Elikkä tahdon vain purkaa asioitani jonnekkin.
Kavereiden kanssa kun nyt on tullut aina silloin tällöin juotua ja sitä rataa, mutta ihan vain pienessä inside porukassa. Alle 10 henk. siis.
No juhannuksesta nousi pieni kohu yhden meistä kotona. Vanhempansa väittivät että ovat kuulleet että juopoteltiin ja he kun vielä ovat sellaisia ylitarkkaavaisia, pahimmasta päästä. Juhannuksesta on jo aikaa jonkin verran, mutta mitään ei ole unohdettu. Tämän kaverini vanhemmat eivät ole päästämässä häntä enää tämän vuoden puolella minnekkään yöksi. Kaipa tuosta vielä selvitään mutta minua erityisesti rassaa se, että itse olen joutunut tämän vanhempien ns. silmätikuiksi, tai siis olen se kaiken pahan alku ja juuri ja blaablaablaa. Niinhän he ajattelevat, vaikka jokainen meistä on yhtä "syyllinen". Vielä kun he olivat kuulleet että joku aikuinen oli nähnyt minun polttavan (joka nyt ei varmaan oo mikään vitu harvinaisuus kaikki kaverini polttavat myös) niin he varmasti toivovat että en kaveeraisi heidän tyttärensä kanssa. Ajattelen toki että paskat heistä, olen sellainen kuin olen ja minähän elän juuri sellaisen elämän kun tahdon. He päättävät omista asioistaan ja minä omista. Mutta ei se silti kauhen kivaa ole kun minut ylennetään kaikkien kusipäitten ja kriminaalien kunkuksi tuollaisten takia, ja kuten sanoin kaikki olemme ihan samanlaisia tehneet samat jutut.
Mietin vain että mitenköhän mun pitäisi sitten suhtautua näihin vanhempiin? Koitanko vain olla normaali`? mitäs sitten jos he alkavat puhua siitä juomisesta ja röökin poltosta ja sanovat vaikka että soittavat vanhemmilleni tai muuta paskaa. Ihmettelen kyllä miten vanhempani eivät vielä ole kuulleet mitään juttua mistään, sillä tämä on sellainen tuppukylä että. Hiukan värisyttää myös ajatus että kun äiti tapaa vaikka kaupassa tämän kaverini äidin tai isän että he alkavat keskustella jne. En kestäisi mitään kotiarestin tapaista, tosin eipä tuo haittaa jos vielä pari viikkoa ainakin pysyy salassa koska sitten alkaakin koulu ja ei muutenkaa tuu tehtyy mitään normaalisti. :D
mutta mites tästä eteenpäin, onko mitään samankaltaisuuksia täällä? Kokemuksia ja "neuvoja" tms.

Vastaukset 3
Vanhimmat
minkä ikäinen olet?
viimine vuos yläasteel viel.
15 vuotiaita. Melkein kyllä jo kadun tuota että
kirjoitin tänne omia lätinöitäni, ei niin minun tapaistani ja ollaanhan me "nuoria" mutta emme sentään ainoita jotka tässä iässä alkoholia nautiskelevat. Nuoruus on täynnä kokemuksia, ja niin se vaan menee kaikkeen pitää tutustuu ja kokeilla. Mut mun yksinsyyllistäminen on paska juttu, miksi minä saan kaiken paskan niskaani ja muut pääsevät helpommalla. Eipä toisinaan tunnu niinkään reilulta vaikka en nyt tahtois että muidenkin kavereitteni vanhemmat kieltäisivät menemästä minnekkään yöksi varsinkin kun yksi kavereistani muuttaa tänä viikonloppuna pois ja huomenna on viimeiset pirskeet. Ja tässä vedellään viimeisiä lomaviikkoja sen jälkeen kun yksi kaverini muuttaa pois ja yksi ei pääse enää tämän vuoden puolella kuulemma mihinkään yöksi ja muutenkin niin taitaa nuo partyt jäädä pitkäks aikaa ellei parin henkilön voimin juhlita, lolled. :) mut kyl mä tajuun vanhempiikin, tavallaan. Mut en sitä et mä olisin kaikkeen syypää. Sitä en sulata, ajatelkoot miten tahtovat ja uskokoon muista parempaa kun eivät kerta tiedä oikeasti paskaakaan.
Hössötyksen ymmärtäisi, jos olisitte 12.
Luulis sen vanhempienkin tajuavan, että se juominen on joskus väistämttä edessä. En ihan heti usko, että kovinkaan moni odottaa sinne 18 ikävuoteen saakka.
Sellasta "haistakaakaikkipaska" asennetta ei kannata ottaa kun asiasta keskustellaan. Tosin kuulostaa siltä, että vanhempien kanta on sellanen "eieiei minun lapseni kuuna päivänä kullanvalkeana" kun yksin sinua asiasta syyllistävät.
Kannattaa oottaa pari vuotta ja ennen sitä ryypätä vaan sillon kun on varmaa, ettei jää kiinni (esim. vanhemmat matkoilla) tai aloittaa sen verta aikasin, että kerkiää vähän selviämään iltaan mennessä ennen kun menee kotiin.