Mökkihöperyys

Voimia sinulle "erittäin höperö", et kyllä yhtään höperölle kuulosta ja kirjoituksesi kosketti minua, ehkä siksin että se laittoi ajattelemaan, kuinka sitä aina valittaa turhastakin, että on "tylsää" ja ei "viitsi" lähteä ulos jne. vaikka meikäläisellä on täydet mahdollisuudet lähteä ulos milloin vain.

Tuo että olit tytäresi luona saksassa kuulosti kivalle. Varmasti ollut kivaa vaihtelua elämään ja sellaisen reissun jälkeen varmaan pitkään olo kuin uudistunut.

Todella kurja tuo sairastuminen. Jäin miettimään, että mikä sairaus sinulle tuli? Tuttavallani on punkista aiheutunut borrelioosi ja siitä aiheutuu kuumeilua jne.

Mitä puuhailet kotona ollessa? Itse en oikein keksi kotona mitään tekemistä.

aloittaja masentunut kirjoitti:

Voimia sinulle "erittäin höperö", et kyllä yhtään höperölle kuulosta ja kirjoituksesi kosketti minua, ehkä siksin että se laittoi ajattelemaan, kuinka sitä aina valittaa turhastakin, että on "tylsää" ja ei "viitsi" lähteä ulos jne. vaikka meikäläisellä on täydet mahdollisuudet lähteä ulos milloin vain.

Tuo että olit tytäresi luona saksassa kuulosti kivalle. Varmasti ollut kivaa vaihtelua elämään ja sellaisen reissun jälkeen varmaan pitkään olo kuin uudistunut.

Todella kurja tuo sairastuminen. Jäin miettimään, että mikä sairaus sinulle tuli? Tuttavallani on punkista aiheutunut borrelioosi ja siitä aiheutuu kuumeilua jne.

Mitä puuhailet kotona ollessa? Itse en oikein keksi kotona mitään tekemistä.

Lue lisää

Vasta nyt hoksasin (sain voimia) alkaa taas tietsikan käyttöä. Kiitos sinulle, että kirjotit.
On ollut kyllä ihania ne Saksan reissut. Mulla on kolme lapsenlasta siellä. Nuorin niistä on tosin syntynt 3 kk sitten... Mutta viime kesänä oli ne kaksi muuta ja heidän kans on aina kiva leikkiä ja puuhailla kaikkea. Onneksi tyttö pääsi tänä kesänä tulemaan Suomeen, olis jäänyt muuten vauva näkemättä multa.
Mulla puhkesi vuosi sitten nivelreuma, ja se niveltulehdus oli niin raju, että jouduin sen takia olemaan kahteen otteeseen sairaalassa. Lisäksi mulla oli veressä stafylokokki- bakteeri, ja se teki minut tosi sairaaksi. Se parani, mutta reuma ei parane. Mulla se teki kädet melko kehnoksi, en pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin. Reuma vie lihasvoimia ja siksi en jaksa enää kauas kotoa kävellä.. Aiemmin kävin kävellen kaupassa ja asioilla ym. mut nyt se ei enää onnistu. Reumalääkkeet on kovia myrkkyjä, syön joka päivä kortisonia ja lisäksi kerran viikossa yhtä sytostaattilääkettä.. Olen koko ajan alttiina kaikille tulehdustaudeille.. Just nyt on taas joku menossa, ja olen jatkuvasti antibioottikuurilla.Minusta ei siis ole enää mihinkään.
Syy miksi kirjoitin just tälle palstalle, on se että mulla on masennus ja olen sen takia eläkkeellä, eli tämä on mulle tuttu alue. Mulla meni hyvin vuosien ajan ja sain kaikkea kivaa aikaseksi. Kirjoitin ylioppilaaksi 5 vuotta sitten, olin silloin 51 v. Tarkoitus on ollut jatkaa opintoja, mut sitten tuli tämä kova pudotus maan tasalle.. Olen pettynyt itseeni, tuntuu että elämä on tällä hetkellä epävarmaa.. Pystynkö enää opiskeleman? Entä matkustamaan? Saksaan tekisi mieli, ja muuallakin voisi käydä. Mut olen kuin vankina kotona. Kun vielä kärsin pahasta huimauksesta, joka johtuu kai korvista, niin tässä istun enkä muuta keksi.. Mut.. eihän kai pitäisi antaa periksi?

