Viimeiset vaalit osoittivat suurimman osan kansasta olevan oikeistolaisesti ja globaalisti suuntautuneita. Vaalituloksen perusteella juolahti mieleeni, että löytyisiköhän maastamme tarpeeksi rohkeaa kansanedustajaa tahi jotain muuta sanavalmista ihmistä, joka uskaltaisi ääneen sanoa sen, mitä enemmistö suomalaisista(kin) ajattelee tällä hetkellä? Tämä edustaja voisi ehdottaa työväestölle jonkinlaista ikärajaa (esim. 60), jonka jälkeen heidät eliminoitaisiin yhteiskunnalle hyödyttömänä väestönosana. Ehdotus voi kuulostaa brutaalilta, mutta ennemmin tai myöhemmin sellaiseen käytäntöön on mentävä, koska ravinto ja tila maapallollamme ei missään tapauksessa tule riittämään kaikille. Suomi voisi olla tässäkin asiassa edelläkävijä.
Mielipide
Patriotic
6188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Päinvastoin. Nyt jopa töitä aina 7 -kymppiseksi asti.
Ajatteleppa, menee 67v töihin ja naapuri 22v laiskottelee sossun rahalla. Ja on 22v selityksiä, kuin ei osaa ! ja ei sitä voi tehdä ottaa selän päälle.
Kumpi eliminoida ! Hyödyttömänä. Tuleva alkoholisti vai....
Ei kuusikymppinen enää pysty lähimainkaan samanlaiseen suoritukseen, kuin nuorempi. On suorastaan naurettavaa pitää yli kuusikymppisiä tai sitä vanhempia ruumillisessa työssä. Vanhukset ovat modernissa työelämässä enemmän tiellä kuin apuna.
Ehkä pitäisi panostaa rajummin syntyvyyteen tai sitten ottaa ulkomailta rodullisesti ala-arvoisempaa työväkeä, joka voitaisiin lähettää takaisin heidän tultuaan tiettyyn ikään? Tässäpä hallitukselle pohdittavaa!
Sinun ehdotuksesi on sanoin kuvaamattoman häpäisevä ihmiselämää kohtaan!!!
Erittäin syvästi loukkaava juuri Ikäihmisiä kohtaan. Ikäihmisiä, jotka ovat omalla työllään jokainen rakentaneet tätä maata juuri siihen missä nyt elämme.
Ehdotuksesi sai voimaan pahoin!!! >että jonkun toisen ihmisen edes ajatuksissa, mielessä velloo tuollaiset kuvitelmat.
Herää kysymys pitäisikö sinut tuon kirjoituksesi vuoksi selvittää kuka olet! >ja johdattaa asialliseen Hoitoon!
Sitähän se on jo nytkin, kun vanhuksia ei hoideta laitoksissa, eikä heillä ole varaa terveydenhoitoon. Ikäraja on ehkä hieman korkeampi kuin 60 v.
Maailmalta kuuluu huhu maailmantalous notkahtaa 1930-luvun lamaksi. Laman Uhrit.
1920-luvun lopulla alkoi Yhdysvalloista taloudellinen taantuma. Suuren laman vaikutukset levisivät lähes kaikkiin maailman maihin.
>1930-luvun suuri lama lisäsi köyhyyttä koko maailmassa. Lama johti tuotannon ja bruttokansantulon romahdukseen Yhdysvalloissa.
Eräänä suuren laman alkupisteenä pidetään "mustaa torstaita" 24. lokakuuta 1929, jolloin New Yorkin pörssi romahti.
>1930-luvun lama oli vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan merkittävämpi ja pitkäaikaisempi kuin aikaisemmin on ymmärretty.
>Talous elpyi entiselle tasolleen vasta *toisen maailmansodan* jälkeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_maailmansota
> Maailmalla 1930-luvun lamana tunnettua ilmiötä kutsuttiin *Suomessa yleisesti *pula-ajaksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/1930-luku
http://www.peda.net/en/magazine/joensuu/pielisjoki?m=content&a_id=287
Tuo ehdotuksesi kuulostaa miltä?
Oletko koskaan lukenut historiaa?
Jos olet, olet varmasti huomannut, että elämä itse pitää huolen siitä, että maapallo ei ylikansoitu millään muotoa.
Tulee sairauksia, tulee maanjäristyksiä, tulee muita luonnonmullistuksia, jotka vievät ennen aikaiseen kuolemaan ihmisiä. Eli Jumala itse on säätänyt lait ihmisen elämästä ja kuolemasta paljon aikaisemmin kuin mitä sinä nyt yhtäkkiä ajattelit keksiväsi.
Ihminen itse on myös ottanut omat lait elämästä ja kuolemasta käsiinsä aikoja sitten, ja ne lait ovat sota, murhat, itsemurhat.
Hitlerhän oli ihminen joka alkoi toteuttamaan oman valtakautensa aikana sinun ajatusmalliasi.
Oletko lukenut Hitlerin elämän kertomuksen? Hänen lapsuuden tarinansa?
Minkälaisista olosuhteissa Hitler joutui aloittamaan elämänsä?
