Netin käyttäjä voi joutua kiusauksen kohteeksi
Julkaistu 31.07.2008, klo 12.44
Kuva: YLE
Pelastakaa lapset ry:n vuosittaisen Lapsen ääni -kyselyn mukaan koulukaverien tai lapsen muun lähipiirin lapseen kohdistuva kiusaaminen siirtyy myös nettiin.
Useimmiten netissä kiusaaja on samanikäinen henkilö. Kyselyssä joka kolmas alle 11-vuotias kertoi, että häntä kiusataan usein tai joskus.
Erityisesti tytöt ovat kohdanneet netissä vanhempien ihmisten häirintää tai ahdistelua. Alle 15-vuotiaista joka viides ja 16 - 17-vuotiaista tytöistä joka neljäs on joutunut tällaisen häirinnän kohteeksi.
Ikävyyksiä kokeneista tytöistä vain noin 15 prosenttia oli kertonut asiasta jollekulle aikuiselle.
Lasten netinkäyttö on runsasta, mutta tästä huolimatta lasten vanhemmista 40 prosenttia kertoi, ettei rajoita mitenkään lasten netin käyttöä. Vain 15 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä jotain suodatinohjelmaa. Vanhemmat pitävät netin hyötyjä suurempina kuin sen haittoja.
Lapset kaipaavat vanhempien seuraa
Kyselyn mukaan suurin ongelma on edelleen vähäinen vuorovaikutus lasten ja aikuisten välillä. Noin puolet alle 11-vuotiaista lapsista kokee, ettei vietä tarpeeksi aikaa vanhempiensa kanssa. Puutteellisesta vuorovaikutuksesta kertoo myös se, etteivät lapset kerro ikävyyksistään aikuisille.
Pelastakaa Lapset korostaa hyvän ja turvallisen lapsuuden perustuvan aikuisten lapsille antamaan aikaan ja huolenpitoon. Myös internet-aikana lapset tarvitsevat ja kaipaavat aikuista.
Lapsuudessa luotu keskusteluyhteys toimii pohjana myöhemmälle lasten ja aikuisten vuorovaikutussuhteelle sekä lasten kasvulle ja kehittymiselle. Internet ja sen käyttö voi toimia pohjana ja yhdistävänä tekijänä lasten ja aikuisten välisen keskustelun käynnistymiselle.
YLE Uutiset

Vastaukset 4
Vanhimmat
viime keväästä asti. Meidän perheessä jokaiselle lapselle varataan oma hetkensä jutella aikuisen kanssa päivittäin, niin iloista kuin suruistakin tai ihan vain muuten mielessä liikkuvista asioista. Siihen tähdätään, että jokainen lapsista tuntee tulevansa huomatuksi ja kuulluksi yksilönä.
Työelämän paineet tietysti asettavat oman rajoituksensa noin yleisesti vanhempien ja lasten yhteisen ajan määrälle, mistä tuskin on turha aina syyttää pelkästään vanhempia.
Netin käytössä ovat meillä myös vanhemmat mukana. Ja mikä uutinen tuo nyt on, että lapset joutuvat netissa kiusaamisen kohteeksi, koska suomalaisten sivistys on sitä tasoa ainakin nettikulttuurin suhteen, että tuleehan täällä kiusatuiksi aikuisetkin aina joidenkin moukkien taholta.
häiriköitä. Sieltä se malli tulee lapsille nettikäyttäytymisestä. Osa täälläkin käyvistä törkeistä haukkujista vielä julistautuu sijaishuollon edustajiksi, mitä kyllä sopii ihmetellä - tai tarvinneeko.
Ihmisoikeuksista sen verran, että itse annan vapaaehtoisen lahjoituksen kuukausittain Amnesty Internationalille, joka osallistuu kiitettävästi ulkomailla tapahtuvien ihmisoikeusloukkausten vastustamiseen, mutta sanojensa mukaan heiltä puuttuu vapaaehtoistyöntekijöitä ja rahoitusta, että työtä laajennettaisiin myös Suomeen. Että silleen. Ovat kyllä kovasti kauhuissaan suomalaislasten tilanteesta, mutta rahaa ja palkatonta työvoimaa siihen vain tarvittaisiin, ei mitään muuta... Ja eihän meillä nyt VALTIO ala omia bisneksiään pissimään, että sijaishuollon vastaista työtä tekisivät missään mielessä, ainakaan rahoittamalla jotain Amnestya. Jotain rajaa nyt meidänkin valtion touhuissa sentään on oltava.
toiminnasta. Ja niin maksan minäkin joka kuukausi pienen summan heidän toimintaansa, tosin olen valinnut tietyn alueen, mihin haluan lahjoituksen kohdistaa. Että se ulkomaisten ihmisoikeuksien hoidosta minun osaltani ja kotimaisiin laittomuuksiin ja ihmisoikeusloukkauksiin yritän vaikuttaa estävästi esim. päättäjiin yhteydenpidolla.
Veikkaanpa, että turhan räkättäjistä ei kovin moni osallistu ihmisyyttä loukkaavan toiminnan lopettamiseen, vaikka kohteena olisi lapsi. Taitaa käydä useimman kohdalla päinvastoin, jos taustoja paremmin tutkittaisiin.
mitä siellä taas kirjoitetaan samaan malliin kuin Jokelassa aikanaan uhkailtiin Auvisen perhettä.
Uhrin omaiset eivät varmaan jaksa nostaa mitään rikossyytteitä, mut voiko noista nostaa joku muu? Ei tästä maailmasta enää mitään tule, j os joka kolli ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Mihin noista vois valittaa?
Neuvokaa joku, on nimittäin melkoista mallia nuorisollekin nettikäyttäytymisestä ja muutenkin ihan sairaista asenteista, mitä siellä yritetään lietsoa.