onko kenelläkään positiivista sanottavaa

mitään huonoja kokemuksia varsinaisesti hoitajista, heihin olen aina ollut tyytyväinen. En silti pidä lainkaan ajatuksesta, että lapseni ovat täysin kunnan päivähoidonohjaajan vallan alaisuudessa. Hän kun ei ajattele lainkaan lapsia, ainoastaan rahaa. Siitä seuraa suuria ryhmäkokoja, lasten pompottelua hoitajalta toiselle jne.

aloittavat jo koulussa toisen ja kolmannen luokan.

Olen hoitanut heitä pieninä paljon ja myös kuljettanut Littoisissa puistotädillä, ryhmäperhepäiväkodissa, tavallisessa päiväkodissa, esikoulussa ja koulussa.
Ikinä en ole kuullut sen paremmin heidän vanhempiensa kuin lastenkaan hoitajia tai opettajia moittivan.

En sitten tiedä johtuiko se siitä, että ihan pieninä lapset hoidettiin kotona ja kun heidät vietiin hoitoon, he olivat jo niin isoja, että kaipasivat toisten lasten seuraa.
He itse siis suhtautuivat myönteisesti hoitoon menoon.

Ja kyllähän minäkin, lapsia hakiessani, hoitajien kanssa keskustelin, eikä koskaan tullut esille mitään negatiivista.
Iloisia ja ystävällisiä olivat kaikki hoitajat, vaikkei se työ varmastikaan aina pelkkää iloa ollut.

Olen itse aikoinani työskennellyt kaupungin (En Kaarinan) perhepäivähoitajana, joten tiedän mistä puhun.

Tosin perhepäivähoitajilla taitaa olla tavallaan vielä raskaampaa, koska pitää hoitaa itse kaikki hommat ruoanlaitosta ja kauppareissuista ja siivouksesta lähtien.
Luonnollisesti osa töistä on hoidettava omalla ajalla.

Päiväkotien hoitajilla on varmasti kuitenkin myös paljon sellaisia velvollisuuksia, joita ei perhepäivähoitajilta vaadita.
Ja ennen kaikkea, ryhmäkoot ovat niin suuria, että pitäisi olla silmät selässäkin, ettei joku esim. pääse karkaamaan tai loukkaa itseään.

Vastuu on kuitenkin kaikilla hoitajilla valtava.
Muistan kuinka perhepäivähoitajakurssilla puhuttiin lapsille tapahtuvista loukkaantumisista.
Ymmärsimme, että vika on aina hoitajan, jos jotain sattuu. Joku kysyi, että eikö sitten koskaan ole kysymys vain lapselle vahingossa sattuneesta onnettomuudesta. Vastaus oli, että "ei". Kysymys on aina hoitajan huolimattomuudesta, joko lievästä tai törkeästä.
Joka tapauksessa, vika on aina hoitajan.

Minä olin kouluttautunut ihan toiselle alalle, mutta joutunut jäämään sieltä pois oman lapseni sairauden vuoksi.
Koska minulla ei ollut entuudestaan muuta lastenhoidollista kokemusta kuin pari omaa lastani ajattelin, etten uskallakaan ruveta vieraita lapsia hoitamaan, jos kuitenkin jotain sattuisi.

Sitten kaupungissamme tulivat avoimiksi ensimmäiset perhepäivähoitajien paikat, joita varten meitä oikeastaan oli kurssitettukin.
En hakenut sitä, mutta eikös vaan perhepäivähoidonohjaaja soittanut ja aikansa puhuttuaan sai puhuttua minut ympäri.

Tein sitä työtä n. kolmetoista vuotta, jona aikana onneksi ainoastaan kerran sattui hiukan vakavampi loukkaantuminen lasten keskinäisessä kanssakäymisessä, josta minua ei kuitenkaan sanallakaan moitittu ja siitä aiheutuneet kulut korvattiin ilman mitään huomautuksia.

Täytyy sanoa myös, että näiden vuosien aikana minulla oli hoidossa melkoinen määrä lapsia, mutta ainoastaan yhden äidin kanssa en ollut samalla aaltopituudella.
Lapsen kanssa meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, jonka totesi perhepäivähoidonohjaajakin, jonka pyysin meille käymään.
Koska sain kuitenkin äidistä tarpeekseni, katsoin lopulta parhaaksi, etten (ikäväkseni) jaksa enää äidin kanssa. Uskon, että hänellä oli omia vaikeuksia, joita hän purki minuun.

Eivät sen paremmin perhepäivähoitajat kuin päiväkotienkaan hoitajat ole mitään sylkykuppeja.

