gallup hoikille!

ja kaverit ihmettelee kun syon niin paljon. Tama lahinna jos syomme ulkona tms. Aamiaista en olekoskaan syonyt. Syon normaalin tyopaikkalounaan, ja illalla valmistamme aterian. Aika harvoin syon eineksia. Illallisen jalkeen saatan syoda jaateloa, kakkua tai sauklaata jalkkariksi. En mitenkaan valttele rasvaisia ruokia. Syon mita haluan.

En tykkaa kokiksesta tai muista virvoitusjuomista, en myoskaa syo sipseja tai karkkeja aterioiden valissa. Ei vaan tee mieli, koska on syonyt kyllaiseksi taerioilla.

Ei ole riippuvuutta ruuuasta, niin pysyy hoikkana.

Terveellinen ruoka on hyvää.

Kaikki herkuttelevat, mutta jokapäiväinen mässyttely on sairasta.

Liikunta on kivaa.

Kuka jaksaa aina maata soffalla. Ei kukaan täyspäinen ainakaan.

Äitini on aina ollut ruokariippuvainen (traumaattinen lapsuus, eikä aikuisuuskaan niin helppoa), mutta ei hän minua ja veljeäni syöttänyt lihaviksi. Vaan antoi terveelliset elämäntavat kasvatuksessa.

Ylensyönti on psyykkinen sairaus (addiktio), josta pääsee kyllä eroon.

Kiitos asiallisesta kyselystä. :) Olen 20-vuotias hoikka tyttö. Olen kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja kiinnitän syömisiini aika paljon huomiota. Perusruokavalioni on melko kevyt ja terveellinen. Ruokavalioni pohja rakentuu kaurapuurosta, rasvattomasta, maustamattomasta jogurturtista, viilistä ja maitorahkasta, hedelmistä, vihanneksista, tonnikalasta, muusta kalasta, kanasta (punaista lihaa syön harvoin, sillä en pidä siitä) ja täysjyväviljatuotteista. En ihan oikeasti pidä hampurilaisista, pizzasta, kebabista jne. "roska- ja pikaruuasta". En myöskään pidä sipseistä tai leipomotuotteista (kakut, leivokset, munkit, viinerit). En pidä myöskään karkista. Suklaa, halva ja hunaja ovat ihan hyviä makeita herkkuja, mutta en itse osta niitä, mutta syön jos on tarjolla. Syön silti aika usein suolaamattomia ja paahtamattomia cashewpähkinöitä, ne ovat ihania. Samoin syön usein kuivattuja hedelmiä. Pidän myös jogurttikuorrutetuista hedelmistä. Lisäksi jäätelö on sellainen herkku, josta pidän. Syön jotain näistä oikeastaan päivittäin. En korvaa herkuilla ruokaa, mutta ruuastani ei tule kovin paljon energiaa. Liikun myös aika paljon, vaikkei se ole kovin rasittavaa liikuntaa. Pyrin kävelemään vähintään puolitoista tuntia päivässä. Pyöräilen ja käyn talvella uimassa tai vesijuoksemassa. Lisäksi kävelen ja pyöräilen kaikki realistiset matkat, eli koitan saada mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa. Minulla on myös urheilutausta, joten liikunta on aina ollu mukana elämässä. Äitini on hoikka, isäni ylipainoinen. Ai niin, piti mainita, etten käytä juuri ollenkaan alkoholia enkä muutenkaan juo mitän energiapitoista (mehut, limut, maito) juon vettä tai vihreää teetä, joskus kahvia. Saan silti kalsiumia muista maitotuotteista, joita syön päivittäin.

Lihaviin en suhtaudu mitenkään erilailla kuin muihinkaan. En erottele ihmisiä painon, iän, sukupuolen, kansallisuuden tai minkään muunkaan perusteella. Kaikista ihmisryhmistä löytyy mukavia ja ikäviä ihmisiä. Mittani ovat 181 cm ja 60 kg.

Hyvää kesän jatkoa kaikille. :)

Olen aina ollut normaalipainon alarajalla. Tosin olen pienikokoinen muutenkin, joten en tuijota painoindeksiin, vaan peiliin.

Lapsuudessa syötiin kohtuudella, oltiin aika köyhiä, ja ei kokattu mitään terveysruokia vaan eineksiä ja muuta normaalia vanhan ajan tyyliin, ei erityisen terveellistä. Herkkuja ei ollut paljoa, ehkä kerran viikossa viikonloppuna. Niitä sipsejä, karkkia ja limpparia en todellakaan tottunut vetämään päivittäin, niinkuin useat nykylapset. Ruuissa ei myöskään käytetty kermaa, majoneesia ym. Kasviksia oli kuitenkin aika vähän.

Teininä siitä nuristiin vanhemmille kun oppi että pitäisi syödä terveellisemmin ja kasvispitoisemmin. Sitä kuitenkin syötiin aina mitä oli tarjolla, eikä kauheasti kiinnittänyt siihen huomiota.

Äiti oli hieman ylipainoinen, ja oli aina välillä laihiksella. Isä hyvässä kunnossa ruumiillisen työn ansiosta, mutta ruokavalio rasvainen ja suolainen. Periaate perheessä oli: kaikkea voi syödä mutta kohtuudella. Näin on yhä omassa elämässäni.

Myöhäisteininä ja varhaisaikuisuudessa kiinnitin huomiota ruokavalioon ja terveyteen, kun sattui niin että kavereilla oli oikein buumi päällä. Kokoajan joutui kuuntelemaan laihisjuttuja, ja se vähän ahdisti, kun tuntui että kukaan ei ole tyytyväinen itseensä ja hyväksynyt itseään sellaisen kuin on. Ja nämä tyypit olivat aivan normaalipainoisia. Tuntui että miten ne hyväksyy sitten muut kun ovat niin kriittisiä itseään kohtaan. Kai sekin vaikutti siihen että huonoitsetuntoisena ja masennusta läpikäydessäni tunsin itseni rumaksi, läskiksi ja riittämättömäksi. Tuli huono omatunto jos söin jotain herkkuja. Ja silloinkin muuten olin tosi hoikka. Jokatapauksessa en ikinä muuttanut ruokatapojani, vaan söin kaikkea kohtuudella, liikaakin epäterveellistä. Ei se silti pahemmin lihottanut niinkuin ei ennenkään.

