No minulla on lyhyesti sanottuna tällainen stoori!
Eli avovaimoni petti minua 17v yhdessäolon jälkeen erään kaverini kanssa ja kehui kuinka seksi oli sellaista,kuin meillä alussa,mutta ilman tunteita!No alussa tämä kiihotti ja paransi
meidänkin seksielämää,mutta nyt on iskenyt kauheat suorituspaineet,koska tiesin kaverini käyttävän viagraa hormoneja(testosteronia suoraan
suoneen piikitettynä)Hän harrastaa bodausta.
Ja joskus kaverini kehui minullekkin,että miten se vaikuttaa kestoon(seksissä) erektion kovuuteen.
No muijani meni hänen kanssaan sitten touhuamaan
ja nyt huomaan että minulla kyllä seisoo,mutta voi lerpahtaa kesken kaiken tai ei lennä vaikka jauhaisi 40min putkeen,tosin viimeisen 7pvä:n aikana olemme harrastaneet seksiä noin.9-10 kertaa ja lauennut olen 2kertaa,mutta nyt on tilanne mennyt siihen,että tuntuu pahalta kun joutuu kilpailemaan siitä kumpi on parempi.Tämä toinen mies vai minä.Ja siitä on seurannut ongelmat vuoteessamme.Eli kulli ei aina seiso kunnolla,koska mieleen tulee kesken kaiken tämä petturuus(olivat mm.harrastaneet seksiä meidän auton takapenkillä väh.3krt)Jos uskon muijaani.
No siinä meni kaveruus,mutta avokkini lopetti
suhteen välittömästi Tammikuussa(alkoi marraskuun alussa 2007).
Eli avovaimoni petti minua 17v yhdessäolon jälkeen erään kaverini kanssa ja kehui kuinka seksi oli sellaista,kuin meillä alussa,mutta ilman tunteita!No alussa tämä kiihotti ja paransi
meidänkin seksielämää,mutta nyt on iskenyt kauheat suorituspaineet,koska tiesin kaverini käyttävän viagraa hormoneja(testosteronia suoraan
suoneen piikitettynä)Hän harrastaa bodausta.
Ja joskus kaverini kehui minullekkin,että miten se vaikuttaa kestoon(seksissä) erektion kovuuteen.
No muijani meni hänen kanssaan sitten touhuamaan
ja nyt huomaan että minulla kyllä seisoo,mutta voi lerpahtaa kesken kaiken tai ei lennä vaikka jauhaisi 40min putkeen,tosin viimeisen 7pvä:n aikana olemme harrastaneet seksiä noin.9-10 kertaa ja lauennut olen 2kertaa,mutta nyt on tilanne mennyt siihen,että tuntuu pahalta kun joutuu kilpailemaan siitä kumpi on parempi.Tämä toinen mies vai minä.Ja siitä on seurannut ongelmat vuoteessamme.Eli kulli ei aina seiso kunnolla,koska mieleen tulee kesken kaiken tämä petturuus(olivat mm.harrastaneet seksiä meidän auton takapenkillä väh.3krt)Jos uskon muijaani.
No siinä meni kaveruus,mutta avokkini lopetti
suhteen välittömästi Tammikuussa(alkoi marraskuun alussa 2007).
Vastaukset 28
Vanhimmat
Niin vielä lisäys.
Olemme molemmat 37v ja muijan panokaveri oli 28v.
Ja ihme että avovaimoni tunnusti,mutta merkit olivat niin selvät.Kännykän piilottelu,ylimääräiset ylityöt,seksiä sain yht. äkkiä niin paljon kuin halusin(ennen noin 2kertaa/vko)Sekin vakio asennossa kaiken päälle
kaverini rakastui muijaani,vaikka on 4lapsen isä
nuorin on n.1v ikäinen.Niin ja hänen muijansa on
24v ja ovat olleet yhdessä jo 10v!!!eli muija on ollut aika nuori heidän aloittaessa.
Pistää vähän ketuttamaan vaikka avokkini sanoikin
minun olleen viimeaikoina parempi sängyssä kuin
hän!No hain lekurilta Cialis 20mgx40kpl reseptin
mutta.....Ahistaa
Mikä sua sitten vaivaa tuossa eniten - että avokas petti - vai että nyt on ongelmia potenssin kanssa - vai että ongelma on siinä, että tulee vertailtua ja kilpailtua? Vaikka turha kai sitä on miettiä että mikä eniten vaivaa, varmasti ne kaikki vaivaa ja mahdotonta sanoa mikä eniten.
Mitä arvelet, pystytkö sä enää koskaan kunnolla luottamaan avopuolisoosi ton jälkeen? Tai pystyitkö ennen tuota? Miten tärkeäksi sä koet kunnon luottamuksen? Mä ite en pystyisi enää olemaan suhteessa, jos luottamus olisi mennyt. Mulle on käynyt sillä tavalla edellisessä suhteessa, sen jälkeen hommasta ei tullut mitään enää, eikä meillä kyse ollut edes pettämisestä vaan luotto meni muuten. Luottamus on mulle ollut aina kaiken muun toiminnan perusta. Itelle tuo olis ylipääsemätön juttu. Kuulemma noissa jutuissa on tyypillistä, että kun puoliso jää kiinni seksistä jonkun toisen kanssa, niin sitten sitä seksiä tulee omassa parisuhteessa oikein olan takaa, kun toinen yrittää hyvittää juttua ja petetty yrittää niin sanotusti valloittaa reviiriä takaisin ja osoittaa olevansa viehättävä (samaa toimintaa kuin suhteen alkuvaiheissa siis!), teilläkin varmaan vähän jotain tuollaista nyt meneillään tuosta sun kirjoittelusta päätellen. Ja seuraava vaihe tuleekin sitten kuulemma olemaan petetyn valtava viha ja raivo että varaudu siihen.
Nuo potenssiongelmat on normaali reaktio ja merkki siitä, että vaikka miten yrittäisit järjelläs itselles hokea, että kaikki on kunnossa, niin sua on loukattu oikein kunnolla ja sun luottamus toiseen on saanut tosi ison kolauksen. Aivot on kuitenkin ihmisen tärkein seksielin ja alitajuntaa ei pysty kukaan huijaamaan vaikka miten hokis itselleen järkeä. Sun on nyt vaan hyväksyttävä tilanne. Potenssin tilastahan tuo ei tulevaisuuden varalle tule mitään kertomaan, nuo ongelmat tulee häviämään sitten kun ongelman aiheuttanut asia on selvitetty mielen tasolla lopullisesti. Varaudu siihen, että pitkä matsi on luvassa ennen kaikkea itsesi kanssa, riippumatta siitä, miten nyt sitten teetkään, jätätkö muijan tai jatkatko hänen kanssaan.
Ja naisen kommenttina siihen, että kumpi nyt tuntuisi sitten paremmalta että jos noin niin kuin miehiä vertailee oman kokemuksen nojalta - ei naiset yleensä sillä tavalla raa'asti vertaile miehiä niin kuin Sinkkuelämissä sun muissa annetaan ymmärtää. Naiselle merkkaa tunteet aina enemmän ja jos nainen rakastaa jotain miestä, niin se merkkaa aina eniten. Keston merkitys seksissä on aina ollut mulle yhdentekevää, koska hyviä sessioita voi olla sekä lyhyet että pitkät, mutta ei todellakaan se siitä jyystön määrästä ole ollut koskaan kiinni! Mä en ole koskaan älynnyt tuota vertailuhommaa, että onko joku parempi sängyssä kuin toinen, ku se nyt on aina kuitenkin kahden kauppa niin sanotusti. Totta kai uutuuden viehätys ja jännitys jyllää merkittävästi kun kumppanin kanssa ei ole vuosikausia peuhattu, sitähän sä et saa päihitettyä tuossa vaiheessa eikä sellaista kannata tavoitellakaan, koska sä olet muijasi kanssa jo eri painikehässä ja sen muijan olis kanssa hyväksyttävä se, että teillä on ollut jo niin paljo seksiä, että pakosti homma on aika tuttua. Toisaalta mikään pikasuhde ei päihitä pitkää parisuhdetta seksin sarallakaan jos molemmilla on intressiä hyvään yhteiseen seksielämään. Mutta toi sun ongelmavyyhti ei nyt naimalla parane. Se on väkisinkin henkistä laatua ja tosiaan normaali reaktio tilanteeseen.
