Poikaystävälläni on paljon pakkoajatuksia ja hän käy nyt niiden takia terapiassa ja saa jotain lääkettä. Mistä ne johtuvat? Te, joilla niitä on kertokaa! Johtuuko lapsuudesta vai jostain neurologisesta jutusta?
Mistä pakkoajatukset johtuvat?
Kertokaa...
107784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pakko-oireisten tietävän vastauksen tuohon, niin kysypä siltä poikaystävältäsi. Siis oikeesti, kun ei asiaa tutkivat tyypitkään ole päässeet yhteisymmärrykseen asiasta! Ehkä se johtuu lapsuudesta, ehkä se johtuu neurologiasta, ehkä se johtuu neurologiasta, joka antaa alttiuden sille ja tietynlainen laspuus/muut kokemukset "käynnistää" sen. Kun tietäiskin, niin hoitokin vois olla tehokkaampaa.
ahdistuksen torjumiseen liittyy... Mutta aivot toimivat erilailla kuin ns. normaalien aivot, siitähän oli uutisjuttukin tällä palstalla.
missä uutisoidaan pakkoajatusten synnystä?
Joissakin tapauksissa taustalla vaikuttaa olevan aivojen tyvitumakkeiden toimintahäiriöitä.
Puolustila, mutta menee piuhat vähän sekasin...
Oikeaa faktaa:
Vanhemmat pakko-oireisuuden selitysmallit painottavat henkilön taipumusta käsitellä ristiriitoja ja ahdistusta toisaalta tietyillä lapsenomaisilla tavoilla, toisaalta turvautumalla keinotekoisen älyllistävään ajatteluun. Psykoanalyyttiset mallit näkevät yhtäläisyyttä pakko-oireilla ja 3-4 vuotiaan lapsen ajattelun ja tuntemisen välillä. Tähän perustuvat terapiat näkevät oireet pyrkimyksinä kanavoida ahdistusta kulloisessakin elämäntilanteessa. Pitkät, psykoanalyyttiset terapiat saattavat olla hyödyllisiä etenkin nuoren potilaan kokonaiskehityksen kannalta, mutta niiden teho pakko-oireisuuden vähentämisessä näyttävät heikoilta.
Uudet kognitiiviset psykologian selitysmallit painottavat lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyvää vääristynyttä ajattelutapaa, johon liittyy mielikuvia täydellisestä hyveellisyydestä ja riskien välttämisestä: siisteys, puhtaus, sairauksien välttäminen, säästäväisyys, riskien poistaminen tai konfliktien ja kielteisten tunteiden välttäminen menevät kohtuuttomuuksiin ja näissä epäonnistuminen tuottaa syyllisyyttä tai suhteetonta pelkoa. Hoidossa pyritään mm. tiedottamaan omia ajatusmalleja, vähitellen vapautumaan aiheettomasta syyllisyydestä ja kehittämään uusia toimintamalleja.
Käyttäytymispsykologiset selitykset ovat lähinnä kiinnostuneita opittujen tapojen muuttamisesta tässä ja nyt. Pelottavia ahdistavia tilanteita ei vältellä vaan käydään niitä kohti ja tahallaan altistutaan ahdistaville ärsykkeille ilman pakomahdollisuutta. Ensin ahdistuneisuus lisääntyy rajusti, mutta vähitellen heikkenee ja sammuu. Usein asiassa edetään vähitellen, mutta menetelmät vaatii potilaalta voimakasta motivaatiota. Pakkotoimintojen suhteen on esitetty hyviä ja pitkäaikaisia hoitotuloksia, eikä potilas näyttäisi saava tilalle muita oireita tai ongelmia.
Neurobiologiset teoriat ja niihin perustuvat hoidot
Psykiatrisessa kirjallisuudessa pidetään ainakin vaikeaa pakko-oireisuutta neurobiologisena, aivojen etuosan toiminnan häiriöön perustuvana sairautena. Monenlaiset havainnot mm. aivoleikkaukset, neurologisten sairauksien, aivojen kuvantamismenetelmien (PET-kuvat), perinnöllisyystutkimusten, hermovälittäjäaine-tutkimusten ja lääkehoitokokeilujen yhteydessä viittaavat selvään aivotoiminnan häiriöön.