Liikunnasta sen verran, että koulumatka 11 vuoden ajan oli pari kilometriä, ja se mentiin kävellen. Ihan hyvä pohja peruskunnolle. Myöhemmin olen tykännyt käveleskellä muuten vain, mikä nykyään on vähentynyt kun on ollut oma auto. Olen tehnyt myös viime vuosina monipuolista ruumiillista työtä, kun sellainen paikka sattui olemaan. Ja nautin siitä! Huomasi vaan joku päivä että oho, onpa minulle kehittynyt ISO haba! Hyötyliikunta on parasta, ajatukset pyörii ihan muualla kuin siinä että nyt rehkitään ja pitäisi saada hyvä kroppa...

Hoikkuuttani ollaan usein ihailtu ja kysytty mitä teen sen eteen. Vastaus on aina ollut etten mitään. Minä olen tällainen, ja elämäntottumukset taitaneet olla automaattisesti perusterveitä.

Tällä hetkellä olen paljon miettinyt että pitäisi liikkua enemmän, ja syödä terveellisemmin. Ihan senkin takia että olo tuntuisi hyvältä. On niin kauheaa herätä aamulla kun on herkutellut edellisenä iltana liikaa. Lisäksi pidän kasvisten mausta, ruisleivästä ym. Viimeisen vuoden aikana en ollut kiinnittänyt ollenkaan huomiota ruuan terveellisyyteen, koska olin ollut hirveän laihassa kunnossa uuden, köyhän opiskelijaelämän takia ja halusin ylimääräisiä kiloja. Tietoisesti söin rasvapitoisia sapuskoja. Nyt olen päässyt tavoitteeseeni painon suhteen, mutta haluaisin terveellisemmät elämäntavat tulevaisuutta ajatellen. Hyvän olon ja terveyden takia. Kroppani kertoo sen. Pääni sanoo niin. Ei pakottavalla tavalla kieltäytymistuskaan ja rehkimiseen tähdäten, vaan pienestä pitäen tottumiini perus- elämäntapoihini pohjautuen, ja tietoon mikä on hyväksi. Tekee mieli kasviksia, kroppa huutaa halua päästä liikkumaan. Ja tykkään tehdä sen.

Kaikkea kohtuudella!

Olen normaalipainoinen. Pääasiallisesti se ei ole mitään ponnistelua, mutta joskus saa varoa. Minulla on sellainen sääntö, että namia (pullaa, kakkua, karkkia tms.) syödään säännellysti, eli minulla on karkkipäivä. Se ei ole käytössä pelkästään painonhallinnan vuoksi vaan koko juttu liittyy itselläni laajempaan asiayhteyteen. Minusta on nimittäin tietynlainen ihmisyyden merkki, että pystyy hillitsemään impulssinsa. Kai kyse on itsekurin ihailusta, impulssikontrollista.

Ihan samalla tavalla minulla on muutenkin elämässä.. eli esim. olen päättänyt, että sallin itselleni viiniä vain kerran viikossa. Päivä voi viinin kohdalla vaihdella, mutta tosiaan se on KERRAN viikossa, eikä koskaan kolmea (laimennettua) lasillista enemmän. Joskus juon yhden lasin, joskus kolme. Mutta en enempää. Minulla on myös omat siivouspäiväni, jolloin SIIVOTAAN myös, vaikka pää olisi kainalossa. ;)

Painonhallinta liittyy siis minun kohdallani isompaan elämän projektiin. Joku voisi pitää tätä elämäni järjestystä ahdistavana, mutta minua se ei ahdista. Kotini on kunnossa, pyykkivuorta ei ole, kroppa on terve ja olo hyvä. En kuitenkaan tahdo mainostaa tällaista elämää kaikille - jokaisella on oma näkemyksensä hyvästä elämästä.

Perhetaustani on vähän kumma. Isäni oli kuntoilusta innostunut & normaali. Äitini taas no.. pahimmillaan hyvinkin liikapainoinen. Äitini kanssa en oikeastaan tule kauhean hyvin toimeen, meillä on muodolliset hyvät välit, mutta ihmisinä olemme tosi erilaiset. Hänen elämänsä, sen valinnat ja niiden seuraukset ovat oikeastaan itselleni aina olleet varoittava esimerkki. Voi olla, että koska sukulaisten mielestä muistutan enemmän isääni ja isän sukua, ja tulin paremmin juttuun hänen kanssaan, niin myös tässä painoasiassa myös haluan samaistua enemmän häneen. Kamalinta olisi katsoa peiliin ja nähdä siellä nuorempi versio äidistäni.. huh!!!! :( Minulla on yksi sisarus, joka muuten on (kuten koko perheensä) hyvin lihava, äitini kuva. Hän samaistuu kai äitiin, tai en tiedä.

Minulla siis on sekä "normaaleja" että "lihavia" geenejä. Yhtä hyvin kuin nyt olen normaali, niin voisin myös olla lihava. Kyse on tainnut omalla kohdallani olla luonteen ominaisuuksista ja päätöksestä, mitään geenejä en tässä kiitä enkä syytä.

Miten suhtaudun lihaviin? Minusta moni pyöreä ihminen on todella symppis ja jotkut ovat todella kauniita myös. Se mikä itseäni järkyttää ja suututtaa on lihavien lasten yhä kasvava määrä. Tätä on vaikea hyväksyä ja ymmärtää. Huomaa, EN syytä lapsia, mutta näen heidät lähinnä vanhempiensa UHREINA.

Minusta kaikki painonhallinta lähtee olennaisesti pään sisältä. Mitään lääkkeitä tms. ei tarvita, pitää vain ymmärtää että elämme uskomattoman ylenpalttiuden kulttuurissa. Pitää oppia ajattelemaan niin, että esim. lehdessä olevaa hyvää ruokareseptiä/kakkua voi kokeilla JOSKUS.. sitä ei pidä kokeilla tänään ja huomenna sitten taas jotain toista. Ihan samalla tavalla pitäisi ajatella tarjolla olevista leivoksista, valmispizzoista yms. Että ehkä sitten joskus, kerran, EI aina ja joka päivä.

Tässä kulttuurissa joutuu jokainen miettimään syömisiään, jos aikoo olla normaalipainoinen. En oikeastaan usko siihen, että kukaan voisi elää elämänsä tällaisessa ruokaorgiassa miettimättä omaa suhdettaan ruokaan, vartaloon ja painoon edes kerran.

Minusta aikuinen ihminen saa painaa sen mitä haluaa, mutta tilanne on toinen jos kuviossa on lapsia. On törkeää lukea tapauksista, joissa esipuberteetti-ikäisellä on 2-tyypin diabetes "hyvässä" kehitysvaiheessa. Millaista tuon ihmisen elämä on kolmikymppisenä, jos enää elääkään?

