Tänään oli puolenpäivän aikoihin karhu Suoramalla liikuntareitin lähellä. Kolme ihmistä näki, karksi marjankerääjää ja yksi lenkkeilijä.
Oli harjussa kun kirkolta päin mennään sen Kyötikkälän sillan yli niin siitä puoli kilometriä ja vasemmalla parisataa metriä tiestä sellaisen pienen lukon lähellä. Siellä joku hiippari syötti koko talven petoja samalla alueela siis sellasia pienpetoja. nyt siellä oli karhu siinnä lähellä
Oli harjussa kun kirkolta päin mennään sen Kyötikkälän sillan yli niin siitä puoli kilometriä ja vasemmalla parisataa metriä tiestä sellaisen pienen lukon lähellä. Siellä joku hiippari syötti koko talven petoja samalla alueela siis sellasia pienpetoja. nyt siellä oli karhu siinnä lähellä
Vastaukset 52
Vanhimmat
ja tutisi kun kuljin siellä sitä pientä polkua joka menee sen lukon toisella reunalla siellä Virpisen talon lähellä. Olin liikkeella noin yhden aikoihin. Varmana en huomenna mene.
Näin sen petojen syöttäjän muutaman kerran viime talvenakin ja olen nähnyt usein monen vuoden ajan. ei olla juteltu kun pari kertaa, sano syöttävänsä kettuja ja kärppiä ja muuta pikku sälää. Se varmaan tietäisi enemmän jos kysyisi. Tuntuu olevan melkonen erämies.
Kyllä suoraman teinit sen viikonloppuna kännipäissään tappavat, joko tulee puukosta tai ajavat mopoautolla päälle. Jos karhulla on yhtään älliä niin pysyy sisätiloissa iltayhdeksän jälkeen niillä hoodeilla.
Karhut pois kylistä ihmisten keskeltä.Niitä ei saisi
syöttää muuten ne kesyyntyy ja käy vaarallisiksi
eikä usko pois hätistelyä. -Myös hirvet voi tulla
vaarallisiksi ja käydä ihmisten päälle kylissä,
vanhat hirvet voi saada loisia myös aivoihinsa ja
seota ja hyökätä ihmisten päälle, kuten on sattunut.
Näin kertoo vanha metsästäjä-naapurini.
Eläinten paikka on luonnossa pois ihmisten nurkista
omissa reviireisään! Ihmiset itse pilaa pedotkin
liialla hyysäämisellä. Siis hus - hus eikä
tse - tse!
-"En metsään halua mennä nyt - edes varoen tehdä
sen - nään siellä karhut kesytetyt, tulee päälle
rynnäten!"
Syötin vain pienpetoja, kuten kärppiä, lumikoita ja sitä luokkaa talven aikana. Ruokana oli niille kalan perkeet, broilerin luut ja sellainen pieni sälä.
Ne oli myös paikoissa joissa nuo pienpedot käy. eikä talvella karhut ole syömässä missään. Olen tehnyt sitä yli 20 vuotta.
Parempi että tähteet menevät elukoiden suihin kuin aivan hukkaan. Eikä ne karhut jonnekin 100 km päähän asti pikkusälöjä haista, ihmiset vaan haluavat kuvitella kaikenlaista hullua löytääkseen selityksen sille että HUI KAMALA otso pyörii kotinurkilla.
Eräs sanoi että elukat kuuluvat luontoon. Kysyn vaan että missä se luonto kohta mahtuu olemaan, kun joka paikka rakennetaan jotain helvetin tönöä ja mökkiä täyteen, ja sitten vielä ulvotaan kuorossa että suomalaiset kuolevat kohta sukupuuttoon.
Jos se nalle on pois vietävä, niin hankkikaa edes joku nukuttaja paikalle että elävänä viedään. Ei siitä hyvästä tarvitse tappotuomiota langettaa että harhaili liian lähelle ihmisiä.
