Kaiken ydin tällä alueella on ymmärryksen tarve. Myötämielinen, älykäs, tietoinen henkilö merkitsee enemmän kuin sellainen joka säteilee persoonallista vetovoimaa. Yhteenkuuluvuuden tunne on enemmän kuin pelkkä klisee, miksi se nykypäivänä on usein madaltunut. Sitä vaaka rakkaudessa kaipaa - yhdessäoloa. Yhteenkuuluvuus merkitsee henkisten ja fyysisten voimien yhdistämistä.
Vaaka on hellä, valmis panostamaan rakkauteen, ja tuntee vetovoimaa vesimiehiin, leijoniin, sekä oinaan merkissä syntyneisiin.
Rakkaus merkitsee vaa`oille vastuuta. He suhtautuvat avioliittoon vakavasti. Näissä asioissa hän on hyvin konservatiivinen, vaikka sitä ei päältäpäin uskoisikaan. Kaikki kokemukset eivät ole onnellisia, mutta jännittäviä ne ovat.
Vaaka on rakastunut rakkauteen. Ihannoi rakkautta.
Heillä on myös ainoalaatuinen kyky muovata ja muuttaa kiintymyksensä kohdetta. Mutta olisi hyvä löytää joku joka ei tarvitse muuttamista. Sovitte yhteen kaksosten ja vesimiesten kanssa, sekä myös jossain määrin leijonan ja jousimiehen kanssa. Hyvin usein joudutte yksiin levottoman kaksosen kanssa, tai liitytte epävakaiseen, seuralliseen, itsepäiseen vesimieheen.
Avioliitto on vaa`alle tärkeä asia, vaikka ette menisikään naimisiin. Siis vaikka kaipaattekin avioliittoa, se ei välttämättä toteudu elämässänne. Vaa`at etsivät jatkuvasti, elättelevät ihannekuvia rakkaudesta, avioliitosta ja sukupuolisuhteesta.
Sanalla sanoen tasovaatimuksenne ovat keskimääräistä korkeammat. Kun tikkaat ovat korkeammat, on kiivettävää enemmän.
Vaaka haluaa ihailla ja olla ihailtu. Voidaksenne ihailla tarvitsette kumppanin, joka toimii, joka uhmaa yhteiskunnan ahtaita sääntöjä, on kekseliäs, innostava, sanalla sanoen voimakas persoonallisuus. Tällaisesta henkilöstä ei ole aina helpointa pitää kiinni. Elämässänne on yllin kyllin romantiikkaa. On parempi rakastaa ja menettää kuin olla kokonaan rakastamatta - tuossa ajatuksessa on tiivistettynä perimmäinen filosofianne, vaikka ette sitä avoimesti myönnäkään.
Olette kaunis ja henkevä ihminen. Mutta vedätte puoleenne monia vähemmän henkistyneitä. Saatatte kokea tunneelämän kolhuja. Rakkaus merkitsee teille yleensä taakan kantamista, lisääntyneen vastuun hyväksymistä. Rakkaus ei ole tasaista. Sitä te ette ole pyytänytkään; haluatte sen vain olevan täydellistä!
"Täydellinen" on tietenkin arvoarvostelma. Mitä se merkitsee vaa`oille? Se merkitseemyötätuntoa, ymmärrystä ja kiihotteita sekä harrastuksia jotka osapuolet jakavat keskenään.
Vaaka rakastaa ensi kädessä henkisellä tasolla. Fyysinen puoli tulee sen jälkeen. Pyritte ymmärtämään ja saamaan ymmärrystä. Haluatte tasapainottaa, antaa ja ottaa, saada nautintoa mutta myös tuottaa sitä.
Ette ikinä viihtyisi tylsimysten seurassa, kun rakastatte, ette jää puolitiehen. Ette juuri sulje ovea romantiikalta.
Toisin kuin kaksosten teidän on vaikeaa rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä samalla ertaa. Kaksonen pystyy siihen, mutta te ette voisi välttyä siinä tapauksessa itsesyytöksiltä.
Voitte hetkessä muuttua hurmaavaksi. Olette magneettinen. Teette lähes aina vaikutelman, että olette jotain erikoista. Se on haaste. Siksi ihmiset turvautuvat imarteluun ja kaikenlaisiin keinoihin valloittaakseen teidät. Mutta älkää hurmatko väärää henkilöä, jotkut pelaavat kovilla panoksilla ja te voisitte joutua maksamman seurauksista.
