kenties olette jo kuulleetkin että Robocopista on suunnitteilla uusi osa, jonka ohjaisi Darren Aronofsky. tai näin ainakin Nelosen tekstitv ja imdb asian uutisoivat.
olihan se odotettavissa. ei jo pelkästään sen vuoksi että joka riivatun elokuvasta sikiää nykyään jatko-osia, mutta etenkin nyt kun Indiana Jones, John Rambo ja Rocky Balboa ovat kukin tehneet ainakin kaupallisesti kannattavat comebackit. joten jos kerran he, niin miksi ei Alex Murphykin, etenkin Axel Foley on myös tunkeutumassa uniimme ja mieliimme uudemman kerran.
okei, Robocop loistava, Robocop 2 hyvä, RObocop 3,,, no, kolmonenkin on siis olemassa. on kuitenkin jonkinlainen ihme ettei kyseiseen sarjaan ole tehty jo muutamaa vuotta takaperin jatkoa. samalla ihmetellään myös sitä, että miksi ei Predator ole tullut omana sarjanaan lisäosien muodossa takaisin? Ghostbusters? ja nyt kun cg on vielä niin hip ja pop, niin ihme on ettei Gremlins ole digitaalimössönä jatkanut eloaan. tai hitto vie, edes Critters.
tietenkään edes Aronofskyn tekemänä, en ole innoissani Robocopin uudesta tulemisesta,,, mutta kuitenkin,,,
ne harvat kerrat kun jatko-osat (tai remaket) ovat olleet oikeasti nautinnollisia, niin ne ovat tapahtuneet silloin kun ohjaajana on ollut joku jonka ei kenties uskoisi olevan mies/nainen paikoillaan. muistellaanpa millainen kohu syntyi tiedosta että Batmanin ohjaa Tim Burton ja pääosaan valitaan koomikko.
tai ne kerrat kun ohjaajaksi oli valittu tekijä, joka kylläkin oli tuttu samasta lajityypistä kuin elokuvan alkuperäisversio, mutta ei tehnyt samaa. joo joo, puhutaan siis Cronenbergista ja Carpenterista.
olen jo hieman luovuttanut toivoani siitä, että hollywood lopettaisi jatko-osien, etc. tekemisen, joten kuvitellaan sitä pienintä pahaa.
Pi, Unelmien Sielunmessu, Fountain,,, kenties Robocopilta olisi odotettavissa jotain oikeasti odottamisen arvoista.
en odota Robocopia innoissani, mutta sisimmissäni olen jokseekin innoissani. tosin, se skeptinen minä murjoo turpaan innokasta minääni koko ajan ja taukoamatta.
jos jostain on kerran tehtävä jatko-osa, niin hitto sen tulisi olla Tango & Cash.
tai King Conan, mutta vain Ah-nuldilla. typerääkö? totta mooses! mutta kun ajattelee Conanin lopetusta. vanha kuningas Conan,,, parempi sekin kuin Josh Hartnett Conanina.
ja Tango & Cash. no, se nyt vain on sattanan jumpen huisi leffa, että senkun tekevät jatkoa. tehkööt samantien 15 osaa

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä pidin kaikista eniten ykkös ja kolmos osasta. Kolmonen oli oikeastaan huumoriltaan kaikkein parhain ja ykkönen taas fiilikseltään. Toivottavasti nelonen olisi edes kolmosen tasoa, silloin odotukset aika hyvin lunastettu. Minun pitää tunnustaa etten pitänyt oikeastaan kakkos osasta lainkaan. Jotenkin niin... Ei hyvä.
Go Robocop GO!!
Kurtwood smithin esittämä clarence boddicker on kyllä niin legendaarinen pahis, että se nostaa tämänkin elokuvan hattuhyllylle. Jatko-osat nyt olivat mitä olivat, mutta eiköhän tämä uusinkin tulisi katsottua, ihan jo yleissivistyksen nimissä.
No varauksella kannattaa suhtautua. Mielestäni kolmonen on huonoimpia leffoja koskaan joka ei tule leffakokoelmaani päätymään vaikka olenkin filmifriikki niin joku raja sentäs vaikka näin ollen kun kolmosta en osta koskaan niin robocop keffasarja on vajaana.
Tango & Cash elokuvan DVD julkaisu tarvitsisi kipeästi päivityksen,nimittäin tuosta Britti versiosta (98.min.)on leikattu jopa 5.minuuttia pois täyttä toimintaa.
Uudesta Robocopista voi odottaa mitä vaan,sillä nuori ohjaaja Darren Aronofsky on tehnyt vakuuttavampia elokuvia urallaan kuin alkuperäisen Robocopin ohjannut Paul Verhoeven.Näin uskallan väittää,kaikki kunnia kuitenkin Verhoevenille loistavasta ensimmäisestä Robocop leffasta.
Vielä kun saisi Mel Gibsonin tekemään paluun Mad Max neloseen George Millerin ohjaamana,niin kaikki olisi normaalilla tolalla elokuva maailmassa.