Moi! Olen 23 v. melkoisen yksinäinen tyttönen. Mulla ei oikeestaan ole paljon kavereita tai ystäviä. Viimeksi olen kaveria nähnyt joskus kesäkuun alussa.. ala-asteella oli paljon kavereita ja niitä näki joka päivä, mutta 7 luokalle mennessä muutin toiseen osaan kaupunkia ja sitten kavereiden kanssa olo väheni.Koskaan en uudesta paikasta löytänyt kavereita. Koulussa en koskaan ollut yksin, mutta ystävää minulla ei ollut, jonka kanssa olisi jakanut ilot ja surut. Olin enemmänkin porukoissa, joissa olin vain koska joku toinen kaveri oli siellä, joka oli heidän kanssaan parempi kaveri. Vanhat ala-asteen kaverit alkoivat ryypätä joka viikonloppu, kukaan ei koskaan edes pyytänyt mukaan, jolloin vähemmän tuli oltua niiden kanssa.
Ylä-asteen jälkeen lukioon, jossa myöskin pyörin porukoissa. Ja porukassa olin vain yhden kaverin takia. Aina kun hän oli pois koulusta, tunsin itseni ulkopuoliseksi ja usein lintsasinkin koulusta, jos tämä kaveri ei siellä ollut..
Lukion päätyttyä en oikeastaan enää pitänyt lukiokavereihin yhteyttä, paitsi netissä tuli kyseltyä "pakolliset" kuulumiset...
Sitten menin yhteen opistoon jatkamaan opintojani, jossa sain muutaman paremmankin kaverin. Mutta nyt sekin on päättynyt ja näitä kavereita en enää oikeastaan näe. Harvoin tulee pidetttyä yhteyttä, kun vielä eri paikkakunnilla asutaan.
Kauhealta valitukselta varmaan vaikuttaa, mutta oli pakko päästä purkamaan ajatuksia. Olen melko ujo, en helposti ala jutustelamaan ihmisten kanssa ja siksi minun on vaikea saada ystäviä. Usein näen onnellisia pariskuntia yhdessä ja tulee melkein kyynel silmään, sillä olisi mukava seurustella, olla joku jonka kanssa jakaa arki ja juhla.. Joku jota halata ja suukottaa.
En tiedä mistä löytäisin ystäviä, en käy baareissa, yksin en viitsi lähteä (tuntuu säälittävältä), en käy salilla tai muissa sellaisissa. Poikaystäviäkään ei ole ollut, jos kuukauden juttua ei lasketa, sekiin oli oikeastaan vain seksiä, mies sanoi että olen kylmä, että minulla ei ole tunteita..(ulkomaalainen) Muutamia baari tuttuja on ollut, nekin sellaisia että numeron olen antanut mutta en koskaan ole vastannut saamiini viesteihin (olen kai pelännyt hylkäystä).
Olen ihan tavallisen näköinen, hoikka ja hyvännäköiseksikin on kutsuttu.. minulla on todella huono itsetunto, en pidä ulkonäöstäni. Kai se vaikeuttaa asioitani. Olen ujo ja hiljainen, paitsi perheen kesken ja joidenkin kaverien kanssa, silloin kun niitä näin vielä. Pelkään sanovani jotain outoa enkä osaa aloittaa keskustelua, en tiedä mistä puhua.
Olisi mukava kuulla joitain kommentteja, mikälli kukaan jaksoi lukea, pahoittelen pituutta..
Ylä-asteen jälkeen lukioon, jossa myöskin pyörin porukoissa. Ja porukassa olin vain yhden kaverin takia. Aina kun hän oli pois koulusta, tunsin itseni ulkopuoliseksi ja usein lintsasinkin koulusta, jos tämä kaveri ei siellä ollut..
Lukion päätyttyä en oikeastaan enää pitänyt lukiokavereihin yhteyttä, paitsi netissä tuli kyseltyä "pakolliset" kuulumiset...
Sitten menin yhteen opistoon jatkamaan opintojani, jossa sain muutaman paremmankin kaverin. Mutta nyt sekin on päättynyt ja näitä kavereita en enää oikeastaan näe. Harvoin tulee pidetttyä yhteyttä, kun vielä eri paikkakunnilla asutaan.