Tottakai epäkohtiin pitää puuttua ja hoitajia on kaikenlaisia, niinkuin ihmisiä yleensäkin. Kuitenkin uskon, että yleisesti ottaen hoitohenkilökunta on luotettavaa ja lapsen parasta tarkoittavaa. Ja kuinka tärkeitä, vanhempien työssäkäynnin kannalta.

Tällä palstalla ja yleensäkin Suomi24-sivuilla henkinen ilmapiiri on tympeä ja ikävät asiat ja suoranaiset haukkumiset ovat tavallisia.

Ajatellaan kai, että jos ei ole moittimista, asia on kunnossa eikä siihen ole mitään sanottavaa.

Minä ainakin arvostan suuresti päiväkodin hoitajia ja heidän ammattitaitoaan.

Mutta tosiaan! harvoin tulen sen asianomaisille ilmaisseeksi.

Itse olen myös hoitaja, mutta en hoida lapsia, vaan kehitysvammaisia. Joka aamu viedessäni lapseni tarhaan käy mielessäni se, kuinka en itse jaksaisi sitä melskettä ja touhua päivästä toiseen. Silti näen vain iloisesti hymyileviä hoitajia, jotka joka päivä muistavat sanoa äideille ja isille edes jotain positiivsta kunkin kullannupusta, vaikka päivä pääpiirteittäin olisi ollut yhtä tappelemista uhmaikäisen kanssa.
Ja vaikka itselläni on monen mielestä raskas työ, ja moni on sanonut, ettei itse jaksaisi, (varsinkaan kun kehitysvammalaitoksia syyllistetään ja mielenvikaiset hoitajat murhaavat asiakkaita...) niin silti saan työstäni iloa, enkä koe sitä liian raskaaksi.
Olen ymmärtänyt, että lastenhoitajienkin suurin voimamoottori on lapset ja heidän vilpittömyys, uteliaisuus ja luonnollisuus.

Varmasti moni vanhempi arvostaa lastensa hoitajia, ja saattavat joskus tuntea jopa mustasukkaisuutta, kun huomaavat, että heidän lapsensa puhuu tädeistä kotona, tai lähtiessään halaavat ja muiskauttavat suukon hoitajan poskelle...

Ihmiset ovat nykyään niin kiireisiä, ja tietenkin myös nykyisin joka puolella näkyvä välinpitämättömyys ja toisten ihmisten huomiotta jättäminen sekä ystävällisyyden unohtaminen ovat vallitseva elämänmeno, jolloin usein unohtuu kiitos ja kehu hoitajaa kohtaan. Lapsi haetaan nopeasti ja pakollisten kuulumisten jälkeen rynnätään kotiin.

Itse kerran puoliksi vahingossa (toki tarkoitin sanojani), sanoin lasta hakiessani lopuksi jotain tyyliin: "hei hei ja kiitos nyt taas", niin mieleeni jäi hoitajan aito yllätys ja liikutus. Hymy ja lempeä katse lastani kohti ja silitys lapsen poskelle teki sen, että tiesin, että voin hoitajiin luottaa ja hyvillä mielin jättää lapseni heidän hoitoonsa. Tämä on tietenkin vanhemmille erittäin tärkeää.

Jostain syystä se kiitos useimmiten unohtuu.

Päiväkotiimme on joka päivä n.2 x 20 kilometrin matka, joka on siinä mielessä turha, että asumme erään toisen päiväkodin vieressä, mutta johon lapsemme ei alunperin päässyt, koska hänen ikäisistään ei ryhmää ollut olemassa, ja hän joutui kauemmaaksi. Nyt ryhmä olisi, ja hän voisi siirtyä, mutta lapsemme on silmin nähden todella onnellinen tarhassaan ja kaksi vuotiaalle vielä tädit ovat se kavereita tärkeämpi juttu. Kavereitakin on varmasti ikävä ja osaavat jo leikkiä yhdessä, mutta kyllä meidän pojallamme silmät alkoi loistaa kesäloman viimeisenä iltana kun kerroin huomenna olevan tarhapäivän ja hänen näkevän taas tarhan tädit (käytin siis heidän kutsumanimiään). Poika meinasi pyjama päällä lähteä heti tarhalle ja yritti kömpiä sängystään ylös.

Eli ainakaan minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa päiväkotitoiminnasta. Toki kamalat uutisotsikot saavat huolestumaan ja suorastaan purskahtamaan itkuun, ja aina toivoo, ettei kukaan jätä koskaan porttia auki, ettei juuri oma lapsi ole se, joka livahtaa, tai, ettei oma lapsi menehdy tapaturmaisesti onnettomuuksissa, tai joudu väsyneen hoitajan "uhriksi", ja syömään kertaalleen syötyjä muroja itku silmässä, kun hoitaja joka ei enää jaksa, ei ole ajoissa saanut apua.

