mitenköhän Japaniin muuttaminen auttaisi asiaa? Siellähän ollaan vielä enemmän sulkeutuneita kuin täällä Suomessa, etenkin ulkomaalaisia kohtaan.
Kuulostaa aika tutulta. Itse olen vasta valmistunut ja siirtynyt työelämään vieraalle paikkakunnalle, jossa en tunne ketään ja tutustuminen on vaikeaa, kun kaikilla on jo perheet ja vakiintuneet ystäväpiirit. Kaikki kaverit asuu nyt väh. 300 km etäisyydellä ja niilläkin alkaa olla jo niin omat kuviot, puhutaan lasten korvatulehduksista ja särkänniemenretkistä...siihen on perheettömän vaikea mahtua mukaan. Olo on äärettömän yksinäinen ja miettii, että tässäkö tämä mun elämä nyt on työtä ja työtä...ei mitään muuta!...
Juttusi oli ihan kuin omasta suustani..
Itsellä aika samanlainen tilanne, kohta 25v ja opiskelut pian gradua vaille valmiina. Asun poikaystävän kanssa, mutta kavereita on vain kourallinen enkä tiedä mistä saisin uusia ystäviä, tuntuu olevan todella vaikeaa. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, laita viesti: [email protected].
Mä olen 21v ja Helsingistä. Jos joku tahtoo mailailla tai lähteä kävelylle keskustaan jutusteleen maailman menosta niin olis jeesh.
emaili: [email protected] (spammi suojattu, siksi tuollainen)
Mä en ole ns. lauma ihmisiä, niin siksi en tahdo oikein ryhmässä tutustua.
Semmosta.