Mä toivotan sulle rohkeutta katsoa totuutta silmiin ja tehdä oikeat ratkaisut itsesi kannalta.
No nyt osuit juuri oikeaan.
Eli avovaimoni on kertonut haluavansa jatkaa ja
vannonut rakkautta minua kohtaan,mutta???
Meillä on ollut uskollinen liitto (tähän saakka) ja tiedän hyvin tarkkaan,miten hänen käytöksensä
muuttui nopeasti.Ja olen joskus katsonut sinkkuelämää sarjaa joten paineet on vaan kasvaneet.Ps.Avovaimoni seurasi joka jakson.
Eli ongelmani ovat juuri nämä mitä mainitsit ja en halua kaataa näin pitkää suhdetta yhden hairahduksen vuoksi,vaikka se koville ottaakin.
Eli tuntuu,että nykynaiset hakevat vaan jotain ihme pukkeja jotka pystyvät naimaan 24h/vrk?
Arvaa luoko sellainen suorituspaineita,vaikka eihän pitkässä liitossa näin saisi olla.Aina se arki astuu kuvaan jossain vaiheessa ja meillä oli myöskin alkuun se 5krt/pvä.Mutta ongelma on se että minä rakastan häntä täydestä sydämmestäni ja olemme eläneet minun kiukunpuuskien saattelemana siitä tunnustuksesta
lähtien.Eli n.5kk.
Välillä menee hyvin ja sitten yht.äkkiä minä murjotan ja otan puheeksi tapahtuneen hän on vielä kertonut mitä asentoja miltä on tuntunut ja minun kanssa ei ole harrastanut vuosiin sellaista.Mutta saman hengevatoon sanonut ettei se merkannut mitään,vaan oli pelkkää seksiä??
Niin ja kehunut että olen ollut parempi jopa sängyssä,kuin kaverini(kiitos cialiksen).Että tälleen.
No sellaistahan tämä on nykyään yleensä ottaenkin, että media lisää ihmisten suorituspaineita, tai ylipäätään tämä että ollaan niin perkeleen avoimia joka asiasta koko ajan - eipä tainneet sunkaan nuoruudessa olla kovin paljon tapetilla tällaiset asiat, joihin nykyään törmää jatkuvasti. Ei niitä ollut munkaan nuoruudessa, mä olen saman ikäinen kuin tämä sun nykyään jo ex-kaveri, 28-v. Kaikkea pidetään jatkuvasti esillä ja erilaisia ihmisten ulkonäköön liittyviä asioita pidetään tärkeämpinä kuin joskus muinoin. Se kyllä lisää suorituspaineita. Ei tarvi kuin jollain keskustelupalstalla tosiaan piipahtaa niin hetihän sen huomaa, että ihmisillä on joka puolella samoja ongelmia: olenko riittävän pitkä/paksu/laiha/kaunis/lihaksikas/jäntevä/urheilullinen/mallikelpoinen jne.jne.jne.
Mutta usko mua kun sanon, että ei suurin osa naisista oikeasti jahtaa mitään panokoneita. Mä olen aina ollut aika herkkä ihastumaan ihmisiin, joten olen ehtinyt tietysti ihastua suureen määrään miehiä elämäni aikana - tosin valtaosa heistähän ei koko asiasta mitään tiedä, sillä mä olen elänyt 16-vuotiaasta saakka ensin 8 vuotta kestäneessä parisuhteessa ja sitten nyttemmin 4 vuotta nykyiseni kanssa, ja mä olen aina ollut sillä tavalla uskollinen, että jos nyt johonkin tyyppiin ihastuu, niin voihan sitä ajatuksissaan ihailla - sitä nyt tapahtuu kaikille, mutta käytännössä olen sitten vain käyttäytynyt hyvin asiallisesti ihastuksiani kohtaan enkä millään tavalla rohkaissut heitä, vaikka osa on yrittänyt aloitettakin tehdä.
Pointti tässä hommassa on tuon ihastumisen kannalta se, että olen ihastunut hyvin erilaisiin ihmisiin, ja jos mun tutut tietäisivät, minkälaisiin miehiin olen ihastunut, he varmaan ajattelisivat että onpa siinä outo miesmaku. Mä en ole koskaan innostunut miehistä, jotka käyttävät paljon aikaa ulkonäkönsä vaalimiseen. Mä olen aina pitänyt miehistä, joista vaan kerta kaikkiaan uhoaa jokin sellainen synnynnäinen miehisyys, joka on niiden syvintä olemusta. Jotkut näistä mun ihastuksista on olleet ihan poikasia vasta, mutta niistä on nähnyt jo erittäin selvästi, millaisia niistä joskus tulee - ja jotkut ovat olleet jo vanhoja miehiä. Kaikille niille on ollut yhteistä se, että ne kaikki ovat olleet vain sitä, miksi ovat syntyneet - eivätkä yrittäneet olla jotain tai vaivautuneet vertaamaan itseään keneenkään.
Mä en pystyisi esim. yhden yön juttuihin. Mä en haluaisi päästää ketään tuntematonta niin lähelle itseäni. Mä en voi mennä sänkyyn kenenkään kanssa, johon mä en ole retkahtanut. Ja se retkahtaminen taas ei liity ulkonäköön eikä suorituskykyyn, vaan se liittyy aina miehen persoonaan ja siihen kaveriin kokonaisuutena, että millainen se on ihmisenä. Kun mä näin mun nykyisen ensimmäisiä kertoja, mä tajusin kertakaikkiaan heti, että tuo on mun elämäni mies ja niin se asia on ollut siitä lähtien.
Ei sun avovaimo sun kanssa ole ollut noin kauan sen takia, että millainen suorituskyky sulla on tai minkään ulkoisen seikan takia. Jotenkin vaikuttaa, että siltä sun kaverilta se tosiaan vaan halusi seksiä - syytähän on vaikea arvailla. Mutta se oli varmasti kahden kauppa sekin, ja jos tosiaan se sun kaveri on ollut kimpassa saman naisen kanssa niin nuoresta saakka, niin sillä sun kaverilla oli varmaan tällainen kokeilemisen halu, mikä erittäin monille todella nuoresta lähtien yhdessä olleille tulee just tuossa kymmenen yhteisen vuoden paikkeilla. Monet nuoresta yhdessä olleet eroaa siinä vaiheessa juuri siitä syystä, että tulee sellainen tunne, että tämä homma on nyt nähty ja että on jäänyt nuoruus elämättä. Kyllä mullekin sellaista vähän tuli ja se oli osasyy, miksi jätin sen exäni aikanaan.
Mitenkä musta vaikuttaa jotenkin siltä, että sun avokkaalle se saattoi olla sellaista, että hän kokee että ikä alkaa tehdä tehtävänsä ja alkaa pärstä rupsahtaa pikkuhiljaa - että hän pelkää naiseutensa häviävän, ja halusi testata, että vieläkö miehet pitävät häntä viehättävänä. Ehkä hän ei halunnut kuitenkaan lähteä aivan tuntemattomille vesille ja sun kaveri oli sillä lailla kuitenkin tutumpi, ja jos vielä kävi niin, että nuorempi mies alkoi osoittaa kiinnostustaan ja kehua viehättäväksi, niin hän halusi tuntea itsensä tosiaan viehättäväksi ja haluttavaksi edelleen, naiseksi? Suora kysymys: miten on, muistitko hokea hänelle jatkuvasti, miten ihana ja kaunis hän on?
