LAPSIPERHEIDEN JOUKKOIRTAUTUMINEN

Kepu taitaa pian maksaa siitä, että unohti
lapset nyt ja koko hallituskautensa aikana.
Lapsilisiin ei ole tullut korotuksia, ei edes
indeksitarkistuksia. Vuoden 2009 alussa 10e/kolmannesta tulee lisää ja siinä kaikki.
Se ei ikävä kyllä kata kymmenen vuoden laiminlyöntiä. Keskustan ei kannata enää
liputtaa kuin maataloustuella. Lapsiperheitä
ette enää tule huijaamaan.
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ole ikinä kiinnostanut, joten ei pitäisi kiinnostaa lapsilisät ja muut taantumukselliselle porvaristolle itsestään selvät asiat.

Pysytelkää te, punikkihomot, homosexin parissa, niin eipä teidän tarvitse huolta kantaa muusta kuin kondomeista ja liukasteista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


saas kirjoitti:

Kepu taitaa pian maksaa siitä, että unohti
lapset nyt ja koko hallituskautensa aikana.
Lapsilisiin ei ole tullut korotuksia, ei edes
indeksitarkistuksia. Vuoden 2009 alussa 10e/kolmannesta tulee lisää ja siinä kaikki.
Se ei ikävä kyllä kata kymmenen vuoden laiminlyöntiä. Keskustan ei kannata enää
liputtaa kuin maataloustuella. Lapsiperheitä
ette enää tule huijaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu