Kiva kiusata

On se hauskaa katsella, kuinka joillakin pinna palaa, kun ajan nopeusrajoitusten mukaan, päästän jalankulkijoita suojatielle, pysäytän stop-merkin kohdalla, jarrutan, kun keltainen valo syttyy jne.

Suosittelen muillekin. Eikä se matka siitä ole juuri hidastunut. Päinvastoin, menetettyjä sekunteja vastaan olen saanut minuuteittain hauskoja hetkiä.
181030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

vielä noista huveistasi ? keltaiselle pysähtyminen on riskialtista, voit päästä maksamaan takana tulijan keulan, keltaisiin saa pysähtyä, mutta pitää ottaa huomioon muu liikenne, esim. onko se turvallista. Jos joku tulee takana ja ajaa perääsi, se ei ole ollut turvallista. Ja toinen asia tarkasta autosi nopeusmittari ennen kuin kehtu ajavasi nopeusrajoitusten mukaan, monet ovat ajavinaan rajoitusten mukaan ja todoellisuudessa mittariheittoa on 10 km, se on jo turhaa liikenteen hidastamista.

Äänestä
  • Eräskin tahallaannutaaja löysi päänsä oman autonsa oven välistä, ja ovi sattui lepattamaan villisti eestaas. Oli kertaallisen hauskaa katseltavaa Tampereen keskustassa, ja vieläpä ihan poliisiaseman edustalla.

    Äänestä

  • Keltaiselle pysähtyminen on liikennesääntöjen mukaan ajamista, ja jos joku siinä tuuppaa peräpuskuriin on se tuuppaaja syyllinen. Ei pitänyt tarvittavaa turvaväliä, eikä seurannut liikennettä muutenkaan.

    Äänestä

  • Ei sullakaan ole kuulat ihan järjestyksessä. Keltasista ei nimenomaan saa ajaa ellei ole niin lähellä risteystä, ettei enää pysty pysäyttämään. Jos joku onneton vetää valoissa perään keltasilla niin tiedän kertoa, kuinka käy ja kuka on vastuussa.
    Ja jokainen, joka ajaa rajoitusten mukaan, on tarkistanut sen mittarinsa, lopeta jo tuo ininäsi, aikuinen mies, eihän tuollaista muut jaksa kattoa. Oletko tuollainen vinkuja elävässä elämässäkin?

    Äänestä

  • Kuulutko autoilijaryhmään, joka osaa vain katsoa eteenpäin ja kytätä nopeusmittaria, että nopeus pysyy tarkalleen juuri sakko/rikesakkorajan alapuolella? Jos tosiaan pelkää, että joku ajaa liikennevaloissa perään, voi tarkkailemaan opettelemalla ja jopa nopeutta laskemalla päästä kokonaan eroon tuosta pelosta.

    Äänestä

Et osaa kun kiusata. Oikein ajo liian vaikea sinulle.

Äänestä
  • Kolme vastaajaa provosoitui jo ensimmäisen tunnin aikana :)

    Kyllä mä tiedän, paljonko on mittarivirhettä, enkä välttämättä aja edes mittarini mukaan suurinta sallittua nopeutta, vaan vähän ylikin. Riippuu tilanteesta.

    Monet eivät vaan muista että nopeusrajoitus ei ole suositusnopeus. 60:n alueella ei ole rikos ajaa 55:ttä, ei edes 50:ä. 40 voidaan jo katsoa liikennettä häiritseväksi. Tuota rajaa ei vain ole sanottu laissa tarkkaan.

    Ja kyllä mä tunnen vastuuni liikennevaloihin pysäyttämisessä, älkää olko huolissanne. Samaten suojatien eteen pysäyttäessä, jos esim viereisellä kaistalla tulee joku kaistapää, joka ei tunne sääntöjä.

    Kokemuksesta voin sanoa, että kun ajaa sääntöjen ja rajoitusten mukaisesti, ei pääse adrenaliinit pahemmin nousemaan. Niinkuin teillä muutamalla nousi jo vastatessanne tähän viestiin :)

    Äänestä

  • provosoitui kirjoitti:

    Kolme vastaajaa provosoitui jo ensimmäisen tunnin aikana :)

    Kyllä mä tiedän, paljonko on mittarivirhettä, enkä välttämättä aja edes mittarini mukaan suurinta sallittua nopeutta, vaan vähän ylikin. Riippuu tilanteesta.

    Monet eivät vaan muista että nopeusrajoitus ei ole suositusnopeus. 60:n alueella ei ole rikos ajaa 55:ttä, ei edes 50:ä. 40 voidaan jo katsoa liikennettä häiritseväksi. Tuota rajaa ei vain ole sanottu laissa tarkkaan.

    Ja kyllä mä tunnen vastuuni liikennevaloihin pysäyttämisessä, älkää olko huolissanne. Samaten suojatien eteen pysäyttäessä, jos esim viereisellä kaistalla tulee joku kaistapää, joka ei tunne sääntöjä.

    Kokemuksesta voin sanoa, että kun ajaa sääntöjen ja rajoitusten mukaisesti, ei pääse adrenaliinit pahemmin nousemaan. Niinkuin teillä muutamalla nousi jo vastatessanne tähän viestiin :)

    Puhuinko jostain mittarivirheistä tai ajonopeuksista? Itse provoiduit HETI, kun kerroin kaikille, ettet osaa. Et siis vaan osaa.

    Äänestä

Mukavaa pyyhkäistä näyttävästi ohi tuollaisista teidentukoista, kyllä sitten alkavat esittää valoshowtaan.

Et ilmeisesti ymmärrä, että on olemassa oikeasti tärkeitä ihmisiä, joilla on oikeasti kiire.
Kaikki eivät ole tuollaisia turhanpäiväisiä haahuilijoita, jotka joutavat ihmisiä kiusaamaan.

Äänestä
  • Sinullakaan ei varmasti ole niin kiire ettetkö ehtisi liikennesääntöjä noudattamaan. Myönnän etten itsekään aina päästä jalankulkijoita ensin, mutta välillä hyvällä tuulella ollessani päästän. Ja aina muistan pysähtyä suojatien eteen jos siinä on toinen auto rinnalla. Mutta sinulla on varmaan liian kiire pysähtyä edes punaisiin valoihin? Tuollaisia turhantärkeitä bisnesmiehiä on juuri mukavinta seurata kun kauhealla ylinopeudella ja kiirellä pujotellaan liikennettä kuin slalomissa konsanaan ja sitten taas ollaan vierekkäin samoissa liikennevaloissa. Eli ei ole siitä kaahailusta mitään hyötyä. Ja jos niin kiire on niin jätä aamukahvit juomatta ja lähde 5 minuuttia aikaisemmin. Taidat olla BWM-kuski?

    Äänestä

  • Kerropa nutiainen, miten sinä olet oikeastitärkeä ihminen, mihin minä esimerkiksi sinua ja sinun "bisneksiäsi" tarvitsen. Kävipäs niin mukavasti, että tuollainen oikeastitärkeä kakara tuli meille tarjoamaan tuotteitaan näytettyään kansainvälisiä käsimerkkejä liikenteessä. Sama auto tuli firman pihaan, arvaas lensikö tuo oikeastitärkeä ulos kuin leppäkeihäs. Ja työnnäö se oike kiireesi sinne missä ei aurinko paista.

    Äänestä

Eilen ajellessani keskustassa niin oli risteys ns. tukossa, eli jos olisin autollani sitä risteystä lähtenyt ylittämään olisin päätynyt keskelle risteystä tukkeeksi. No, ajattelinpa odottaa että sitä tilaa sinne risteyksen toiselle puolelle tulee niin eikös joku innokas ooppelikuski seonnut täysin takanani. Räikkä alkoi soimaan niin helvetisti ja kun vihdoin sain sitä tilaa ja lähdin risteystä ylittämään niin tämä tollo vetää kaasu pohjassa viereistä kaistaa ohi. En tajua, olisin tukkinut koko helvetin risteyksen neljästä suunnasta jos olisin sinne väkisin tunkenut, niin miksi tämän tollon ooppelikuskin pitää soittaa sitä räikkää siellä takana. Ei voi tajuta.

Äänestä

Suomessa suojatietä ei käytännössä edes ole olemassa. Itse joskus erehdyin suojatielle ja eräs tollo meinasi ajaa päältäni. Kyllä, omistan itsekin auton ja enkä ole itsekään paras kuski, mutta jos näen että joku ylittää suojatietä niin annan kyllä rauhassa yli mennä. Sitävartenhan sen nimi on SUOJAtie, ei AJAPÄÄLLEtie.

Äänestä
  • Siinä vähän ennen suojatietä on hyvä kytätä, kun joku luuseri, tai eläkeläinen tai työtön astuu suojatielle. Sitten vaan talla pohjaan ja tömps, ja ei kun vasenta korvaa kansaneläkelaitokselle ja tapporahaa nostamaan.

    Äänestä

Näinhän asia juuri on. Jos ajelet vain vähän ylinopeutta, on joku haistelemassa persettä. Sitten kun pitää pysähtyä, ei keretä, vaan tömpsäytetään perään. Lukekaa hyvät (tällä palstalla pääosin pahat...)ihmiset lehtiä! Aika helvetin monta ketjukolaria näyttää tapahtuvan. Huvittavaa, kun ajelee maan valtaväylää niin jollakin palaa jarruvalot jatkuvasti satasen aluella. Turvavälillä riittää yllättävän usein moottorijarrutus,kun ennakoi, eikä taatusti ole liikenteen tukko.

Äänestä

Helvetti! Ei ole totta! Jollain on vielä oikeasti järkeä päässä! En tiedä aloittajasta mutta nuo kommentit "fiksuko autoilijalta" tyylisestä autoilusta kovin kiven alla Suomessa.

Itse motoristina tiedän, miltä tuntuu olla se pienempi osapuoli ja ymmärrän, että jalankulkija ei pääse juoksemalla alta, kuten motoristi kahvaa kääntämällä.

Nuo pienet asiat, mistä puhuit! Helmiä sioille. Itselläni kiire loppuu juuri siihen, kun jalankulkijan jalka kopsahtaa suojatielle. Ennakoimalla mahdolliset tien ylittäjät, ei tarvitse nysvätä vaan ottaa vauhti pois, kun tarvitsee.

Varsinkin "mopolla" ajellessa on näkyväisyys himppusen autoilijaa parempi ja tilanteet näkee jo hetken aiemmin. Peiliin voi katsoa sen verran, että jarruttaa potentiaalisen jalankulkijan murhaaja vauhtia ennen tien ylittäjää autoilijalle sopivan tyyliin endojen sijaan. Näin pysyy hengissä. Autolla ajaessa kannattaa säätää niskatyyny hyvin, jos meinaa jalankulkijaa arvostaa.

Hassua mutta motoristi on myös autoilija jajalankulkija mutta eikös autoilija ole myös jalankulkija, kun lähtee autosta? Autoilijaa vaan ei tunnu hävettävän yhtään enää siinä vaiheessa vaikka hetkeä autostaan nousua ennen uhkaa ihmisen henkeä yli 1000kg painoisella metallikasalla.

Tuo risteysten tukkiminen.. Nuo apinat jotka eivät osaa, eikä ymmärrä...

Viisaudesta en tiedä mutta sanoisin, että jos kaltaisesti asioista ajattelevia autoilijoita olisi enemmän, olisi rajoitusten mukaan kaahaaminen turvallisempaa, mukavampaa ja sujuvampaa.

Suojatien aliarvostu Suomessa ehkä maailman alinta. Edes New York Cityn mustat, evät vastaavaan piittaamattomuuteen kykene. Kävin tarkastaa tilanteen.

Kyttäävät Suomessa ajonopeuksia keskellä korpea mutta jalankulkijat joutuvat väistelemään. Kumpi lie sitten vaarallisempi rike, jättää suojatie huomiotta vai ajaa hyvällä kelillä keskellä ei mitään, 10km/h yli sallitun, joka kelille säädetyn 100km/h alueella. En tiedä mutta vielä kiitokset kerrankin asiakommenteista "fiksuko autoilijalle".

Äänestä
  • Kiitosta vain paljon :) Kyllä meitä harvoja vielä löytyy täältä suomenmaasta. Itse tosiaan myös jalankulkijana tiedän miltä se tuntuu kun olet keskellä suojatietä ja iso möhkäle lähestyy vain eikä näytä pysähtyvän millään. JA sitten mulkoillaan vihaisesti kun olen ihan laillisesti ylittänyt suojatietä ja auto on joutunut pysähtymään. Minun ei tarvitse auton vuoksi juosta tien yli, ja olen sitä mieltä että kun ajan autoa niin ei muidenkaan tarvitse. Jalan nosto yleensä kaasulta riittää, ei ole paha vaiva, ei tarvitse edes jarrua painaa niin on jo ihminen tien yli ehtinyt.

    JA olen ihan samaa mieltä kanssasi,että on turhaa tarkkailla noita isoja teitä kun ihmiset ajaa 10km/h ylinopeutta, tarkkailisivat ennemmin suojateitä. Mahdollisuus että joku menettää henkensä suojatiellä sen vuoksi kun ihmiset ei jaksa/viitsi pysähtyä on mielestäni moninkertainen kuin se että joku ajaa 10 km/h ylinopeutta.

    Äänestä

On kyllä kokemusta siitä että liikennesääntöjen noudattaminen voi saada ihan tavalliset autoilijat silmittömän raivon valtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajamalla oikein kirjoitti:

On se hauskaa katsella, kuinka joillakin pinna palaa, kun ajan nopeusrajoitusten mukaan, päästän jalankulkijoita suojatielle, pysäytän stop-merkin kohdalla, jarrutan, kun keltainen valo syttyy jne.

Suosittelen muillekin. Eikä se matka siitä ole juuri hidastunut. Päinvastoin, menetettyjä sekunteja vastaan olen saanut minuuteittain hauskoja hetkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu