Huhtikuu on kuukausista julmin - itse en ole tätä keksinyt ja se on kirjan nimi.
Talvisota olisi pitänyt käydä huhtikuussa,huhtikuussa Kallen äiti olisi ollut vielä neitsyt. Kaikki me rakastamme Talvisotaa. Emme tietysti rakasta Talvisotaa Kallen äidin tähden vaan me rakastamme Talvisotaa Kallen tähden.
Kalle on siis spesialisoitunut Talvisotaan. Jos me tahdomme puhua rautanaulasta niin Kalle vääntää jutun rautanaulasta Talvisotaan. Akkamainen juttu, Jos nyt keskustelisin telaketjufeministien kanssa dildoista,voisin tehdä sen luottavammin mielin kuin keskustella Kallen kanssa Talvisodasta. Nämä nartut näet eivät koukkaa.
Kalle on intohimoinen mitä tulee talvisotaan. Sen me toki sallimme palstamme pitkäpiimäisimmälle kirjoittajalle.
Palstan Stalinia on myös äänestetty. Kalle sai siinä kaksinkertaisen äänivyöryn. Tokihan me päsmärimme tunnemme.
Kalle on myös intohimoinen mitä pienien tyttöjen jalkoihin tulee. Kallen piti todistaa Aapolle jotain,Kallelta lipsahti Aapon koneeseen väärä tiedosto.Minäkin sitä selasin vajaan puolen tunnin ajan,inhotti. Vanha mies ja pentujen jalat.
Ennen kesälomalle jäämistä tein Kallelle miinan.Kirjoitin pentujen jaloista Kallen avaukseen - ja kuinka ollakaan - Kalle poisti sen.
Minua lähinnä vituttaa se,että nimimerkit ja virtuaalinimimerkit aloittavat keskustelun.Kun he sitten saavat hyvinkin perustellun vastauksen,he sulkevat saitin. Ymmärrän toki taktiikan,sen hyötyä en ymmärrä.
Kirjoitan nimimerkillä Wäinä. Joku raukka kirjoitti pitkin talvea myös.
Mitä sillä on väliä? Paitsi Kallen tapauksessa,paitsi texin tapauksessa,paitsi urpon tapauksessa,paitsi pappamannisen tapauksessa. Ajatelkaa nyt hyvät porvaritoverit,menkää nyt sinne porvariseuraan pelaamaan.Ajatelkaa nyt vaikka minua,vanhoilla päivillänikin olen liukutaklaava pakki.Mies miestä vastaan uskoisin pystyväni jähnäämään Upin kanssa kulmat.Osaan pelata toistakin paikkaa. Meillä on laittaa keskelle äärettömän älykäs ja nopea Rainesto,Kalleko se olisi aloituksien voittaja?
Urpo sanoo: nopeat syövät hitaat,ja Urpo uskoo siihen ihan itse.
UPI, siintä on pitkän aikaa mutta onnistuin tekemään näin.Se oli markka-aikaa mutta käynee 20 senttisillä.
Tein näin. Nostin molemmat kädet taakse koukkuun korvien tasalle. Kyynärpäät jäävät vaakatasoon.Kyynärpäiden päälle kasataan pinoon 24 markkaa,12 kummallekin. Ja siitä sitten vaan napataan kumpikin pino käteen niin ettei yksikään putoa.
En koskaan ole nähnyt kenenkään toisen tekevän sitä molemmilla käsillä. Oikealla olen toki itsekin ottanut 36.
Vaan mitäpä meistä kätevistä jätkistä.
UPI, tämä ei ole vittuilemista vaan kysymys.Ammattimiehenä ymmärrät pulman kun selitän. Vanhassa talossa on peltikatto,vanhaan taloon on rakennettu elintasosiipi - kyse on kuitenkin huomattavasti rintamiestaloa vanhemmasta talosta. Ison talon kate on pellistä.Katolta laskeva lumi pakkautuu "elintasosiipeen", kaato on 17 astetta. Vakuuta minut ammattimiehenä siitä,ettei piipun juuresta läpi mennyttä kosteutta kannata korjata.
Vaan mitäpä sitten teen? Peltikaton kaatoa voisi nostaa elintasosiiven yläpäästä enintään 12 senttiä,laskea alapäästä 7 senttiä. Tilanne ei oikeastaan muuttuisi miksikään.
Ajattelin uusia vasat ja laittaa noin pieneen kaatoon huopakaton.
Olen kaiken kätevä.Paitsi en tiedä katoista vittuloitakaan.
Sano UP, miten tuttu käsite sinulle on fokusoituminen.
Tuota,,,,, Olen juuri lipaissut litran Irlantilaista Tullamorea,katson miten kuningatar tähän suhtautuu

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.