Ymmärrän hyvin tunteesi.
Itse olen ollut monta kuukautta sairaslomalla. Keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkikohtauksia.
Usein tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Aloin n. puoli vuotta sitten pelkäämään kaikkia sosiaalisia tilanteita, joten tuttujenkin (ne ketkä on vielä jäljellä) tapaaminen jotenkin ahdistaa, kaikki pakkollisetkin kontaktit ihmisiin ahdistaa. Masennus ja ahdistus tuo fyysisiä oireitakin, huimausta, epävarmaa oloa niin ei aina kävelylle lähtökään ole mitään nautintoa. Ja tuntuu typerältä laukata lähiympäristössä ilman mitään tarkoitusta ja päämäärää. Kuitenkin on pakko lähteä monta kertaa päivässä kävelemään, tuntuu että muuten sekoaa. Kyllä ne kävelyt kuitenkin useimmiten jotenkin vähän piristää.
Välillä on parempiakin päiviä ja tuntuu siltä, että kyllä tämä tästä. Tänään heräsin kauheaan paniikkioloon ja vieläkin olo kurja... eilen illalla olo oli jotenkin toiveikkaampi.
On hyvin ristiriitaista se, että tunnen itseni hyvin yksinäiseksi ja kaipaan ihmisiä ja sitten kuitenkin kontaktit ihmisiin ahdistaa ja jollain kummalla tavalla pelottaakin.
Muuten - olikos se nyt nimimerkki d.a.r.k.s.o.u.l (en nyt näe sun nimimerkkiä) -joskus ihmettelen kirjoituksiasi ja vastauksiasi. En tiedä, onko vika minussa ja tulkitsen kirjoituksesi väärin, mutta tuostakin tuli tunne, että halusit olla ilkeä! Etkä ymmärrä masennuksesta ja ahdistuksesta mitään. Tulee mieleen sellainen, että helpotatko omaa oloasi ilkeilemällä? Pyydän todella anteeksi, jos olen tulkinnut sinut väärin.
Tämän aloittajasta tuli mieleeni, että olisipa kiva vaihdella sinun kanssasi vaikka sähköpostiviestejä. (olen täällä aika paljon lukenut ja kirjoittanut ja ensimmäistä kertaa tuli tällainen ajatus jostakin kirjoituksesta). Mutta eipä se liene mahdollista, omaa sähköpostiosoitettani en ainakaan voi tähän laittaa, koska se muodostuu omasta nimestäni. Enkä noita sääntöjäkään ole niin tarkkaan lukenut, että en tiedä, onko sellainen sallittuakaan.
Mutta oikein paljon voimia sinulle kuitenkin!

aloittajalle kirjoitti:

Ymmärrän hyvin tunteesi.
Itse olen ollut monta kuukautta sairaslomalla. Keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkikohtauksia.
Usein tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Aloin n. puoli vuotta sitten pelkäämään kaikkia sosiaalisia tilanteita, joten tuttujenkin (ne ketkä on vielä jäljellä) tapaaminen jotenkin ahdistaa, kaikki pakkollisetkin kontaktit ihmisiin ahdistaa. Masennus ja ahdistus tuo fyysisiä oireitakin, huimausta, epävarmaa oloa niin ei aina kävelylle lähtökään ole mitään nautintoa. Ja tuntuu typerältä laukata lähiympäristössä ilman mitään tarkoitusta ja päämäärää. Kuitenkin on pakko lähteä monta kertaa päivässä kävelemään, tuntuu että muuten sekoaa. Kyllä ne kävelyt kuitenkin useimmiten jotenkin vähän piristää.
Välillä on parempiakin päiviä ja tuntuu siltä, että kyllä tämä tästä. Tänään heräsin kauheaan paniikkioloon ja vieläkin olo kurja... eilen illalla olo oli jotenkin toiveikkaampi.
On hyvin ristiriitaista se, että tunnen itseni hyvin yksinäiseksi ja kaipaan ihmisiä ja sitten kuitenkin kontaktit ihmisiin ahdistaa ja jollain kummalla tavalla pelottaakin.
Muuten - olikos se nyt nimimerkki d.a.r.k.s.o.u.l (en nyt näe sun nimimerkkiä) -joskus ihmettelen kirjoituksiasi ja vastauksiasi. En tiedä, onko vika minussa ja tulkitsen kirjoituksesi väärin, mutta tuostakin tuli tunne, että halusit olla ilkeä! Etkä ymmärrä masennuksesta ja ahdistuksesta mitään. Tulee mieleen sellainen, että helpotatko omaa oloasi ilkeilemällä? Pyydän todella anteeksi, jos olen tulkinnut sinut väärin.
Tämän aloittajasta tuli mieleeni, että olisipa kiva vaihdella sinun kanssasi vaikka sähköpostiviestejä. (olen täällä aika paljon lukenut ja kirjoittanut ja ensimmäistä kertaa tuli tällainen ajatus jostakin kirjoituksesta). Mutta eipä se liene mahdollista, omaa sähköpostiosoitettani en ainakaan voi tähän laittaa, koska se muodostuu omasta nimestäni. Enkä noita sääntöjäkään ole niin tarkkaan lukenut, että en tiedä, onko sellainen sallittuakaan.
Mutta oikein paljon voimia sinulle kuitenkin!

Lue lisää

Tuolta kirjoituksesi välistä minulle suunnatun kommentin.

Voi kyllä ihan suoraankin kommentoida kaikkea
sanomaani..täällä on vapaa sana,ei tarvitse piilotella kommentteja.







>joskus ihmettelen kirjoituksiasi ja vastauksiasi >

Hyvä.

Mutta mikset sitten sano mitään jos ihmettelet?






>mutta tuostakin tuli tunne, että halusit olla ilkeä!


En halua olla ilkeä...olen vaan.
Tai siis yritän olla mahdollisimman mukava..aina se ei onnistu.

Mielestäni tuossa ei tosin ollut muuta "ilkeää" kuin se
yksi kohta missä kysyin että mitä haluaisit vastaukseksi..
Ja itseasiassa senkin kysymyksen tein vain siksi että halusin olla mukava,
olisin voinut hyvin helposti sanoa pahasti.





>Etkä ymmärrä masennuksesta ja ahdistuksesta mitään.


Ahaa.. no ehkä en vaan halua ns. "ymmärtää".

Mitä hyötyä kenellekään on siitä "ymmärtämisestä"?
Mitä se ikinä muuttaa miksikään?







>Tulee mieleen sellainen, että helpotatko omaa oloasi ilkeilemällä? >


Edelleenkään mielestäni en ole ilkeillyt..ainakaan tässä kohtaa.

Eikä minulla ole mitään omaa oloa.