Ulvilan ammuskelu

Muistaako kukaan Ulvilan terveyskeskus ammuskelua viime syksynä? Onko tekijä on päässyt vapaalle jalalle? Olin näkeväni miehen eilen Ulvilassa.
172195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ammuskelijoitakaan koko iäkseen linnaan panna, kun ei murhamiehiäkään.

Äänestä

Pääsi kai saman tien vapaalle jalalle kun oli vähän rauhoittunut.

Joku ase pitää miehellä olla aina mukanaan jos vaikka pikku-ukot hyökkäävät kimppuun. Se on kai puolustauduttava kun piru alkaa purra pohkeeseen. Pim ja pam.

Avohoitoo, avohoitoo.

Äänestä

provo? Eihän se ampuja voi olla vapana!

Äänestä
  • ehdottomaan joudu.

    Äänestä

  • hyvinkin olla, mutta tuskin vapana. Vai onko vankiloiden täyttymisten johdosta rikollisista ruvettu tekemään vapoja? ;D

    Äänestä

  • Tuossahan tuo nimeltä mainitsematon avohoitopotilas kulkee keskuudessamme kaupungilla kuin yksi meistä. Autoilee, ulkoiluttaa koiraa, esittelee tatuoitua ylävartaloaan.

    Eihän Ulvila ole mikään Amerikka, jossa säikähdyksissään aseensa laukaisseet viedään loppuiäkseen telkien taakse. Täällä pitää ymmärtää, kyseinen potilashan on viaton uhri jonka teot vain julistavat: huomatkaa minut, tarvitsen apua! Jos siinä sivussa nyt joku satunnainen persoona saa kimmokkeesta osuman vaikkapa lasta kantavaan kohtuunsa niin voi voi sitten. Yhteiskunnan vika.

    Ja nythän ei kenellekään käynyt kuinkaan. Tai, keneenkään ei tiettävästi osunut se luoti edes kimmokkeesta. Joku sattoi pelästyä pamausta, mutta jokainenhan kuulee joskus satunnaisia poksauksia. Terveyskeskuksen henkilökunnallekin oletettavasti järjestettiin mahdollisuus ns. kriisiapuun eli käyntiin työnantajan kustannuksella psykiatrian vastaanotolla jos halusi. Poliisit varmaan ottivat pyssyn potilaalta pois, mutta uudenhan saa tarvitseva heti tilalle. Saattoivatpa antaa sen takaisinkin ettei tarvitse rikosta tehdä uuden saamiseksi...

    Ainahan potilas voi parantua, tässäkin tapauksessa. Jäämme odottelemaan. Tukekaamme ja ymmärtäkäämme kaikin tavoin. Kuten tuolla Harjavalta-palstalla jotkut hyssyttelivät kuolleen huumeveikon perään: hän oli jonkun läheinen, sukulainen tai muuten tärkeä ihminen ja vanhempiensa rakas lapsi. Niih.

    Justiinsa tapahtui jossain Hyvinkäällä tai toisella planeetalla epätoivoinen teko kun avohoidon tai sen tarpeen potilas surmasi koripalloilevan teinitytön. Iltapäivälehtien lööpit kertovat, ettei (epäilty) murhaaja edes kadu tekoaan. No, eipä tietenkään kadu. Hänhän on sairas, sairaus ne teot saa aikaan. Voiko mieleltään järkkynyttä tuomita harkitusta murhasta? Niinpä. Ehkä joissain tapauksissa se Ameriikan malli vois olla ihan hyväkin...

    Äänestä

  • ampujista?

    Äänestä

  • Nimim Erkki! kirjoitti:

    Tuossahan tuo nimeltä mainitsematon avohoitopotilas kulkee keskuudessamme kaupungilla kuin yksi meistä. Autoilee, ulkoiluttaa koiraa, esittelee tatuoitua ylävartaloaan.

