RKP ja strategian puute

Maarianhaminassa ilmestyvä Ålandstidningen tarkastelee silloin tällöin RKP:n toimintaa, ja esittää teräväsanaista kritiikkiä. Tänään Gustaf Widén-niminen kirjoittaja leimaa pelkäksi fraseologiaksi väitteen, että suomenruotsalaisuus seisoisi vahvana myrskyn keskellä ja että tilanne muka olisi melko hyvä. Päinvastoin - Widénin mukaan ruotsi ei olisi 50 vuoden kuluttua mikään elävä kansalliskieli Suomessa, jos nykymeno jatkuu. Kirjoittaja kuitenkin huomauttaa, että tällaiset väitteet eivät miellytä kaikkia suomenruotsalaisia piirejä.

Kirjoittajan ajatus kääntyy välittömästi ruotsinkielisten säätiöiden rahaan, josta ei ole puutetta, mutta rahan voimalla ei kieli kuitenkaan voi elää. Kirjoittaja kaipaa suomenruotsalaisille yhteistä strategiaa, jota voitaisiin noudattaa maantieteellisistä ja ideologisista vastakohtaisuuksista huolimatta. Suurin ero lienee siinä, että toiset puhuvat kaksikielisyyden puolesta ja toiset haluavat, että pitäydyttäisiin yksinomaan ruotsin kieleen. Ajatukset yhtenäisestä kielirintamasta jäävät kirjoittajan mukaan vain haaveeksi. - Widén joka tapauksessa katsoo, että puheet toisesta "kansalliskielestä" ovat enää kulissi, eivätkä viranomaiset enää täytä heille asetettuja kielitaitovaatimuksia.

RKP:hen kohdistuu syytöksiä, koska sen sanotaan pitävän kiinni hallituspaikoista hintaan mihin hyvänsä, vaikka ruotsin kieleen kohdistuvat uhkakuvat vain vahvistuvat. "Turhaan ei sanota, että valta sokaisee", sanoo Widén ja muistuttaa, että Hufvudstadsbladetin erotettu päätoimittaja Björn Mattson jopa herjaa RKP:ta "tyhjää puhuvaksi luopiopuolueeksi" (det svamlande svekhetspartiet).

Ahvenanmaalaisesta näkökulmasta tilanne on outo: Tukholma tuntuu kotoisalta, Helsinki vieraalta, koska suomenruotsalaiset ovat alistaneet äidinkielensä vain perhe- ja yksityiskäyttöön. Lisäksi suomenruotsalaisiin suhtaudutaan Ahvenanmaalla hieman kuin käärmeisiin paratiisissa, koska he puhuvat kyllä ruotsia mutta saavat suomen kielen taitoisina parhaat työpaikat. Toisaalta Widén muistuttaa, että kielitaito on rikkaus. (Lukijakommenteissa ei suomen osaamista pidetä rikkautena.)
- - -
Widénin mielipiteet ovat tärkeitä ainakin sen vuoksi, että häntä ei voi syyttää vihamielisyydestä ruotsin kieltä kohtaan. Kehotan lukemaan hänen artikkelinsa ja siihen tulleet kommentit. Ne ovat ruotsiksi. Jos ne olisivat suomeksi, ne sivuutettaisiin SL:n propagandana.

1

263

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otit esiin eilisen Ålandstidningenin pääkirjoituksen ja kuittaat kirjoittajan maininnalla "Gustaf Widén-niminen kirjoittaja"

      Pääkirjoituksen kirjoittaja on Gustaf Widén, Ålandstidningenin kolumnisti ja pääkirjoitustoimittaja. GW on ruotsinkielisissä piireissä tunnettu ja arvostettu helsinkiläis-ahvenanmaalainen kolumnisti ja kirjailija, eikä siis 'kuka tahansa'-niminen henkilö.

      Mitä taas otsikointiisi tulee, "RKP ja strategian puute", niin minusta yksi maininta RKP:stä pitkässä jutussa joka monelta kannalta tarkastelee kielikysymystä hyvinkin objektiivisesti, ei mielestäni tehnyt sitä mitenkään erityisesti RKP:n toimintaa tarkastelevaksi, kuten annat ymmärtää, vaikka toki RKP'kin siis sai osansa tarkastelusta.
      (..ja hieman tarkkuutta pliis. Björn Månsson jota siteeraat omassa viestissäsi on HBL'in pääkirjoitustoimittaja, eikä ole saanut mitään potkuja. Entinen päätoimittaja johon viittaat on Max Arhippainen, hänet syrjäytettiin jokin aika sitten päätoimittajan paikalta)

      Pääkirjoitus lähestyy jutussa kielikysymystä laajalti usealta kannalta mutta tietysti ensisijaisesti ahvenanmaalaisesta näkökulmasta. Kannattaa lukea ja avartaa tietämystään jos vain oma pakkoruotsin taito riittää.

      http://www.alandstidningen.ax/article.con?iPage=2&id=11269

      Widén on kirjoittanut kieliasioista aiemminkin.
      http://www.alandstidningen.ax/kronika.con?id=5938

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1540
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      287
      798
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      577
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe