ihan hallituksen agenda? Se mikä on selvästi kirjoitettu rivien väliin.
Pitääkö vanhuksia potkia päähän?
Onkose
498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olin tässä laiva ajelulla, Hki-Porvoo-Hki, hienopäivä, liiankin hieno, koska liika helle on liikaa ja laiva tupaten täynnä. Juttelin muutaman vanhemman naisen kanssa, koska he ovat yleensä hyvin mukavia , valmiita keskustelee, ja ovat elämää jo paljon nähneitä. Oma vaimoni, ei pistä koskaan pahaksi, on jo muutenkin minua tarpeeksi katsellut ja tuntee rakkinsa.
Ei aikaakaan, kun jo puhuimme hallituksesta, elämän kalleudesta, meidän riistämisestämme. Ja se mikä minut lopulta yllätti, oli naisen kysymys, miten Ihmeessä tästä selvitään?
Mistä selvitään, mihin selvitään, no asia oli lisää kysymättäkin selvä, kuinka tästä porvariston luomasta ansasta selvitään, kun se ei selviä siitä itsekään. Me, työväenluokka olemme aina maksaneet herrojen virheet hengellämme ja niin se on nytkin heidän suunnitelmansa?
Niin, viisaan kokeneen vanhemman naisen kysymys jota porvaristo kiertää, eikä koskaan siihen vastaa, on ”miten tästä selvitään”?
Järjestelmä tuottaa kaikenaikaa lisää kyydistä pudonneita ja lisävalvontaa. Ymmärrän hyvin tämän valvonnan tarpeen heillä, leipäjonolainen voi saada raivarin, kuten juuri yksi puukottelija Hesassa on saanut, silmittömän raivarin ja satunnaisen uhrin puukkonsa saaliiksi. Joten hänet tulee eliminoida heti, jotta ne muut eivät saisi, mutta kun koko työväenluokka on jo saamassa raivarin. Ei siinä silloin ole kuin yksi syksyinen puu koko paskahallintomme, jonka yli kävellään ja jalat lehtiin pyyhitään.. Lahtarit saavat lahdattavaa...
Mutta sitten on nämä saatanan kommarit, ne vain järjestäytyy kaiken vitutuksen keskelläkin, kun muut lamaantuu. Heitä ei tarvita kuin kourallinen sinne tänne ja he järjestävät jo järjestystä, johon järjestykseen ei ole kenelläkään sanomista.
Tästä onkin kyse, järjestäytymisestä voimaksi, joka voima on vieläpä lainsuojassa. Kunnes se ei sitä enää tarvitse, kun heitä tarvitsevat nämä leipäjonolaiset, paljon potkitut ja parjatut!
Tapahtuma kulkee seuraavasti; Ensin tulee kriisi, kriisin keskuudesta nousee suuri sekopäinen anarkia ja anarkia järjestetään riviksi jo ennakkoon vaihtoehdoksi järjestäytyneiden avulla. Globaali maailmantilanne vaikuttaa mukana, joten oikean hetken tulee olla myös sen huomioiva. Yksityisen-, yleisen- ja erikoisen hetken huomioiva strategia.
Työväenluokan puolueiden tulee johtaa itseään luomalla sisäänsä skenaarioita ja niiden seurantajärjestelmiä, jotta voidaan ennakoida tulevaa. Työ on sekä mielenkiintoista, että tarkkaa tietoa tuottavaa. Työväenluokan puolueiden tulee luoda laatujohtamista itselleen, kaikin nykyaikaisin keinoin, eikä vain tuudittua menneisiin oppeihin.
Osastot luovat skenaarioita, aluejärjestöt kokoavat ja seuraavat näitä skenaarioita ja puolueen hallinto toistaa ja haravoi näistä kehityskelpoisimpia. Uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen… Mutta yksikään skenaario ei voi olla niin irrallaan, että se irtoaa paluusta todellisuuteen. Sillä todellisuus ja utopia ovat toistensa perse ja paita. Todellisuus jota elämme ja utopia jonne haluamme... Kapitalismin riistävä, meitä esineellistävä kurjuus ja yhteisöllisyyden solidaarinen ihanuus
olemme menossa totalitarismiin. Lue millaista se on:
lainaus Promerit Foorumi/Pirjo Pietilä
"Tuon tänne hyvin mielenkiintoisen artikkelin vanhemmat.comista:
Aluksi Siv Westerberg kiittää kutsusta tulla puhumaan Ruotsin tilanteesta.
Hän kertoo olevansa ”Pohjoismaisen Ihmisoikeus Komitea”-järjestön perustajajäsen. Järjestössä toimii Westerbergin lisäksi muitakin lakimiehiä, yliopisto-opettajia, lääkäreitä, opettajia ja monia muihin ammattikuntiin kuuluvia. He ovat kaikki hyvin huolestuneita perheiden tilanteesta Ruotsissa. Järjestö pyrkii parhaansa mukaan luomaan kontakteja muiden sellaisten maiden kanssa joissa näyttää olevan kehittymässä samanlainen trendi perheiden yksityisyyttä vastaan valtion kontrolloiman perheen suosimisena. Siv Westerberg haluaa kertoa tästä trendistä.
Ruotsi on viime vuosikymmenien aikana kehittynyt eräänlaiseksi sosio-medikaalisen totalitarismin valtioksi. Sellaiseksi totalitaariseksi valtioksi, jossa perheiltä riistetään oikeus huolehtia ja kasvattaa omat lapsensa; riistetään perusihmisoikeudet sekä perhe- että yksityiselämään.
1900-luvun Euroopan historiassa on joitakin hirvittäviä esimerkkejä siitä, kuinka demokratia voi muuttua totalitarismiksi. Useinmiten tällainen muodonmuutos saadaan aikaan aseistettujen sotilaiden ja virkapukuisten poliisien voimin. Sotilaat ja poliisit käyttävät tällöin brutaalia fyysistä väkivaltaa jokaista yksilöä vastaan joka kieltäytyy tottelemasta heitä. Kansalaiselle on välittömästi täysin ilmeistä että he eivät ole enää vapaita. Siitä alkaen he tietävät että he voivat sanoa ja tehdä vain sellaista minkä totalitarinen valtio sallii. Muutoin sinulle tapahtuu jotain todella pahaa.
Mutta Ruotsin kehitys sosio-medikaalisen totalitarismin valtioksi ei käynyt noin. Tosiasiassa armeijalla ja poliisilla on hyvin vähän valtaa Ruotsissa. Sen sijaan hallitus saavutti totalitaarisen valtansa käyttämällä henkilöitä joiden tavalliset ihmiset uskovat olevan heidän ystäviään. Siinä missä joskua muut Euroopan yksinvaltiaat käyttivät poliiseja ja aseistettuja sotilaita tehdäkseen kansalaiset tottelevaisiksi, Ruotsin viranomaiset käyttävät lääkäreitä, sairaanhoitajia, kätilöjä, opettajia, esikouluopettajia ja lastensuojeluviranomaisia tekemään likaisen työn heidän puolestaan.
Ruotsin viranomaiset medikalisoivat suuren joukon erilaisia arkipäivän ilmiöitä ja kuvailivat varsin tavanomaistakin käytöstä ”patologiseksi” (voisiko Suomessa käyttää lähes muoti-ilmaisuksi muotoutunutta ”oirehtimiseksi”? harrastelija suom. huom.). Esimerkiksi hellän ja suojelevan äidin kuvailtiin omaavan ”epäterveen, symbioottisen suhteen” lapseensa; se riitti tulkitsemaan hänet sopimattomaksi äidiksi. Tai otetaanpa esimerkiksi tosiasia, että koti jossa asuu neljä pientä lasta on joskus sotkuinen. Ruotsalaisissa oikeusprosesseissa tällainen on joskus kehittynyt teoriaksi että äidillä täytyy olla jokin psykiatrinen sairaus ja lasten terveys vaarantuu sotkuisen kodin vuoksi vain koska joku asiantuntija, lastenpsykiatri, sanoo näin.
Tällainen menetelmätapa on likipitäen vaarallisempaa tavalliselle kansalaiselle kuin aseistettujen sotilaiden ja poliisien käyttäminen. Jos olit juutalainen 1940-luvun natsi-Saksassa, tiesit hyvin että Gestapo on vihollisesi. Tiesit että on viisasta välttää olemasta missään tekemisissä Gestapon kanssa.