Mutta summa summarum, nostan siis hattua lastenhoitajille, jotka jaksavat puurtaa meidän muiden pikku "monstereiden" kanssa ja tehdä arvokasta kasvatustyötä. Ilman päiväkotitoimintaa moni perhe olisi kirjaimellisesti hukassa. Niin taloudellisesti, kuin myös "helisemässä" lastensa kanssa. Kyllä monia lapsia katsoessa mielessään ajattelee, että onneksi lapsi saa kunnollista kasvatusta edes vanhempien työpäivän ajan, jotta lapsesta ei sitten ihan epäkelpoyksilöä kasvaisi.

Kyllä mulla on ainakin positiivista sanottavaa, lapseni on vuorohoidossa ja väliin joudun toisten sairaslomien vuoksi vaihtamaan vuoroja ja meidän päiväkodin tädit ainakin on tarvittaessa joustavia :) Lisäksi kaikki ryhmän hoitajat ovat mukavia, lapsi viihtyy hoidossa hyvin :) Lapseni allergiat otetaan ryhmässä hyvin huomioon ja tädit kyllä tarkkavaisesti katsovat mitä hänelle antavat, välillä sattuu keittiöllä mokia, mut hyvin harvoin ne väärät ruoat päätyy lapsen suuhun asti kun hoitajat ovat asian huomanneet.
Kuulumisten vaihto sujuu hyvin ja aina saan lasta hakiessa kuulla päivän tapahtumat ja miten on mennyt :)
Sanottaisko mieluummin näin päin että mulla ei ihan heti tuu lapseni hoitopaikasta mitään pahaa sanottavaa mieleen, joskus näinkin päin :)

Ajattelepa näin. valtaosa suomalaisista lapsista on päivähoidossa ennen kouluun menoa ja heistäkin valtaosa nimenomaan päiväkodissa. Tällä palstalla keskustelee minimaalinen osa vanhemmista ja suomalaisille valitettavasti on helpompaa sanoa negatiivisia asioita kuin positiivista.

Valtaosa vanhemmista on varmasti tyytyväisiä lastensa päiväkotiin. Vuosikausien aikana näistä lapsista on kasvanut raippaita koululaisia ja fiksuja nuoria aikuisia. Päivähoidollla on iso merkitys heidän kasvuunsa (suurin osa valveilla olo ajasta ollaan muualla kuin kotona.)

Toki kokoajan kirjoitetaan kuinka mielenterveysongelmat ym. lisääntyy, mutta suurin osa nuorisosta voi hyvin.

Meillä lapsi on ollut aivan ihanassa päiväkodissa. Mitään huomautetavaa ei ole ollut ja jos on ollut niin se ei ole ollut mikään elämää isompi juttu vaan niitä joskus sattuu ja tapahtuu paremmissakin piireissä..

Päiväkoti on joustanut tarpeen mukaan ja ihmiset ovat olleet ihania! Viimeisenä päivänä on yhdessä itketty haikeina portilla..

Oma muksu vasta menossa tarhaan eli siltä kannalta en voi sanoa mitään suuntaan tai toiseen, mutta silloin kun itse olin pikku nassikkana tarhassa niin pelkkiä hyviä muistoja :D :D

Meillä pojat olleet vasta pari viikkoa päiväkodissa eli sen kokemuksen perusteella olen ollut todella tyytyväinen päiväkotiin ja hoitajiin.
Tärkeintä on että pojat menevät iloisina ja mielellään päiväkotiin.
Minulla oli myös pieniä ennakkoasenteita yleensä päiväkotia kohtaan, varmasti juuri sen takia kuinka paljon niistä aina vain kuulee pelkkää huonoa, mutta nopeasti karisivat minun ennakkoasenteeni.
Tärkeänä pidin myös sitä että saimme käydä tutustumassa kolme kertaa ennen hoidon alkua. Siten oli itsellänikin hyvä mieli viedä lapset sinne hoitoon ja uskon että lapset melko helposti vaistoavat myös vanhempien olotiloja.
Olin myös varautunut kuopuksen, 2v, kohdalla "itkurumpaan", mutta kertaakaan ei ole vielä itkenyt! Se vasta suuri helpotus olikin :) !

Paitsi luonnevikaisia ja ammattitaidottomia kiusaajia, olette myös vähän vitun rumia ämmiä joka sorkka.