Aikuisen lihavuus on minusta OK (vaikka uskon sen haittaavan useimman lihavan omaa elämänlaatua), koska minusta aikuinen pystyy paremmin arvioimaan elämäntapojensa riskit pitkällä tähtäyksellä. Lapselle taas on luonnollista elää hetkessä ja ajatella esim. suklaapatukan syömisestä saatavaa välitöntä tyydytystä. Lapsi ei pysty miettimään, että suklaalevy päivässä = painonnousu, terveysongelmat, sosiaalinen syrjäytyneisyys yms. Aikuisen on siksi ajateltava lapsen puolesta, sitähän vanhemmuus on.

Liikuntaa harrastan siksi, että pidän siitä, siis pidän siitä tunteesta että jaksan.. ja kunnon treenin jälkeen on ihanan rento olo. Toinen syy on sitten terveydellinen: liikunnan harrastaminen vahvistaa sydäntä ja lihaksia ja tietysti treenattu kroppa myös näyttää paremmalta kuin treenaamaton. Painonhallinta on se viimeisin syy, koska kaikkihan tietävät ettei runsaallakaan liikunnalla voi korvata ruokavalion virheitä. Saat polkea ihan simona kuntopyörää, jos aiot esim. kuluttaa yhden sadan gramman suklaalevyn sisältämän energiamäärän. Kyllä ruokavalio on tosiaan aa ja oo painonhallinnassa, liikunta on tärkeää, mutta se ei ole ratkaisevaa.

Eksyin tälle palstalle puolivahingossa, mutta vastaan kun kohdalle sattui:

En koskaan kiellä itseltäni mitään ruokaa, syön mitä milloinkin huvittaa - ja ruokailuni onkin kieltämättä melko "omituista". Joskus elän kuukauden putkeen syömällä hampurilaisia pari kertaa päivässä Hesellä, ja toisaaltaan voi sitten mennä viikkoja kaurapuurolla ja pastalla. Syy lihomattomuuteeni on todennäköisesti se, ettei minulla oikeastaan ole koskaan nälkä, vaan järki pakottaa syömään jotakin. Ihminenhän kuolee, jos ei syö mitään...

Lääkärin mukaan olen terve, 35-vuotias mies. En tuota ruokajuttua sitten sen enempää murehdi. Tosin olen ehkä viime vuosina yrittänyt syödä hiukan järkevämmin (=monipuolisemmin).

Isäni on samanlainen: ruualla läträäminen ei paljon kiinnosta. Äiti on "normaali", eli ylipainoinen. :-)

Liikunnasta vielä. Autoa en omista: kuljen kävellen, pyörällä tai bussilla. Työ on myös niin fyysista, ettei tarvitse jumpata vapaa-aikana.

Ja mitenkö suhtaudun lihaviin ihmisiin? Jos rehellisiä ollaan, niin en ymmärrä heitä ollenkaan. Mikä siinä ruuassa niin viehättää? :-( Toisaaltaan, paradoksaalista kyllä, uskon vahvasti, että ihmisen hoikkuus/lihavuus on vahvasti määritelty geeneissä.

Ei mulla tämän ihmeellisempiä ajatuksia. Mä lähden sinne, minne olin alunperinkin menossa. :-)

palstalla roikkuu heitä, jotka joutaisivat ihan muualle jutustamaan vai kuinka hoikan elämää varjostaa lihavuuden aiheuttaman seuraukset ja muut joista palstalla on oikeasti tarjoitus pohtia.
Itselläni olisi lihavana montakin aihetta joista olis mukava haastella vertaisteni kanssa, mutta aina väliin, joku asiasta mitään kokematon tuikkaa jotain viisasta?

Minun ei tarvitse tarkkailla syömistäni mitenkään, voin syödä täysin mitä mieleen juolahtaa. Tosin kovin suolaisesta/ylimaustetusta tai kovin rasvaisesta ruuasta en jostain syystä pidä. Pizzaa tai hampurilaisia minun tekee mieli vain muutaman kerran vuodessa. Maukas, kasviksilla höystetty kotoinen liha- tai kalaruoka on mielestäni maailman parasta jota ei mitkään roska- tai einesruoat voita! Ja kyllä tulee myös herkuteltua, esim. pulla tai jäätelö/suklaa on ihan ok kun sitä ei harrasta joka päivä ja pitää kertamäärät kohtuudessa.

Olen ruumiinrakenteeltani hyvin hoikka mutta sopusuhtainen. Lenkkeilen n. 3 kertaa viikossa (kerrallaan 1-2 tuntia), lisäksi pidän pitkistä rankoista patikkareissuista. Juoksua harrastan siksi koska olo tuntuu aivan mahtavalta kunnon lenkin jälkeen! Joskus en työ- ym. kiireiden vuoksi pääse juoksemaan ja silloin sen kyllä tuntee jäsenissään! Juoksemalla pysyn myös kiinteänä, samalla saa kylkiäisinä myös loistavan aineenvaihdunnan ja hyvät unenlahjat.

Minulla on liikuntaharrastusten lisäksi paljon muuta tekemistä, mm. mielenkiintoinen haastava työ, ja omakotitalon ja kohtalaisen kokoisen tontin hoitaminenkin vaatii myös aikaa joten turhaan naposteluun ei yksinkertaisesti ole aikaa, saati kiinnostustakaan.

Minulla on 6 sisarusta joista jokainen polttaa kuin korsteeni ja alkoholiakin heillä näyttää kuluvan melkoisesti. He ovat kyllä hoikkia, mutta eivät liikunnan ansiosta - tupakka ja syömättä jättäminen kuulema pitää kilot hyvin kurissa.. Onneksi en itse koskaan opetellut polttamaan!

Ihmisiin suhtaudun siten kuin he minuun, oli hän sitten minkä näköinen tai kokoinen tahansa. Jos henkilö on minulle ystävällinen ja hymyilee, teen niin myös hänelle. Joskus kyllä on käynyt niin että kun olen hymyillyt jollekin ylipainoiselle, hän ei ole hymyillyt takaisin vaan ilme on ollut mitä happamin.

Meidän perheen kaikki lapset ovat rakenteeltaan hoikkia. Isä oli nuoruudessaan hoikka, äiti on ollut pulskempi (normaalipainoinen kuitenkin). Olemme myös kaikki pitkiä.

Yhden selvän asian olen huomannut meidän lasten kasvatuksessa, mikä vaikuttaa ainakin jonkin verran nykyiseen syömiskäyttäytymisiimme: Karkkia on ollut aina esillä.

