Onko hyviä ideoita perjantaille?
Lensiä kannattaa ymmärtääkseni välttää alkukierroksilla, koska heillä ei ole tällä hetkellä yhtään kärkipelaajaa. Kerroin on siihen nähden heikko. Nousee kuitenkin ykköseen jo tänä vuonna.
Tällä hetkellä Troyes kiinnostaa eniten. Bastialle voi tulla hankala kausi ja Troyes on tulivoimaisin sarjan joukkueista. Lisäksi kotietu. Ei toki mitään pudotusvaaraa kertoimessa, että ei niin hyvä kuitenkaan.
Metz kiinnostaa niin ikään, mutta mietityttää vieraspelinä.
Nimes ja Brest tulevat olemaan sarjataulukon vastakkaisissa päissä, mutta jälleen vieraspeli ja tasapelivaara on suuri. Nousijat ovat tietysti hyviä alussa.
Muita mahdollisia ovat Amiens ja Sedan.
Mitä luulette?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Scouttailin eilen listan läpi, luin Puntersloungen Meatmanin jutut myös, ja pistelin plussia ja miinuksia joukkueiden perään. Varmaksi aion laittaa Troyes'n, vaikka sen viime kauden loppu menikin vähän huonosti. Pitää ruveta kohtapuoliin rustailemaan rivejä, ettei sen kerroin ehdi laskea... Troyes on perinteisesti hieno kotijoukkue, kaiken lisäksi Bastia on yleensä hävinnyt siellä. Meatmanin mukaan Troyes on hommannut erittäin kovan hyökkäyskaluston, joten kyllä suunnilleen kahden kertoimella sitä kannattaa pelata isolla.
Muita hyvältä vaikuttavia hakuja ovat etenkin Amiens, mutta myös Angers ja Metz. Lensin kerroin on tosiaan vähän liian pieni peleihin olosuhteet huomioon ottaen.
Meatman hehkuttaa varovasti myös tissiä, jonka pitäisi hänen mielestään olla suosikki Nimes'n vieraana. Itse aion laittaa yhteen riviin lisäksi Chateauroux'n, vaikka siinä olenkin eri mieltä Meatmanin kanssa. Chateauroux on pelannut aina todella hyvin Ajacciota vastaan.
Tuosta yksi esimerkkirivi: Troyes Amiens Metz. Tuosta toinen: Troyes Chateauroux Angers.
Pelionnea!
ensimmäisellä kierroksella kannata pelata kun ei mitään tietoa joukkueista ole. tietysti jos lotota haluaa jo näin perjantaina niin mikäs siinä.