Kauhealta valitukselta varmaan vaikuttaa, mutta oli pakko päästä purkamaan ajatuksia. Olen melko ujo, en helposti ala jutustelamaan ihmisten kanssa ja siksi minun on vaikea saada ystäviä. Usein näen onnellisia pariskuntia yhdessä ja tulee melkein kyynel silmään, sillä olisi mukava seurustella, olla joku jonka kanssa jakaa arki ja juhla.. Joku jota halata ja suukottaa.
En tiedä mistä löytäisin ystäviä, en käy baareissa, yksin en viitsi lähteä (tuntuu säälittävältä), en käy salilla tai muissa sellaisissa. Poikaystäviäkään ei ole ollut, jos kuukauden juttua ei lasketa, sekiin oli oikeastaan vain seksiä, mies sanoi että olen kylmä, että minulla ei ole tunteita..(ulkomaalainen) Muutamia baari tuttuja on ollut, nekin sellaisia että numeron olen antanut mutta en koskaan ole vastannut saamiini viesteihin (olen kai pelännyt hylkäystä).
Olen ihan tavallisen näköinen, hoikka ja hyvännäköiseksikin on kutsuttu.. minulla on todella huono itsetunto, en pidä ulkonäöstäni. Kai se vaikeuttaa asioitani. Olen ujo ja hiljainen, paitsi perheen kesken ja joidenkin kaverien kanssa, silloin kun niitä näin vielä. Pelkään sanovani jotain outoa enkä osaa aloittaa keskustelua, en tiedä mistä puhua.
Olisi mukava kuulla joitain kommentteja, mikälli kukaan jaksoi lukea, pahoittelen pituutta..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käsiksi
ystävää vai kumppania?
Ikävä juttu on se että ystävät saadaan pääasiassa koulussa. Minä tajusin asian vasta jälkeenpäin, ja olen vähän samassa tilanteessa. Toisaalta tuttuja on riittävästi, muttei yhtään ainoaa kaveria. Onneksi olen aika erakkoluonne joten tulen yksin toimeen pitkän aikaa.
Baarit on aika huonoja paikkoja etsiä ystäviä, kun kaikki ovat päissään ja monet vetävät jotain roolia. Parempi paikka olisi aloittaa joku harrastus tai opiskelu jossa on sekä miehiä että naisia. Valitettavaa on ettei kukaan löydä sinusta itselleen ystävää kotoasi. Sun pitää olla ihmisten ilmoilla jotta sun kanssa voi ystävystyä.
Turha varmaan sanoa mutta noita omia puheita on turha vatvoa ja varoa. Sanat on ehkä 17% viestinnästä, ja varmasti nuorena tiedät mistä toiset nuoret puhuvat. Tässäkin mielessä se harrastus olisi hyvä juttu kun olisi aihe joka kiinnostaa molempia, ja josta siksi olisi helppo puhua.
Äläkä pyytele anteeksi olemassaoloasi tai vähättele asiasi tärkeyttä. Nöyryys on hyvä juttu kunhan se on jonkinlaisessa järkevässä mittakaavassa.
Itsellä ei ole jäljellä peruskoulu tai ammattiopisto ajoilta kavereita. Muutamat yhteydenpitäjät oli sellaisia humalassa soittelijoita tai sellaisia jotka silloin tällöin soittivat ilman selvää asiaa. Mut sellaisia ei ole jotka olisivat oikeasti seuraani kaivanneet lähteä kanssani jonnekin ulos yhdessä. Itse kun en pahemmin perusta vain puhelin-keskutelu tuttavuuksista vaan mieluiten tapaisin vaikka kahvin ja jonkun asian merkeissä kaupungilla.
Työpaikka minulla on alalta jolle valmistuin. Vaihdoin jokin aika sitten työpaikkaa. Ja uudessa paikassa ei vielä ole tutustunut kehenkään. Ehkä pidän vähän varovaista linjaa kun olen ainoita miespuolisia tuossa naisvaltaisessa porukassa ja siellä on sellaisia naisihmisiä jotka puhuu seläntakana kaikenlaista ihmisten yksityisasioista kuin siitä miten muut heidän mielestään tekevät työnsä. En halua joutua juorujen kohteeksi joten puhun vähän mutta asiaa enkä pahemmin omista yksityisasioistani kerro. Koska pidän kuitenkin työstä jota teen ja olisi ikävä jos itseeni kohdistuvan riitaisuuden takia menisi maku työskennellä tuolla.
