Heippulis, kaikki rakkahat palsta-palloroiset, mitenkäs se kesä on mennyt?
Tänään vietämme ihanaa kevytviini-iltaa jossa nautimme perinteisen kepeästi, kevyesti tahi köykäisesti joko kossua, smurffi-limua, rommia, kirnupiimää, punkkua, kortsu-kaljaa, siideriä..tahi mitä tahansa.
Kuukauden kevytviini on Masa Nykäs siideri.
Muutama maininta mausta:
*pomppiva
*kypsiä mervejä, ei ko marjoija
*tasapainoinen
*jälkimaku hapokas
*hieman ristiriitainen
*vaatin tapolan makkaran seuraan
Paikka on tietenkin ulkosalla kauniissa luonnossa hyppyrimäen juurella. Kehottaisin kerholaisia ottamaan mukaan sukset ja sauvat, koska pidämme pienimuotoisen mäkihyppykisan. Sauvoista askartelemme kävelysauvat, työntämällä viinipullon korkki-korkki piikkiin, ai-jai, niin kätevää.
Kevytviiniä nauttiessamme pidämme pienen 'aivoriihen' keksien kivoja lausahduksia, kuten Masalla oli tapana. Emme tietenkään pysty aivan samaan mitä Matin legendaariset aforismit ovat esim. "elämä on laiffii" tai "pilluhan se on aina mielessä, mut hypätään ensin". Ai-jai, mikä sielun sivistys oikein paistaa läpi.
Tapana on ollut täyttää pienimuotoinen ilmoittautumislomake, joten se tulee oheisena.
*************************************************************
ILMOTTAUTUMISLOMAKE
Nimi:
Mitenkä kesäsi meni:
Mitä teit:
Kuksitko luonnossa:
Saitko:
Jos et, miksi:
Uitko alasti:
Näkikö kukaan:
Millaise uikkarit sulla on ja väri:
Paistoitko makkaraa:
Montako:
Mitä merkkiä:
Käytitkö alkoholia:
Minkä verran:
Vastasitko edelliseeen rehellisesti:
Kävitkö usein suihkussa:
Yksin vai kaksin:
Montako liito-oravaa ammuit:
Tervetuloa!
Hilima von-keikka-bussi :}
Tänään vietämme ihanaa kevytviini-iltaa jossa nautimme perinteisen kepeästi, kevyesti tahi köykäisesti joko kossua, smurffi-limua, rommia, kirnupiimää, punkkua, kortsu-kaljaa, siideriä..tahi mitä tahansa.
Kuukauden kevytviini on Masa Nykäs siideri.
Muutama maininta mausta:
*pomppiva
*kypsiä mervejä, ei ko marjoija
*tasapainoinen
*jälkimaku hapokas
*hieman ristiriitainen
*vaatin tapolan makkaran seuraan
Paikka on tietenkin ulkosalla kauniissa luonnossa hyppyrimäen juurella. Kehottaisin kerholaisia ottamaan mukaan sukset ja sauvat, koska pidämme pienimuotoisen mäkihyppykisan. Sauvoista askartelemme kävelysauvat, työntämällä viinipullon korkki-korkki piikkiin, ai-jai, niin kätevää.
Kevytviiniä nauttiessamme pidämme pienen 'aivoriihen' keksien kivoja lausahduksia, kuten Masalla oli tapana. Emme tietenkään pysty aivan samaan mitä Matin legendaariset aforismit ovat esim. "elämä on laiffii" tai "pilluhan se on aina mielessä, mut hypätään ensin". Ai-jai, mikä sielun sivistys oikein paistaa läpi.
Tapana on ollut täyttää pienimuotoinen ilmoittautumislomake, joten se tulee oheisena.
*************************************************************
ILMOTTAUTUMISLOMAKE
Nimi:
Mitenkä kesäsi meni:
Mitä teit:
Kuksitko luonnossa:
Saitko:
Jos et, miksi:
Uitko alasti:
Näkikö kukaan:
Millaise uikkarit sulla on ja väri:
Paistoitko makkaraa:
Montako:
Mitä merkkiä:
Käytitkö alkoholia:
Minkä verran:
Vastasitko edelliseeen rehellisesti:
Kävitkö usein suihkussa:
Yksin vai kaksin:
Montako liito-oravaa ammuit:
Tervetuloa!
Hilima von-keikka-bussi :}
Vastaukset 60
Vanhimmat
Nimi: Nana
Mitenkä kesäsi meni:paremminkin ois mutta aina ei voi voittaa.
Mitä teit:Hyyryläisenä tuttujen mökillä.
Kuksitko luonnossa:teen sen ennenkuin omenat puusta putoaa.
Saitko:Tällä ikää on aina saatava kun tarjolla.
Jos et, miksi:-
Uitko alasti: en
Näkikö kukaan:ei
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Valkoiset
Paistoitko makkaraa:toki
Montako:jessus määrää ei muista, sopivasti kun kilot ei lisääntyneet eikä suolapusseja silmien alla.
Mitä merkkiä:koko skaala varmaan.
Käytitkö alkoholia:Tottakai, sen verran on holistin vikaa.
Minkä verran:kärsii tässä kohtaa muistiinmenetystä
Vastasitko edelliseeen rehellisesti:Kyllä
Kävitkö usein suihkussa:luultavasti ainakaan kakkakärpäset ei pörrää ympärillä.
Yksin vai kaksin: valitettavasti yksin
Montako liito-oravaa ammuit:Onko liito-orava mies?Hih Amorinnuolia?
Ensinnäkkii..liito-orkku ei ole mies, vaikka täytynnee sannoo jotta jotkut miehet kyllä pitäs rauhottoo..
Hieno juttu, pelasko palvehu hyvin tuttujen mökillä? Meinaan että kantsiiko mennä ensi kesänäkin..
Muistinmenetys on kyllä hankalampi juttu, tahtoo olla vähän sammoo vikkoo, välillä en muista männä ies esson puariin.
Hiltsu von-tevetulloo :}
ILMOTTAUTUMISLOMAKE
Nimi:elviira
Mitenkä kesäsi meni: nopeeta
Mitä teit: mä en muista
Kuksitko luonnossa: hyviä paikkoja löytynyt, ei
Saitko: olikohan viime kesänä
Jos et, miksi: lähdin pakoon
Uitko alasti: noup
Näkikö kukaan: ei
Millaise uikkarit sulla on ja väri: vanhanaikaiset , mustavalkoiset
Paistoitko makkaraa: joo
Montako: 2
Mitä merkkiä: jotain A-luokan
Käytitkö alkoholia: ku ilmatteeks tarjotaan
Minkä verran: tulin iloiseksi
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: joo
Kävitkö usein suihkussa: yes
Yksin vai kaksin: yksin
Montako liito-oravaa ammuit: olisi joskus kiva nähdä edes yksi
Elä huoli, en miekää muista mittee mie tein..mie kyllä uin aena alasti paitsi avannossa miulla on se karvahattu piässä.
Et sitte oo herra Atrialaista paljoo käyttänä.
Kandee nostaa helemat korviin ja sannoo miehelle jotta laskee housut kinttuun, siun on helepompi juosta helemat korvissa kun miehen housut kintoussa..
Mikäs sen mukavampaa, ko ilimanen alko..
Hiltsu von terppa-tulemas :}
Vähemmästäkkii lähtöö taju, ko Heleä-Aino, kainon vienosti, pulahtaa virvoittavan veden syleilyyn, kauniissa suvi-illassa.
Ai, mie en oo tuommosesta pelistä ennnen kuullukkaan, jotta pannaan makkara kolloon, jottain esileikkiä vai..meilläpäin syyvään makkarat.
Miekii tykkään vadelmamehusta.
Hilima von terveppä-tuloa :}
Män huti, enkä oo ees pätkässä :}
Nimi: mohnahan mie
Mitenkä kesäsi meni: sadepasaroita väistellen, eipähän tarvinnut hikoilla.
Mitä teit: koomailin ja yritin lenkkeillä ja tietysti duunailin duunissa.
Kuksitko luonnossa: sen verran oli viileetä ettei... mutta mätäs olis ollut tarpeeksi kostea.
Saitko: tietenkin, paitsi siellä luonnossa.
Jos et, miksi: sain, sain...
Uitko alasti: tietenkin, jos olisin pulahtanut jonkkaan.
Näkikö kukaan: ei tietenkään.
Millaise uikkarit sulla on ja väri: aatamin asu, pinkeen vaaleanpunainen.
Paistoitko makkaraa: tiätysti.
Montako: yhdeksän jälkeen meni helmitaulu sekaisin.
Mitä merkkiä: kabanos... valkkari ja chili ja original, hk blöö, camping ja moni muu...
Käytitkö alkoholia: vain satunnainen yömyssy.
Minkä verran: vajaa saavi.
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: tietenkin...=))))
Kävitkö usein suihkussa: sitten kun kärpäset alkoivat haittaamaan.
Yksin vai kaksin: sekä että, jopa nelisin.
Montako liito-oravaa ammuit: yhtään nähnykkään.
Eli hyvinhän tämä kesä on kulkenut eteenpäin...
Satteenvarjo vois olla käytännöllinen, mie kirjotan joulu pukille siun puolesta.
Melekonen makkara-repertuaarihan siulla on ollu..ja miekii oon kokenut sen helmitaulun käytön aika vaativaks, en oo ikkään ymmärtännä sen logiikkaa.
Mielenkiintoisia suihku harrastuksia siulla..hmmm..
Hilima von tere-tulemks :}
Nimi: Nöffeli
Mitenkä kesäsi meni: Älä yritä! Ei oo vielä mennyt!
Mitä teit: Rannalla oon lorvinut silloin kun työt ei oo haitannut
Kuksitko luonnossa: No siellä beachillä, ja jorpakossa
Saitko: Ihan saamaton
Jos et, miksi: Nii'i! Kysynpä vaan..
Uitko alasti: No kun hyppäsin laiturilta pää edellä kävi köpelösti
Näkikö kukaan: Kääks.. ei kai
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Turkoosit bikinit. Ja arvaas mitä, tyttärelläkin on turkoosti. Ja arvaas vielä mitä, poitsullakin on! Ei bikinit kuitenkaan.
Paistoitko makkaraa: Jeba
Montako: Neljä paistoin, kaks sain syödä
Mitä merkkiä: Kabanossia
Käytitkö alkoholia: Nooh, vääähän.....
Minkä verran: Kulaus kerrallaan
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: Tietty!
Kävitkö usein suihkussa: Aamuin illoin ja muutenkin silloin
Yksin vai kaksin: Yksin :///
Montako liito-oravaa ammuit: Nada, mutta kolli nirhasi tavallisen, lasketaanks se?
Ja Hiliman ilmoittautumiset..?
Jorpakko kuulostaa mukavalta..melkein yhtä miellyttävältä kun risukasa..
Putosko pikinien pöksyt ko hyppäsit piä eellä? Mie oon tehnä tutkielman,,Mikä on todennäköisyys pudottaa pikinien ylä- tai alaosa, hypättäessä veteen pää vai jalat edellä, tulos on: jalat edellä, sitte on nolo nousta pintaan tissit paljaana..
Tavallista oravaa ei lasketa, siinä ei oo mittään sexyä.
Ai että Hiliman ilimottaumiset..no, tämän kerran.
Nimi: Hilima von Perna Rutto
Mitenkä kesäsi meni: mikä kesä..helevatan noppeesti
Mitä teit: Liiterissä puuhaillessa ja tiluksia hoijellessa
Kuksitko luonnossa: juu, laavulla
Saitko: :}}
Jos et, miksi:
Uitko alasti: Aena, nimenomaan pikini-onkelman vuoksi
Näkikö kukaan: ihan sama
Millaise uikkarit sulla on ja väri: ko ei oo
Paistoitko makkaraa: toki
Montako: tyhjistä makkarapaketeista piätellen, melko monta
Mitä merkkiä: kaikki käy
Käytitkö alkoholia: minäkö..
Minkä verran: siinähän kyselet
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: Hilima on rehellinen aena
Kävitkö usein suihkussa: aenakkii paljussa jos oikein muistan
Yksin vai kaksin: kaikee sitä kyselläänkii
Montako liito-oravaa ammuit: monta, täällä ois myytävänä täytettyjä semmosia. Kuka haluaa kirjahyllyä koristammaa, ilimottakkoon,,halavalla suapi..
Hilima von-välkommen :}
Nimi: Annuli
Mitenkä kesäsi meni:hyvin ja nopeasti
Mitä teit: töitä ja lomailua
Kuksitko luonnossa: valitettavasti en
Saitko: joo
Jos et, miksi:
Uitko alasti: uin
Näkikö kukaan: näki
Millaise uikkarit sulla on ja väri: musta kokouikkari
Paistoitko makkaraa: kyllä
Montako: 1
Mitä merkkiä: kaba
Käytitkö alkoholia: joo
Minkä verran: sopivasti
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: joo
Kävitkö usein suihkussa: tarpeeksi
Yksin vai kaksin: hmmm
Montako liito-oravaa ammuit: no en yhtään
Se onkin mukava tehä töitä kesällä, miekii ussein teen.
No nii, siähän se ratkasit tuon pikini-onkelman, perskuta kokouikkari pyssyy piällä vaikka hyppäis laiturilta miten päin, mainiota.
Varsinainen makkarasyöppö.
Hilima von-tervetulloo :}
pittäähän sitä vastata, kun kerran kysytään
nimi: Kenen nimi tähän pitäs laettoo, suapiko ihan ite valita? Laetetaan nyt vaekka sitten tuo Kejosen Risto. Siinä on niin kilihakka tappaus, että kerkiää joka paekkaan.
Mitenkä kesäsi meni: No mänj se ihan huomoomatta, talaven ihanuus outteloo jo, piäsöö peuhoomaan olemattoman lumen kanssa ja pimmeys, se on ihanaa
Mitä teit: No en niin kerrassa mittään, mitä oes pitännä tehä? Töetä? Varokee töetä, ne voep tarttua. Suattaa olla vuarallinen taati se työhulluus.
Kuksitko luonnossa: Hilima, mittee sinä oekeen meinoot? Voep olla, että kuksin, voep olla, että en.
Saitko: Täätyy sannoo, että sualis oli vuatimaton, mutta parraani yritin, kaekkeni annoin, sittenkin vuan pari laehoo haavenpoekasta ja jokusen näläkiintynneen ahvenen verran olj sualista
Jos et, miksi: Kaekki olj niihen helekatin syöttilöehen syytä, nämä moternit kumisyötit on persiistä, kunnon lieroa ei voeta mikkään
Uitko alasti:Että vappaaehtosestiko olis pitännä männä ihtesä kastelemmaan. Hyi helevetti.
Näkikö kukaan: Mittee oes pitännä nähä? Jotkut näkköövät mitä haluaavat. Meilläkin olj nuapurina kerran sellanen naenen, joka kahtelj mualimmoo ikkäänku toesesta vinkkelistä. Sillä käv vieraeta ulukoavaruuvesta ja se kuluki niihen matkassa yökaavet ympärj aarinkokuntoo.
Millaset uikkarit sulla on ja väri: Väristä on vaekee männä sanomaan mittään, ei siitä kukkaan sua ennee mittään selevee. Aeka kaavan ne on palavelleet, jokusen paekan oun joutunna sutasemmaan, männöövät vielä seuraavatkin kolomekymmentä vuotta.
Paistoitko makkaraa: Makkaroo oun paestanna päevittäen. Siinä on tuo hinta-luatusuhe paekallaan ja se on sellanen terveysvaekutteinen elintarvike. Siitä suap kaekki tarvihtemansa vitamiinit ja muut sisiliskoa pienemmät terveyteen vaekuttavat aineet. Ja mitä halavempi makkara, sen parempi. Niissä on se rasvahappo- ja ravintoaenekoostumus aevan ihanteellinen, jos ajatteloo ihmisenlaesen nisäkkään ruuvansulatusta.
Montako: Aeka monta
Mitä merkkiä: Votkinin Veijon Sörkän sällit on parraat, mutta niihen suatavuus on rajallista. Korvikkeena männöö kyllä ne halavimmat sieltä k-kaapan tiskistä.
Käytitkö alkoholia: Mummo käätti aekoenaan alkohoolia. Mummo olj viisas naenen, osas käättee. Myö vuan juuvaan sitä.
Minkä verran: Kaek mänj.
Vastasitko edelliseen rehellisesti: Suattaa olla, että vastasin, suattaa olla, että en. Piättele ihan ite.
Kävitkö usein suihkussa: Minkä tähen minä siellä olisin käännä? Olen minä käännä monessa paekassa kahtelemassa kaekenlaesta, mutta suihkussa?
Yksin vai kaksin: Kaksin aena kaanihimpi. Yskän suap, kun yksin makkoo.
Montako liito-oravaa ammuit: Meillä on jo ruvettu käättämään maksuvälineenä rahhoo. Se on lompakossakin kätevämpee eikä haesekaan niin pahalle. Täätyy kyllä vielä sannoo, että on sen käättäminen muutennii helepompoo ku nuihen oravannahkoen. Ei se mitenkään vaekeeta ou oppia sitä rahhookaan käättämään. Kannattaa opetella.
Joko ne olj siinä kaekki? Oesin minä vastanna samalla hiellä vielä lisseekin. Täätyy kyllä sannoo, että ei nuo kovin vaekeita ollunna. Pikkusen lissee sitä mielikuvitusta voep laettoo seuraavan kerran kun näetä kalluppeja tekköö.
Mullakkiin män jonkun aikoo että opin nimeni muistammaan suatikka kirjottammaa, ei se haittoo.
Et kyllä sualiilla piäse kehuskelemmaan, meillä päin on tapana valehella noissa asioissa. Va tärkeintä on että kaikkes annoit. Enkä miekään tykkee niitten kumijen kanssa telekuta, paljas jörniskä se olla pittää..
Mehukkaalta ja oikein murakkalta kuulostaa siun mieli kyrsä, en oo tainna maistoo sitä, pittää panna tillaukseen.
Jos nyt ruvetaan retostelemaan käymisillä, ni miekii kävin eilen Siilinjärven viinakaupassa, niih.
Mie kyllä ossoon käyttee jo rahhoo, melekosen retvakasti ossoonkii, on ihan maisterin paperit siitä aiheesta. Liito-oravat on ihan toisenlaiseen käyttöön..täytettäväks.
Kuuleppas Risto, kysymyksiin on panostettu enemmän - niin ko vuativuutta, ei mielikuvitusta.
Täytyy vielä sanno..jotta sie se oot kyllä mies miun makkuun, ne uima-pökätkii kuulostaa niin vallattoman seksyltä..wautsi-vau..
Hilima von-teretulemaksi :}
Aevan varma en suata olla tuon nimen paekkansapitävyyvestä, mutta voep olla, että se on semmonen taeteilijanimi. Kun minulla suattaa olla se taati, se joka pannoo huastamaan puutaheinee ja oekeestaan suattaa rappeuttoo aevosoluja. Se lienöö se juuttaan tementia vae mikä se olj...Aevan varmoo ei ole, että se on sitä taatia, mutta ihan ite kahtelin liäkäriinkirjasta tuon tiaksnoosin.
Minä oun läppeensä rehellinen ja suorapuhheinen ihminen, minä en valhettele millonkaan. Kaekki minkä valleeksi voep joku kuvitella, on viärinymmärrystä. Taavista johtuvoo muistin kehnoutta.
Voe tokkiinsa, vae että oekeen Siilinjärven viinakaapassa... Semmosta elämysmatkailua. Minä en viinakaapassa oo koskaan käännä, enkä mäne. Ne on paholaesen keksintöjä, ne viinakaapat. Minä essiinkuulutan semmosia vanhanaejan raettiusliikkeitä. Ja evuskunta voes siätee uuvelleen semmosen kieltolain. Männöö tämä nykynuorisokin ihan hunninkolle, kun sen viinan kanssa lätreevät eivätkä tajua harrastoo tervehenkisiä harrastuksia.
Mahtaneeko ne täätetyt liito-oravat olla ihan oekeeta ruokoo? Miltee ne maestuu? Tarvinnooko pitkäänin paestoo, että liha murenoo? Mummovaenoon resettilöetä kahtelin tuossa eikä siellä ollunna mittään maenintoja täätetyistä liito-oravista. Mahtanooko olla kovinkin paekallinen ruokalaji? Kyllähän ne jossain suattavat syyvä kissoo ja koeroo ja kiärmettä ja monenlaesta, mutta tuota liito-oravoo en ou kyllä piässy maistelemmaan.
Ja mitä tulloo minun uimavuatteisiini, minä taejan olla semmonen retro. Mittään ei sua viskata poekkeen, kaekkee voep tarvita. Eikös siellä Kuopiossa ou se museo, siinä pupiloehen likellä (en oo käänynnä, ohi vuan kulukenna toesella puolella katuva silimät ummessa)? Sinne voes laettoo esille ukkivaenoon jäläkeensä jättämee esineistöä. Suattas tulla melekosen kiinnostava näättely. Ukkivaenoo olj kaappamiehiä, se huutelj huutokaapoesta kaekenlaesta tarpeellista, niistä kyllä hyvinnii jokusen näättelyn pystyttelis.
Nykypäevänä aena huastetaan tuosta vuativuuvesta. Kaepa se lienöö semmonen trentiasia nykyaekana. Ihmisille asetetaan niin paljon vuatimuksia, männöö siinä ikkäänkuin piä sekasin. Vaekee on ennee tietee mitä vaekuttimia toesella on kun musta on valakosta ja valakonen on mustoo. Kaekesta huolimatta, hyvvee kesän jatkoo.
Vae taiteilijanimi..mie taijan tuntee siut, tul vähä semmonen mieleen..
Sie meinoot että siulla on se Alts-einarin taati. Aenakkii tiaknoosi on pätevä jos oot ihan liäkär-kijasta kahtonna etkä mistään akkojen lehestä.
Hetihän mie oivalsin jotta sie oot suorapuhheinen savolainen. Ja uskon ihan satasella, jotta viinakaupassa et oo ikkää käännä. Miekii vua yhesti, eilen. Enhän miekään ikkään valehtele, enkä kierrä tottuutta, enkä ies sorru valkaistuihin valheisiin, puhumattakaan jotta narraisin tahi kieroilisin. Kyllä myö savolaiset ollaan tämän muan selekäranka.
Enhän mie ihellein niitä oravia laeta, Ryynäselle ne männöö. Hiällä on tuolla paskiksen takana kuppi mihin mie ne sisälmykset vien, aena ne on siitä hävinnä.
Mie en kyllä kerree mittää, sitä vua jostain kertyy, meinoon tuota ehottoman välttämätöntä tavaroo. Sitte ko minnuu alakaa kyllästyttämmää, mie vien (Ryynänen vie) liiterin tuakse ja juhannuksena kuavan pentsiini kannun ja tuikkaan tulleen. Siinä myö sitte paistellaan makkaroita loppukesä, mie oon aika tallouvellinen ihminen, siästyy kato sähköö ko ei tarvihe uunissa niitä paistoo.
Mieti sie sitä näyttelyn pystyttämistä, paekallinen Risman parkkipaekka voes olla hyvä paekka, ainaskii siellä on ihan helevetan ahasta aena, meinoon jotta aenakkii porukkoo käy. Mie voesin hoitaa rahastuksen ja tuolla Impi-Umpilemmellä on koulutus makkaranpaistoon ja väitöskirjallinen materiaalia eri makkaroista. Siinä voes myyvä makkaroo samalla, mie voesin hoitoo ssenkii rahastuksen, jos ihan välttämättä haluatte.
Taijampa lähtee esson puariin päevä-pilsnerille.
Mukavoo suven jatkoo siullekkii.
Hilima von-eikun-heikun ;}
Mittee minä sillä Alzeinarilla, sehän on melekein kaekilla, pitäköön einarisa. Minä meinoon sitä toesta, sitä vaskoluarista, se lienöö jonnii verran monjmuotosemp, antaa enemmään liikkumavarroo. Voep vähäsen ite miäritellä mikä männöö taavin piikkiin ja mikä on pelekkee luonnevikkaisuutta. Liäkärriinkirjat on meleko mukavoo aejanvietettä, niistä voep valakata itelleen vaekka minkälaasija taateja ja sitten vielä niitä taateja voep yhistellä, pelekästään mieljkuvituksen köyhyys estää kuvittelemasta itellensä vaekka mitä saeraoksia.
Et sinä Hilima suata minua tuntee. Voen sen varran valottoo, jotta jokkiin meitä yhistää, melekosen löysin sittein tosin, mutta kaekkee en tohi paljastoo julukisesti. Aeka monta savolaestahan sitä onnii tarvittu, jotta on suatu tämännii muan asiat näenkin hyvvään umpisolomuun. Joku asioesta tietämättömämpi voes yhistee tähän jonniinlaesen umpikieroesuuven, mutta en minä, poes se minusta. Oun kuullunna, jotta ei sitä savolaesuuttakkaan ihan synniks voe lukkee, mutta kuulemma joellennii hitonmoenen häppee.
Kuka se mahtanoo olla tuo Ryynänen? Lienöökä jonnilaene kotapulaenen? Tullooko se halavaks nykyaekana pittää semmosta? Suapihan siitä sitä kotitallousvähennystä, mutta mahtanooko silti olla tallouvellisesti kannattavvoo? Meinoon, kun sinähän out niin tallouvellinen henkilö ja tuommoseen rahasi tuhloot? Tulloohan siinä jotennii aatettua luontoa, kun kaekki eloperäset jätteet voep syötellä sille, se tavallaan kompostoep ne valamiiks.
Risman parkkipaekka ei ou hyvä. Ei siellä kukkaan mittään vanahoo rojua osta. Jos vuokroes sen torin, kohtahan siellä vissiin kaappa hiljenöö, kun turistit hylykeevät Kuopion ja paekalliset vettäytyyvät ostoshelevetteihin vähättii rahasa huaskoomaan. Suatas vähän elämee sinne keskustaannii, kun nythän ne piättäjät meinoovat suaha kaekki kantamaan rahasa ulos kaapunnista.
Ja kyllä minä sen rahastuksennii hoetasin ite. Ei sitä kuka tahhaansa kykene semmosia valtavia rahamiäriä hallihtommaan, vuan minä sitä kykenen.
varmaan kaikki, tai aenakin tutut, et pääse sitä pakoon et yli etkä ympäri ikinä.
Ryynänen on miun renki, jokapaikanhöylä, autokuski, hajuhaitta, linnunpelätin, jätemylly..ei, ei hiä tuu ollenkaan kalliiks pittee.
Totta turiset, K:n keskusta on menettänyt vetovoimaisuutensa jo liikennejärjestelyillä, paljon ykssuuntaisia katuja, pitää kiertää koko kaupunki ennen kun pääsee torin toiselle puolelle, no, kaupungin tuntien, se ei ole mulle ongelma kun tiedän lyhyimmät reitit, mut kehtuuttaa silti. Parkkiongelmat, en periaatteesta maksa siitä että jätän auton parkkiin. Ym.
En nyt jaksa alkaa paasaamaan..tänään on perjantai, jee.
