Hei, mä olen 14-vuotias, 157 cm pitkä tyttö, ja olen ollut ylipainoinen ja BMI:n mukaan käynyt aivan merkittävän lihavuuden alarajalla. Vielä kesäkuun alussa painoin 70 kg...Nyt painan 58 kg.
Onkohan mulle tulossa anoreksia?
Kaikki alkoi ihan vaan innostuksella, kun huomaamattani laihduin 5 kg. Aloin liikkua ja tarkkailla mitä söin. Mutta kiristin ohjaksia koko ajan. Jos aluksi söin n. 1200 kcal päivässä, nyt tunnen hirveää syyllisyyttä 800 kcal/pvä, ja pärjään hymyssäsuin, jos en syö yhtään mitään. On hirveä nälkä välillä, mutta enää en välitä siitä. Se tuntuu NIIN yhdentekevältä laihuuden rinnalla.
Olen yrittänyt jopa tunkea sormia kurkkuun kerran pari, mutta onneksi olen aina lopettanut, ennen kuin mitään tulee ylös. Mutta saan siis hirveitä omantunnontuskia jo pelkästä omenan tai salaatin syömisestä, ja lasken kaloreita koko ajan. Vaikka yritinkin unohtaa sen, edes vaikka päiväksi.
Mutta vaikken syö käytännössä muruakaan paitsi silloin, kun on pakko (perheen takia), kuntoni on vain kasvanut räjähdysmäisesti. Että lihakseni eivät ainakaan ole tästä paljoa kärsineet...
Yleensä pyöräilen n. 30 km päivässä ja yritän pysyä liikkeessä jatkuvasti. Nälkään juon teetä, mutta JOPA SIITÄ tulee täysi ja syyllinen olo. Mitä helvettiä.
Mä haluaisin voida taas syödä normaalisti. Kun katon muiden samanikäisteni syömisiä, ajattelen aina, että "lappaa vaan sinä noita kaloreita suuhusi". Ihmettelen, kuinka he eivät liho, vaikka syövät niin hirveästi...
Haluaisin taas voida herkutella välillä hyvällä omatunnolla ja unohtaa ne saakelin kalorit, mutten vaan voi.
Onkohan mulle tulossa anoreksia?
Kaikki alkoi ihan vaan innostuksella, kun huomaamattani laihduin 5 kg. Aloin liikkua ja tarkkailla mitä söin. Mutta kiristin ohjaksia koko ajan. Jos aluksi söin n. 1200 kcal päivässä, nyt tunnen hirveää syyllisyyttä 800 kcal/pvä, ja pärjään hymyssäsuin, jos en syö yhtään mitään. On hirveä nälkä välillä, mutta enää en välitä siitä. Se tuntuu NIIN yhdentekevältä laihuuden rinnalla.
Olen yrittänyt jopa tunkea sormia kurkkuun kerran pari, mutta onneksi olen aina lopettanut, ennen kuin mitään tulee ylös. Mutta saan siis hirveitä omantunnontuskia jo pelkästä omenan tai salaatin syömisestä, ja lasken kaloreita koko ajan. Vaikka yritinkin unohtaa sen, edes vaikka päiväksi.
Mutta vaikken syö käytännössä muruakaan paitsi silloin, kun on pakko (perheen takia), kuntoni on vain kasvanut räjähdysmäisesti. Että lihakseni eivät ainakaan ole tästä paljoa kärsineet...
Yleensä pyöräilen n. 30 km päivässä ja yritän pysyä liikkeessä jatkuvasti. Nälkään juon teetä, mutta JOPA SIITÄ tulee täysi ja syyllinen olo. Mitä helvettiä.
Mä haluaisin voida taas syödä normaalisti. Kun katon muiden samanikäisteni syömisiä, ajattelen aina, että "lappaa vaan sinä noita kaloreita suuhusi". Ihmettelen, kuinka he eivät liho, vaikka syövät niin hirveästi...
Haluaisin taas voida herkutella välillä hyvällä omatunnolla ja unohtaa ne saakelin kalorit, mutten vaan voi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmiselvää, että syömiskäyttäytymisesi häiritsee elämääsi. Voi sanoa, että sinulla on syömishäiriö, mutta mitään diagnoosia et kyllä saa :)
Avun hakeminen on hyvä asia. Se ei tarkoita, että joku muu vaan tulee ja änkee ruokaa sun suuhun ja saa sut vihaamaan itseäs! Ei ollenkaan. Apu on sitä, että Sinä teet itse mitä teet, mutta saat tarvittaessa neuvoja ja tukea paranemisessa.
Itse olen tehnyt kaikille minua höösänneille varsin selväksi, että he eivät saa lihottaa minua vaan tahdon tehdä sen itse. Ja hyvin on sopinut heille! :)
"Kyllä minä tästä omin nokkineni selviän" kuuluista viimeiset sanat. Harvoin siitä omin nokkineen selviää. Lihota kyllä voi vaikka päivässä, mutta elämänlaatu ei parane. Ammattiapu on tärkeää, jotta elämäsi ja mielesi pääsee tasapainoon.
Mitä aikasemmin otat asian esiin esim. terveydenhoitajan kanssa, sitä parempaa hoitoa saat ja sitä paremmin paranet. Ja vältyt monelta murheelta.. ja saat elää :)
kannattaa hakea apua.
itelle tuli just samat ''oireet'' ku olin 14, ja täs sitä nyt ollaan vuoden oltu samassa jamassa, koska en hakenu tarpeeks ajoissa apua. mitä kauemmin odotat sitä pidempään joudut kärsimään. Ei kannata odottaa että toi menis itestään ohi, ei se mene. :(
tuo kuulostaa sille, että syömisestä olisi tullut tavallaan sairasta sulle... en voi sanoa varmaan, mutta kertomasi perusteella voit olla vaarassa tulevaisuudessa jos tuo jatkuu noin.
tällä hetkellähän et ole ylipainoinen, mutta et alipainoinenkaan (lähellekkään) joten siinä mielessä ei ole mitään vaaraa. jos ymmärrät. et tavallaan vaikka laihtusit vielä kymmenenkin kiloa, olisit normaali... toisaalta, ehkä sulla vaan jotenki välähti ja tajusit kuinka hengenvaarassa olit ylipainoisena ja oot nyt parantanu tapas. se on tosi hyvä. et tähän asti sun laihdutus on ollu terveellistä.
voihan olla et syönnistä tuleva syyllinen olo johtuu siitä, että pelkäät epäonnistuvasi ja lihovasi uudelleen joten kaikki työ olisi hukkaa.