Ajattelin, että kysymys kuuluu ehkä parhaiten tänne nudismi-osastolle. Voinko mökkijärvessäni uida enää alasti, kun naapuri pyydysti 6kilon ja 80cm pitkä hauen. Sellaisia vonkaleita järvestä kuuulemma on ennenkin saatu.
Nyt on alkanut askarruttaa, uskaltaako enää uida ilman uimahousuja. Paha on, jos isohauki puree varpaisiin, mutta katastrofi, jos se uidessa alhaalta päin iskee kikkeleihin ja puree ne taikka pippelin irti.
Voisiko joku kalastusasiantuntija kertoa, onko pelkoni aiheellinen. Tosin tänä kesänä, kun iumavedet ovat olleet viileitä, pippeli ja kikulit ovat aika kutistuneet ja siten ehkä eivät hauelle erittäin houkuttelevat. Mutta viime päivinä vedet ovat lämmenneet ja olen huomannut, ettei pippleli olekaan aina niin kutistunut, vaan joskus jopa ihan kunnon kokoinen. Pelkään, että sellainen kiinnostaa haukea.
Onko siis uimahousujen käyttö tästä syystä hätävarjelun liioittelua. Muusta syystä hiljaisella mökkirannallani ei uimahousuja tarvitse käyttää.
voiko iso hauki viedä
12
1841
Vastaukset
- mätäkuu.
Ja poju keksi mielestään hauskan jutun. Montakos viikkoa mietit?
Vitsipalstalle tämä olisi kuulunut.- pikku pippeli
on todellisessa vaarassa. Sellainen on isolle hauelle todellista herkkua, johon se iskee ahnaasti.
- erikoisasiantuntija
kelpaa kylmässä vedessä kutistunut kurttuinen pippelin pää. Varsinkin siihen esinahkaan, jos se on pitkällä. Siihen se nappaa yhtä hanakasti kuin mihin tahansa houkuttelevaan matoon, ellei nyt suorastaan poikki puraise, niin ainakin somasti näykkii.
- täplärapuja
Hauesta en tiedä, mutta ruotsalaiset miehet ravustavat täplärapuja alastio uimalla.
Parhaat saaliit on kuulemma saatu juuri suolesta ulos vedetyllä pippelillä.
Mistä hitosta näitä älynväläyksiä oikein sikiää juuri tälle palstalle???- Siellä se on
Palstan sekoboltsi! :)))
- Hih hii ;-)
Siellä se on kirjoitti:
Palstan sekoboltsi! :)))
Heips!
Ei mun peilistäni näy sun naamas ;-)
Kaikkea sä kuvitteletkin.
- kysymys alastonuinnin
vaaroista ehdottomasti kuuluu. Tottakai iso petokala hauki on kiinnostunut herkullisen näköisestä pienestä tai vähän isommasta lihaulokkeesta ja nälkäisenä iskee hampaansa siihen. Kysymyksen esittäjän huoli on aiheellinen, uimahousut ovat tarpeelliset.
- naturismia
kun ollaan ilman uimahousuja vedessä. Naturalia non sun turpia, sanoivat vanhat latinalaiset tarkoittaen, että alastomuudessa ei ole hävettävää. Alastomana uiminenhan on tosi miellyttävää, siinä vesi miellyttävällä tavalla hyväilee intiimejä ruumiinosia. Mutta ne kehonosat saattavat kiinnostaa myös isompai kaloja. Joka kesä saamme lukea lehdestä, kuinka hauki oli purrut iumaria jalkaan. Ilman muuta ilman uikkareita uitaessa hauen huomio voi kohdistua sille sopivan kokoiseen kivannäköisiin iumarin jalkojen välissä heiluviin lihaulokkseesiin ja niihin hauki voi iskeä. Olisi varmaan aika hirveä kokemus tuntea hauen terävät hanpaat pippelissä tai palleissa. Ja ne voivat olla mennyttä saman tien. Kehoitan siis käyttämään uikkareita järvissä, joissa on isoa kalaa.
- Kalabiologi
naturismia kirjoitti:

Hauki saalistaa kylkiviiva-aisiaan hyväksi käyttäen, eikä se näinollen edes voi saalistaa jalkojen välissä heiluvia.
Ihan samaa legendaa, kuin väite siitä, että ankeriaat hakeutuisivat piiloon naisten jalkovälin onkaloon ;-)
Olette te hauskoja, kyllä vaan.
- Mua on rapu naksaissut
Helpostikin. Vedessä vellova viileydessä kutistunut nakki muistuttaa erehdyttävästi matoa. Muakin saksaisi rapu kerran, teki pipiä.
Kaveria on lahna purrut niin et meni puoliksi poikki.- hyvä kalajuttu
vaikka lahna voi olla iso, sillä on pieni suu eikä oikeastaan hampaita lainkaan. Lahna voi pippeliä korkeintaan somasti näykkäistä, mutta isompaa vahinkoa ei lahna urospuolisen ihmisen sukuelimille pysty aikaansaamaan. Hauki on oikeasti vaarallinen, ahnas petokala iso suu täynnä piikinteräviä hampaita. Ison hauen vatsasta löytyy aina pippelinkokoisia pikkukaloja. Pippeliä ei ole rapotoitu hauen vatsasta löydetyn. Myös ahven on petokala, mutta pienen kokonsa johdosta ei puheena olevassa mielessä vaarallinen.
- nielee kokonaisena
hyvä kalajuttu kirjoitti:

Hauen hampaat eivät sovellu saaliin palotteluun tai palan irti puremiseen, joten lopettakaa jo ...
Hauki lamauttaa saaliinsa purmalla sitä voimakkaasti ja sen jälkeen se sylkäisee saaliinsa ulos suustaan käntääkseen sen pää edellä nieltäväkseen, eli ei vaaraa pippelille.
Ahvenella taas ei ole hampaita, joten siitäkään ei ole mitään vaaraa miehisyydelle.
Jos vesissämme olisi piranhoja, niin silloin olisi syytä paniikkiin. Piranja pystyy repimään saaliistaan paloja syötäväkseen, mutta mikään suomalainen kala ei tähän pysty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517143Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424932HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002768- 1482072
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321627- 181588
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki261567Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981544Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101313mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111303