Luin jostain, että jos ensimmäistä asetta on hankkimassa, poliisit yleensä pitävät jonkinlaisen haastattelun? Onko kenelläkään kokemuksia mitä siellä kysellään?
Poliisien haastattelu lupaa hakiessa?
TEpit
182346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kysellään vaikka mitä ampumisesta,aseista,ammuksista lajista jota alkaa harrastamaan ja jotain muuta pientä.
Helppo juttu ja lopuksi kätellään ja kiitellään saadusta ajasta keskustella aseisiin ja ammuntaan liittyvistä seikoista.
Hyvin se menee älä hermoile.Muutkin sen joutuvat käymään läpi.
itse ei ole tarvinnut kertaakaan käydä. Kaveri joutui kait sen takia, että on aika nuori (20v) ja oli jotain ylinopeusjuttuja ja kortin hyllytyksä takana
Kyselivät kaiken mahdollisen, mutta kun osasi selvittää kuin pikkulapselle, niin lupa tuli puolen tunnin kuulustelun jälkeen.
Poliisit eivät monestikaan tiedä paljon mitään tai eivät ollenkaan joistain ampumaharrasteista, joten itse tulee olla asiaan melkolailla perehtynyt.
Siinäpä se kuulustelun pointti piileekin, ettei kukaan osta asetta hetken mielijohteesta.
K0rh0nen tietää mistä puhuu. Mulla on samanlaisia kokemuksia.
Kun hain entisten lisäksi uuden luvan ihan uutta lajia varten uudelta paikkakunnalta jonne olin hiljakkoin muuttanut, poliisi kysyi kysymyksiä siihen tyyliin, ettei muka itse tiedä mitään lajista. Niille täytyy oikeasti selittää kuin pikkulapselle ja olla tarkkana kompakysymysten kanssa.
Minä kuitenkin tiesin, että kyseinen poliisi on lajin aktiiviharrastaja ja vain tekeytyi tyhmäksi ja tarkisti minun tietouteni asiasta olemalla muka utelias lajista josta "Oli muistaakseen joskus kuullut, mutta ei juuri mitään tiedä".
Vähän tuon jälkeen liityin samaan seuraan.
Asia on molempia jälkikäteen naurattanut kun ollaan vierekkäisillä radoilla ammuttu samalla radalla samaa lajia.
On muuten tavattoman paljon ollut hyötyä minulle siitä että olen tunkenut radalle poliisien ampumavuoroilla, pyytänyt luvan saada ampua yhdessä heidän kanssaan ja siellä ystävystynyt heidän kanssaan. Olen päässyt jopa ampumaan niin heidän virka-aseillaan kuin siviiliaseillaankin kun olen osoittanut kiinnnostusta niitä kohtaan.
Edellistä lupaa hakiessa homma olikin jo 5 minuutin muodollisuus, koska ei tarvinnut todistella yhtään mitään. Tuttu ja luotettavaksi osoittautunut mies kun olin harrastuksen tiimoilta. Ja jopa opastanut joitain poliiseja, joilla oli vaikeuksia osumatarkkuuden kanssa.
Jotkut poliisit ovat yllättävän huonoja ampumaan. Ei tahdota 25 metriltä ysimillisellä pysyä koulutaulun kasin ringin sisällä ja joillain lipsahtelee vähän väliä jopa valkoisen puolelle. Niissä tilanteissa olen aina tarjonnut apuani ampumavirheen analysoinnissa ja se on yllättäen kiitollisuudella otettu vastaan.
Ihmisiä ne poliisitkin ovat. Ja siellä ampumaradalla ihan samalla viivalla muiden kanssa ja iloisia jos on asia johon voivat saada apua. Olen saanut sieltä joitain todella hyviä kavereita.
tommosesta. Ite oon saanu heti kaikki pelkällä hakemuksella ilman mitään haastatteluja, mut kai ne nuo "kahjot" haluaa haastatella...
nimen omaan poliisi heittäytyy aivan uunoksi ja kyselee ihan mitä sattuu yksinkertaisuuksia/päivänselviä lajiin kuuluvia
sitä kautta ne selvittää onko luvan hakija "oikeesti" lajia harrastamassa.
omistat jo varmasti aseeseen. ne ei ota edes haastatteluun jos tietävät ettei tälle voi asetta antaa juttelette mukavia katot tietysti silmiin koko ajan. vastaat kysymyksiin kun poliisi kysyy älä keksi hirveetä paskaa vaan niinkuin asia on 25m tarkkuusammuntaa ja sitä kautta, kun taidot kehittyvät niin haluat kilpailemaan.
Saa nähdä miten käy. Takana viisi ylinopeussakkoa ja lupaa aseeseen olen kohta hakemassa.
ei vaikuta yhtään mitenkään ase lupaa.
Turusta on viime vuodelta tapaus, jossa runsaat ylinopeussakot olivat esteenä luvan saannille. Perusteena se, että runsaat liikennesakot kielivät yleisestä piittaamattomuudesta laista.
tiennyt itselläni on 3 yli nopeus sakkoa ja 2 kertaa kortti lähtenyt, mutta poliisi ei edes sanonut niistä mitään.. mut toden näköstä,että on aika hiljaa sakoista.. kun olet saanut päätöksen tule kertomaan tänne miten kävi.
kantoluvatkin voi lähtee ylinopeus sakoista!!!
kantoluvalla esim. pistoolin kantamista kotelossa julkisella paikalla, kuten poliisit tekee? Voiko sit hallussapitoluvat lähteä ylinopeussakoista? Kerro meille tietämättömille Oi suuri ja mahtava paskalakki!
kantolupa, hallussapitolupa sama asia
Hallussapitolupa ja aseenkantolupa ovat täysin eri asioita.
Suomessa yksityisillä on hallussapitolupia mutta ei oikeutta aseenkantoon. Mutta esim. viranomaisilla on lupia, jotka oikeuttavat myös aseenkantoon.
On myös sellainen näkökanta että yhdellä tavalla asiat voivat olla hyvin virkamiesten edun kannalta ja jollakin toisella, erilaisella tavalla aseen haltijan edun kannalta.
Luulenpa että virkamiehet kyllä hyvinkin pitävät omista eduistaan huolta, joten eiköhän meidän aseiden haltijoidenkin kannata pitää omaa puoltamme, eikä virkamiesten puolta.
"Suomessa yksityisillä on hallussapitolupia mutta ei oikeutta aseenkantoon."
mitenköhän yksityishenkilöt esim kuljettaa aseita mukana metsällä jos ei ole oikeutta aseen kantoon? onko hallussapitoluvalla luvallista vetää asetta narun päässä vai miten tämä akti pitää suorittaa?
jos omistaa kantoluvan, onko mahdollista tehä tulet metsään kannosta? Vaikka tervaskannosta? Entä jos ei ole kantolupaa, saako silloin olla missään tekemisissä kantojen kanssa:)?