Aivojen etuosien tiettyjä tumakkeita on verrattu auton vaihdelaatikkoon: tilanteen mukaan täytyy huomion keskipisteeseen tulla vuorotellen tietty toiminta, havainto tai ajatus. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä "vaihteisto" menee jumiin ja ajatustoiminnan joustavuus kärsii. Aivotoiminnan kuvantamisessa juuri näissä osissa nähdään häiriöitä ja tietyillä aivoleikkauksilla tai näihin tumakkeisiin vaikuttavilla lääkkeillä oireet lievittyvät. Tyvitumakkeiden yhteyttä ja ajattelun joustavuutta säätelemässä näyttää olevan serotoniini-välittäjäaine. Muita seretoniinitoiminnan puutokseen yhdistettyjä häiriöitä ovat mm. syvä masennus, paniikkihäiriö, tietyt alkoholismin ja syömishäiriöiden muodot, impulsiivinen väkivaltaisuus ja migreeni. Näitä esiintyykin runsaasti samoilla henkilöillä ja samoissa suvuissa kuin pakko-oireista häiriötä.
Suurimmat lääkehoidon saavutukset on saatu nimenomaan serotoniinitoimintaa tukevilla lääkkeillä. Tietty lääkitys auttaa n. 50-60 %:n potilasta, mutta jos lääkitystä haetaan määrätietoisesti (suuri annos ja pitkä hoitoaika), useimmat potilaat saavat apua.
Myös monissa aivojen etuosien tyvitumakkeita vaurioittavissa sairauksissa nähdään pakko-oireita, suuri osa pakko-oireisista potilaista onkin neurologin hoidossa. Esimerkiksi USA:ssa katsotaan, että n. 5 %:lla vaikeammista pakko-oirepotilaista tulisi harkita sähköneulalla tehtävää aivoleikkausta tyvitumakkeiden alueelle. Suomessa hoitomuoto ei juuri ole käytössä.
26-vuotiaalla tyttärelläni on myös pakko-oireinen häiriö, joka ilmenee vähän hänen kaikissa toimissaan. Hän on nyt käynyt kognitiivisessa terapiassa ja välillä myös psykiatrilla lähes 1,5 vuotta, mutta mitään huomattavaa apua ei näistä käynneistä ole ollut. Lääkityksestäkään ei tunnu olevan apua. Olen lukenut, että usein tällaisella henkilöllä on ollut tavalla tai toisella ahdistava lapsuus. Toisesta artikkelista taas luin, että tämä olisi biologinen tai neurologinen sairaus. Tyttärelläni oli murrosiässä myös anorexia, jonka sanotaan liittyvän läheisesti pakko-oireiseen häiriöön. Tyttärelläni on ollut jonkinasteista ahdistusta murrosiästä lähtien. Hän on onneksi pystynyt käymään töissä ja hankkinut oppi-sopimuksella itselleen ammatin. Luin juuri artikkelin, jossa sanottiin, että kyseessä on pääosin biologinen sairaus, jonka puhkeamiseen ei voi suuresti vaikuttaa, mutta stressaava tai traumatisoiva tapahtuma voi laukaista piilevän sairauden. Siinä kerrottiin henkilöstä, joka parani kokonaan leikkauksella vaikeista pakko-oireistaan. Leikkaukseen turvaudutaan vasta kun kaikki muut hoitokeinot on kokeiltu. Leikkaukseen sisältyy suuria riskejä eikä se välttämättä aina auta. Aivotutkimuksissa on todettu, että monissa sairauksissa kuten Parkinsonin taudissa, masennuksessa ja pakko-oireissa aivojen syvien osien toiminta on joissakin kohdin normaalia vilkkaampaa. Niinpä näitä sairauksia voidaan hoitaa leikkauksella, joka hillitsee liikaa aktiivisuutta juuri tällä aivoalueella.