Sensijaan ne mopoautoilijat ja muut moottorin huudattajat... Sietäisivät saada jo kuria & järjestystä osakseen. Mutta mitäs täällä Kangasalla, täällähän on jossain nuorilla metsässä joku kutupaikkakin jossa saavat rauhassa vaikka raiskailla toisiaan (en muista aluetta, mutta siellä on sohva pusikossa ja kortsunkuoria kuulema tanner täys).
aina 10 :n vuoden välein.Sitten ilmoitetaan sen olleen koira.Näin eilen keskustassa sellaisen koiran joka mittapuiltaan vastaa karhua.Älkää usko kaikkea paskaa.
ihmisen viimeksi. Loton päävoitto ja karhun näkeminen, olisko promillen luokkaa.
sinne pesään vai mistä ne tietää tulla sinne. ymmärrys hoi äly älä jätä sinuakin kirjoittajaa
se hiippari vie karhunpesien suulle ruokaa.olen seurannut sitä salaa monta kertaa ja tiedän varmasti sen hiipparin syöttävän karhuja.ainakin kahteen pesään vei siellä harjussa viime talvenakin ja koko kesän on jatkanu niitten syötä.karhut tuntee sen eikä tee sille mitään siksi ne elää silellä harjussa kun se syöttää niitä niin hyvin.
se hiippari syöttää tälläki hetkellä ainaki kahta emoo pentuneen siellä harjussa joka päivä varmaankin.pentuja on toisella 3 ja toisella 2 niillä emoilla nääs.minä ainakin liikun enää hyvin harvoin siellä tänäkin keväänä vain kerran olen käyny ja näin heti sen syttöämässä niitä karhuja ne tulee aivan sen lu
Seuraavan kerran kun otsoilla on ruokinta-aika niin mene ihmeessä katsomaan sitä puuhaa vähän lähempää. Täällä asuu niin paljon ihmisiä että on jo varmasti päässyt ihmislihan makuun, ja vaikuttaisit sen verran turhalta ihmiseltä että karhut saisivat sinusta oivan aterian.
Niin jos siis äitisi päästää sinua ollenkaan ulos, vähän vaikuttaisi siltä että salaa kirjoittelet sieltä leikkikehän pienojen välistä nettiin aina kun äidiltä silmä välttää.
Kuulemiin.
Sen isomman hevosen kokoisen emon nimi on Möntti, ja sen pienemmän lehmänkokoisen emon nimi on Höntti. Poikaset ei ole niiden omia vaan ne on adoptoineet ne Venäjältä köyhistä oloista. Niillä on ollut niin surkea lapsuus ettei kukaan voi olla niitä syöttämättä. Pyydä äitisi leipomaan pullaa ja vie sinne harjuun niille penturaukoille.
Tuollasii orporaukkoja pitäis muitteki auttaa eikä olla ampumassa. Susta tehhää Kangasalan vuoden henkilö ensi vuona. Mikko sillanpää on pikkujätkä suhun verraten.
Kun ne karhunpennut katsoo nälkäisinä ja anovina niin kyllä sinunkin sydän heltyisi. Ei siellä Petroskoin kaatopaikalla ole paljon ruokaa niille ollut. Ajattelinkin opettaa ne käymään Lentolan Prisman roskiksessa. Siellä on paljon hyvää tavaraa sieltä minäkin haen kaikki vieraille tarjottavat.
Olin itse eilen kävelemässä siinä Suoraman näköalapaikan tienoilla (missä on se soramonttu siis). Ennen tätä aluetta näin kaksi naista pusikossa marjassa ja heillä oli vasikan kokoinen koira mukana. Toiselle puolella näköalapaikkaa saman reitin varrella oli vähän järkyttävän isot kasat sontaa. Eiköhän tuollainen iso koira voi moiset vääntää.
Olisiko ollut lie irlannin susikoira, vai mikä se on se maailman suurin koirarotu. Aika hirmu...!
ja se kirannäköinen oli se niitten pentu.näkykö siellä ketään syöttämässä niitä naisia ja koiraa siis karhuja
...laidunsivat ihan itsekseen, eli ei niitä tarvinnut syöttää. En usko että ne niin kesyjä olisivat olleetkaan että olisivat tulleet syömään kädestä.
kun niitä ei tänä aamuna enää näkyny oli vaan kauhee suolikasa ja litra hylsyjä jonkun karhukiväärin
Jostainhan sekin veri täytyy ottaa mitä myydään kaupoissa pakasteena... Ja nahkoista tehdään tiätty lompakoita.
olallaan tänä iltana sen näki moni kun se paino se ruho selässä mettään puol kilometrii etiäpäin siitä kyötikkäläntien yli menevästä sillasta sinne vatijalaa päin. vei taas karhulle syötävää. eikö sitä hiipparii sais vaikka lahjottuu jonneskii muualle menemään syöttämään niitä karhui. vaikka kaupin mettään.
Lehmänruhohan painaa ainaski 300-400 kg. Jos se kulkee sellanen selässä niin paree ettei kukaan me aukoon lärviisä sille, sieltä vois ruveta muuten lätiseen ja lujaa. Minä ainaki menisin vaan autteleen sitä. On se hienoo etää täälä asuu noin rankkoi jätkii.
...Suomen vahvin mies -kilpailuun tai johonkin vastaavaan. Ehkei kisassa ole vielä lehmän raadon kantokilpailua, mutta varmasti jotain vastaavaa kuitenkin.
Mitäs on hiippari mieltä?
jos se tullaisiin pystyy.on se niin vaarallinen jos se lehmiä kantaa eisitä tiejä millon se ihmisiä alkaa karhuille syöttää.onko se sama äijä sieltä kirkolta joka asuu niissä uusissa pillitien kerrostaloissa.on kuulema entinen voimanostaja ja painija.hirvee korsto ja käy siinä entisessä pilotissa ostoksilla ostaa raakaa maksaa ja syö jo parkkipaikalla sen.
Ilmankos nykyään on niin vaikea löytää kunnon maksafileitä (ei paloja, ne on perkeleestä leikata) kun tämä voimamies imuroi kaikki maksat turpaansa.
Voisihan se perustaa otsojensa kanssa kiertävän sirkuksen, johan täällä muutenkin pyörii joka syksy joku sirkus muutenkin. Saisi rahaa ostaa vaikka lohta, se kun on melkein joka viikko tarjouksessa. Otsot tykkäävät lohesta, ainakin luonto-ohjelmissa.
hauska ketju, *nauraa vedet silmissä*
Enhän minä mitään lehmää kantanut. Oli vain pelkkä broileri. Minähän olen vain 157cm pitkä ja painan 42kg. Broileriakin jaksan kantaa vaan 100m kerrallaan kun on taas huilittava. Siinnä sillan pielessä oli sellanen kännikala porukka sillon. Taisivat nähdä sen broilerinkin lehmänä, kas kun ei hevosena. Jos kerran otsot tykkää kalasta niin söisköön ne kännikalaa. Voisin seuraavan kerran fileroida yhden kännikalan ja syöttää sen sille nallelaumalle.
Suoraman baarista näitä saa ihan ilmaiseksi läjäpäin, näitä kännikaloja. Toivottavasti otsot eivät saa alkoholimyrkytystä kuitenkaan...
Niitä kaloja vaikka liottaa jossain vedessä tai vaikka suolata ettei otsot sairastu vaikka ripuliin tai saa krapulaa siitä lihasta.
me vaa tarkistettiin huoltoasemalta haettujen lasoolien käyttökelepoisuutta. niissä oli parasta ennen päiväys menny jo ohi niin testattii vaa kuis ne vielä voisi pissapoikaan käyvä. hyvin kävi. ja se hiippari kanto ainaski sianpualikasta se on jämpti niin meitä oli 5 miestä näkemässä ja tenu-inkku. pelottava jätkä se hiippari on iso ja musta ku mörkö
onnn vähnä hutera ohlo ja se hiibari kietri koko illan se therasi ymphärilla khai se vvvei santu sinne kahruille vai veihkö polliisi sen en mhuista kai seh oli she hiiipari
känniset saa kirjoitella. Painu takaisin sinne baariin niinkuin olisit jo.
10 min kiehuvassa vedessä, niin eiköhän pahin haju- ja makuhaitta hellitä.
johonkin keskitysleiriin siellä ei naureta
van minä olen rankka kun minä pidän niitä karhuja kiinni kun se syöttää niitä
viinakaupan kulmilla pummaamassa euroo ihmisiltä, niin rankka sä oot senkin läskiläjä
Keikalla suoraman baarissa ja vei jotain juoppoa karhulle syötäväksi. se hiippari on nähty ysein silmät kiiluen kyttäävän sen baarin kulmilla.
Eihän sinne baarin kulmille yksinkertaisesti mahdu ketään silmät kiiluen kyttäilemään, kun siinä notkuu jatkuvasti joku lössi. Lienevätkö sisään vai ulos kulloinkin menossa, en tiedä. Ehkä ovat tulleet tuulettumaan pihalle kun baarissa haisee paska, housuihinsa töräytelleet huhupuheiden mukaan hoidetaan baarissa kotiinmenokuntoon. En tiedä kuka sielllä niiden perseet pesee ja mitä palkkaa saa, mutta täytyy sanoa että on täysi palvelu...
joka on saanu tuon hyvä palvelun. mites nyt juoppo suus pistät
Voe tokkiisa... Ihan tältä palstalta aikoinani luin että siellä Suoraman baarissa hoidellaan kaikki kotiinmenokuntoon. Paskaperseen pesun olen puolestani siitä päätellyt että kuulin tutulta nähneensä jonkun siinä baarin kulmilla paskat housussa.
Minähän en, raivoraitis ihminen, mihinkään räkälöihin nokkaani itse pistä... xD
Suoraman alueella liikkuvalle karhulle on saatu lupa ampua. Se luokitellaan häirikkökarhuksi. Väkeä kehoitetaan pysymään poissa harjusta muutaman päivän sillä huomenna on ensimmäinen yritys tavoittaa se. Miehiä tulee Kangasalta ja Pälkäneeltä. Jahti alkaa aamulla kello 10.00 koirien kanssa.
Nimittäin sitä jota karhuksi luullaan.
Laittakaa marjastajat punainen lakki päähän ja jättäkää koirat kotiin!
kun kuljin koiran kanssa houkuttelen kuulema karhun sinne. oli kolme vanhempa naista alkivat sättiä heti siinnä pieneläinhautausmaan kohdalla. suoramalaisia olivat jokainen ja hyvin tunnettuja
joka päivä ja eivät väistä kettään.omistavat varmaan koko reitin ihmeen julkeita akkoja.keski ikäsiä ja paksuja kun emmentaali juustot
akkakolmikkoa ole, olet nähnyt näkyjä. oliskos se hiippari syöttäny niitäkin jos ovat niin lihavia. etteivät vaan olisi karhuja
Tänä aamuna klo 9.20 karhu kohtasi tiensä pään. Se oli lähellä Halimajärveä siitä noin kilometri Porrasjävelle päin. Hyvin tunnenttu metsästäjä ampui ratkaisevan laukauksen. Lihat myydään huutokaupalla Kangasalan torilla ensi keskiviikkona klo 10.00. Lihat varmaan revitään käsistä sillä ilmeisesti Aamulehteen tulee pieni ilmoitus. Miksei Sanomien toimittajaa ollut jahtiporukan nukana. Nyt olisi tullut mehevä juttu. Tavataan torilla. Olen mittaamassa lihoja.
kilohinnat mut näky menevän silti äkkiä kaupaksi. ostin minäkin pikku palan
...hankkia trikinoosin... Se onkin pikkaisen pirullisempi juttu.
on menny kyötikkälän tien yli siltaa myöten viime yönä kahden aikoihin kirkolle päin
Onko sinne asennettu tarkkailukamerat, vaiko paikallinen huumenuorten jengi vaiko pedojen runkkurinkikö tästä raportoi?
tamperelainen taksari näki kun vei väkeä yöllä sinne suuntaan
aivan lähellä kyötiikkälän siltaa noin 5m siitä reitista
tehneet ne läjät kun koulun vessa on poissa käytöstä