mietin kun vanhemmillani on niin kova huoli minusta masennukseni takia ja koska äitini sai tietää että olen myös itseäni satuttanut, niin miten voin yrittää edes saada heidän taakkaa pienemmäksi? joka päivä he soittelevat ja jos en vastaa puhelimeen niin heti luulevat että jotain on tapahtunut, tai pikemminkin että olen jotain itselleni tehnyt.
en halunnut koskaan tälläistä taakkaa heille antaa ja haluaisin auttaa edes jollain tavalla. minulla on masennuslääkitys meneillä tällä hetkellä.
ehdotuksia kenelläkään? olen aina puhelimessa sanonut että vaikken vastaa heti tai soita tänään, niin tarkoita että jotain olisi tapahtunut mutta ei se auta.
en halunnut koskaan tälläistä taakkaa heille antaa ja haluaisin auttaa edes jollain tavalla. minulla on masennuslääkitys meneillä tällä hetkellä.
ehdotuksia kenelläkään? olen aina puhelimessa sanonut että vaikken vastaa heti tai soita tänään, niin tarkoita että jotain olisi tapahtunut mutta ei se auta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selkeä juttu, vaikka tekisi mieli kertoa koko paska tilanne vanhemmille, niin älä kerro. Yritä hillitä itsesi ja kertoa sitten ammattiauttajalle.
"onnellisen tietämätön" on avainsana tässä, eli valehtele vanhemmillesi tilanne. Sekin voi tietty aiheuttaa omatunnon kolkutusta, mutta ainakin omat kokemukset ovat osoittaneet että parempi sekin, kuin se, että huolestuttaa omaisensa. Siitä jos mistä nimittäin saa itsekin sitten taas lisää vettä myllyyn masennukseen.
he tietäisivät että olet jonkun luotettavan henkilön luona tiettyinä aikoina niin heidän ei tarvitsisi ainakaan silloin olla huolestuneina.
yritä jutella niiden kanssa ja kerro miltä susta tuntuu. esim. jos et halua enää satuttaa niin kerro se heille. ja sano että et halunnut heille tällaista.
tiedän kuinka ahdistavaa tuo on, mutta ne on kai vaan hieman pihalla asioista :)
ite oon vähän vajaa 30 vuotias ja takana masennusta, lääkitystä, sairaalahoitoa, pari itsemurhayritystä ja viiltelyä.
välit vanhempiin on aina ollut läheiset ja hädän hetkellä oli todella vaikea kertoa äidille, että on paha olo. jotkut äidit ovat AINA huolissaan lapsista, kai se on ihan normaalia.
puhuminen auttaa. älä jätä vanhempia omien ongelmiesi ulkopuolelle. mun äitiä on auttanut varmasti se, että puhun välillä ihan suoraan, että en jaksa nyt muuta kuin olla.
yritä vastata puhelimeen, tai jos et ehdi, niin laita edes viestiä, että olet kunnossa, mutta et jaksa jutella.
suosittelen yhteistä keskustelutuokiota vanhempien kesken ammattiauttajan läsnäollessa. joskus toisen on helpompi kertoa ulkopuolisena, että mitä on meneillään. toki psykologilla tai psykiatrilla on aina vaitiolovelvollisuus, mutta voitte etukäteen sopia mistä aiheista on luvallista puhua.
muista kuitenkin eniten itseäsi omassa tilanteessasi. se, että huolehdit vanhemmistasi vie kallisarvoista aikaa pois omasta itsestäsi ja ongelmiesi kohtaamisesta. tiedän, että se on vaikea tie katsoa itseään silmiin ja kohdata kaikki vaikeudet yksin, mutta tukea saat aina, kun uskallat pyytää! äläkä pyydä kainosti, vaan kerro reilusti, että nyt tarvitset apua.
monille masentuneille esim. pelkkä kaupassa käynti voi olla suuri rasite, kun ei pää tahdo pelata. ja kun ei saa ravintoa, niin sitä vaan heikkenee. monet viikonloput olen ollut sisällä sängyssä tyhjentäen kaapista makaroonit, kun ei vaan oo jaksanut mennä kauppaan. makaroonilla ei taas kauan jaksa.
kovasti tsemppiä kaiken kanssa!!