    Eihän Ulvila ole mikään Amerikka, jossa säikähdyksissään aseensa laukaisseet viedään loppuiäkseen telkien taakse. Täällä pitää ymmärtää, kyseinen potilashan on viaton uhri jonka teot vain julistavat: huomatkaa minut, tarvitsen apua! Jos siinä sivussa nyt joku satunnainen persoona saa kimmokkeesta osuman vaikkapa lasta kantavaan kohtuunsa niin voi voi sitten. Yhteiskunnan vika.

    Ja nythän ei kenellekään käynyt kuinkaan. Tai, keneenkään ei tiettävästi osunut se luoti edes kimmokkeesta. Joku sattoi pelästyä pamausta, mutta jokainenhan kuulee joskus satunnaisia poksauksia. Terveyskeskuksen henkilökunnallekin oletettavasti järjestettiin mahdollisuus ns. kriisiapuun eli käyntiin työnantajan kustannuksella psykiatrian vastaanotolla jos halusi. Poliisit varmaan ottivat pyssyn potilaalta pois, mutta uudenhan saa tarvitseva heti tilalle. Saattoivatpa antaa sen takaisinkin ettei tarvitse rikosta tehdä uuden saamiseksi...

    Ainahan potilas voi parantua, tässäkin tapauksessa. Jäämme odottelemaan. Tukekaamme ja ymmärtäkäämme kaikin tavoin. Kuten tuolla Harjavalta-palstalla jotkut hyssyttelivät kuolleen huumeveikon perään: hän oli jonkun läheinen, sukulainen tai muuten tärkeä ihminen ja vanhempiensa rakas lapsi. Niih.

    Justiinsa tapahtui jossain Hyvinkäällä tai toisella planeetalla epätoivoinen teko kun avohoidon tai sen tarpeen potilas surmasi koripalloilevan teinitytön. Iltapäivälehtien lööpit kertovat, ettei (epäilty) murhaaja edes kadu tekoaan. No, eipä tietenkään kadu. Hänhän on sairas, sairaus ne teot saa aikaan. Voiko mieleltään järkkynyttä tuomita harkitusta murhasta? Niinpä. Ehkä joissain tapauksissa se Ameriikan malli vois olla ihan hyväkin...

    kuuluu kansalaisoikeuksiin, jota ei voida rajoittaa.

    Äänestä

Onneksi kaveri on kaidalla polulla, hyvä niin. Tsemppiä!

Äänestä
  • samoja sätkiä ja kuumentaa samaa lusikkaa:))))

    Äänestä

  • kääriä kirjoitti:

    samoja sätkiä ja kuumentaa samaa lusikkaa:))))

    kun vastausajankohtasikin oli tuollainen?

    Äänestä

  • itse hämmensit kirjoitti:

    kun vastausajankohtasikin oli tuollainen?

    ..herätä klo 7.25 ja kirjoitella nettiin valittaakseen muiden vastausajankohdasta,taisit kuumentaa sitä lusikkaa ehtoopäivällä liikaa,kun et tajua vuorotyötä????

    Äänestä

  • ei voi.. kirjoitti:

    ..herätä klo 7.25 ja kirjoitella nettiin valittaakseen muiden vastausajankohdasta,taisit kuumentaa sitä lusikkaa ehtoopäivällä liikaa,kun et tajua vuorotyötä????

    ihan vuorotta ;(

    Äänestä

Tästä uusimmasta taitaa saada pitkän kakun.

Äänestä
  • huu is hii?

    Äänestä

  • riippusillalla kirjoitti:

    huu is hii?

    Niin. Tiedän tuon teveyskeskusampujan nimen ja siis nimikirjaimet.

    Laittakaa nimikirjaimet, jos sama on tehnyt jotakin uutta, kun on oikeesti tärkeä asia tietää jollekulle. Kun pahantekijärikollisillakin on omaisia, jotka eivät ole mihinkään syyllistyneet.

    Tuo ylävartalotatuointi.

    Äänestä

  • J s

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti79- kirjoitti:

Muistaako kukaan Ulvilan terveyskeskus ammuskelua viime syksynä? Onko tekijä on päässyt vapaalle jalalle? Olin näkeväni miehen eilen Ulvilassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu