Kolmen maan huostaanottolukuja suhteessa

8 miljoonan asukkaan Ruotsissa on lähes 15000 huostaanotettua lasta. 58 miljoonan asukkaan Isossa-Britanassa huostalapsia on 40000. Jos siellä otettaisiin huostaan suhteessa sama määrä lapsia kuin Ruotsissa, luku olisi enemmän kuin 100000 huostalasta, ja toivoakseni, siitä olisi nostettu suuri mekkala.

Ja 5:n miljoonan asukkaan Suomessa on huostaanotettuja ja sijoitettuja 15000, ylikin.

Meillä on tilanne siis ylivoimaisesti kaikkein huonoin. Jos Ruotsissa olisi yhtä paljon huostaanottoja kuin meillä, olisivat Ruotsin huostaanottoluvut 93000, nykyiseen 15000:een verrattuna.

Jos taas meillä olisi huostaanottoja vain yhtä pieni prosentti kuin Ruotsissa, olisi meidän lukumme alle 10000 nykyisen 15000 sijasta.

Jos Ruotsissa olisi huostaanotettuja yhtä paljon kuin meillä, olisi Ruotsissa sijoitettuja lapsia yli 93000.

Tarkistakaa lukujen suhteen vielä, sain ne puoliviallisella laskimella laskien, kun aurinko lisäksi porottelee silmiin ihan täysillä, mikä tietysti ei kesälomalla ole huono asia pelkästään :)
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

1990-luvun lopusta eli 10 vuotta vanhoja..
Mikä on siis tilanne em. maissa nyt ja sen suhteuttaminen tämän päivän Suomen tilanteeseen.

YK:n Lasten Oikeuksien Komiteahan on "ilmaissut huolensa Suomen suurista kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrien luvuista" se kertoo omalta osaltaan myös jotain meidän maan tilanteesta.

Norjan ja Tanskan tämän hetken luvut
mitä ne lienee.

Äänestä
  • että tällä vuosituhannella on Suomessa TAHTI KIIHTYNYT entisestään huostahulluuden toteuttamisessa.

    Veikkaisin, että ero on entisestään kasvanut SUOMEN SUUREKSI HÄPEÄKSI!

    Suomen lastensuojelussa on mätää niin paljon, että paska haisee ulkomaille asti. Ei tarvitse ihmetellä Ihmisoikeustuomioistuimen antamia tuomioita tai YK:sta annettuja humautuksia, mutta eihän m e i d ä n poliitikkojen sellaisista pikkujutuista tarvitse tosissaan välittää...

    Äänestä

  • muuttuneet, PAITSI kirjoitti:

    että tällä vuosituhannella on Suomessa TAHTI KIIHTYNYT entisestään huostahulluuden toteuttamisessa.

    Laskin edellä olevan perusteella luvut 10000 ASUKASTA kohden.
    2008:Suomi 32
    n.1998(?):Ruotsi 18,9
    n.1998(?):Iso-Britania n.7
    ------------------------------

    Tarkemmin:
    Suomessa on 2008 huostaanotettuina 32 lasta 10 000 asukasta kohden, Ruotsissa vastaava luku on 18,9 n. 10 v sitten. Iso-Britannian huostaaottosysteemi on hieman erilainen kuin pohjoismaissa. Lapset otetaan rekistereihin, joka tarkoittaa, että lapsi on rekisteriss ensin 3 kuukautta, jonka jälkeen tarkistetaan, onko rekisterissä ololle vielä tarvetta. Tämän jälkeen huostaanoton tarve selvitetään aina 6 kuukauden välein. Iso-Britaniassa laadittujen tilastojen mukaan huostaanotetuista lapsista vain 13% on enää huostassa vuoden kuluttua. Karkeasti arvioiden Iso-Britanissa on siten huostaanotettuina noin 7 lasta 10 000 asukasta kohden. Iso-Britanniassa lapsen kokema huostaanotto jää siis useimmissa tapauksissa alle vuoden mittaiseksi, LUKUUNOTTAMATTA pakkoadoptoituja lapsia. Näiden lukumäärää en jaksanut hakea. Suomessa ja Ruotsissa useimmat huostaanotot jatkuvat lasten täysi-ikäisyyteen saakka.
    ----------------------------------------------
    UUSIMMAT TIEDOT SUOMI JA ENGLANTI
    Olen katsonut itse 2007 tilastot englantilaisten osalta, siis ilman irlantia yms. ja ne olivat n.25 lasta kutakin 10 000 alle 18v.LASTA kohden(uudet lasten jotumiset rekistereihin vanhoja poistuu n. 87%), laskin itse Suomessa 2008 n. 160 lasta kutankin alle 18v. LASTA kohden.

    Menisi muutamia päiviä tutustua kunkin vieraan maan huostasysteemiin ja hakea tilastot. Nyt kun siitä minulle ei kukaan maksa, niin jätän tekemättä, tosin olisi kyllä mielenkiintoista nähdä ne ihan prikulleen oikeat huostaluvut joko asukasta tai lasta kohden. Jos mukaan otetaan afrikkalaisia maita, joissa ikärakenne on erilainen kuin euroopassa, on parempi laskea 10 000 lasta kohden.

    Äänestä

  • muuttuneet, PAITSI kirjoitti:

    että tällä vuosituhannella on Suomessa TAHTI KIIHTYNYT entisestään huostahulluuden toteuttamisessa.

    Veikkaisin, että ero on entisestään kasvanut SUOMEN SUUREKSI HÄPEÄKSI!

    Suomen lastensuojelussa on mätää niin paljon, että paska haisee ulkomaille asti. Ei tarvitse ihmetellä Ihmisoikeustuomioistuimen antamia tuomioita tai YK:sta annettuja humautuksia, mutta eihän m e i d ä n poliitikkojen sellaisista pikkujutuista tarvitse tosissaan välittää...

    oli paljon yksinhuoltajia ja pärjäsivät (miten kuten). Nyt on vissiin eniten "äidittömiä ja isättömiä" koko rauhan ajan. Vian täytyy olla systeemissä eli kynnys viedä lapsi perheestä on tosi matala.

    Äänestä

  • kun sodassa ja sodan jälkeen kirjoitti:

    oli paljon yksinhuoltajia ja pärjäsivät (miten kuten). Nyt on vissiin eniten "äidittömiä ja isättömiä" koko rauhan ajan. Vian täytyy olla systeemissä eli kynnys viedä lapsi perheestä on tosi matala.

    kun puuttuva julkinen terveydenhoito on haluttu vaihtaa huostaanotoksi.

    Tai huostia ehkäisemään tarkoitetut avohuollon tuet on poistettu ja tehdään joka ongelmatilanteessa vain suora huostaanotto.

    Olisi reilumpaa, että tytöiltä vaadittaisiin jo yläasteella kirjallinen suostumus siihen, että jos elämässä tulee ongelmatilanteita, niin montako lasta he vapaaehtoisesti luovuttavat huostahulluuden palvonta-alttareille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maan asukasmäärään kirjoitti:

8 miljoonan asukkaan Ruotsissa on lähes 15000 huostaanotettua lasta. 58 miljoonan asukkaan Isossa-Britanassa huostalapsia on 40000. Jos siellä otettaisiin huostaan suhteessa sama määrä lapsia kuin Ruotsissa, luku olisi enemmän kuin 100000 huostalasta, ja toivoakseni, siitä olisi nostettu suuri mekkala.

Ja 5:n miljoonan asukkaan Suomessa on huostaanotettuja ja sijoitettuja 15000, ylikin.

Meillä on tilanne siis ylivoimaisesti kaikkein huonoin. Jos Ruotsissa olisi yhtä paljon huostaanottoja kuin meillä, olisivat Ruotsin huostaanottoluvut 93000, nykyiseen 15000:een verrattuna.

Jos taas meillä olisi huostaanottoja vain yhtä pieni prosentti kuin Ruotsissa, olisi meidän lukumme alle 10000 nykyisen 15000 sijasta.

Jos Ruotsissa olisi huostaanotettuja yhtä paljon kuin meillä, olisi Ruotsissa sijoitettuja lapsia yli 93000.

Tarkistakaa lukujen suhteen vielä, sain ne puoliviallisella laskimella laskien, kun aurinko lisäksi porottelee silmiin ihan täysillä, mikä tietysti ei kesälomalla ole huono asia pelkästään :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu