Onpas noussut ihmeellinen kohu,
kun Helsingin Energia jauhaa kivihiilellä sähkö ja lämpöä - siis huikeita voittoja.
Eikä Helsingin valtuustossa yksikään vihreä tai kokoomuslainen sano poikkipuolesta sanaa.
Kun uudistuvan energian osuutta yritetään nostaa, Helsingin Energia laitokset eivät polta puupellettiä, eikä Helsingin edustalla tuulimyllyjä kannata laittaa ollenkaan, kun Helsingin edustalla ei tuule mihinkään aikaa vuodesta, on ihan tyyntä.
Ilmastonsuojelu vaatii uusiutuvan energian osuuden nostamista Suomen energian tuotannossa.
Yksi prosentti tulee Kollajan ja Vuotoksen tekoaltaiden varastoiman veden avulla.
MUTTA. VÄÄRIN SAMMUTETTU !
Ei saa rakentaa vesistöjä.
Ydinvoimaa vihreät vastustavat niin, että erosivat Lipposen hallituksesta vastalauseena viidennen ydinvoimalan rakennusluvalle.
Lisäydinvoima ei ole vaarallista vihreiden mielestä, mutta 1% lisää uusiutuvaa vesivoimaa rakennetuissa koskissa on vaarallista.
1% vesivoimaa synnyttää joka vuosi vaarallista säteilevää ydinjätettä niin paljon, että ei niitä vesialtaita voi millään rakentaa Kollajaan ja Vuotokseen, koska siellä on olemassa olevia voimalaloitakin niin paljon, että ne voisivat tuottaa sähköä allasvedestä, jota ei tarvitsisi ohijuoksuttaa.
MISSÄ HELVETISSÄ ON TEIDÄN AIVOT ???
Oletteko te helvetin idiootit hukanneet aivonne jonnekin vaalimökin hasisjointin ja halvan kivihiilen välille ?
Onhan se nyt tyrmistyttävää, jos vesivoimaa ei käytetä hyväksi, kun näihin koskiin on jo rakennettu voimalat, ja kyse on ohijuoksutuksen ja tulvanhallinnan yhdistämisestä kestävällä tavalla.
Lisäksi te tiedättä vallan hyvin, että tuulivoimaa ei voi varastoida, joten mikään ei olisi fiksumpaa kuin kytkeä tuulivoimalat valtakunnan verkon lisäksi vesialtaiden yhteyteen pumppaamaan lisäpadon taakse vettä korkeampaan potentiaaliin.
Vai onko fiksumpaa rakentaa jo tutkittuihin vuoriin pumppulaitoksen altaat, jotta varastoida vesi-energiaa voidaan ottaa käyttöön silloin kun sitä tarvitaan ?
Ydinvoimaloita ajetaan vakioteholla ydinturvallisuuden takaamiseksi. Säätövoimaa tarvitaan ja ainut kestävä ratkaisu on vesivoima.
Joko koskissa ja altaissa tai pumppuvarastoissa.
Tuulivoima on riippuvainen säästä, eikä ole varastoitavissa helposti muuhun kuin veteen.
Joko lämpönä tahi potentiaalienergiana.
Ei ole olemasa nollasummapeliä, jossa kakkua voi sekä syödä että säästää yhtäaikaa.
Pelkästään Kollajan allas toisi kymmenen miljoonan euron edestä sähköä vuosittain.
200 GWh joka vuosi.
1 tonni öljyä sisältää 11,9 MWh energiaa, josta lämmöksi voi muuttaa 90%, mutta pelkäksi sähköksi vain 30-40% parhaimmillaankin.
Kollajan altaan tuottaman sähkön tuottamiseen tarvittaisiin siis 100% hyötysuhteella 16.806 tonnia öljyä, mutta 30% hyötysuhteella jopa 56.000 tonnia öljyä.
Vuotoksen allas tuottaisi 325 GWh, joka vastaisi samalla tavalla 1.625 kertaa enemmän kuin Kollaja.
Eli 100% hyötysuhteella 27.309 tonnia öljyä ja 30% suhteella 91.032 tonnia öljyä.
Koska Kollaja ja Vuotos tuottaisivat suoraan sähköä, olisi niiden pelkän sähkön tuottaminen öljyllä 30% hyötysuhteella (generaattori kulutuspiikkitilanteissa)vaatinut 147.000 tonnia öljyä.
Barreli on 159 litraa, ominaispaino 0,9.
Eli tonni öljyä on 6,99 barrelia, eli 7 barrelia.
147.000 kertaa 7 barrelia
olisi 1.029.000 barrelia, eli noin 100 miljoonaa euroa.
Vähimmilläänkin Vuotoksen ja Kollajan sähköenergia 100% suhteella öljyn muodossa olisi 30 miljoonaa euroa.
Kyse ei ole siitä, että Kollajan ja Vuotoksen energiamäärä voitaisiin korvata sillä, että SUomen kaikki hehkulamput vaihdettaisiin säästäviin halogeeni ja loisteputkiin.
Vaan kyse on siitä, että kun hehkulamput vaihdettaisiin Kollajan ja Vuotoksen lisäksi, Suomen täysin rakentamattomat kosket saisivat pysyä sellaisina.
Helsingin ilmastoa saastuttava kivihiilivoimala on ihan ok juttu kaikille luonnonsuojelijoille, mutta uusiutuva vesienergia ei ole.
Ja sama tulee aivan varmasti olemaan tuulivoimaloiden kohdalla.
Helsingin luonnonsuojelijat tulevat protestoimaan niitä vastaan, jos Helsingin edustalle pystytetään tuulivoimaloita...
Luonnonsuojelijat ovat kaksinaismoralisteja.
Tosiasiassa he eivät tee ympäristötekoja, vaan haluavat valtaa.
Tosiasiassa luonnonsuojelijat eivät muuta maaseudulle elämään ulkovessojen, kaivoveden ja polttopuun varaan, eikä luonnosuojelijat halua elää rinta rinnan villieläinten kanssa pimeinä vuodenaikoina.
Luonnonsuojelijat asuvat kaupungeissa hyvin yhteyksien varrella, nauttivat täysillä yhteiskunnan tarjoamista sosiaalietuuksista ja parantavat maailmaa pyöreissä pöydissään.
Luonnosuojelijat eivät joudu repimään leipäänsä irti luonnon ehdoilla luonnosta.
Jos Kollajan ja Vuotoksen altaiden rakentaminen ei ole järkevää, miksi pitäisi yleisesti ottaen lainkaan suhtautua järkevästi Suomen uusiutuvan energian tavoitteisiin.
Kiinan parissa viikossa käynnistämät uudet kivihiilivoimalat syövät mennen tullen ne kasvihuonekaasusäästöt, jotka Suomi pystyisi säästämään oman vähennysvelvoitteensa täyttämällä.
Suomessa JOUDUTAAN antamaan rakennuslupa kuudennelle ydinreaktorille.
Jos Kollaja ja Vuotos jätetään rakentamatta, turpeesta ei tuoteta biodieseliä ja muutenkin on mahdotonta päästä minkäänlaiseen järkevään ratkaisuun, niin voidaan varautua siihen, että seitsemännen ydinvoimalan luvat joudutaan myöntämään samaan aikaan kuudennen ydinvoimalan lupien kanssa.
Ja jos viides ydinvoimala jää viimeiseksi, niin tiedättekös luonnonsuojelijat, niin Vihreistä Keskustan Tiilikaiseen kuin Kokoomuksen Salolaiseen, mihin mahdetaan rakentaa Suomeen sähkö tuovat ydinvoimalat...
Venäjällä ei tule olemaan pienintäkään ongelmaa rakentaa uusia ydinvoimaloita Suomen itärajan lähelle tuottamaan Suomelle lisäsähköä.
Sitäkös te haluatte ?
Usein monella on ollut hyvä värisilmä,
vaikkakin istuvat sen päällä.
Tässä on oltava hyvä pelisilmä, sillä hyvin äkkiä käy niin, että Suomi ostaa Venäjältä sähköä, jotta voidaan valaista Itärajalla jonossa olevat satakilometriä venäjänkilvissä olevaa rekkajonoa, jotka vievät Suomen kautta Eurooppaan venäjällä olevan metsäteollisuuden paperia ja pahvia.
Sitäkös halutaan ?
Eiku eiku eiku...
Muttakun muttakun muttakun...
Suomen johdossa, presidenttinä tahi hallituksessa, ei voi olla sellaisia voimia, jotka asettavat jonkin toisen maan kansantalouden edun Suomen oman kansantalouden, valtion ja kuntien edun edelle.
Kun Suomen soiden vuotuista kasvua muutettaisiin liikennedieseliksi, pitäisi vielä muistaa, että ulkomaisen tuontiöljyn korvaamisen lisäksi luodaan työpaikkoja kotimaahan.
Kaiken kukkuraksi maaöljyn tuottaminen käyttää 2-6 barrelia vettä jokaista tuotettua öljybarrelia kohden....

Vastaukset 1
Vanhimmat
saat perille noille junttieinareille eli vihreille jotka pitäsi kokonaan hyllyttää kaikesta päätöksenteosta, omat lentelyt ei saastuta ja maailma pelastuu, vai pelastuuko ?