Kun en viihdy baareissa enkä saa yksin mentyä aloitettua varsinaisia harrastuksia. Enkä oikein raskaan työpäivän jälkeen jaksaisikaan. Vaikka lenkkeilen ja käyn kävelemässä mahdollisuuksien mukaan päivittäin.
Jotkut ihmiset vaan jäävät helpommin yksin. Itse olen vielä melko puhelias ja sosiaalinen, mutta silti kärsin välillä yksinäisyydestä.
Aikuisikään tullessa on vaikeampi löytää kavereita. Ihmisiä pitäisi tavata säännöllisesti esim koulussa, niin olisi mahdollisuuksia saada ystäviä samanluontoisista ihmisistä. esimerkiksi vuorotyä voi rajoittaa mahdollisuutta harrastuksiin ja siten ihmisten tapaamiseen. Jokin harrastus aúttaisi varmaan sinuakin. Voisitko ajatella meneväsi mukaan vaikka johonkin vapaaehtoistoimintaan? Etsisit sellaisen jutun joka oikeasti kiinnostaa. Uskon että sieltäkin olisi mahdollisuus löytää ystäviä.
Tilanne voi olla välistä vaikea, mutta masentua ei kannata. On vain alettava etsimään uusia harrastuksia ym missä voisi tavata ihmisiä ja oltava pitkäjännitteinen tämän asian kanssa. Mikään ei muutu, jos ei tee jotain toisin kuin tähän asti. Voisitko hyödyntää nettiä jotenkin?
Jos hankit itsellesi enemmän tekemistä ja harratuksia, niin yksinäisyys ei niin tunnu vaikka et heti ystäviä saisikaan. Saat kuitenkin oltua enemmän ihmisten parissa ja jokin mielekäs harrastus tai yhdistystoiminta voi antaa hyvää mieltä ja "energiaa". Pahinta on se, että töiden tai koulun jälkeen esim istut vain kotona.
Eipä näiden asioiden eteen voi paljon enempää tehdä. Kuitenkin ystävissäkin laatu on määrää tärkeämpi. Yksi todella hyvä ystävä voi antaa enemmän, kuin kymmenen tuttavaa.
Ihmisethän voivat tuntea itsensä yksinäiseksi parisuhteessakin ja toisten kaverien kanssa, jos eivät ole "samalla allonpituudella".
et ole ainoa täällä...sama juttu minullakin..tuntuu että oikeita kavereita ei ole jolle voisi puhua aivan kaikesta...sellainen ystävä kenen kanssa jakaa ilot ja murheet...tuttja aina on mutta voi vain jostakin asiasta voi keskustella...
Olet luultavasti pettynyt vanhempiisi.
Testaa asia: Ajattele äitiä ja isää erikseen ja
kirjoita paperille mitä mieleen juolahtaa.
ÄLÄ ETSI SYYTÄ PAPERILLE TULEVIIN SANOIHIN.
Parhainta apua sinulle olisi keskustelu ammattihenkilön kanssa.
Pidä mielessä että se ei ole vähäjärkisyyttä.
Mielenterveydessä käyvät henkilöt uskaltavat tunnustaa omia vaikeuksiaan.
Se on kunnioitettava saavutus.
Voiko sen sun ujouden helposti käsittää kylmyydeksi ja tunteettomuudeksi?
ja olen mielestäni kohtuullisen normaali ihminen. Ei edes jaksa yrittää enää.
Ei kukaan voi ottaa sinuun yhteyttä, jollet itse mene mukaan! Paras tapa tutustua on jokin ihmisten parissa tehtävä harrastus tai aikuisella työpaikka.
Sinkkuyhdistysten toimintaa suosittelen myös, työkaverini löysi sieltä nykyisen miehensä ja ovat onnellisia. Kävivät sinkkuyhdistyksen tilaisuuksissa vielä seurustellessaan.
Totuus on, että kotiovelle harvoin tupsahtaa ystävätarjokas. Ja jos et itse pidä yhteyttä vanhoihin ystäviin tai kavereihin, he luulevat, ettet halua heitä tavata. Kyllä ihmisen on itse oltava aktiivinen ihmissuhteissaan, ei voi aina heittäytyä ansariksi, joita toisten pitäisi paapoa.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, vikoineen kaikkineen. Mieti, mikä sinua kiinnostaa ja mene siihen mukaan. Nyt taas alkavat kaikki opistojen harrastuskurssit ja tilaisuudet. Tee syksystäsi mielenkiintoinen!