eli yleensä jos olen juonut siideriä, viiniä tai lonkeroa, viime viikonloppuna join vain siiderin ja lonkeron, ja sain jo niistä hengenahdistusta. Tuntuu siis, ettei henki oikein kulje, astmalääke auttaa. Oluesta en ole kokenut vastaavaa. Toisinaan saan myös voimakasta kuumotusta ja punotusta kasvoille. Onko muilla samoja oireita? Oireita ei aina tule, mutta olen ajatellut ainakin tyytyä pääasiassa vain olueen.
saan joskus allergia ja astmaoireita
alkoholista
6508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuo on ihan yleistä että oireita tulee alkoholista. Jotkut alkoholijuomat sisältävät allergeeneja tai muita yhdisteitä joille voi olla herkistynyt myös esim homeelle altistuneet voivat saada punaviinistä kohtauksen koska siinä kuulemma joitan samanlaisia yhdisteitä.
mulle, kerran erehdyin syömään homeista ruokaa, ja kaulahan turpos..lienee kaikissa alkoholijuomissa käytetty jotain hiivaa tai vastaava melkein-home-ainetta..?
on apuna joitakin homeisiin kuuluvia aineita ja niinpä niistä voi jäädä jäämiä valmiiseen tuotteeseen. En siis ihmettele yhtään, että homeille altistunut astmaatikko saa niistä oireita.
Hei!
Minulla on alku vuodesta diagnosoitu lievä astma, joka oli tosin tulehdus vaiheessa vaikea. Nyt olen joskus ottanut reippaamminkin olutta, enkä ole saanut ko. aineesta oireita esim. ahdistusta. Tumutus kannattaa siis ajoittaa kesähelteille, kun ilma on kosteaa ja keuhkoputket ovat laajentuneet. En edes enää tarvitse Symbicorttia. Käytän vähän alkoholia, mutta olen huomannut, että ainakin itselläni pieni väärä vaan avaa röörejä.
Tosin aamulla on nenässä limaisuutta alkoholista johtuen, mutta niin aina on ollut. Myös ennen aschtmaa.
Tuo kasvojen punoitus johtuu valkosolujen reaktioista, pintaverenkierron lisääntymisestä ja alkoholin kuivattavasta ominaisuudesta. Siis kasvojen yliherkkyyttä poteville pahin painajainen. Esim. aknepotilaan tulisi välttää kokonaan alkoholin nauttiminen, koska ko. toimenpide lisää talin eritystä.
sellaiseen ihmisryhmään joka on allerginen itse alkoholille, japanilaisilla erittäinkin yleinen juttu.
Juu, sama juttu täällä. Jos juon Lonkeroa niin kahden pullon jälkeen jo huomaa että henki ei kulje? se on ihme juttu ja aamulla on hengitys aika jumissa. Oon miettiny että mikä aine tossa lonkerossa on joka tekee tota? Tekis mieli juoda sitä mutta aina se sama hengen ahdistuminen niin jätin sen juomisen kokonaan joskus vuosia sitten pois, nyt vedän vaan pelkkää olutta naamaan sillä saa kyllä samanlailla pään ihan mukavasti suhisemaan.