Mutta Ruotsissa käytetään viranhaltijoita, joiden, ainakin aluksi, uskot olevan ystävällismielisiä.
Useimmat teistä uskotte että äitiysneuvolan terveydenhoitajat, lastenlääkärinne, lastennne opettajat, toimeentulotukea myöntävät sosiaalityöntekijät joiden puoleen voi kääntyä kuun lopussa taloudellisen tuen toivossa, - ovat kaikki ystäviänne, eivät vihollisianne. Alkuun nämä ammatti-ihmiset ovat ystävällisiä; he vaikuttavat olevan oikeasti kiinnostuneita sinusta ja perheesi hyvinvoinnista.
He ovat niin ystävällisiä ja kilttejä sinulle että alat luottaa heihin. Niinpä uskoudut heille perhe-elämästäsi. Kerrot heille että – neljän pienen lapsen äitinä – olet joskus hirveän väsynyt ja uupunut niistä kaikista töistä jotka kuuluvat lasten kanssa elämiseen. Hetkellä, josta et olisi voinut edes uneksia muutamaa vuotta myöhemmin nuo sanat läimäistään naamallesi oikeusistunnossa. Istunnossa, jossa Ruotsin viranomaiset riistävät sinulta oikeuden huolehtia omista lapsistasi ja ottavat heidät tahdonvastaisesti huostaan ja laittavat heidät sijaisperheeseen.
Hyvin usein sanasi vääristellään. Otetaanpa vaikka että ”vuosia sitten Liisa Virtanen kertoi lääkärilleen että hän ei ollut oikein kunnossa vahtiakseen lapsiaan”. Valtiossa jossa lainkirjain otetaan vakavasti ja sitä noudatetaan oikeuskäsittelyssä, saat mahdollisuuden ristikuulustella todistajia. Äidin asianajajalla on mahdollisuus katsoa syvälle lääkärin silmiin ja kysyä: ”Lausuiko Liisa Virtanen todellakin tarkastiottaen juuri nuo sanat teille? Ennen kuin vastaatte kysymykseeni, hyvä tohtori, muistakaa että annatte todistuksenne valaehtoisesti”. Ja niinpä lääkäri hyvin todennäköisesti sanoo: ”No, se mitä hän oikeastaan sanoi, oli että hän oli hyvin väsynyt”.
Mutta tahdonvastaisen huostaanoton oikeustapauksia ei käsitellä Ruotsissa käräjäoikeuksissa vaan hallinto-oikeuksissa. Ja erittäin usein niissä ei anneta mahdollisuutta ristikuulustella todistajia ja asiantuntijoita. Hallinto-oikeuksien käsittelyt näyttävät Siv Westerbergin mielestä tasapuolisen oikeusprosessien ivamukaelmilta. Oikeudenkäynnit ovat sekoitus suullista ja kirjallista todistelua, ja kuulopuhe-todistus on sallittua. Siitä hetkestä alkaen kun Westerberg astuu oikeussaliin niiden onnettomien vanhempien asianajajana jotka tulevat pian menettämään lapsensa Ruotsin valtiolle, hän tuntee että eivät vain sosiaalityöntekijät, mutta myös oikeuslaitos, on häntä vastaan. Tuomari ja sosiaalihuollon virhanhaltijat juttelevat keskenään hyvin sydämellisesti. On selvää että he kokevat olevansa osa samaa, erittäin voimakasta määräysvaltasysteemiä.
Viimeisen kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden aikana ruotsalaiset perheet ovat pikkuhiljaa menettäneet perusihmisoikeuden perhe- ja yksityiselämään. Tuhansissa perheissä vanhemmat ovat sen seurauksena menettäneet lapsensa. Ruotsin valtio on pakkohuostaanottanut heidän lapsensa ja sijoittanut heidät sijaisperheisiin;
useinmiten myös erittäin huonoihin sijaisperheisiin.
Biologisten vanhempien sallitaan nähdä lapsiaan vain muutamia tunteja, vain muutaman kerran vuodessa, ja silloinkin joko sosiaalityöntekijöiden tai sijaisvanhempien valvonnan alaisuudessa. Jos lapsi on hyvin pieni silloin kuin hänet pakkohuostataan, hän unohtaa pian omat vanhempansa. Ja niinpä lapset ja vanhemmat vieraannutetaan toisistaan.
Sosiaalityöntekijät ja sijaisperheet vahvistavat vieraantumista. Säännönmukaisesti lapsille kerrotaan kuinka pahoja ja vaarallisia lapsen biologiset vanhemmat ovat. Jos pikkulapselle sanotaan tuollaista yhä uudelleen ja uudelleen, lapsi alkaa pian uskoa sen todeksi.
Varsin pian lapsi alkaa sanoa ettei hän halua nähdä enää vanhempiaan koska arvelee heidän olevan vaarallisia. Ja niinpä sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijät kertovat vanhemmille ettei heillä ole lupaa tavata lastaan enää ollenkaan koska lapsi pelkää heitä. Todistaakseen sen sosiaalityöntekijät vievät lapsen psykiatrille – joka saa pääasiallisen ansiotulonsa juuri sosiaaliviranomaisten kanssa yhteistyössä toimimisestaan. Ja kuten yö seuraa päivää niin lastenpsykiatri kirjoittaa lääkärinlausunnon jossa vakuutetaan että lapsen henkinen terveys vaarantuu mikäli tämä joutuu tapaamaan biologisia vanhempiaan.
Silkkaa hölynpölyähän kaikki tämä on. Ei ole olemassa ainoatakaan tieteellisesti hyväksyttävää psykologista tai psykiatrista menetelmää ennustaa mitä lapsen tunne-elämälle tapahtuu tuollaisissa olosuhteissa. Kaikki on vain julmaa valhetta. Kysymys siitä kuinka usein tahdonvastaisesti huostaanotetun lapsen pitäisi sallia tavata vanhempiaan ei ole ollenkaan lääketieteellinen kysymys. Se on ”medikalisoitu” yksinkertaisesti siitä syystä että ratkaisu näyttäisi järkevältä ja "tieteelliseltä".
Jos tapaamisoikeudesta on kiistaa, osapuolina toisaalla biologiset vanhemmat, ja toisaalla sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat – ja hyvin usein sellaisia kiistoja on – kiista pitäisi ratkaista tasapuolisessa oikeuskäsittelyssä – ei lastenpsykiatrin toimesta. Vain erittäin painavista syistä voitaisiin päättää estää vanhempia tapaamasta omaa lastaan vähemmän kuin kerran viikossa. Samoin vain äärimmäisen vahvoin perustein lasten ja vanhempien tapaamiset suoritettaisiin valvotusti. Kuinka olisi mahdollista säilyttää henkilökohtaiset perhesiteet jos joku ulkopuolinen on kuuntelemassa joka sanaa jonka lapsi ja vanhempi sanovat toisilleen? Ja ikäväkseni minun on kerrottava etten ole kuullut ainoastakaan huostalapsesta Ruotsissa joka saisi tavata vanhempiaan edes kerran viikossa. Useimmissa kohtaamissani tapauksissa vanhempien sallitaan nähdä omaa lastaan vain pari tuntia joka toinen kuukausi tai vielä harvemmin.
Niissä erittäin harvoissa tapauksissa joissa vanhempien ja lasten sallitaan tavata toisiaan hiukan useammin – ja tämä ei ole koskaan enempää kuin kerran viikossa – on kaikissa onnellinen loppu. Se tarkoittaa, että lapsi muuttaa takaisin omien vanhempiensa luo ja perhe jälleenyhdistyy.
Ei ole myöskään tyypillistä että sijaisvanhemmat ja sosiaaliviranomaiset tunnustaisivat että on lapsen parhaan edun mukaista että hän muuttaisi omien vanhempiensa luo. Niissä harvoissa tapauksissa kun niin käy, kyse on poikkeuksetta toisesta syystä. Nimittäin, että lapsi pakenee sijaishuoltopaikasta kotiinsa vanhempiensa luo. Ja kun lapsi on tehnyt niin useita kertoja, sekä sosiaalityöntekijät että poliisit ovat lopulta luopuneet hakemasta lasta väkivalloin sijaishuoltopaikkaan.
Punnittu mielipiteeni näin ollen on, että sosiaaliviranomaiset estelevät biologisen lapsen ja vanhemman tapaamista koska he tietävät että lapsi tulee karkaamaan takaisin kotiinsa mikäli hänen perhesiteensä säilyy. Sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat tietävät varsin hyvin että mikäli lapselle annetaan tilaisuus vertailla aitoon rakkauteen perustuvaa huolenpitoa jonka hän saa omilta vanhemmiltaan siihen huolehtimiseen jota hän saa sijaiskodissa, lapsi valitsisi omien vanhempiensa luona asumisen.
Mutta kun vanhemmuuden vihaajilla, sosiaalityöntekijöillä, on lääkärinlausunto todisteena että lapsi kärsii psykologisesti jos hän saa nähdä vanhempiaan niin usein että tuntee heidät, vanhemmilla on erittäin harvoin mitään mahdollisuuksia saada päätöstä muuttumaan oikeudessa. Todellinen ’epäterve symbioottinen suhde’ on kehittynyt kun oikeus toimii asiantuntijoiden auliina orjana ja asiantuntijoiden elanto on sosiaalityöntekijöistä riippuvaista.
Päällimmäisenä mielessänne voi olla kysymys, miksi sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat ovat niin innokkaita viemään lapset pois vanhemmiltaan tällä tavalla? Pelkäänpä että kysymys on suurimmaksi osaksi rahasta. Mikäli sijaisvanhemmat menettäisivät huostalapset, jotka muuttaisivat siis takaisin koteihinsa, sijaisvanhemmat menettäisivät erittäin suuret tulot joita he saavat huostalapsista. Lisäksi suuri osa heidän tuloistaan on verotonta mikä on huomattava etuus Ruotsin kaltaisessa korkean verotuksen maassa. Muutama vuosi sitten Westerberg laskeskeli että ruotsalaisella sijaisäidillä jolla on neljä huostalasta, on korkeammat nettotulot kuin yliopiston professorilla.
Mitä tulee niihin motiiveihin, joita sosiaalityöntekijöillä on hankkivat tämä tuottoisan tulonlähteen toisten ihmisten lapsilla, - ne ovat myös suurimmaksi osaksi taloudellisia. Sosiaalityöntekijöillä ei yksinkertaisesti olisi mitään tekemistä jos he eivät jatkuvasti ’ottaisi puheeksi’ olettamiaan ’lapsen kaltoinkohtelun’ ongelmia. Ruotsissa ei ole todellista köyhyyttä ja homogeenisellä väestöllä varsin vähän todellisia sosiaalisia ongelmia. Käytännöllisesti katsoen sosiaalityöntekijöillä pitäisi olla varsin vähän tekemistä – jos he eivät työllistäisi itse itseään. Ja sen he tekevät hävyttömällä propagandallaan tavallisia perheitä vastaan. He kertovat raporteissaan ja tutkimuksissaan kuinka ihmiset laiminlyövät ja kaltoinkohtelevat lapsiaan ennennäkemättömässä mittakaavassa. Ja miksi emme ole kuulleet tästä aiemmin? Ihan vain siksi ettei meillä ennen ollut näitä ihmeellisiä sosiaalityöntekijöitä paljastamassa näitä asioita!"
loppu täällä:
http://www.promerit.net/forum/index.php?PHPSESSID=1e775 264458206518e3edfabd883bceb&topic=966.0
Tai paremminkin: ei voi olla mahdollista. Tai siis: näinhän sen voisi olettaa menevän. Ammattiymmärtäjien armeija pelaa siis vain omaan pussiinsa. Työllistävät itsensä ja oikeuttavat olemassaolonsa röyhkeillä valheilla.
Hyi helvete, ruåttalaiset.
Hieno kirjoitus,jossa kuvataan konkreettisesti sitä mitä sanon hegemonialla vaikuttamiseksi. Jossa Ihminen sadaan itse tuottamaan vapaaehtoisesti itseensä kohdistuvaa ulkopuolista hallintaa.
Tässä myös ilmenee, miten valtaapitävä luokka, johtaa asioita oman valtansa hyväksi, ja kuinka vallan päällysrakenne toimii vallan hyväksi.
Marxilainen näkemys osoittautuu myös tässä valossa hyvin oikeaan osuneeksi, kirjoittajan sitä luultavasti lainkaan huomaamatta.
Kirjoitus sisältää perusteita, joista voi johtaa sen marxilaisen näkemyksen, että luokkayhteiskunta on hävitettävä juuriaan myöten.