Onko sinun tyttäresi lapsuudessa jotakin normaalista poikkeavaa? Entä miten teillä muilla pakko-oireisilla, onko teillä jollakin tavalla ikävä menneisyys?
Minulla itsellä on aika normaali ja hyvä lapsuus.
juttuja lapsuudessa, paljonkin huonoja mutta kuitenkin kasvoin melko turvallisessa ydinperheessä. Toinen vanhemmista oli väkivaltainen alkoholisti, mutta ei koskaan kohdistanut sitä meihin lapsiin vaan puolisoonsa. Kyllähän sitä joskus joutui kuuntelemaan ja katselemaan.
Minulla on ongelmana "tunteidentumppaus" eli tuo ei tunnu minusta miltään, en koe pahaa mieltä siitä ollenkaan. En silti pidä kyseistä toimintaa, mutta en osaa surra sitä, koska en voisi muuttaa sitä. Liekö tämä sitten oire taas tästä pakko-oireisesta häiriöstä vai olenko tunnevammainenkin lisäksi.
Oikeastaan taidan melko monessakin asiassa hetken vatvottuani päättää ettei tuo enää haittaa minua mitenkään, ja niinhän se sitten menee. Oli sitten kyse erosta, läheisen kuolemasta tms, minua ei vain haittaa ne enää mitenkään. En osaa kokea surua pitkään.
Pidän epätodennäköisenä että pakko-oireinen häiriö mulla johtuisi tuosta lapsuudesta. Ihan sillä periaatteella etten ajattele lapsuuttani mitenkään vajavaisena. Lisäksi epäilisin että yhdellä sisaruksistani olisi tää sama, ja äidillä myös.
OCD liittyy toksoplasmoosiin - eli on infektioperäinen sairaus.
Toksoplasmoosin paljastaa myös usein raskauteen liittyvät komplikaatiot, eli raskausmyrkytys, raskausdiabetes, tai raskausmasennus. Eli tarkistakaa/kysykää äidiltänne paperit, josko niistä löytyy jotakin tällaisia merkintöjä. Pelkkä verenpaineen selvä kohoaminen raskauden aikana on riittävä syy epäillä toksoplasmoosia. Toksoplasma tarttuu myös helposti sikiöön.
Tosin - tätä tautia ei kai vielä kukaan osaa epäillä, koska se on aika tavallinen, ja vain vakavimmat tapaukset joutuvat syyniin.
Raskaat reaktiot esim. sulfa-antibiootteihin puhuvat myös toksoplasmoosista (niitä luullaan usein allergiseksi reaktioksi).
Yhtenä selityksenä vaikea-asteiseen pakko-oireiseen häiriöön, johon eivät lääkkeet tai terapia auta, pidetää häiriötä aivojen otsalohkon alueella. Itse olen kokenut tämän omakohtaisesti, koska sain avun aivoleikkauksesta. ELI: Voi päätellä, että OCD:ssä on kyse aivotoiminnan häiriöstä, jos kerran aivoleikkaus auttaa.
Miksei aivoleikkaus auttaisi lievempiinkin tapauksiin, johon lääkkeet auttavat?
Miksi oletat ettei toksoplasma olisi voinut aiheuttaa tuota aivoperäistä häiriötä?
Toksoplasma aiheuttaa esim. AIDS potilaissa aivoleesioita, ja musertavaa päänsärkyä. Näin tapahtuu kun immuunipuolustus ei toimi kunnolla, ja toksoplasma havaitsee tilanteen - eli toksoplasma voi myös tappaa.
Toksoplasma voi myös aiheuttaa vesipäisyyttä sekä silmäsairauksia. Jos on esim. satunnaisia päänsärkyjä on myös toksoplasmaa. Toksoplasma muodostaa kudoskystoja aivoissa. Toksoplasma vaikuttaa dopamiinitasoihin.
Vaikka toksoplasma on erittäin yleinen loinen, se on myös vaarallinen, ja sillä on malarialoisen kyvyt ruveta yhtäkkiä lisääntymään elimistössä todella nopeasti, suotuisissa tilanteissa.