Joku on joskus sanonut, että nainen määrittelee 80% kehonkuvastaan sillä perusteella, minkälaista palautetta hän saa mieheltään. Jos naisella on mies, joka jumaloi häntä ja muistaa kehua naisen ruumiinosia silloin tällöin, naisesta tuntuu, että homma on hanskassa ja hän on tyytyväisempi itseensä itsekin.
Voin vakuuttaa, että homma on juuri näin. Mun exä piti mua lihavana eikä halunnut mua - kyllä mä lihoinkin, kun vaihdettiin paikkakuntaa ja muutettiin yhteen, se on tosi. Mä itkin yökaudet asiaa yksikseni ja luottamus exään meni sillä tasolla. Sitten mä laihdutin, mutta luottamushan ei palannut, vaan mä aloin inhota sitä, että exälle olis nyt kyllä sitten kelvannut. Mä en halunnut miestä, joka hylkäsi mut kun mä en ollut parhaimmillani. Oli siinä muitakin asioita kyllä sitten lisäksi.
Mutta nainen tarvitsee positiivista kommenttia ulkonäöstään, ja sillä tavallahan naisen kuin naisen saa lämpenemään, että antaa ymmärtää, että oletpa hot. Kuka sellaista nyt voi loputtomiin vastustaakaan varsinkin jos se tulee taholta, joka vaikuttaa myös kiinnostavalta? Ehkä sun muija tosiaan halusi tuntea itsensä taas viehättäväksi - ja se on varmasti hänen mielessään eri asia kuin se, että hän rakastaa sua. Ne kaksi asiaa ei suoranaisesti liity yhteen.
On kai sitten sekin mahdollisuus, että sanotaanhan sitä että naisella seksihalut lisääntyy neljänkympin kieppeillä ja miehet alkaa jo väsyä ja siitä syystä moni keski-ikäistyvä nainen vaihtaa nuorempaan. Ja olen pahoillani, Sinkkuelämää-sarjassahan näin juuri toimittiin. Mutta mitä noista sun kirjoituksista käy ilmi, niin ei sen nyt siitä pitäisi olla ollut kiinni, ei meillä noin paljon ole koskaan naitu vaikka nuoria ollaankin :) mutta sehän on ihmiskohtaista ja riippuu vähän siitäkin, miten fyysisesti rasittavaa työtä tekee.
Sun muija on sanonut, että se oli pelkkää seksiä, ja sitähän se varmasti oli, kun hän kerta asian on suoraan pystynyt kertomaan ja kerrottuaan lopettamaan pelehtimisen. Jos siinä olis tunteitakin ollut, niin eihän se noin siististi olisi katkennut.
Mä kyllä kunnioitan sua ihmisenä, kun sä haluat antaa anteeksi etkä kaataa pitkää suhdetta yhden hairahduksen takia. Mä en uskalla sanoa, että itse pystyisin tuollaiseen. Mä sanoin heti kättelyssä nykyiselleni, että muuten ei mitään ehtoja, mutta mua ei jumaliste petetä, että sitä mulle ei kertakaikkiaan tehdä. Että jos se joskus mua pettää, niin se oli sitten siinä, että mä marssin sitten itse sen muijan luo ja sanon, että pidä hyvänäs, mutta muista, että se on pettänyt ennenkin. Mä olen ihmisenä liian ehdoton ja ylpeä, se on mun pahin vika.
Sä olet hyvä ihminen kun sä haluat yrittää ja se kertoo kyllä että sä todella rakastat sitä naistasi. Sun kirjoituksista näkyy että kyllä se katuu tekemäänsä siitä syystä, että se näkee nyt, miten se loukkasi sua. Mitä tulee sun kiukunpuuskiin, niin totta kai sulle tulee niitä! Kuka pystyis korvaansa lotkauttamatta ottamaan tuollaisen vastaan? Jotenkin silti vaikuttaa siltä, että kyllä te pääsette tosta ajan kanssa yli. Silti tuohon asiaan näyttää liittyvän sekin että te molemmat vanhenette (niin kuin me kaikki, kolmenkympin kriisiä pukkaa). Sulla se huoli siitä näkyy tuossa suorituspaineiden kasaantumisessa, sun naisella ehkä just siinä, miksi se teki, mitä teki.
Kerran yksi mun oppilas kysyi multa, mitä hänen pitäis tehdä, kun on kuulemma yksi tyttö, kenestä hän pitää, mutta se tyttö on hänen mielestä kuulemma vähän ruma - että ollako tytön kanssa vai ei? Mä en oikein tiennyt, mitä olisin sanonut, mutta sanoin sitten, että autoistahan sanotaan, että kaikki autot on joskus Opeleita (siis kun tulevat tarpeeksi iäkkäiksi) - että sama naisten kanssa: ne kaikki vanhenee ja rupsahtaa ennen pitkää. Mutta että viettäiskö sitten aikaansa kauniin ja hankalan luonteen kanssa vai ruman ja mukavan luonteen kanssa, varsinkin kun lopulta jäljellä on enää ruma ja se luonne, mikä oli. Ja ihminen muuttuu vanhetessaan yleensä luonteeltaankin lähinnä hankalammaksi.
Olen tulkinnut pettämisasian niin, että yleisesti ottaen petetään joko siksi, että ihmisestä luonteena puuttuu kyky sitoutumiseen, eli jotain perustavanlaatuista puuttuu, ja siksi tulee jatkuvasti petettyä (nk. DonJuan-tyyppi) tai sitten elämästä puuttuu jotain ja sitä lähdetään sitten etsimään oman liiton ulkopuolelta. Ei sun muijasi ole jatkuvasti pettävää sorttia - sille tuli vaan nyt joku, minkä takia se teki erehdyksen. Ehkä se auttais, jos juttelisitte, että mikä sen sai pelkkää seksiä hakemaan. En mä usko, että se sun suorituskyvyistä johtuu. Kyllä siinä jotain muuta on täytynyt olla.
Hän eilen kertoi(Ja tänään)Että tunsi itsensä
tytöksi jälleen,kun toinen osoittaa huomiota
Jännnitys näin monen vuoden jälkeen (tehdä jotain
salassa).Vaikka olen hänelle kertonut rakastavani
häntä päivittäin ja hän minua.
Mutta se harmittaa että hommasin avovaimolleni tämän kyseisen työpaikan(mies valtainen metallialan yritys) ja tunsin tämän kaverin isän 13v takaa ja tämä kyseinen yrittäjä oli minulla töissä 8vuotta,kunnes perusti oman.
Ja tämä kaverini oli kyseisen isän poika joille jäjestin töitä useamman 100tuhannen euron arvosta.ja he hakivat sihteeriä ja menin itse suosittelemaan avovaimoani sinne töihin(palkka oli hyvä).Koska en pysty maksamaan palkkaa hänelle ainakaan vielä. Niin tässä kiitos siitä.
Niin ja avovaimoni oli minulla töissä 10vuotta
kunnes tuli konkurssi ja tienasi minun leivissäni hyvin(ostin hänelle mm.Uuden A-mersun vuonna 1999).Palkka oli vuonna 2001 78000e/vuosi.
Meillä oli 27henkilöä töissä silloin.ja itse sain
n.170000e/vuosi.Mutta menetimme silloin 2004 talomme kesämökin 2autoa(itselläni oli Volvo S80T6 272hv) ja nyt olen yrittänyt saada taas asioita rellaan.
Nyt olen ollut konsulttina vuodesta 2004 ja järjestelen töitä eri firmoihin provikka systeemillä.Mutta nimenomaan kotoa käsin.Mitä
nyt muutama matkapäivä vuodessa asiakkaiden luona.Ja uskon,että tämä on vaikuttanut kyseisiin tapahtumiin omalta osaltaan.No nyt homma meni niin,että hän lähti pois kyseisen yrityksen palveluksesta,johtuen minun painostuksesta ja jatkossa saa itse hommata työpaikkansa.(vaikka en sitä haluaisi).
Palkkataso nykyään on toista luokkaa ainakin toistaiseksi.(paljon pienempi)Ja sairastuin masennukseen 2004 jolloin Firmani kaatui,mutta nyt olen päässyt sen yli ja ihmettelen miksi avovaimoni taas masensi minut täysin,vaikka tiesi tilanteen ja kertoi,että seisoo rinnallani kaikesta huolimatta.Tässä taas vähän lisää valotusta tapahtumiin.Eli on tässä kestämistä!!!
Tekevälle sattuu, voisi sanoa. Kateellisten panettelua on minusta sanonta että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Paskat se aina niin mene. Moni ei vaan koskaan saa kurkotettua yhtään mihinkään ja niitä vituttaa jos joku ajelee omalla turbo-volvolla ;)
Mutta tuo sun kuvio naisesi kanssahan selkenee erittäin paljon tuosta kertomastasi. Ajattele, hän oli sun leivissä aika pitkään ja erittäin suoraan hänen menestys työelämässä oli riippuvaista sun menestyksestä. Sitten menee kaikki ja sehän tietenkin vaikuttaa kaikkiin, mutta en korostaisi konkurssin merkitystä suhteessa tähän, mitä tapahtui sitten myöhemmin, koska olen sitä mieltä, että konkurssia tai ei, jos vaimosi olisi joka tapauksessa siirtynyt "omiin töihin" eli pois tietynlaisesta riippuvuussuhteesta sun töihin nähden, olisi ollut aivan yhtä iso riski siihen että jotain sellaista tapahtuu, mitä sitten tapahtui. Se, että nainen menee töihin ja alkaa itse tienata omat rahansa on aina merkittävä sellainen jokin vapauden ja itsenäisyyden lisäys tottakai niin kuin olisi kenelle hyvänsä. Siihen liittyy näitä "osaan minäkin, pystyn minäkin, minustakin on johonkin" -tunteita. Työpaikalla saa kehuja ihmisiltä, jotka eivät ole perhepiiriin kuuluvia, se kohottaa itsetuntoa.
Miesvaltaisissa työpaikoissa harvoina naistyöntekijöinä saa myös aina jonkinlaista kommenttia naiseudestaan, halusipa sitä tai ei - eikä mistään vakavasta syystä, vaan miehillä nyt vaan on taipumusta sellaiseen. Ja kun itsevarmuus lisääntyy ja tuntuu, että suoniin seisahtuneet veret lähtevät taas juoksemaan, voi tulla tosiaan sitten hyvinkin sellainen pakko, että on lähdettävä testaamaan viehättävyyttään naisena - siihen miesvaltainen työyhteisö kyllä jollain tapaa saattaa jopa ajaa.
Mulla on tästä omaa kokemusta. Silloin kun asuin yhdessä exäni kanssa - joka muuten ei jostain syystä oikein vastaa sitä miesihannetta, joka mulla yleensä ottaen on koko elämäni ajan ollut, vaan hän on vähän nörttihenkinen taiteilijasielu - opiskelin vielä enkä ollut töissä. Mun isä näki kai siitä miehestä ennemmin kuin minä, että se ei ole oikea mies mulle ja sitten kun oltiin jo erottu, äiti kertoi isän sanoneen hänelle, että usko pois, kun tyttö menee töihin, se ottaa eron. Ja niin siinä kävi! Mä menin ensimmäiseen työpaikkaani (nykyinen työpaikkani myös), miesvaltainen tekninen ammattioppilaitos - ja ei mennyt kuin pari viikkoa, kun mun exä alkoi valittaa, että mulle on kasvanut munat! Henkisesti alkoi siis tulla uskallusta.
Niinhän siinä sitten kävi, että tienasin sen verran rahaa että pystyin lähtemään pää pystyssä kävelemään ja maksamaan eron kustannukset molempien osalta ja muutin omilleni. Rehellisiä jos ollaan, niin oli siinä sekin, että se tosimies oli kävellyt jo vastaan, mutta ei mulla sen kanssa vielä ollut sutinaa. Se oli vaan tehny sellaisen vaikutuksen, että mä olin päättänyt lähteä heti. Sitten iskin muitta mutkitta tämän nykyiseni ja sillä tiellä ollaan.
Miesvaltainen työyhteisö mulla on edelleen, ja kyllä siellä kaikenlaista kommenttia välillä kuulee, mutta se on tahtotilakysymys että miten niihin lähtee mukaan.
Jotain sellaista tulee mieleen tuosta teidän kuviosta, että naisesi halusi oman elämän, joka häneltä oli tavallaan jäänyt puuttumaan kun sun heittämä varjo oli niin iso (=menestyit niin hyvin). Konkurssin myötä päädyitte vähän sitten hämmentävään nollatilanteeseen ja kun masennuit, hän joutui olemaan ehkä jollain tapaa se vahvempi. Mitä jos ajattelisit niinkin, että hänen pettämisensä oli vain tuollainen itsenäistymisprosessin sivutuote, ja tosiaan erittäin tärkeä asia tuossa hommassahan on se, että huolimatta siitä, että hän on selvinnyt haasteista ja itsenäistynyt ja löytänyt itseään, hän on ehdottomasti halunnut pitää sinut kuvioissaan. Sinä olet jotain, mistä hän ei halua luopua. Hän näkee sinussa ehdottomasti jotain. Jos hän ei olisi saanut lähteä kasvamaan omaksi itsekseen ja täyteen mittaansa, joku päivä olisi saattanut käydä niin, että hän olisi murtautunut omaan elämäänsä ja silloin hän olisi voinut pitää sinua syypäänä asioihin ja lähteä. Toisaalta hän olisi voinut jäädä eikä pyrkiä miksikään - ja näivettyä sisäisesti ja katkeroitua sinua kohtaan. Musta sun kannattaa tukea häntä siinä, että hän jaksaa tsempata ja etsiä työpaikan itse, musta sä olet oikeassa kun haluat, että hän etsii seuraavan työnsä itse. Sillä tavalla hän kokee, että sä tuet häntä hänen elämässään.
Seksin ihminen valitsee itsenäistymisprosessissaan välineeksi monesti siksi, että kun ihmisellä on lähinnä kaksi viettiä - eloonjäämisvietti ja seksuaalivietti - ja ihmisen elämässä vain eloonjäämisvietti voittaa seksuaalivietin, niin siihenhän se kaikki aina tahtoo kääntyä jos on jostain elämässään selviytymisestä kyse. Ihminen on kuitenkin aina vähän eläin.
Niin se täytyy todeta, että jos ihmettelet, mitä 28-v. nainen tekee mieskunto-palstalla, niin en minä tänne alun perin tullut, vaan nappasin uteliaisuuttani kirjoituksesi Keskustelut-sivun uusimpien listalta sattumalta. Sattuma on hauska veijari toisinaan :)
Olen iloinen,että satuit tulemaan "uteliaisuutesi" vuoksi tälle palstalle.
Ja nimenomaan kirjoittelemaan kanssani!
Kyllä tuntuu nyt paremmalta.Ja olet oikeassa
mitä tulee avovaimoni ja minun suhteeseen.
Hän kertoi mm.Että hän oli tyhmä tehdessään näin
ja siinä suhteessa ei ollut tunteet mukana, niinkuin minun kanssani(mutta myönsi ihastuneensa
hetkeksi)Joka meni ohi hetkessä suhteen lopettamisen jälkeen jopa sen aikana loppuvaiheessa.
Hän sanoi että kyseinen ihminen oli pelkkä panokone ja ei mitään hellyydenosoituksia seksin
aikana eikä sen jälkeen hän oli todella tuppisuu
eli ei ollut paljon verbaalisia taitoja.
Olemme puhuneet avovaimoni kanssa avoimesti
tapahtuneesta ja hän vain totesi että paljon huonompaan olisi vaihtanut eikä se ruoho ollut
vihreämpää aidan toisella puolella.
Tämä johtuu siitä,että hän muisti millaista meillä oli kun tavattiin(paljon parempaa kaikilla
elämänalueilla).ja tajusi että arki kuitenkin
astuu kuvaan 1-3v kuluessa(seksin osalta).ja silloin olisi jäänyt luu käteen,eli ei mitään yhteistä puhuttavaa yms.
Sorry jos kirjoitukseni vähän vaeltelee,mutta olisi niin paljon kaikkea kerrottavaa ja lisäksi
otin tänään vähän alkomahoolia.(ketutukseen).
Sen verran vielä,että esim.viime yönä valvottiin
klo5 aamuyöhön ja puhuttiin varmaan 4tuntia tästä
asiasta.
Ja toivon sinun kommentoivan,koska harvoin näillä
palstoilla löytyy asiallisia keskusteluja!!
Ps.Olet todella mukava ja ihana ihminen.
Lisäksi tunnen tämän muijani rakastajan touhut
jo vuosien takaa,ja ajattelin,että pitäisikö
ilmoittaa hänen vaimolleen mitä on tapahtunut?
Hän on pettänyt muijaansa omien sanojen mukaan
jatkuvasti(hän kertoi avoimesti ennen tätä suhdetta avokkini kanssa).Nyt on tietenkin välit poikki.Mutta??????????? En haluaisi rikkoa hänen perhettään,koska tämä firma, missä avovaimoni
oli töissä,meni konkurssiin.Ja heille jäi aikamoiset velat niskaan.
Muuten olisin tehnyt jotain sellaista,jota ei sivistyneet ihmiset tee.(arvatkaa olenko vahingon iloinen).
aika harvoin täällä tosiaan tulee ihmisten kanssa keskusteltua asiallisesti. Mä aloin vastaamaan sulle kun oli se sun eka kirjoitus niin aidosti ahdistuneen ja hämmentyneen oloinen. Ite sain älyttömän paljon apua joskus oman eroni aikoihin kun kirjoittelin sähköpostia yhden nuoren miehen kanssa, jota en varsinaisesti koskaan tullut sen paremmin tuntemaan - oli jotenkin kätevää kertoa anonyymisti jollekin ventovieraalle asioita, koska tuntematon ihminen ei suhtaudu samalla tavalla kuin joku, joka tuntisi entuudestaan ja suhtautuisi sillä tavalla, että "no taas tuo lähti tuolle linjalle" tms.
Ja ehdottomastihan tällaisen kirjoittelun parhaita puolia on se, että kirjoittaessaan ihminen tulee itse ymmärtäneeksi itseään paremmin. Sitä jotenkin joutuu miettimään asiaa eri puolilta kun kertoo siitä jollekin. Monesti tällainen on auttanut. Itse kirjoitin eroni aikoihin valtavat määrät päiväkirjaa, vaikka muuten en juurikaan päiväkirjakirjoittamisesta perusta. Mutta kiva kuulla että tästä on ollut sulle oikeasti jotain hyötyä ja että olette voineet keskustella, se on ihana asia! Kyllä mä uskon, että te pääsette tuosta yli ajan kanssa. Sun avokas on sulle rehellinen, ja se on kanssa merkki just siitä, että sä olet sille niin tärkeä. Se piti sua niin arvokkaana, että sen mielestä sun kuuluu saada tietää totuus eikä sua huijata. Minusta tuollainen on erittäin arvostava asenne ja vaatii älytöntä rohkeutta oman virheensä edessä että pistää sitten itsensä alttiiksi sille, että toinen saattaa loukkaantua niin että jättää lopullisesti. Se on merkki siitä, että hän tarvitsee sua edelleen elämässään. Ja sä olet taas oikeasti kyllä kova kaveri, kun jaksat yrittää ja jaksat pohtia ja prosessoida ja käydä läpi tuota asiaa - sillä tavalla siitä johonkin pääsee, ei muuten. Se vaan on monesti varsinkin miehille niin vaikeaa tuo asioiden pähkäileminen ja vaikuttaa siltä, että miehet on toimissaan ja ajatuksissaan monesti suoraviivaisempia kuin naiset ja siksi moni mies sanoo, että naisia on niin vaikea ymmärtää. Kyllä kai se tosi on sekin, täytyy häveten tunnustaa oman sukupuolensa puolesta. Mutta sillä mä ajattelinkin, että jos mä voin jotenkin naisena tuoda jotain ajatuksentynkää, että miten mä naisena kokisin tai näkisin asiaa? En missään nimessä mitään ikuisia totuuksia pysty kyllä esittämään mistään asioista. Ehkä siinä onkin se, miksi tää keskustelu on ollut niin onnistunut, kun on esitetty paljon avoimia kysymyksiä ja nostettu esiin eri puolia asioista?
Mä uskon siihen, että elämässä on niin, että sitä saa mitä tilaa ja että niin makaa kuin petaa ja että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mulle käy jatkuvasti niin. Mä en tiedä yhtään, mikä on joku elämän tarkoitus tai vastaavaa mutta mä olen sitä mieltä, että kun kerta on tämä yksi elämä, niin mä ainakin yritän elää sitä parhaani mukaan. Mutta jokainen tekee virheitä. Mark Twain kirjoitti joskus, että virheet ovat ainoa omaperäinen asia, mitä ihmiset tekevät - no en usko, että ihmisten tekemät virheet on kovin omaperäisiä, sillä yleensä porukka tekee samoja kämmejä sukupolvi toisensa jälkeen, mutta kun niitä virheitä kuitenkin tulee tehtyä puolin ja toisin, niin tosihan se on, että jos silloin kun toinen aidosti katuu virhettään, pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan, niin silloin tulee takuulla tehneeksi hyvän teon ja kyllä hyvillä teoilla on taipumusta tulla myös vastaan. Hyvä ruokkii hyvää elämässä. Anteeksiantaminen ja unohtaminen on vaikeimpia asioita elämässä. Mä olen huono niissä. Yksi ihminen on loukannut mua niin, että mä en oikein millään tahdo päästä siitä yli. Mä kyllä pystyn suhtautumaan tähän ihmiseen pinnallisen ystävällisesti ja käyttäytymään kuin olisin unohtanut, mutta sisäisesti viha palaa sinisellä liekillä. Ja mulla on tunne, että jos mä pystyisin antamaan anteeksi, se olis paljon parempi mun itseni kannalta. Kun tietäis vaan että miten. Ja kun tietäis, onko mulla edes aidosti halua antaa anteeksi. Sulla sitä tuossa asiassa on. Kyllä se siitä vielä joku kaunis päivä.
Niin siitä kun mietit että pitäiskö sille sun ex-kaverin naiselle valaista elämän tosiasioita, niin äärettömän vaikea kysymys. Toisaalta niillä on aika monta mukulaa, miten se vaikuttais niihin? Ja toisaalta sitten taas se muija on aika nuori, sillä olis vielä hyvä elämä edessään ilman sitä Don Juaniaan... Mutta aika karu asia mietittäväksi. Voikohan olla oikeasti niin, että se nainen ei muka tiedä mitään ukkonsa syrjähypyistä? Jotenkin tuntuis aika uskomattomalta. Ehkä ei kannatakaan miettiä, kertoisko vai eikö - ehkä kannattaakin kysyä itseltään, että jos kertoisi, niin mikä olisi motiivi, miksi menisi kertomaan? Siksikö, että haluaisi kostaa kaverille? Mä en oikein usko kostoon mafiameiningillä, koska ihmisen teot jättää jälkensä ja se kaveri tulee joskus saamaan mitä on tilannut joka tapauksessa. Kosto saattaa tehdä pahempaa kostajalle kuin kostettavalle. Mutta että kertoisiko säälistä sitä naista kohtaan, se on vaikeampi paikka. Toisaalta tuntuu, että haluaisi että hän tietäisi totuuden miehestään. Toisaalta sitten taas ajattelee, että ehkä hän on onnellinen nyt, ja että ehtiihän hän tulla onnettomaksi sitten kun saa asian selville ihan itse. Musta tuntuu, että jos mä oisin sun asemassa, mä saattaisin käydä komiskoimassa vielä sitä ex-kaveria, että miten se oikein toisia kohtelee, mutta kun siinä on taas tämä että "mitä mun asiat sulle kuuluu". Se taitaa olla sun kuvauksen perusteella just niitä ihmisiä, joista puuttuu ihmisenä niin iso palanen, että ne ei pysty olemaan pettämättä. Se ei petä siksi, että sen elämästä puuttuis jotain, vaan siksi, että siitä itsestään puuttuu jotain. Sitä se ei tule löytämään vaikka miten paljon hääräis ympäriinsä. Mutta mitä tulee tuohon, että kertoako vai eikö kertoa, niin mun mielipide on, että kyllä se nainen tietää jo, pakkohan sen on - toivottavasti silläkin on joku, kenelle puhua asiasta. Mut en usko, että tilanne kertomalla paranee.
Niin oikeassa olet,mutta on hyvä että saan kertoa
edes jollekkin miten pahalta tuntuu.
Voi olla,että kannattaa rauhoittaa tilanne ja uskon siihen,että anteeksi voi antaa,mutta unohtamaan en pysty.Kai se siitä ohitse menee,varsinkin kun avovaimoni on ollut niin hellä minua kohtaan(se näkyy arjen askareissa).
Esim.Hieroo minun selkää ja halailee jatkuvasti
ja nukkumaan ei mennä,ennen kuin on suukoteltu sovittu asiat riitelyn jälkeen.Tämä vaikuttaa ehkä liiankin siirappimaiselta,mutta
meillä on aina ollut näin!Tosin viimeaikoina enemmän.
Joten kyllä tässä kylmimmänkin ihmisen sydän pamppailee/sulaa.En jaksa enää kauaa riidellä.
Ja kostoni tietenkin haluaisin petturuudesta
kaverilleni(osittain olen jo sen tehnyt).
Mutta missä tulee raja vastaan?Tiedän ex kaverini
tilanteen hyvin tarkkaan.
Kehtaatko kertoa millä tavalla olet sitten kostanut ;) kuulostaa jo mielenkiintoiselta...
Se on jännä homma tuon pettämisen kanssa ylipäätään, että mikä siinä kerta kaikkiaan oikeastaan niin loukkaa. Kun ketäänhän ei voi omistaa, ei rakkaimpia ihmisiäänkään. Ja toisaalta pano on pano eikä se sinällään nyt kuitenkaan kovin ihmeellistä toimintaa aina ole. Kai se on joku sellainen reviiriasia, ja että "miten se voi tehdä mulle näin kun minä rakastan sitä niin paljon". Voi kun tuollaiseen asiaan pystyis suhtautumaan hyvin kylmällä järjellä tyyliin "ei se reikä siitä kulu jos sitä vähän joku muukin hinkkaa välillä" mutta kun ei vaan pysty. Toisaalta kai se on parisuhteen logiikkaan sisäänrakennettu toiminto, että ollaan mustasukkaisia kumppanista - ilman sitä pariskunnat ei varmaan pysyis ensinkään yhdessä ja onhan sitä tutkittu että tenavat tarvii kasvaakseen pysyvän ja turvallisen kasvuympäristön. Kai se on sitten joku luonnonlaki. Onhan tuolla palstoilla näitä moniavioisuus-juttujakin vissiin tilitelty, kun on eka sovittu yhdessä että avoin suhde, mutta se ei sitten toiminutkaan. Että muutenhan homma toimis, mutta kun ihmisillä on noita tunteita. Ja ilman tunteitahan elämä olis tiedät kyllä mitä.
No nyt haluaisin kuulla mitä sinulle on tapahtunut?(en jaksa purnata koko ajan omista-asioista).
Koska olet näin ihana ihminen,niin kerro mitä sinulle on tapahtunut vuosien saatossa.se lohduttaisi minua ja toivottavasti sinua myöskin.
Annan sinulle sähköpostiosoitteeni,jos haluat ja muista etten ole Ns.hakupäällä,vaan jutella selvästi älykkään naisen kanssa.Ja keskustella ummet ja lammet yhdessä.Toivon sitä sydämmestäni.
Miksi haluat tietää,millä tavalla olen kostanut??
Kerro se ensin,niin voin ehkä vastata!!!!!!
Konstit on monet sano mummu,kun kissalla pöytää
pyyhki????????????????????????????
No kirjoitellaan täällä vaikka vaan kun mulla ei ole tällä haavaa kuin työsähköposti ja sen kautta ei viitti näitä jutella.
Se mistä mulla on viha sinisellä liekillä edelleen, jos sä sitä tarkoitit, niin siinä on taustalla kans mustasukkaisuus (eli minä oon aika mustasukkaista sorttia, en hyväksy sitä että mun miestä alkaa toiset lääppimään). Mun miehen isä ja äiti on eronneet ja appiukolla on itseään 14 v. nuorempi uusi vaimo. He on olleet yhdessä n. 11 vuotta ja heillä on suurin piirtein saman ikäinen poika yhdessä, eli mun miehen velipuoli siis. Tää appiukon uusi vaimo on vähän sellainen epäluotettava.
Appiukolla on ekan vaimonsa kanssa kolme poikaa joista mun mies on nuorin. Tää uusi vaimo on sellainen, että kun on perheporukalla joskus otettu vähän kuppia, niin se on alkanut hiplata milloin ketäkin näistä kolmesta veljeksestä. Mun mies on niin nuori että se ehti asua vielä kotona isänsä luona kun toi nainen muutti niille ja se nainen on aina ollut vähän jotenkin omistava mun miestä kohtaan, ikään kuin hän ymmärtäis mun miestä paremmin kuin kukaan. Mä en oo koskaan pitänyt siitä koska se sen ymmärtäminen oli sitä, että se katsoi läpi sormiensa kaikenlaista, mitä mä en taas ole koskaan katsonut läpi sormieni hetkeäkään. Mun miehellä on nuorisorikollista taustaa mutta se loppui siihen kun me alettiin seurustella. Toi appiukon uus vaimo oli senkin suhteen ollut lähinnä niin ymmärtävää että!
Mutta se, miksi mä sitä varsinaisesti vihaan, on se, että erään kerran oltiin niillä iltaa istumassa ja se alkoi hiplata mun ukkoa saatana! Reittä pitkin kopeloi ja yritti pussata, mun mies oli vähän ottanut eikä oikein heti tajunnut koko hommaa, mutta kyllä se sentään (onnekseen) älysi vähän pyristellä vastaan. Oli muuten melko lähellä etten hakenu liiteristä halkoa ja kumauttanu eukkoa sillä. Mää nostin hirveän rähinän siitä ja appiukko minun puolella tietenkin kun otti sitäkin päähän akkansa touhu.
Seuraavana päivänä meillä ukko oli aika nolona. Meni muuten vähän aikaa ennen kuin meillä oli mitään äksöniä tuon jälkeen kotosalla kun minä murjotin ukollekin ja olin että minä en sen votkon tähteisiin halua kajota. Ja tosi kauan meni ettei käyty appiukolla ollenkaan. Sittemmin on alettu käymäänkin, mutta saunomaan ja iltaa istumaan ei olla jääty kertaakaan vaikka pyydetty on - se eukko on siitäkin vähän karmee, että heti kun se vähän ottaa niin se alkaa oikein itkua tihertää ja on niin surkeena kun me ei jäädä heille.
Minä oon aina pitäny sellaista linjaa että kenenkään toisen miehen kanssa ei aleta ees silmää vilkutella niin ymmärrät varmaan että oli muuten vähän yllättävää tuollanen että "äitipuoli" iskee kiinni nuoreen lihaan" niin sanotusti. Mun mies on muakin neljä vuotta nuorempi, eli 24. Mut se akka on hanakkana lihaksikkaisiin jänteviin miehiin ja sitä kai se noissa miehensä pojissa näkee ja niiden lihaksia pikkupäissään alkaa puristelemaan. Musta on niin outoa tuollainen kun mulla ei oo koskaan ollut kännipäissäänkään vaikeuksia hillitä tai hallita itteäni ja oon aina pystyny samat asiat tekemään selvinkin päin mitä päissään - että miten jollain katoaa itsehillintä kun vähän viiniä hörppää? Mut joku sitä eukkoa vaivaa, nytkin oltiin viikonloppuna niillä tekemässä kattoremonttia kun mun mies on rakennusmies - se eukko teki ruokaa kaikille ja sitten kun alettiin syömään, niin jatkuvasti se kyselee mun ukolta, haluaako se juotavaa ja milloin mitäkin, mutta ei se keltään muulta sellaisia tiedustele. Kyselis omalta ukoltaan. Mä en luota siihen akkaan yhtään. Kaiken kukkuraksi se on sitten vielä omasta ukostaan niin mustasukkainen, että appiukko ei saa omilla pojillaankaan lähteä käymään kylässä ellei hän ole mukana!
Mä oon miettinyt sitä että pitäiskö mun yrittää vaan antaa anteeksi tuolle akalle - mun miestä kohtaan mulla ei sillä lailla kaunaa ole tuosta asiasta, kun ei se siinä mitään pahaa kyllä tehnyt - mutta mitä mieltä sä oot, oonko mä velvollinen antamaan anteeksi sellaista, mitä toinen ei oo osoittanut katuvansa, vaan yrittää kautta rantain tehdä edelleen jos heillä käy? Jotenkin tuntuu että ei sellainen ole anteeksiantoa ansainnut.
En mä oikeastaan tiedä, että miksi kysyin tota, kuulosti kai vaan niin salaperäiseltä se, että osittain olet jo kostanut ja että haluat kostosi. Siinä oli paljo sellaista elämänhumoristista siinä sun viestissä, kun kirjoitit että ei kai tässä kauan jaksa enää riidellä kun akka pitää jatkuvasti niin hyvänä, että sydän väkisinkin heltyy :) väkisinkin hymyilytti. Se on hyvä että näkee asioissa ristiriitaiset ja hupaisatkin puolet tuollaisen karmean tilanteen keskelläkin. Sit mä jotenkin ajattelin että jos se kostokin on jotenkin makoisa, niin oishan se kiva kuulla. Ei oo mikään pakko kertoa, toivottavasti se silti oli mojova. :)
No asia ok.Mutta nyt tais lipsahtaa kännin puolelle ja minun täytyy nyt syventyä sinun
teksteihin.Koitan vielä tänään vastata viestiisi
Mutta älä luule,että olen joku saatanan juoppo.
Niin otin tänään yhden 0,7 finlandia vodkapullon
jota en ole tehnyt,kuin juhannuksena.Anna tämä
anteeksi ja haluan viestitellä sinulle jatkossakin.Älä suutu minulle?
Ystäväsi viestittäjä
Sorry perkele,että pitikin taas juoda.
No joo, eihän se mulle kuulu mitä sä juot siellä? ;)
Mäkin viestittelen taas aikaisintaan huomenna, mies tulee kohta töistä ja mä haluan että on pötyä pöydässä kun se tulee...
On yksi sananlasku muuten sitten (vaikka ei kai tuosta nyt krapulaksi ole): krapulan parantaminen alkoholilla on yhtä tarkkaa puuhaa kuin ripulin parantaminen piereskelemällä.
Osuu aika lailla asioiden ytimeen minusta.
Mielestäni nyt otat sen tietyn pesäeron tähän akkaan,koska se voi jatkossa johtaa vaikka mihin!
Tunnen itseni tyhmäksi,kun aikoinaan luotin liikaa,just näihin asioihin.Eli jumalauta tee se selväksi miehellesi,että selän takana ei pelehditä!!Se voi alkaa pikku silmäniskuista ja
se voi johtaa lopulta siihen tilanteseen,jossa nyt kärvistelen.
Totuus on kuitenkin raadollinen,mutta siihen voi itse vaikuttaa,olematta liian mustasukkainen.
Tosin itse olen väärä henkilö vaikuttamaan teidän
asioihin,koska itse luotin liikaa.Mutta elämä opettaa!!
Ja kyllä voit antaa anteeksi,koska mitään ei tapahtunut.Mutta suosittelen jatkossa hieman
enemmän tarkkailua(sähköposti kännykän piilottelu käytös yleensä ja sähköposti).
Itse kuvittelin jo että olen vainoharhainen,kunnes avokkini tunnusti!!
Hän sanoi,että mene hoitoon kun edes epäilet
pettämistä.Ja paras tapaus oli se kun soitin
avokille(työpäivä meni 2h.Yli)Niin sanoin puhelimessa,että olitko naimassa jonkun kanssa,niin nyt hän tunnusti,että oli juuri 10min aikaisemmin,saanut vaatteet päälle,ja kuulemma silloin nauratti, miten oikeaan osuin
Niin Tämän hän tunnusti jälkeenpäin.
Eli oli ollut naimassa meidän auton takapenkillä
Revi siitä huumoria.
Niin,sen vuoksi kirjoitin kahteen kertaan sähköpostin/tekstarit,että niistä se tieto löytyy!
Sanoin omalle muijalleni,että vien hänen kännykkänsä tietokonehuoltoon ja he pystyvät
palauttamaan jo poistetut tiedot 6kk ajalta ja loput saa operaattorilta(viestit media systeemit)
Siinä kohtaa rupesi kieli laulamaan.Tosin en viitsinyt sitä tehdä,koska emäntä tunnusti kaiken
ja turhaan olisin maksanut siitä,n500e.
No kyllä se tulee olemaan mojova ja ei tässä
hätää,olen osittain saanut jo kostoni,mutta ymmärrän uteliaisuutesi.
Ja haluaisit tietää lisää,mutta tällä palstalla en voi kertoa enempää.
Sorry on liian julkinen.
Nyt mää repesin totaalisesti.
Sulla on hyvä huumorintaju!!
Taidan pitää sinusta noin.Anonyymisti
Ja ehkä muutenkin(asiat täytyy puhua halki poikki
ja pinoon).
Joo mulle ei tosiaan oman ukon kanssa ole ongelmaa sikäli, että mä näin koko tapauksen päältä ja tiedän millainen meitin ukko on kännissä, ei se tajua kopeloiko joku vai ei kun se tekee jotain samalla - silloin se oli just asentanut yhteen autoon vahvistimen ja soittimen ja niitä se räpelsi kun se akka alkoi sitä puristelemaan. Ukkoni on vaivaantunut ja kiusaantunut asiasta siksi, että se akka on hänen isänsä akka ja hän ei ole siitä akasta kiinnostunut sillä tavalla - sen uskominen ei mulle vaikeuksia tuota kun tiedän sen eukon, vanha akka ja lihava ku valas - mutta se on helvetin kiusallista kun ei voida perhepiirissä istua iltaa, mikä olis tosi mukavaa kaikista. Mutta minä en sille linjalle enää kerta kaikkiaan lähde, kun se eukko ei osaa hillitä itseään pöhnässä. Kyllä se selvin päin jotenkin menettelee, onneksi - pystytään pitämään edes pintapuolisesti suvun välit kunnossa. Mutta en tosiaan luota siihen akkaan. Ja kyllähän mä ukolleni oon sen tapauksen anteeksi antanut, kun ei se ollut sen vikakaan - mutta sille akalle en jotenkin osaa antaa anteeksi.
Ja mä ymmärrän sua siinä kun sulle tulee mieleen noita ikäviä asioita silloin tällöin edelleen. Mua pistää vihaksi vieläkin kun muistan tuon tapauksen. Se on piirtynyt verkkokalvoille jotenkin iäksi. Sulla on pahempikin tilanne, kun sulle on kerrottu tapahtumista, mutta sä et ole nähnyt niitä - ihmisen mielikuvitus voi olla erittäin julma vastustaja. Sitä sitten pyörittelee mielessään kaikenlaisia kuvia ja kuvioita.
Ja ongelmallistahan siinä on sekin, että ne saattaa hyökätä mieleen vielä aikojenkin päästä. Tuosta meidän mustasukkaisuusdraamasta on jo pari vuotta aikaa ja edelleen mä vihaan sitä eukkoa. Mutta ehkä se riittää mun kannalta tässä asiassa, että mun viha sitä kohtaan ei ole sellaista "kuolemansyntivihaa" eli sellaista vihaa, joka söisi mua sisältäpäin ja veisi multa elämänvoimaa. Mä vaan vihaan sitä siinä määrin, että mä en erehdy siihen luottamaan. Se on ihan järkevää minusta tossa tilanteessa. Ehkä mä pidän sen verran vihaa kuitenkin kuin on järkevää. Sulla on tuossa sun tilanteessa kai hankalaa sekin, että sä haluat antaa anteeksi naisellesi, mutta sulla ei ole syytä antaa anteeksi sille DonJuanille - ja kuitenkin silloin kun sulle tulee nuo asiat ajoittain mieleen, niin sä tulet purkaneeksi niitä muijaasi kohtaan, koska se paskiainen ei ole paikalla. Eli paskiainen pääsi tavallaan vähällä siinä mielessä ja teillä auvoisa yhteiselo sen kun jatkuu (=ironisessa mielessä) eli asia nousee aina uudelleen ja uudelleen pöydälle. Kieltämättä sitä ajatellen soisi kerta kaikkiaan että sen paskiaisen vaimo saisi tietää jotain kautta. Siinä on vain se ongelma, että kun DonJuanilla on paskiaisen kivikova sydän, niin se vaimo kai siinä kuitenkin enemmän menis hajalle.
Määkin kunnon pylväspyhimys, kun kyllähän mä yleensä ottaen ajattelen, että kosto ei tee kostajalle välttämättä hyvää - mutta kyllä mä olen aina sen verran jalat maassa, että myönnän mä, että kyllä se joskus silti tuottaa tyydytystäkin. Ootko sattunu kattomaan KillBill-elokuvia? Teemana parisuhdekonflikti ja kosto... Aika äärimmäinen tapaus sinänsä, mutta erittäin hienoja elokuvia minusta ja lopussa pohditaan sitä kostoa syvällisemminkin. Jos et oo katsonut niin ehkä kannattais? ;)
Mää muuten häviän perjantaina kuvioista elikkä netin äärestä mökille viikonlopuksi ja tiistaina alkaa jo työt ja siellä on aluksi aina karmea härdelli luvassa, että jos mun viestit vähenee, niin se ei ole sitten sun syy millään tavalla.
Ihan kiva kirjoitella ja kieltämättä kiva kertoa tollanen mustasukkaisuusdraama jollekin, jonka tietää ymmärtävän asian täysin. Mää en ymmärrä mun miehen vanhimman veljen vaimoa, koska se sama eukon-hirvitys on kopeloinut senkin ukkoa ja sen ukko oli kaiken lisäksi puristellut sen akan tissejä!!! ja tämä vaimo on vaan niin ymmärtäväinen ja paras kaveri tämän eukonhirvityksen kanssa. Se eukko on joko täysin linttaan poljettu tahdoton kotivaimo tai sitten sillä on sellainen periaate, että "pidä ystävät lähelläsi ja viholliset vielä lähempänä".
Ja ajatus vaeltaa taas holtittomasti, tulee aika poukkoilevaa tekstiä, mutta ei se varmaan haittaa. Mä tein sähköpostiosoitteen, eli jos haluat niin sä voit kirjoitella jatkossa Nimeltä Tuntemattoman eli Nomen Nescion kanssa osoitteessa [email protected] :)
En lupaa että aina tulis yhtä ahkerasti kirjoiteltua kuin nyt lomalla mutta ainakin on linja auki niin sanotusti - ei mitään ylimääräisiä lupauksia eikä sitoumuksia puolin eikä toisin, mutta mahdollisuus on kirjoittaa ja kertoa miten menee. Miltä kuulostaa?
pakko luvat niin myötä- kuin vastamäetkin toisillenne, on toi kirjottaminen jo niin syvälliseks menny!
En saa sinuun yhteyttä,koska moni on lähettänyt
sinulle viestejä,tekeytyen minuksi!!
No lähetä viesti minulle,niin suodatan nämä
kusipäät pois viesteistä.
Jotenkin arvasin,että näillä sivustoilla ei
kannata viipyä kovin kauaa.
Minun sähköposti on [email protected]
ja jätä omaan arvoonsa ne viestit,jotka sinulle
on tulleet.
Ps.Tiedät sen kun vastaan sinulle.Ja en tiedä
mikä on oikein ja väärin,mutta en ole lähettänyt
yhtään viestiä sinulle,ennen kuin nyt!!!
Ps.Yritin mutta ei onnistunut!!!!!!!!!!!!!!
Lisään vielä sen verran,että hyvältä kuulostaa.
Mutta näillä palstoilla on kaikenlaisia ihmisiä.
Ja kun ilmoittaa sähköp.osoitteen.Niin ongelmia
tulee!!Mutta ei kannata välittää muista vaan,lähetä kun kerkiät, minulle viestiä!!Onko
sovittu?En sitä halua,jos sinua kyllästyttää
tällainen samojen asioiden vatvominen?
Ps.Minulla olisi aika paljon muutakin kerrottavaa,mutta ei tällä julkisella palstalla.
Ei mitään lupauksia/sitoumuksia vaan mukavaa keskustelua asioista ja paskat se donjuan tyyppi
saa painua alimpaan H.elvettiin...
Oli tosi ystävä loppupeleissä! Olin aikoinaan
hänen kanssaan ravintolassa ja samaan pöytään
istui 2nuorta tyttöä abaut 23v,niin minä hoidin
puhumisen!Tämä ns.kaverini oli tuppisuuna vieressäni ja kuunteli kyllä sujuvasti, mitä puhuin,mutta en ollut ketään iskemässä,vaan keskusteltiin maailman parantamisesta,noin yleisellä tasolla.Ja hän kuvitteli,että jompikumpi lähtee hänen mukaansa.Heh ei puhettakaan moisesta.Sanoin jo silloin hänelle paskan puhumisesta minulle(ei pysty iskemään yhtään naista mistään)Mutta kavereiden naiset on eri asia.Kehua retosteli jälkeenpäin,että on ollut 30naista tämän kyseisen suhteen aikana(nyk.naisystävä).Josta jo kerroin.Mutta minä lähinnä säälin häntä,kun täytyy minulle esittää kovaa naistenmiestä.Tosin onnistui kyllä minun avokkini kanssa,koska olivat kahdestaan n.1vuoden
ajan tekemisissä.
Avokkini oli tässä firmassa minun järjestämänäni (hänen isänsä kautta)sihteerinä ja kyseinen ex kaverini rupesi pikkuhiljaa liehittelemään naistani.Ja kai meillä oli avokkini kanssa arki
jo niin tavallista.Että kai hänkin meni sitten mukaan tähän leikkiin.Ps.Ei olisi kannattanut,
minkä avokkini totesi jälkeenpäin.Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tosiaan viittaan aikaisempiin kirjoituksiini.
Paska temppu ja sillä siisti.No koitan päästä tämän yli,mutta aikaa se vie,ennenkuin luottamus palaa takaisin.
Joo jostain syystä ei tule noi viestit mulle, oletko sä saanut mun viestit (2 kpl)? Jos et, niin jotain häikkää sähköpostissa kai? Mä laitoin sulle viestiä kahdesta eri osoitteesta, se gmail-osoite ainakin pitäis toimia kaiken järjen mukaan? Kokeile postata siihen jos sä sait sen viestin, jonka lähetin, ja jos taas et saanut sitä, niin ilmoittele niin kokeillaan uudestaan?