verensokerin heittely

sellanen vaan

myönnän jo heti että en paljoa Bedistä tiedä. Sen tiedän, että ahmiminen johtuu vissiin tunnetilasta.
Mielenkiinnosta kuitenkin kysyn, että kuinka moni on täällä kokeillut pitää verensokerin tasasena koko päivän? eli syönyt 2 tunnin välein pieniä aterioita?

Vai tuleeko ahmiminen silti, vaikka tekisi noin esimerkiksi viikon verran? Eli syö 2000 kaloria/pv ja söisi siis kahden tunnin välein?

Mulla itsellä ei varsinaisesti ole syömishäiriöö, mutta on tullut muutama kerta sellanen fiilis, että ahdistaa pirusti ja tekee mieli vaan mennä jonnekin piiloon. Fiilis on jotenkin sellainen tyhjä tunne rinnassa, mikä ei lähde ellen vedä hirveetä satsia ruokaa. Siis puhutaan tosi suurista määristä..niin että tuntuu että meinaa räjähtää! Yleensä paras on kun on jotain herkkua, mutta muistan kerran yöllä vetäneeni kaurapuuroa hirveetä tahtia kitusiini. Ja niin kauan että olo jotenkin helpotti...

Nyt kun olen muutaman päivän syönyt kunnon aamupalat, välipalat, ruuat sun muut sörsselit, ei jotenkin edes tulis mieleen kiskoa hirveetä määrää ruokaa. Ei pääse verensokeri vissiin laskeen ni ei tu sitä himoa. Joskus kun yritän olla kauan syömättä, voisin tyhjentää kaupan siltä istumalta. Ja jos sen teen, niin tosiaan tulee vedettyä paljon ruokaa...

yleensä kun yritän elää terveellisesti, odotan perjantaina ku kuuta nousevaa, koska yleensä silloin annan itseni luvan mässätä vapaasti.. Ja sitten mässäänkin, niin paljon että vatsa tulee kipeäksi! ja siis syön vaikka olen kylläinen, syön ja syön kunnes on pakko lopettaa. Poikaystävä ihmettelee tätä ja muutenkaan ei ymmärrä kun en voi lopettaa vaan, kun kuitenkin hetken päästä valitan vatsanväänteitä..

1

670

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • absabab

      voi kuule, helpommin sanottu kun tehty kun on ykkostyypin diabetes

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1997
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe