Taidan olla masentunut. Oireita ja syitä on monia. Ennen selviydyin vielä ihan hyvin tavallisista asioista, jaksoin tehdä itselleni ruokaa jne. Näin myös valoisia asioita elämässäni, jotain mitä odottaa. Uskoin tulevaisuuteen. Vaikka kuolema-ajatukset ovat pyörineet jo muutaman vuoden mielessä ja itsetunto on ollut heikko, olen silti pystynyt elämään tätä elämää ja pohtinut tulevaisuuttani. Nyt asiat ovat toisin. Ei toivonpilkahduksia. Itken jatkuvasti. Aivan typeristäkin asioista. En jaksa syödä, tehdä ruokaa itselleni. Painoa on pudonnut viitisen kiloa viimeisen parin kuukauden aikana. Ei oikein mitään halua jatkaa elämää. Iltaisin itken erityisesti ja toivon että kun sitten nukahdan, niin nukahtaisin ikuiseen uneen. Uni ei meinaa tulla, yleensä vähintään tunnin valvon. Nukun levottomasti, minkäänlaisia unia en nää niin kuin yleensä, vaan heräilen ja valvon ja nukahdan, ja sitä rataa. En oikein keksi mitään muutakaan tekemistä kuin sängyssä makoileminen ja nukkuminen, telvisiosta saatan katsoa joskus jotain. MIkään ei kiinnosta. Viillän itseäni, siinä tekemistä. Inhoan niitä arpia joita se toihu jättää ja sitä kun joku kysyy niistä jotakin kun en enää jaksa piilotella niitä. Itsemurhaa en voi tehdä, koen siitä seuraavan liikaa tuskaa niille joiden elämässä olen jollakin tasolla mukana.
Ehkä minulla on vielä pieni toivonkipinä tulevaisuutta ajatellen kun toivoisin että keksisitte minulle jotain tekemistä, ehkä jotain mistä saattaisin piristyä edes vähän, itse kun en enää oikein sellaisia asioita keksi. Toisten ihmisten seurassa minun on hyvin vaikea toimia, olen sosiaalisesti rajoittunut, enkä kestä nyt iloisia ihmisiä. Olen liian väsynyt lähtemään jonnekkin pois kotoa. Ehkä niin heikossa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin että en jaksa harrastaa liikuntaa.
Apua olen luultavasti saamassa jossakin vaiheessa syksyä kun vanhempani sitä minulle hakivat nuorisopsykiatrian poliklinikalta.
Ehkä minulla on vielä pieni toivonkipinä tulevaisuutta ajatellen kun toivoisin että keksisitte minulle jotain tekemistä, ehkä jotain mistä saattaisin piristyä edes vähän, itse kun en enää oikein sellaisia asioita keksi. Toisten ihmisten seurassa minun on hyvin vaikea toimia, olen sosiaalisesti rajoittunut, enkä kestä nyt iloisia ihmisiä. Olen liian väsynyt lähtemään jonnekkin pois kotoa. Ehkä niin heikossa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin että en jaksa harrastaa liikuntaa.
Apua olen luultavasti saamassa jossakin vaiheessa syksyä kun vanhempani sitä minulle hakivat nuorisopsykiatrian poliklinikalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinulla on selvästi masennus. suosittelen sinua menemään terveyskeskukseen tai varaisit sieltä ajan soittamalla. puhuisit lääkärin kanssa. se auttaa. ja saat nopeampaa hoitoa.
kuulostaa kyllä masennukselta, hyvä että oot saamassa apua, vaikka se saattaa kestää vähän aikaa. tsemppiä! koita vaikka raahautua lenkille tai rannalle tai jonnekki...
Masennukselta kuulostaa.
Mut sitten aletaankin miettiä et miten sä pääset siitä eroon.
Jokainen nuori tuntuu kokevan jonkinasteisen masennuksen nuoruudessaan.
Viilteleminen on semmonen juttu, joka pitää päätttää heti.
Jos sulle tulee sellanen fiilis et haluut viillellä niin tartu kännykkääs ja soita jollekil tutulles tai sit mee puhuu vanhemmilles.
Älä pullota tunteita sisälles vaan puhu niistä.
Puhuminen auttaa.
Soita tutuilles ja sovi vaik tapaamisii.
Käy vaik uimas, kirjastos, kävelemäs, lenkillä.
Jos teillä on piha niin auta pihatöissä.
Apua olet saamassa ja se on hienoa.
Vaik iloiset ihmiset ei nyt käy niin kyllähän ilo voi tarttua.
Sosiaalisesti rajoittunut et ole ikuisesti.
Vähän kerrallaan oot vaan ihmisten kaa ja siit se lähtee.
Ku kokemus ihmisten paris tuo varmuutta ja kokemus tulee olemalla vaan ihmisten paris vähän kerrallaan enemmän.
Mikään kiire ei ole.
Kyllä tästä vielä selvitään :)
Jos et saa ketään tuttua käsiis jolle puhua niin kirjota vaik just tänne nettiin :)
Minäkin yritän kommentoida parhaani mukaan :)
Kysypä seurakunnastasi jos joku diakoni vois tulla hakemaan Sinut kotoa vaikka pienelle kävely- ja juttulenkille. Niin minä tein ja se auttoi.