oikeassa, kun on sitä mieltä, että tehdaskapasiteettia pitää leikata.
Minä olen samaa mieltä, että puolet pois, niin silloin ollaan suunnilleen siinä tilanteessa, että metsävaramme riittävät.
nyt ei puunmyynti lisäänny, vaikka veroa ei perittäisi ollenkaan, kun "city-metsurit" eivät myy, niin eivät myy.
Heidän eläminen ei ole puunmyynnistä riippuvaista kun käyvät muualla töissä.
Sitten niillä joiden elämä on metsävaroista kiinni, niin ei ole juuri mitään myytävää.
Tässä onkin nyt ihan muista asioista kysymys, kuin luullaan.
Nyt yritetään päästää ketkut mahdollisimman hyvällä hinnalla myymään osakkeitaan hyväuskoisille, ja politiikkojen avulla valtiolle.
Valtio pitäisikin panna ostokieltoon, jotta alasajosta joutuisivat kärsimään ne jotka ovat hyötyneetkin.
Mutta saatpa nähdä, ettei mikään puolue pane yhtään hanttiin, kun mm. kansanedustajien ja heitä lähellä olevien piirien osakkeita myydään valtiolle ylihintaan.
Kohta on kuulkaa aikamoinen sählinki, kun puupörssit romahtavat.
Suomen valtion pitäisikin pikaisesti panna kaikki osakkeensa myyntiin, vaikka tappiolla.
Miksi niitä yleensäkkään on valtion omistuksessa ollut.
No demarithan niihin ovat valtion rahoja haaskanneet, muka työvoimapoliittiisista syistä.
Niin ja siksi, että poliitikot ovat päässeet nostamaan kokous ym. palkkioita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.