Lopuksi vihjeitä miehille vaakanaisesta;
Vaaka ei suosi satunnaissuhteita, hän on haavoittuvainen ja hänellä on persoonallisuutta. Teidän pitää olla hienotunteinen, ellette halua menettää häntä. Teidän tulee olla huomaavainen, ellette halua särkeä hänen kuvitelmiaan. Jos onnistutte valloittamaan hänet, olette valloittanut itsellenne mahdollisuuden rauhaan, tyytyväisyyteen ja rakkauteen.
VAAKA: Seksi & rakkaus;
18
5186
Vastaukset
- sopia vaikka keneen
oli sitten missä kuussa syntynyt hyvänsä.......
- Vanha vaaka
on niin totuus vaaka naisesta ja miehestäkin, harva vaan ymmärtää oikeesti vaakaa ja todenäköisesti sitä ymmärtää vain toinen vaaka :)
- sopii ihan täysin
Vanha vaaka kirjoitti:
on niin totuus vaaka naisesta ja miehestäkin, harva vaan ymmärtää oikeesti vaakaa ja todenäköisesti sitä ymmärtää vain toinen vaaka :)
yksi yhteen muidenkin merkkien kanssa.
Olet todella lyhytnäköinen jos väität edes että tuo kuvaus sopii parhaiten Vaaoille. - ap.kirj.
Vanha vaaka kirjoitti:
on niin totuus vaaka naisesta ja miehestäkin, harva vaan ymmärtää oikeesti vaakaa ja todenäköisesti sitä ymmärtää vain toinen vaaka :)
ja sellainen on vain ja ainoastaan vaaka,
muut voi olla mitä mieltä tahansa, se ei muuta
asiaa miksikään. - Kt.
ap.kirj. kirjoitti:
ja sellainen on vain ja ainoastaan vaaka,
muut voi olla mitä mieltä tahansa, se ei muuta
asiaa miksikään.Now we're talkin!
- ja ikää riitttävästä!
Kyllä oli paljon totuuksia omasta ajatusmaailmastani.
Kaikki on vaan niin hienoa kirjoitettuna. Elämässä on tullut aivan liikaa vastoinkäymisiä ja en tahdo enään uskoa sielunkumppanin löytymiseen. Etsin ehkä vieläkin mutta sitä on varmaan parempi yksin kun kaikki vaan käyttää hyväkseen.
t: Liian monta kertaa turpaan saanut. 29.9.- ap.kirj.
Asiat näyttävät todellakin hienolta paperilla,
mutta jokaisen elämään liittyy monenlaisia kokemuksia, eivätkä ne aina ole niitä sydäntä lämmittäviä.
Nykyajan maailmassa ihminen on tullut niin itsekkääksi. Kaikki hyvät arvot on sullottu jonnekin menneisyyden arkkuun. Luullaan, että ollaan onnellisia "vapaudessa" tehden mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Lähimmäisen arvostus ja kunnioitus ei ole enää päällimmäisenä; ollaan välinpitämättömiä, petetään, solvataan - paheksutaan kaikkea hyvää mikä vielä jäljellä, ym. ym.
Ihminen on pahasti eksyksissä, rauhaton ja vailla mielenrauhaa. Eletään kuin viimeistä päivää välittämättä huomisesta. Aiheutetaan pahaa mieltä lähimmäisilleen, ystäville ym. Tunteet ovat pahasti jäätyneet, ja se kylmyys sen kuin vain jatkuu, tuskin menneeseen on enää paluuta. Raaistuu kaikki mikä ennen hyvää ollut. Tuhoon kuljetaan.
Lääke tähän olisi, että jokainen pysähtyisi ajattelemaan mikä loppujen lopuksi on tämän elämän tarkoitus. Voisiko itsessään muuttaa jotain - tehdä täyskäännös! Nauttia lähimmäisistään, pienistä asioista, auringon lämmöstä, kauniista luonnosta, eläimistä, kuutamoöistä, kaikesta mikä tuo rauhan sydämeen ja Onnen, sillä pieni on KAUNISTA.
Itsensä pettämisellä ei saa kuin pahan mielen, toisten pettämisellä aiheuttaa suunnattomia kärsimyksiä lähimmäisilleen.
Joten olisiko tässä edes pieni ajatuksellinen kipinä herätä miettimään mitä me elämältämme oikein haluamme, että voisimme olla tyytyväisiä itseemme ja muihin?
Eikä tämä ollut mikään Raamatullinen saarna, vaan ihan "normaalina" itseään pitävän ihmisen vuodatus :)
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi.
Onnenkantamoisia toivon Sinulle, ja kaikille ihmisille joita maa päällään kantaa!
- kiihkouskovaisia
ei niitten kanssa voi mistään järkevästä puhua. Hokevat vain omaa mantraansa.
- ymmällään oleva?
ollut sinun mielestäsi järkevän ihmisen kirjoitusta "järkevästä" aiheeta? Jos ei, niin eipä sinulla taida itselläsi olla paljonkaan niitä järkeviä ajatuksia. Heti olet kampeamassa kaiken hyvän jota joku haluaa tuoda esiin. Silläkö sinä maailmaa rakennat, ja luot omalle elämällesi pysyvää pohjaa? Vähän tuntuu siltä, että olet katkeroitunut ihminen. En syytä sinua, toivon, että sinunkin elämääsi aurinko joskus paistaisi oikein lämpimästi ja alkaisit huomaamaan ympäristössäsi sen vähäisenkin hyvän mitä vielä jäljellä. Sillä kirjoituksesi mukainen pessimistisyys ei aiheuta sinulle hyvää mieltä, paremminkin tuskaa ja ahdistusta, sitäkö elämääsi haluat?
Ei tarvitse olla uskonnollinen, jos positiivisuudesta kirjoittaa ja elämän perusasioista, johon kuuluu itsensä ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin luoja luonut. Et sinä enkä minä voi ketään muuttaa mieleiseksemme, kyllä meidän itse pitää osata suhtautua elämään sopeutumalla ja rakentavasti, ei "tyrmäämällä" sitä pienintäkin hyvää.
Iloisempaa päivää sinulle toivoo
eräs, joka sinustakin ajattelee hyvää. - ap.kirj.
ymmällään oleva? kirjoitti:

eräs, joka sinustakin ajattelee hyvää.ehkä helpompi ymmärtää, tai sitten ei.
- selvennyk`seksi ;)
ap.kirj. kirjoitti:
ehkä helpompi ymmärtää, tai sitten ei.
"Eikö tuo edellinen viest................... :))
- varmasti kalat
tai skorppari?Ne kun on merkkejä joita Vaaka merkkisen tulee välttää kaikin tavoin..ovat pisteliään ilkeitä ja omahyväisiä tähtimerkkejä.
- vaaka, nouseva neitsyt!!
olipa nappiin sanottu! kyllä tunnistan itseni aivan täydellisesti tossa. ihan kuin joku puhuis mun ajatuksilla!
ennenkaikkea ei tarvitse olla tasaista vaan täydellistä!! - Vaaka16.10
Aika prikuulleen kertoi tuo teksti millainen olen!!
- .....
osaa!
- Pisike
Kaiken ydin tällä alueella on ymmärryksen tarve. Vaaka tarvitse lähelle ihmistä joka ei tuomitse, ymmärtää ja hoivaa. Myötämielinen, älykäs ja tietoinen henkilö merkitsee enemmän kuin sellainen joka säteilee persoonallista vetovoimaa. Edellä mainitut piirteet sopivat hyvin kaikille vaa-an kumppaneille, jonka kanssa hän tykkää harrastaa seksia. Yhteenkuuluvuuden tunne on enemmän kuin pelkkä klisee, miksi se nykypäivänä on usein madaltunut. Sitä vaaka rakkaudessa kaipaa - yhdessäoloa ja äidillistä huolenpitoa. Yhteenkuuluvuuden sisältyy käytännössä Colgate-hymy ja hyvin useasti hänelle toistettuna: kyllä kulta, rakastan sinua. Yhteenkuuluvuus merkitsee henkisten ja fyysisten voimien yhdistämistä, mikä kumminkin saatta olla vaa-alle pyrkimyksistään huolimatta ylivoimaista, koska vaa'alla ei ole minkäänlaista käsitystä toisen ihmisen henkisyydestään. Vaaka voi asua 10 v. suhteessa, ikinä tutustumatta kumppaniinsa.
Vaaka on hellä, valmis panostamaan seksiin, ja tuntee vetovoimaa vesimiehiin, leijoniin, sekä oinaan merkissä syntyneisiin.
Rakkaus merkitsee vaa`oille vastuuta. He suhtautuvat avioliittoon vakavasti. Näissä asioissa hän on hyvin romanttinen, vaikka sitä ei päältäpäin uskoisikaan. Kaikki kokemukset eivät ole onnellisia, mutta jännittäviä ne ovat ja siinä olikin yksi avainsana vaa'an suhtautumisesta.
Vaaka on rakastunut rakkauteen. Ihannoi rakkautta. Toinen avainsana.