Erityisiä karkkipäiviä meillä ei ollut, vaan aina sai ottaa jos mieli teki (ei kuitenkaan ennen päivällistä). Näin ollen karkista ei ole tullut mikään ihmeellinen asia eikä sitä ole tarvinnut himoita ja karkkipäivää odottaa kuin kuuta nousevaa. Kukaan lapsista ei juurikaan tuhlannut viikkorahoja karkkiin, koska sitä oli kotona. Olen kuullut paljon, miten joissakin perheissä käy kun karkkipussi ostetaan: se on hetkessä paremmissa suissa. Meillä voi lojua pääsiäismunat karkkikorissa puolikin vuotta, eikä kukaan niitä huoli.

Kukaan meistä ei oikein tykkää kakuista. Sipsejäkin on jääkaapinpäällä koko ajan, kaapit täynnä keksejä, suklaata.. Herkkuja täynnä koko talo!! Olen aivan varma, että tämä on syy siihen, ettei karkkiin tule sellaista himoviehätystä.

Liikuntaa harrastetaan meidän perheessä säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuopus joka on kaikista laihin ei liiku lainkaan, mutta syö rasvaisia ruokia (tosin hän ylipäätänsä syö harvoin). Minä urheilen/hyötyliikun päivittäin ja olen syömishäiriöni myötä koko ajan laihdutuskuurilla (mutta ei nyt takerruta siihen, se on asianhaara erikseen). Veljeni lenkkeilee ja käy salilla, isä lenkkeilee ja pelaa sählyä, äiti korkeintaan hyötyliikkuu.

Suhtautumiseni lihaviin vaihtelee. Omassa päässä haukun heidät lyttyyn ja ällöttää katsella heidän hyllymistään, mutten koskaan ole haukkunut ketään päin naamaa (tai edes selän takana) lihavaksi.

Omasta äidistäni näen, että lihavuus ei aina johdu siitä, että söisi suklaata 24/7. Mutta hän syö kerran päivässä eikä aamuisin mitään ja liikkuu hissukseen eikä hänen perusaktiivisuutensa ole huippuluokkaa (ei tee asioita ripeästi edes kiireessä!!). Tai siis eihän hän ole lihava, mutta lihavin meidän perheessä. Ylimääräisen energian hän saa jokapäiväisestä lasillisesta (tai kahdesta) viiniä sekä lakritsista ja leivästä mitä hän mussuttaa illalla.

En voi millään uskoa, että kukaan voi lihoa sairaalloisen tai edes merkittävän lihavaksi syömättä liikaa. Minua inhottaa ja raivostuttaa lukea jonku lihavan valittavan "kaikkea olen kokeillut mutta aina kilot palaavat kun lopetan"

HELVETTI SOIKOON TOTTAKAI PALAA JOS LOPETTAA!!!

Nyt olen normaalipainossa, pysynyt jo kauan.
Kyllä on niin että karkit, jäätelöt, sipsit ym turhat on pakko karsia kokonaan pois.
Tänä kesänä olen syönyt kaksi tuuttia.
Olin pari viikkoa mökkeilemässä, siellä join noin neljä tölkkiä siideriä lähes joka ilta.
Söin myös hyvin, tavallista kotiruokaa jonka itse valmistin.
Kaksi grillimakkaraakin söin tämän pariviikoisen aikana.
Kotiin tultuani kävin puntarissa, kilo oli tullut lisää.
Se on helppo pudottaa kun ei laske painoaan yhtään enempää nousemaan.

Mun pano on mennyt tyyliin alas ylös alas ja ilmeiseti nyt taas ylöspäin. Oon 23-vuotias ja temppuillut syömisten kanssa 8-vuotta. Diagnosoimaton syömishäiriöinen. BED mulla oli muutama vuosi sitten-lihoin 45kiloisesta 105 kiloon, nyt paino noin 50. En sitten tuosta itsekurista tiedä, se on mulle vähä mielialakysymys, johon kyllä mun osaltani vaikuttaa lääkkeet aika paljon. Jos jätän mielialalääkkeeni ottamatta ei tee tiukkaakaan olla syömättä herkkuja (eikä syödä muutenkaan) kun otan lääkkeeni rupean ahmimaan-lihon. Tällä hetkellä olen taas siinä pisteessä että herku maistuu-ja inhoan itseäni siksi. Yritän kompensoida asiaa liikkumalla mahdollisimman paljon (tänään pari tuntia sauvakävelyllä ja pyörällä toinen mokoma). Elämä on se miksi sen tekee. En nyt tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitin, mutta eihän syömishäiriöistä aina täysin voi ymmärtää...

Vasta kakkossijalla terveys ja hyvinvointi.
Olen keski-iköinen nainen, osa suvusta harrastaa aktiiviliikuntaa, osa ei. Kukaan ei ole huomattavan ylipainoinen. Meillä on kai ruoka-asiat kunnossa, emme syö liikaa.

Lihaviin suhtaudu vähän säälien.Etenkin jos perheessä lasten annetaan lihoa.

Painoni on heitellyt lapsuudesta lähtien. Olen saanut kotoa huonohkot ruokailutottumukset, liikaa makeaa ja ennen ruokaa napostelua.
Minulla on ollut anoreksia, ylipainoa ja nykisinkin on lievää bulimiaa. En pysty estämään ahmimiskohtauksia.
Olen silti parantanut ruokavaliota huomattavasti terveellisempään suuntaan, enkä syö herkkuja päivittäin. Liikun kävellen ja pyörällä paikasta toiseen, koska en omista autoa.

Olen itse miettinyt vastaavanlaisen kyselyn laittamista, mutta en tullut koskaan laittaneeksi. Ajatuksen vastaavaan herätti eräs kommentti tällä palstalla jossa kirjoittaja ilmoitti olevansa kateellinen laihoille jotka voivat syödä roskaruokaa esimerkiksi pikaruokaravintolassa. Tosiasiahan on kuitenkin se, että jos itsekin syön vaikkapa hampurilaisaterian, niin se on yleensä sitten se päivän ainoa lämmin ateria.

Mutta asiaan.

Eli itse olen 180cm/~63kg mies. Mitään makeaa en ole oikein pystynyt syömään armeijan jälkeen, koska jostain syystä se alkoi ällöttämään silloin. Suolaan ja rasvaan kyllä tulee himo. Lihavuus sinänsä on juuri itsekurittomuutta yhdistettynä huonoon tuuriin, koska ihminen tahtoo usein toimia impulsiivisesti ja ajattelematta. Kuten me tupakoijatkin. Tupakointia on monesti yritetty tällä suunnalla lopettaa, muttei siihen kykene koska se hetkellinen voimakas mielihalu voittaa järjen. Uskoisin että asiaa voi melko suoraan verrata dieetin repsahtamiseen tms. Myönnän kyllä itse etten omaa voimakasta itsekuria. Se vain ei heijastu painooni, vaan moniin muihin asioihin.

Mitä sukulaissuhteisiini tulee, niin isäni on suhteellisen hoikka ollut aina, mutta äitini tuppaa pikkuhiljaa lihomaan. Elämäntyylini olen sinällään perinyt isältäni, eli syön käytännössä aika epäsäännöllisesti tai paremminkin epänormaalisti, ja sitten kerralla melkein niin paljon kuin jaksan. Homman juju on kuitenkin siinä, että ensimmäisen kerran syön päivällä vasta klo. 17 aikoihin (herätys klo. 07), ja toisen kerran sitten klo. 22-02 välillä. Välissä saatan syödä viilin, sipsiä tai mitä vain sattuu mieli tekemään. Käytännössä kalorit pysyvät liiankin hyvin kurissa, koska niin paljoa en useinkaan pysty syömään että päivittäinen kalorimäärä menisi yli kulutuksen. Kun olen vielä fyysisessä työssä rakennusalalla, kulutukseni saattaa olla parhaimmillaan yli 4000 kcal päivässä (joskus saattaa olla esim. 15h työpäiviä). Muuta säännöllistä liikuntaa en harrasta, koska en usko sitä juuri enempää tarvitsevani. Ajoittain nostelen puntteja, välillä pyöräilen ja kävelen, mutta nämä ovat aina vähän epäsäännöllisiä.

Näläntunnetta en koe käytännössä kuin iltaisin, jolloin syön yleensä esim. 70g pussillisen nuudeleita. Tosin sekin näläntunne on hyvin heikko (heikkeni joitain vuosia sitten merkittävästi). Omalta osaltaan omaan laihuuteeni vaikuttaa myös läpi elämän kestänyt unettomuus ja varmasti myös tupakointi. Syömistä joudun tarkkailemaan lähinnä siihen suuntaan että muistan aina välillä syödä. Jos en olisi avoliitossa, niin painaisin varmasti tuntuvasti vähemmän tällä hetkellä.

Ei siis tarvitse ihmetellä miksei painoa juuri ole. Mitä lihavuuteen tulee, niin ymmärrän huonosti sen miksei tyttöystävä voi vastustaa omaa näläntunnettaan ja tulee jopa ärtyisäksi jos ei saa ruokaa muutaman tunnin välein, kun taas itse voin olla 5 päivää syömättä tuntematta minkäänlaista (henkinen huono olo estää minulla syömisen) muutosta, joskaan en ärsyynny muutenkaan järin helposti. En kuitenkaan sinällään halua moittia ketään omasta ahdingostaan. Lihavalla on omansa, minulla omani, joita piisaa niitäkin ihan riittämiin.

Mutta toisaalta uskon myös siihen että jokainen kyllä tasan määrää sen, mitä itse on. Sitä täytyy vaan haluta tosissaan, yrittää kaikkensa ja ennenkaikkea uskoa siihen.

Suvussani kaikki naiset ovat reilunkokoisia ja hervottoman kokoiset boobsit jne... Mä sairastin ala-asteella anoreksian joten hoikkuus on tavallaan jäänne siitä. Karkkia, hamppareita, pitsaa, jne tulee kyllä syötyä mutta toisaalta mulla on kyllä nopea aineenvaihduntakin... paskalla väh. kerran päivässä :D Muuten syön melko terveellisesti ja edelleen minussa on ortoreksian piirteitä. Melko paljon syön proteiinipitoisia ruokia. Tissit jäi B-kuppisiksi kun muilla suvun naisilla on vähintään D...
Aika ajoin mulla esiintyy ahmimista, en kuitenkaan oksenna vaan saatan paastoilla seuraavan päivän. Ahmimispäivinä menee 3000-4000kcal.
Oon nyt 22v ja 3kymppisenä en enää haluaisi olla näin laiha. Naiset ovat mun mielestä paremman näköisiä jos on jotain mistä ottaa kiinni. Ylipainoiset naiset ovat mielestäni kauniimpia kuin alipainoiset. Mulla tämä alipainoisuus johtuu osittain identiteettikriisistä. Aion lihottaa itseäni tässä tulevien vuosien varrella.

Itse olen hoikka 30-vuotias. Mutta joudun tekeen töitä asian eteen, koska lihon todella helposti. Sen olen perinyt isän puolelta. Äidin puolelta ihmiset ovat hoikkia eivätkä liho helposti.
Makeanhimot minulla on välillä aivan valtavat, mutta sallin itselleni jonkun verran makeaa pari kertaa viikossa. Kaupassa pystyn menemään makeis-ja sipsihyllyn ohi. En mene kauppaan koskaan nälkäisenä.
Liikuntaa harrastan 3-4 kertaa viikossa. Salitreeniä ja lenkkeilyä. Minulla kun on luonnostaan hidas aineenvaihdunta, mutta tuo liikunta ja terveellinen ruokavalio auttaa siihen.

Ja mikä motivoi taisteleen, että pysyn hoikkana? Ensinnäkin terveet elämäntavat tuovat hyvän olon. Enkä halua sairastua sairauksiin, jotka lihavuus voisi aiheuttaa. Myös esteettiset syyt. En olisi ulkonäkööni tyytyväinen, jos olisin pyöreä.

Joudun tarkkailemaan aika paljon syömisiäni. Aerobisesta liikinnasta tykkään, ja liikkuisin vaikka paino pysyisi kurissa ilmankin. Lihaskunto taas on välttämätön paha, mikä on vaan tehtävä.

joistakin jopa hoikka. Mitat 51/163. Joudun jatkuvasti katsomaan mitä syön etten liho. Juju on että lasken kalorit ja syön terveellisesti. En syö käytännössä koskaan karkkia, sipsiä, pizzaa, limsaa, kakkua, pullaa, ranskanleipää yms. moskaa vaan kasviksia, hedelmiä, vähärasvaista lihaa ja paljon maitotuotteita, esim. viiliä, rahkaa ja raejuustoa. Pidän huolta etten syö enempää kuin 1400 kaloria päivässä. Harrastan kohtuullisesti liikuntaa, lähinnä voimaharjoittelua ja pyöräilyä muutaman kerran viikossa.

Suvussani lähes kaikki ovat tai ovat olleet lihavia. Luulisin että perimällä voisi olla osansa lihomiseen, mutta myös huonoilla syömistottumuksilla. Muut perheenjäsenet syövät yleensä kerran tai kaksi päivässä, ja silloin ison lautasellisen esim. paistettua makkaraa ja perunoita. Sokeria yms. roskaruokaa meidän perheessä harvemmin syödään. Tavallisella kotiruuallakin onnistuu näemmä lihomaan kiitettävästi.

Itse syön monta kertaa päivässä, mutta vähäkalorista syötävää. Se ei kuitenkaan tarkoita etten välitä herkuista, näen niistä jopa unta. Kaupassa menen usein karkki- tai leivoshyllylle nauttimaan herkkujen hajuista. Välillä on hankalaa kieltäytyä herkuista tai jättää huomioimatta mahan murina, mutta en kestä ajatusta että lihoisin takaisin vanhoihin mittoihini.

Olin koko nuoruusikäni luonnostani tosi hoikka. Murrosiän jälkeen lihoin parikymmentä kiloa. En ollut missään vaiheessa ylipainoinen, mutta ihopoimut selässä ja mahassa etoivat niin suunnattomasti, että oli pakko laihduttaa kaikki ja vähän enemmänkin pois. Nyt olen jälleen hoikka, mutta katson, mitä suuhuni pistän.

Ongelmani on äiti, joka on muuten fiksu ihminen, mutta haluton näkemään ylensyönnin haitat. Kun yritin laihduttaa, oli kotona varmasti joka päivä jäätelöä, pullaa, moussea ja muitakin herkkuja. Auton hansikaslokerot ja sängynaluset olivat kotona täynnä karkkipapereita ym. Sellainen elämäntapa etoi minua, ja tajusin, että jos perheen olemusta ei voi parantaa, niin itse on ainakin oltava hyvänä esimerkkinä. No ei ole auttanut. Mitä enemmän pinnistelen itse, sitä enemmän äiti kostaa ja kantaa herkkuja kaupasta. Kostaa parantuneen olemukseni lihottamalla muut perheenjäsenet ihrapalloiksi.

Pidän makeisista, jäätelöistä ja rasvaisista ruoista ym. Ne eivät ole koskaan minua oksettaneet. Olen päättänyt, että viikolla voi huoletta syödä niukasti, eikä haittaa, vaikka sunnuntaina syö vähän jäätelöä tai pullan.

Ajattelen, että suurin osa lihavuudesta johtuu ihmisten vääränlaisista elämäntavoista ja ruokailutottumuksista. Olen sitä mieltä, että liikunnalla ei voi helposti laihduttaa. On tehtävä muutoksia syömisessä. Olen joskus yrittänyt saada koko perheen eläntapoja paremmaksi, mutta kun ihmiset ovat tuollaisia, niin he ovat. En vihaa lihavia, mutta halveksun suunnattomasti sitä, että joku palkitsee itsensä ruualla tai herkuttelee useammin kuin kerran viikossa, mikäli taipumusta lihomiseen löytyy. Ja mielestäni itsekuria voi parantaa.

Aika sairasta. Täällä pörrää näköjään hoikkia enemmän kuin tarpeeksi. Hus pois!

Olen hoikka ja alipainoinen ollut painoindeksin mukaan lähes koko ikäni.(BMI vaihdellut 18-16, nyt 16..) Kolme nuorempaa sisarustani ovat myös kaikki hoikkia rimppakinttuja, kuin myös hyvässä kunnossa oleva isäni. Äitini sen puolestaan on tukevampaa sorttia, omenalihavuutta. Hänelläkin tosin on hoikat reidet ja kädet, vain vatsa on sellanen kumpu. Isäni puolelta ei suvusta taida löytyä yhtään lihavaa :o

Ruokailutottumukseni olen kyllä ihan itse kehitellyt, kukaan perheessäni ei syö niin vähän kuin minä eikä ole niin rasvakammoinen.. Mutta säännölliset ruoka-ajat ja sen ettei niiden välissä turhia napostella, olen kyllä oppinut kotoa ja nykyään kotoa vasta muutettuani nämä tavat ovat säilyneet(: Ja vanhemmillani on ihan hyvät elämäntavat muutenkin; käyvät yhdessä lenkeillä ja pienempinä me lapsetkin olimme mukana sunnuntai ja muilla kävelyillä. Eivätkä he polta tai juo hirveästi alkoholia. Lisäksi kannustivat harrastuksiin, kunhan koulu ei kärsinyt(:

Taidan itsea kuulua noihin molempiin ryhmiin, joista kysyit... Vaikkei minun todellakaan olisi tarvetta, painoni vuoksi, niin tarkkailen syömistäni, kieltäydyn herkuista ja jos jotain tulee vähän syötyä, kärsin huonosta omastatunnosta. Pelkään kai liikaa lihomisen riskiä ja pidän itseäni alipainon puolella, etten vain vahingossakaan lihoisi.. :(

Liikuntaa harrastan, koska haluan kohottaa rapakuntoani (liikunnan olen aloittanu tässä kesällä vasta, olen aika laiskimus eikä minun painon vuoksi periaatteessa tarvitsisi edes ylimääräistä liikuntaa harrastaa kun syön niin vähän..) mutta varmuuden vuoksi senkin takia.. Mutta etupäässä kunnon vuoksi. Ja kyllä täytyy sanoa, että nautin liikkumisesta ja siitä, että huomaa kuntonsa pikkuhiljaa paranevan. Vaikka on hoikka, voi olla hyvinkin aikamoinen rapakuntoinen laiskimus, niin kuin minä (poikkeutena tämä kesä) :D

Suhtaudun lihaviin niin kuin kehen tahansa muuhunkin ihmiseen. Minua ei ällötä ylipainoiset ihmiset, koska minua ei ällötä myöskään muiden ongelmien kanssa painivat ihmiset! Enkä nyt tarkoita, että kaikille lihavuus olisi ongelma, vain niillä se on jotka kokevat sen niin.. Katson että jokaisen oma asia minkä painoinen on, samoin se haluaako laihduttaa vai onko tyytyväinen nykyiseen painoonsa. Tosin tulevaisuus kyllä huolestuttaa, kun lihavuus on vain yleistynyt ja lapsetkin kärsivät siitä.. Erityisen lihavan lapsen nähdessä käy kyllä sääliksi :( Lapsen kohdallahan se on niin paljon kiinni vanhemmista, minkälaiset elämäntavat omaa.. Silloin varsinkin ei tiedä mitä tuntea, kun näkee perheen jossa kaikki ovat huomattavasti ylipainoisia.. :/

Olen aina ollut huono liikunnassa, mutta kuitenkin kerron mitä minulle tapahtui välillä.

Olen yleensä aina ollut hoikka lapsuudesta asti. Raskaus kuitenkin toi vähän lisää kiloja, joten taisin päästä sillon normaaliin painoon.

No menin töihin jossain vaiheessa ja tein omat eväät aina kun lähdin töihin. Paino (10Kg)rupesi nousemaan ja vaatteet kiristyivät vaan enemmän.

Sitten rupesin saamaan pahoja massuoireita, joten jouduin tutkimukseen, jossa totesivat, että minulla on palleatyrä ja refluksiatauti.

Sairaalassa antoivat minulle ruokavalion ja eka mikä meni banniin (oma valinta)oli kermajuusto, eli Oltermanni.
Kaikki ruuat ja juomat piti puolittaa, syödä vähän, mutta usein päivän aikana.

Paino rupesi alenemaan äkkiä ja ihan liikaakin, painoin jossain vaiheessa 50Kg ja lääkärini oli kauhuissaan.

No onneksi sain kuin sainkin painoa ylös 4-5 kiloa ja nyt tunnen että painoni on hyvä.

Olen nyt siis 54Kg ja pituuteni on 159cm ja olen hieman yli 40v

Olen laihduttanut painostani viidesosan pois. Ylipainoisesta normaalipainoon parin vuoden aikana, noin kilon kuukausivauhdilla. Homma oli järjettömän helppoa ja kiroan itseäni etten ottanu aikaisemmin asiakseni vaan kärsin vuosia lihavana. Vaikeinta on saada homma käyntiin ja yhtä vaikeata on saada painonpudotus loppumaan ja paino pysymään samassa. Käyn yhä joka aamu puntarissa ihan tilannetrakkailun vuoksi: kilo on helpompi tiputtaa kuin viisitoista.

Nyt arvostan normaalipainoisuutta ehkäpä enemmän kuin luonnostaan aina hoikkana pysyvät. Ja säälin yhä enemmän ihmisiä joilla on vaikea ylipaino, ei se huomaamatta yhdessä yössä tule vaan siihen olisi kannattanut tarttua jo paljon ennen kuin on pakko siirtyä "isojen tyttöjen" vaatteisiin.

Lapsia ja teinejä katselen kummeksuen: ei minun nuoruudessani ollut rinnakkaisluokilla kuin korkeintaan 1-2 pyöreämpää, nyt on käyrä hälyttävästi nouseva ja siitä ei voi syyttää kuin vanhempia.

Heippa. Minä olen 23 vuotias 58/167 tyttö. Olen korkeimmillani painanut 77 kiloa 13 vuotiaana, kun pituuskin oli kymmenen senttiä tämän hetkistä pienempi. Olen ollut ensimmäisellä laihdutuskuurillani jo ala-asteella.Terveydenhoitaja kertoi jokaisella käynnillä, että olen liian lihava ja painoa olisi pakko saada alas, mikä tietenkin olikin totta, mutta se hävetti niin paljon, että aloin aika sairaalloisen laihdutuksen. Pelkään edelleen työpaikan terveystarkastuksia, enkä uskalla syödä samana päivänä. Ja hehkutan viikon kun terveydenhoitaja sanoo sivulauseessa, että olen hoikka. Sekä äitini, että isäni ovat huomattavan ylipainoisia, kuten myös heidän vanhempansa toista mammaani lukuunottamatta, joka pudotti painonsa jo kymmeniä vuosia sitten 120 kilosta 70:een. Mutta niin minä, normaalipainoinen mammani, kuin hoikka tätini taistelemme kaikki painonnousua vastaan jatkuvasti. Itse liikun vähintään 6 päivänä viikossa, pyöräilen 5-8 tuntia, teen lihaskuntoa pari kertaa viikossa ja lauantaina hemmottelen itseäni hauskemmalla liikunnalla, kuten keilauksella, metsässä vaeltamisella, seinäkiipeilyllä tai melonnalla. Syön arkipäivisin ainoastaan hedelmiä ja vihanneksia ja pidän energiansaannin 500 kalorin paikkeilla. Lauantaisin ja Sunnuntaisin saan syödä miten haluan, mikä yleensä tarkoittaa, että ahmin enemmän, kuin 100 kiloinen äiti ja sisko. Viikonloppuna painoni nouseekin keskemäärin 4 kiloa. Saan painon pysymään kuitenkin hallinnassa elämällä tosi niukasti arkipäivät. Tiedän tämän olevan todella epäterveellinen tapa, mutta tällä tavalla painoni on pysynyt 56-62 välillä yli vuoden ja laskee pikku hiljaa joka viikko, mikä on pääasia. Rakastan ruokaa, varsinkin makeaa, himoitsen etenkin kakkuja, taikinoita, pullia ja piirakoita. Minulle laihduttaminen on helpointa, kun sallin itseni välillä syödä ihan mitä haluan. Olen kärsinyt jonkutasoisen ortoreksian, anoreksian ja bulimian ja tiedän ettei suhteeni ruokaan ole ihan terve. Jos en pidä tosi tiukkaa kuria niin luisuisin helposti BEDiin.

En usko suhtautuvani mitenkään sen kummemmin lihaviin kuin laihoihinkaan. Tietenkin tosi kaunista, hoikkaa ja urheilullista vartaloa katson kadehtien ja haluaisin itse katsoa peiliin ja nähdä itseni hoikkana, mutta tiedän ettei laihdutus käy ihan itsestään. Varsinkaan jos kiloja on vielä paljon enemmän kuin minulla lähtötilanteessa. Ja tunnen myös ylipainoisia joiden mielestä ihminen näyttää paljon kauniimmalta pulleana kuin laihana, eikä se ole mun asiani eikä minulta pois. Enkä ole mitään inhoa muita ylipainoisia kohtaan ikinä tuntenut vaikka se itseä pelottaakin jatkuvasti.

Eli its eolen ollut koko ikäni alipainoinen. En harrasta liikuntaa, sillä pelkään laihtuvani. Vanhempani ovat laihova, sekä koko lähisukuni (varsinkin naiset) on hoikkaa väkeä. Kuulostaa varmaan oudolta, että joku oikeasti taistelee laihuutta vastaan.

Vaikka mässäisin joka päivä, niin aineenvaihduntani vain kiihtyy ja kiihtyy. Töissäkin kulutan niin paljon, että normaalipainoon on vielä matkaa...

Avain hoikkuuteeni on se, että elämässäni on muutakin kuin jääkaappi ja tv. Kun on harrastuksia, ystäviä ja mukavaa tekemistä ei ehdi leikkiä syöttöporsasta.

Paljon kiitoksia kaikille, jotka jaksoivat vastata! Lisääkin vastauksia saa ilman muuta tulla, jos joku myöhemmin huomaa tämän kyselyn.

Minusta on hyvä, että lihavuuspalstalla pyörii myös hoikkia keskustelijoita. Olisihan se vähän pitkästyttävää lukea täällä ainoastaan lihavien keskusteluja. Otan mielenkiinnolla vastaan jopa kaikki iki-ihanat kertomukset lihavista ihmisistä kauppajonoissa, uimahalleissa ja lentokoneissa, tms. =) En loukkaannu, vaikka itse olen todella lihava.

Avaan uuden otsikon alle gallupin lihaville , jos vaikka saisimme joitakin vertailukohtia esille.

Olen aina ollut ns. normaalipainoinen, paino heitellyt aikuisiällä -5kg. (sivuhuom. olen 151cm pitkä joten muutama kilo jo näkyy).

Normaalilla kotiruoalla paino pysyy kutakuinkin normilukemissa, jostain ihmeen syystä haluan kuitenkin olla muutaman kilon hoikempi ja sen takia yritän vaihtelevalla menestyksellä välttää rasvaisia ruokia ja syödä terveellisesti.
Liikunta on aika kausiluonteista, liikun sekä terveyden että ulkonäön takia.
Perheessäni kaikki ovat normaalipainoisia, joten kai silläkin on merkityksensä.

Mutta siis paino pyörii mielessä lähes koko ajan, huoh :)

Mulle ruoka on aina ollut enemmän tai vähemmän pakkomielle. Hirveetä itsekuria ja tarkat säännöt mitä saa syödä ja minkä verran. Välillä, kun itsekuri pettää niin menee oksenteluksi. Pahimmissa läskiahdistusfiiliksissä voi mennä viikkojakin pelkästään vuorotellen ahmien ja oksentaen.. Kaikille onkin varmaan jo tässä vaiheessa selvää, millä pidän painoni kurissa. Unelmana olisi kuitenkin pysyä hoikkana tiukalla ruokavaliolla ilman niitä repsahduksia.

Miten suhtaudun lihaviin? Päänsisälläni huonosti, ovat minulle epäonnistujia ja muistuttavat omista heikkouksista. Muuten kuitenkin suhtaudun hyvin, ketään ei saa kohdella huonosti! Ehkä en työnantajana kuitenkaan helposti palkkaisi lihavaa esim. vaatetusalanyritykseen, mutta onneksi en ole työnantaja :)

Perheeni on aika lailla normaalipainoista sakkia. Pientä mahaa on ehkä kertynyt jokaiselle, mutta painoindeksin suhteen ollaan kaikki normaaleja.. Ja mullehan pienikin läskimäärä on iso ongelma, joten tolla käsitteellä pientämahaa on kertynyt, tarkoitan ettei olla ihan niin täydellisiä kuin haluaisin, mutta muuten siis normaaleja..

Muo ainakin tekee mieli noi rasvaiset/sokeriset ruoat aina välillä, kyl niit voi syödä joskus.
Kerran viikossa karkkipäivä, ostan n. 300gramman edestä karkkia. Ja kerran 2-3 kuukaudessa tulee syötyy jotain rasvasta ruokaa, siis tuhlaamaan jonnekin mäkkäriin/pizzeriaan.
Näin ei sit tee kokoajan mieli mitää sokerista/suolasta/rasvasta.
Tälläkin hetkellä mul on tollanen karkkipussi mun eessä. : ) Painoindeksini on 19.2
Kyllä harrastan 2-3 kertaa lentopalloa viikossa koulujen alettua ja muutenkin tykkään kävellä ja pyöräillä, mitä tulee myös aina välillä harrastettua ihan omasta ilosta.
Äidilleni on kertynyt ylipainoa raskauksien myötä, eikä ole töiden ja kotitöiden kiireessä ehtinyt hirveästi painoonsa kiinnittää huomiota.
Isäni on normaalipainoinen ja veljeni sekä minä hoikkia.
Isäni oli nuorena todella hoikka (edelleen norm.) ja äitinikin.
Lihavuus voi johtua monesta asiasta, mun mielestä me kaikki ollaan ihmisiä, eikä meitä voida luokitella saati pissiksiksi/nörteiksi sen enempää kuin lihaviksi/hoikiksi.
Mä kiinnitän ihmisen persoonaan huomiota, en ulkonäköön. Ihansama miltä ihminen näyttää, kunhan on sisäisesti kunnossa. Kaikki kiusaaminen musta on väärin.

Mielenkiintoisen gallupin olet pannut alulle.

Itse olen 165/52. Harrastan liikuntaa silloin tällöin, joskus kuntokärpänen iskee ja saatan tehdä juoksulenkkejä tai jumpata aerobic-videoiden tahtiin. Harrastan hyötyliikuntaa aina sen ollessa mahdollista. Pyrin käyttämään auton sijasta pyörää ja hissin tilalta portaita. Pidän painoni kurissa syömällä vähintään kolmen tunnin välein esim. omenan, mandariinin tai kuitupitoista näkkileipää. Syön tilanteesta riippuen 1-2 lämmintä ateriaa päivässä. Ilta kuuden jälkeen en enää syö kuin kasviksia tai hedelmiä, sillä muuten oloni on aamulla pönäkkä. Kärsin huonosta vatsasta, joka on suurin syy siihen, miksi tarkkailen painoani. Jos painoni nousee yli 55 kg, vatsani ei toimi kunnolla; se on kovalla ja turvonnut kuin ilmapallo. Oloni on silloin ähkyinen ja mieleni maassa.

Lihavuus on jokaisen oma asia. Joskin minusta lihavuus on oire jostakin, ehkä vääristä ruokailutottumiksista tai tunnesyömisestä tms. Lihavuus on ok, jos ihminen itse pitää itsestään sellaisena, mutta jos ei, niin minulle tulee halu auttaa. Joskus ylilihavien kohdalla mietin, että miten joku voi edes syödä niin paljon pysyäkseen niin isona.