Minäpä kerron mistä Hitlerin valtakausi syntyi eli holokaustinen aikakausi, joka oli etnisen puhdistuksen ja kansanmurhan aikakausi, jossa >pakkosiirrettiin ja >surmattiin >miljoonia >juutalaisia, >toisinajattelijoita ja >valloitettujen alueiden kansalaisia.
>Hitlerin luonteen julmuus! siitähän on nyt kysymys, kun puhumme Hitleristä ja hänen valtakaudestaan ja holokaustisesta ajasta.
Miten syntyi Hitlerin luonteen julmuus?
Adolf Hitler syntyi 20.04.1889 Braunau am Innissä Itävallassa, Salzburger Vorstadt-kadun varrella olevan talon toisessa kerroksessa.
Hitlerin vanhemmat olivat järestään menettäneet lapsensa melko varhain. Ainoastaan Hitler ja hänen nuorempi sisarensa säästyivät siihen aikaan koettelivilta taudeilta ja elivät aikuisikään asti.
Hitlerin äiti oli onnellinen pojastaan ja tyttärestään, jotka jäivät henkiin pariskunnan kuudesta lapsesta. Äiti hemmotteli Hitleriä, mutta ikävä kyllä Hitler joutui rankasti kärsimään juopottelevasta, sadistisesta isästään. Se oli hirvittävä paikka pikku pojalle ja koko hänen lapsuudelleen. Lapsuuden pelot ja valtavat kärsimykset muokkasivatkin Hitlerin luonteen julmaksi luonteeksi, epäinhimilliseksi.
Hitlerin isä oli sadistinen ja väkivaltanen öykkäri, joka kulutti perheen rahat alkoholiin, näin on Hitler itse kuvannut isäänsä.
Hitler joutui pikku poikana jatkuvasti hakemaan isänsä kotiin lähiseudun kapakoista.
Hitlerin isä tarttui useasti keppiin, vyöhön ja remmiin, joilla hän antoi rankkoja selkäsaunoja Adolf Hitlerille Hitlerin ollessa vasta pikku poika.
Hitler ei näyttänyt lannistuvan isänsä pahoinpitelyistä, vaan alkoi panemaan vastaan isälleen ja isä puolestaan rankaisi poikaansa aina vain kovemmin.
Rankaisu, pahoinpitely, kivuliaat selkäsaunat muodostuivat joka päiväiseksi pikku Hitlerin elämässä.
Voinet kuvitella minkälaiseksi Hitlerin tunne-elämä muodostui pelon vallan alla, tai me kaikki nyt tiedämme miksi se muodostui! >Hitlerin valtakausi oli holokaustinen aikakausi, joka oli etnisen puhdistuksen ja kansanmurhan aikakausi, jossa >pakkosiirrettiin ja >surmattiin >miljoonia >juutalaisia, >toisinajattelijoita ja >valloitettujen alueiden kansalaisia.
Hitler joutui kokemaan myös niin vähäteltyä henkistä väkivaltaa, entä miten Hitler itse koki henkisen väkivallan:
Hitler itse on kertonut seuraavasta tapauksesta, jonka hän kokee suurimmaksi häpeäkseen kuin tuhat selkäsaunaa.
Eräänä päivänä pikku Hitlerin isä meni kohti Hitlerin huonetta jälleen kerran kurittaakseen poikaansa. Hitler oli lukinnut huoneensa oven, ja kuultuaan isänsä askeleiden lähestyvän huonettaan ja tietäen mitä se tarkoitti Hitler päätti paeta, mutta joutui riisumaan vaatteensa mahtuakseen ikkunasta ulos. Isä sai keskeytettyä paon tempaisemalla väkivalloin oven auki! Pikku Hitler ei ehtinyt tällöin kuin tempaista lakanan alastoman vartalonsa suojaksi. Hän välttyi tällä kertaa selkäsaunalta, muttei nöyryytykseltä! Vesissä silmin naurava Hitlerin isä käski koko perheen tulla katsomaan "toogapoikaa". Tuo häpeä oli pahempi Hitlerin omasta mielestä kuin tuhat selkäsaunaa!
Eli, nyt halusit alkaa oikein kunnolla ja avoimesti netissä keskustelemaan yhteiskunnasta ja sen hoidosta, kuinka juuri yhteiskuntaamme tulee hoitaa, että kansa voi hyvin siis kansa, eikö niin?
Otetaanpa nyt Hitler esimerkiksi yhteiskunnan hoitajana. Mitä me opimme Hitleristä? Opimme sen, että meidän ihmisten olisi hyvä aina tarkistaa ihmisen lapsuus ja tausta ennen kuin asetamme hänet vallan kahvaan, eikö niin? Tämä oli meille ensimmäinen oppitunti.
Sinä voit pitää toisen oppitunnin. Anna sinulle nyt puheenvuoron, mitä muuta meidän tulee ottaa huomioon yhteiskuntaa hoidettaessa? Maata, kansaa siis kuuluu hoitaa. Maa on aina yksi maa muiden maiden joukossa ja jokaisen maan kuuluu pyrkiä hoitamaan >Maansa/kansansa asiat hyvin niin, että valtio sivistyy ja vie ns. oman kortensa kekoon valtiona muiden valtioiden joukossa.
Odotan, että jatkat keskustelua...minkä aloitit ja halusit alkaa keskustelemaan oikein todella kuinka maa hoidetaan hyvin.