Heillä on myös ainutlaatuinen kyky muovata ja muuttaa kiintymyksensä kohdetta omassa mielikuvituksessa. Mutta olisi hyvä löytää joku joka ei tarvitse muuttamista. Sovitte yhteen kaksosten ja vesimiesten kanssa, sekä myös jossain määrin leijonan ja jousimiehen kanssa. Hyvin usein joudutte yksiin levottoman kaksosen kanssa, tai liitytte epävakaiseen, seuralliseen, itsepäiseen vesimieheen.
Avioliitto on vaa`alle tärkeä asia, vaikka ette menisikään naimisiin. Siis vaikka kaipaattekin avioliittoa, se ei välttämättä toteudu elämässänne. Vaa`at etsivät jatkuvasti, elättelevät ihannekuvia rakkaudesta, avioliitosta ja sukupuolisuhteesta ja pelkkä ihannekuvien elättäminen ei ole ehkä paras tapaa kokea asioita oikeasti. Myös kumppani voi todennäköisesti aistia vaa'an epätodellisia pyrkimyksiä.
Sanalla sanoen tasovaatimuksenne ovat keskimääräistä korkeammat, ettekä pystyy realistisesti arvioimaan tilanetta. Kun tikkaat ovat korkeammat, on kiivettävää enemmän, paitsi luonteinen laiskuus estää sellaiset ponnistukset vaa'alta.
Vaaka haluaa ihailla ja olla ihailtu. Voidaksenne ihailla tarvitsette kumppanin, joka toimii, joka uhmaa yhteiskunnan ahtaita sääntöjä, on kekseliäs, innostava, sanalla sanoen voimakas persoonallisuus ja tekee kaiken vaa'an puolesta. Tämä pyrkimys on saman vertaista sen kanssa kun keski-ikäinen suomalainen luuseri haaveilee "missi rakastajattaresta". Tällaisesta henkilöstä ei ole aina helpointa pitää kiinni. Elämässänne on yllin kyllin romantiikkaa. On parempi rakastaa ja menettää kuin olla kokonaan rakastamatta - tuossa ajatuksessa on tiivistettynä perimmäinen filosofianne, vaikka ette sitä avoimesti myönnäkään. Huonoa tässä filosofiassa on se, että jos ihastuksenne kohde keksi teidän perimmäisen filosofianne, olette sen jälkeen kohtalon armoilla. Riippuen ihan siitä kuka tämä ihastus oli, kaksonen, vesimies, oinas tai leijona, "rankaistus" on heidän luonteensa mukainen ja vaa'an vilpillisyyden huomioon ottava.
Olette kaunis ja henkevä ihminen. Mutta vedätte puoleenne monia vähemmän henkistyneitä. Saatatte kokea tunneelämän kolhuja. Rakkaus merkitsee teille yleensä taakan kantamista, lisääntyneen vastuun hyväksymistä ja asiaa herkentää se, että olette tuskallisen herkkiä kaikenlaiselle vastuulle. Vaaka ja vastuu ei käy yhteen. Rakkaus ei ole tasaista. Sitä te ette ole pyytänytkään; haluatte sen vain olevan täydellistä, katsomatta itseäsi peiliin ja odotellessaan vain toiselta rakkauden täytääntöön panoa.
"Täydellinen" on tietenkin arvoarvostelma. Mitä se merkitsee vaa`oille? Se merkitsee myötätuntoa, ymmärrystä ja kiihotteita sekä harrastuksia jotka osapuolet jakavat keskenään.
Vaaka rakastaa ensi kädessä henkisellä tasolla ja usein vaa'an äidin lisäksi hänen tyttöystävänikin/vaimonikin kouluttautuu tahattomasti pitämään vaa'an jokapäiväiset tarpeet tyytytettuina. Fyysinen puoli tulee sen jälkeen...eli myöhemmin, ainakin tyttöystävän/vaimonsa kanssa. Pyritte ymmärtämään ikuiseti ja turhaan, saamaan ymmärrystä mitä ette ole ansainneet. Haluatte tasapainottaa, antaa ja ottaa, saada nautintoa mutta myös tuottaa sitä, mikä on oiva pyrkimys mikäli se toive ei tapahduisi vain teidän mielikuvituksissanne. Valitettavasti vaaoilta puuttu ominaisuus tehdä mitään pyytettömästi ja siksi on varoituksen sana paikalla: jos saat vaa'alta jotain "ilmaiseksi", varautu maksamaan.
Ette ikinä viihtyisi tylsimysten seurassa koska olette itse melko tylsiä ja teidän viihdyttämiseksi tarvitaan teidä korkeammalla yhteiskunnallisella asemmalla olevia auktoriteettejä. Kun rakastatte, ette jää puolitiehen. Ette juuri sulje ovea romantiikalta, ainakin unelmoidessaan.
Toisin kuin kaksosten, teidän on vaikeaa rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä samalla kertaa. Kaksonen pystyy siihen, mutta te ette voisi välttyä siinä tapauksessa järjettömältä valehtelulta mistä jäisitte kiinni.
Voitte hetkessä muuttua hurmaavaksi. Olette magneettinen. Teette lähes aina vaikutelman valkoisilla valheilanne, että olette jotain erikoista. Se on haaste. Siksi ihmiset turvautuvat imarteluun ja kaikenlaisiin keinoihin valloittaakseen teidät. Mutta älkää hurmatko kaksoista tai vesimiestä, koska ette voi voittaa heidän sympatiaa huijaamalla. Jotkut tavoittelemistasi ihmisista pelaavat kovilla panoksilla ja te voisitte joutua maksamaan seurauksista.
Lopuksi vihjeitä miehille vaakanaisesta;
Vaaka ei suosi satunnaissuhteita, hän on haavoittuvainen ja hänellä on persoonallisuutta. Teidän pitää olla hienotunteinen, ellette halua menettää häntä. Teidän tulee olla huomaavainen, ellette halua särkeä hänen kuvitelmiaan. Jos onnistutte valloittamaan hänet, olette valloittanut itsellenne mahdollisuuden rauhaan, tylsyyteen ja rakkauteen. Kannustakaa vaakanaista, jotta se pääse yli epävarmuudestaan.- Vaakanainen täälläkin....
Eihän tässä jutussasi nyt ole päätä eikä häntää! No...oli siinä tarkemmin ajateltuna ehkä jotain totuudenmukaisiakin piirteitä vaa'asta mutta en olisi valmis yleistämään tuon kuvauksesi perusteella. Minä olen vaakanainen (ikää 30 muutama bonusvuosi päälle :)) ja en ole kokenut, että minun olisi ollut koskaan vaikea löytää sitä ns.elämäni rakkautta tai ylipäätään sitotutua. Kun siihen parisuhteeseen olen sitoutunut ne turhat ailahtelut ja haaveilut vielä komeammasta tai ihanammasta rakastajasta/miehestä on jo unohdettu aikoja sitten!!!! Ei siinä silloin tarvita enää valkoisia valheita eikä mitään muutakaan vehkeilyä ja muutoinkin olen mielestäni reilun toiminnan kannalla. Miksi tehdä asioita vaikeammaksi kun ne todellisuudessa ovat. Seksin suhteen olen ollut alussa ehkä hieman ujokin mutta kun vauhtiin on päästy, niin ihanan kokeilunhaluista ja kiihkeäähän tuokin puoli on suhteessani ollut :) Olen ollut kaksosmiehen kanssa naimisissa jo pidempään ja hyvin olemme sopineet toisillemme. Kyllä sitä kasvaa siihen parisuhteeseen niin tiukasti kiinni, että miltei ajoittain voisi jo lukea toisen ajatuksia kun oikean kumppanin on löytänyt :) Miellyttävä ulkonäkö kumppanissa on aina plussaa mutta kyllä se luonne ja ajatusmaailmojen yhteensopivuus ja yhteiset tavoitteet elämässä ovat ne kaikkien tärkeimmät asiat jotta homma toimisi ainakin omassa suhteessani. Meneviä olemme ja flirttaileviakin osaamme olla huvittelumielessä illanvietossa käydessämme mutta kun tietää ne omat rajansa ja mitä voi menettää kun se leikki menee liian pitkälle, niin ei ole tarvetta pettämiseen. En ole koskaan saanut tietooni, että mieheni olisi pettänyt minua, vaikka siitä aina jaksetaan jauhaa kaksosen kohdalla. Eikä minullakaan ole tarvetta käydä tutkimassa vieraita miehiä lähemmin kun oma rakkaani riittää varsin hyvin minulle. Perhettäkin on ja sekin yhdistää meitä lisää toisiimme eikä se vastuu tunnu lainkaan taakalta. Olemme lapsirakkaita ja onnellisia kun olemme lapsia saaneet. Mukavaa syksyä kaikille vaaoille ja muillekin merkeille!
- Pisike
Vaakanainen täälläkin.... kirjoitti:

Niinkuin otsikossani jo sanoin, sinulla on oikea asenne. Anna horoskooppien ja muiten ihmisten selostuksien ollaa ja katsoo mihin ja kehen itse olet ihastunut tai situotunut. Omaan totuuden löydät vain itse. Kaikki muu on P... Sh... :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982