Hilima von-kevyt-olo-by-olvi :}
nyt niin vikkaan, niin vikkaan... Ihan naarua alakaa tyrskyyttöö, kun vuan ajattelenniin, miten helevetin salaperräenen ossoonniin olla. Mistä juuttaasta työ minut muka tuntisitta, kun en ies ite ihteeni tunne?
Ei hyvät tytöt ja poejat; kyllä tätikii oes setä, jos vuan sillä oes munat. Minä en suata ymmärtee, jotta mistee työ minut tuntisitta, kun en ies asu lähelläkkään savolaesia laalumaeta enkä tiälläkään ou ikänään ennen ollunna huastelemassa. Mahankohan minä olla henkiolento, joka kääp unessa esittäätymässä joellennii. Meleko jännee elämeehän se oes, liihottelis yökaavet kuikuilemassa immeisten unissa. Kuten jo sanoen, ette työ minua tunne, uskokee vuan.
Nimi: pirtelö
Mitenkä kesäsi meni: töissä ja duunissa
Mitä teit: vaikkas vallanmitä, kiersin Suomee
Kuksitko luonnossa: mieli ois tehnyt mutta ei
Saitko: no eeennnn, siis luonnossa
Jos et, miksi: ujo piimä ?
Uitko alasti: en uinut ollenkaan
Näkikö kukaan: eihän sitä sillon
Millaise uikkarit sulla on ja väri:sininen kokouikkari
Paistoitko makkaraa: jo vain ja paljon
Montako: oisko 80 per esitys
Mitä merkkiä: hiillosta ja atrilliä
Käytitkö alkoholia: jooh
Minkä verran: päiväolut tearssilla ja siten joskus muutakin
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: kylläpä
Kävitkö usein suihkussa: melkein joka päivä
Yksin vai kaksin: kerran kaksin, muuten yksin
Montako liito-oravaa ammuit: luvat ei oo vielä kunnossa ja pyssy puuttuu. nallipysyllä ei tuu
kunnolla saalista
joko pääsen kerhoon ????
ILMOTTAUTUMISLOMAKE
Nimi: Jeltsu Jellona
Mitenkä kesäsi meni: Toistaiseksi hyvin. Ja elokuu on aina ollut Jellonalle se paras kuukausi...
Mitä teit: kiillotin kaljua (en omaani), kirjoitin novellin ja lorvin
Kuksitko luonnossa: no en nyt just tänä kesänä ehtinyt
Saitko: "Jos sais kerran reissullansa, mutta kun saa aina"...
Jos et, miksi:
Uitko alasti: Lasketaanko ihokarvat?
Näkikö kukaan: Kyllä ja meni puhevälit kesänaapuriin
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Kultaiset, tottakai!
Paistoitko makkaraa: No en nyt sentään ihan mitä tahansa tee, kesälläkään
Montako:
Mitä merkkiä:
Käytitkö alkoholia: Ehdottomasti kyllä
Minkä verran: Joskus sopivasti
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: Kyllä
Kävitkö usein suihkussa: Totta kai
Yksin vai kaksin: Mietipä sitä
Montako liito-oravaa ammuit: E-en tiedä, mutta näin melkein lepakon
Terve, kyllä piäset kerhoon, ehottomasti. On siulla kyllä kaanis nimi, melekein katteksi käypi.
Mittes sie esittelit ko noin kova näläkä tul jotta ihan 80 kyrsää, perskuta, tuohon en pystys miekää vaekka kuinka yrittäsin..
Tietyistä syistä,,suosittelisin, älä hyvä immeinen vaua hae liito-oravan kaatoluppoo, kerron sit joskus miks..
Hiltsu von-tervetulloo :}
Ei oo totta, mittee ihmettä miun tihru-silimät näkköökään..ei helevata, ihe Dear Jeltsu, missee hitossa sie oot hiihelly, häh? Ompas mukava 'nähä', monet mukavat reissut tulloopi mieleen..nyyh..ihania muistoja, yyyyyyh.
Niin se siun nuapurin akka varmaan katteuvesta alako mykkäkouluun, ei se ihme oo jos isäntä on siun aistillista roppaa ja sulava linjaista liikehdintää tuijotellu..näytät vaua keskaria kun niät sen akan.
Hilima von-tervetulloo :}
Terkkuja Kaljulle !!
No se nyt vähän työnpuolesta tuli sivuhommina , maggaranpaisto..
Sitä ennen pit tehä suuri makkaratesti ja
vertailu eri kauppojen ja lihapitosuuksien välillä.
Kirjanpitoa asian tiimoilta löytyy 3 mappia.
Nallipyssylläkkiin tuli tähtäiltyä, siinä ois kyllä orava pelekästään nauranut :o))
Ai, sie harjotat harmaata talloutta, miekii teen(teetän Ryynäsellä) kaeken pimmeenä, tosin välillä tuntuu että Ryynänen on enemmän pimmee ko ne hommat.
Ootko ihan varma jotta kolme mapillista makkaratestissä kattaa ihan kaiken oleellisen, esim. paketin disainin, makkaran muodon, asettelu hyllyssä ym.
Mietelausetta päivän matkalle:
-parempi makkara syötynnä kun yheksän oksalla-
Hiltsu von-sukulaku :}
Nimi: Suttura
Mitenkä kesäsi meni: Tähän mennessä en ole tyytyväinen
Mitä teit: viikon matka turistirysään, muuten kotona
Kuksitko luonnossa: En
Saitko: En
Jos et, miksi: En kuksinut luonnossa
Uitko alasti: Kyllä
Näkikö kukaan: Kaksi hevosta
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Korallin väriset bikinit
Paistoitko makkaraa: Kyllä, pekoniin käärittynä
Montako: Monta
Mitä merkkiä: Tapolaa
Käytitkö alkoholia: Kyllä
Minkä verran: Sen verran kuin tarvi puudutukseen
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: Kyllä
Kävitkö usein suihkussa: Kaks kertaa päivässä
Yksin vai kaksin: Yksin
Montako liito-oravaa ammuit: En ole ampunut mitään
elä sie välitä,, tero vaaran sanoin 'vielä on kessee jälellä..'
Sie oot sitte ainaskii uinna ja nahkoo polttanna, mie oon ihan kalpee jos ei tuota nuaman perus punotusta ota huomijoon. Minkä värinen on koralli?
Tapola on helevetan hyvvee, miekii harrastan sitä ussein.
Harmittaako sinua kun et ole ampunut mittää..
Ae nii, osote on Puijon monttu.
Hilima von-terppatulloo :}
Nimi: Serafiina
Mitenkä kesäsi meni: sole ees alkanu vielä
Mitä teit: sitä sun tätä, enemmän olisin halunnu tehä sitä
Kuksitko luonnossa: vesisatheessako ?? hullu??
Saitko: sain,synttärikortin ihan postin tuomana
Jos et, miksi: miien arvanu,että ois voinu saahakki
Uitko alasti: mie uinu ollekhan
Näkikö kukaan: naapuri ainaki näki, ko mie istuin vain rannala ja se pullikoi,esitteli muka taitojaan...höh
Millaise uikkarit sulla on ja väri: mulla semmosia ole
Paistoitko makkaraa: paistoin mutten sielä rannala
Montako: 3
Mitä merkkiä: muistaakseni soli jotaki Huittisen juttua
Käytitkö alkoholia: en tieten, raitis ihminen
Minkä verran: johan mie sanoin, en käytä
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: en
Kävitkö usein suihkussa: 32 kertaa
Yksin vai kaksin: usseimmin yksin, mutta muutaman kerran kolmisin ja nelisin
Montako liito-oravaa ammuit: onko niitä muka vielä jossaki
Hej på dej, meillä myyvään nakki-putkaloissa 'sitä sun tätä' se on oikein maukasta, eli ranskalasia pottuja ja pilkottuja makkaraa sekasin pahvi-lootassa, sua siihn mausteitakkii jos haluaa.
Vastauksesi alkon käytöstä oli hieman epälooginen..
Hmmm..iso suihku sulla kun neljäkin mahtuu, miekii laitan aina rastin ruuruun ko käyn pesuilla, siulla on näköjään sama tapa..
Kyllä niitä liito-oravia on, ja niin perrkkeleesti,, mie kun tarviisin rakentaa uuen lisärakenuksen tuonne miun tiluksille, ni ei tana onnistu ko joku höyrypää kerräili oravan paskoja sieltä...arkkhhhh
Hilima von tervetullöö :}
Mäen alla on parempi olla nolla.
Kelpaakos edes ensi runoksi?
Mää ilmottaudun rinta ihan rottinkilla tähän kisaan ja väistelen suoria kysymyksiä.Kuis hurisoo?
Kiitos kysymästä,,hurisoo oikein hyvin kohan käyntiin piäsöö. Välillä on käytettävä ryyppyä..
Oikein shokeraava runo, kerrassaa loistava.
Terppa vaan tulloo matkaan.
Hiltu von-rottinkia-huiviin :}
Nimi: Kyllähän minä sen tiedän tuttu kun mikä ja mona kertaa kijoittanut.Helppo kysymys kerrankin.
Mitenkä kesäsi meni: Taidan vähän laahustaa perässä,mut ei se mun kesä ei ole vielä loppu.
Mitä teit: Makasin, lakasin ja nautin lämmöstä edelleen
Kuksitko luonnossa: Kyllä ja monesti(Mitä toi sana tarkoittaa,,,Kuksi)
Saitko: Sain kun kuksi ja söin keksin
Jos et, miksi:No höh olen mies
Uitko alasti: Kyllä ainostaan uikkarit oli jalassa
Näkikö kukaan: No tietysti kaikki
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Mustat ja takaa vähän ruskehtavat
Paistoitko makkaraa: En kerinnyt kun söin sen ennen paistamista
Montako: Ihan kaikki
Mitä merkkiä: Sitä en nähnyt,,,oliks siinä joku merkki
Käytitkö alkoholia: En ollenkaan(alkoholi minua)
Minkä verran: Vain sen verran,Et kesken loppu
Vastasitko edelliseeen rehellisesti:En koska lainasin myös naapurin juomat
Kävitkö usein suihkussa: Kyllä,, kävin lähes joka kuukausi
Yksin vai kaksin:Meitä taisi monta
Montako liito-oravaa ammuit: En ainuttakaan,,Yhtä silittelin kun istuskeli samalla oksalla
Mitäs sen väliä jos laahustuttaa, arvaa hävettääkö kontata..
En taija rohjeta kertoo mittee se kuksiminen on..iskee kuitenkii zenzuuri, kysy kavereilta.
Sulla on niinkon lukuvärjätyt uimapökät, varmaan hienot.
Miekii ussein lainaan nuapurista, pallautan sitte tyhjänä takas, piäasia jotta pallauttaa, eikös.
Aha, tuas yks kimppasuihkun harrastaja, onko teillä jo oma kerho?
Hilima von-tervetuloa :}
Miulla on ollunna hieman informaatiokatkoksia näissä yhteyksissä, ei vainnes, mie tein ihan uuven valtauksen, nimittäin löysin harmaan hiuksen. Niih, tuossa se on oikean silimän kohalla, semmonen kolome cm pitkä. Sitä mie oon hoijellu ja vaalinut tässä viimme päevät.
Hilima von-kesäleirillä :}
hapsiko sinusta tullunna?
terve hiltsu
onk siull ressiä ja huolia ollu, ko väri päästä kaikkoaa, vai mikä ihme sitä vaivaa ;)
niin tai näin, eiku loreaalit piähän, punaa poskiin ja kiiltoa huuliin, näyttää van....siis von harmaakin nuo....siis vähemmän harmaalta, niii...i tytön hupkkohan sie vielä kuitennii ;)
onko keliä pidelly kesäleirillä, vai ookko sie kerinny peilin eestä mualiman mennoo ihmettelemään, kö vaan niitä hapsias vahtoot ja vehtoot ;)
niistä sanonnoista kovin on rakas miulle,
"kaekissa on tarpeeks sisua kestee toesten vastoenkäömiset"
keitä keitä kahvinkeitin, keitä .....kuumaksi ;)
Ihan hirmunen ressi on ollunna. Mie oon ollu ihan hirviän toimelijas, perskuta, sie et tiijä miten rankkaa on ollu vahtia kaikkia Ryynäsen kymmentä rojetktia yhtäaikaa, ja kuunnella hänen marmatusta. Höh, meleko suamaton retku. Siinä samalla on joutunna vielä pannuhommat hoitammaan, liiterriin mie en Ryynästä laske.
Enkä varmaan käätä mittään coloria miun ainuuseen harmaaseen hiukseen, mie oon siitä ylypee. Mie niinko heti näytin sharmakkaalta naiselta.
keliä on pijelly, juu, aika paljon mie kyllä oon ihteeni peilin iessä ihhaillu, miulla on niin rendikäs staili.
Klo kahen mietelause:
-parempi kahvee juotunna ko kymmenen oksalla-
Hilima von-saludolle :}
nuoruuen tilale tull yks kaks äkkiä sarmikas patina, wau, perskuti sentään, sie se ikäännyt staililla ;)
siiheko iskee viel kakshaarane, ni sit se on menoa ;)
eikös ne kauniit ja rohkeat ala tarviimaan nuin kahenkymmenen esityskerta vuojen jälkeen uusia sarmantteja pääosanesiintyjiä, että sikäli siulla alkaa olla kohta pullat hyvin uunissa vai mitä sie siellä liiterissä kohotat ;)
väliaika, keksiä ja elektroniikkaa
Va nytte se vasta on vauti päällä..tietäsitpä ;}
Kyllähän mie oikeen mieluusti lähtisin Leuka-Ritkelle morsmaikuks..mie kyllä yhen Rooken päihitan mennen tullen, mannermaisella sharmantillani.
Mittees sitä sie oot hommaillu, muuta kun seksiä ja retoriikkaa?
Mie en kohottele liiterissä mittää, mie polttelen siellä pannua. Kammarin puolella hoitelen ne kohttelut..nimittäin miulla on siellä kirjotuspiirongin piällä semmonen kohon sidontakone, vähän niiko niitä perhoja tehhään, mie valmistan omat pilikkikohot.
Mietelaussetta pukkaa:
-parempi Ritke kaaniissa ja rohkeissa, kun kymmenen oksalla-
Hilima von-kakshuaranen :}
tiekkö, runoa väntännä toista kuukautta ja eiku tahroja paperilla musteesta tietoakaan, eik oo masentavaa ;)
en pääse ko alkuun ja jo hylkyyn mennee, mie paperitehtaita kannatan ja paperiarkkeihin hukun mutt ne vuan väkkee vähentöö, on se kummanline yhtälö se. toiset ne hukkuu silmiin, mie paperiin ;)
mikäs pyy pivossa mietelause potpuri siulla sykkii?
oot sie metällä käyny ja saalista saanu?
Voe mahoton..siirry siekii tankerorunnoihin..
***********************************
Tuli Sohtropille onkelma
kun ei onnistu runoelma
vaekka muusana on nuapusin Selema
Mikä hälle avuksi
vaekka Selema riekakkaasti kuksi
Ei auttanut ei
hetken huumaan vuan vei
Hiltsu ko appuun tullee
alakaa Sohtropin runosuoni kulukee
Ko hiä ottaa paperin essiin ja kynän kätteen
runot piässä pessii ja sanat tulloo verkkokalvolle etteen
Runosta ei meinoo loppua tulla
ko sanat on hallussa sulla
*************************************************
Tietennii oon käännä metällä, tuohon pihhaan tul mehto, mie ampua rytkäytin sen iltapaistiks. Muutama hirvikkii eksy tuohon pellon reunalle, pakkasessa ovat.
Hili-pali-hei, kuka kissan vei?
Hiltsu von-syvämen-asialla-alakaa-Suosittelen!! :} TV 1
hiltsu, mie tiesin et sinnuun voi luottaa,
kuin kaikkien janoisten sankariin,kari randiin alias jari tervoon ;)
nyt miulla on jo pehmeän uhkeat, suorastaan houkuttelevan mansikkaisen makeat pusuhuulet jo paperilla ja ne silmät, näkisitpä ne silmät, mikä herkkyys ja eleettömyys niihin piiloutuukaan.
juu kyll mie luulen, että se tästä lähtee ...
hittiainesta ;)
em mie sitä tv:n syvän juttuu, se on niin ällö makeeta saippuaa, just ko miun tuleva runo, mutt vähä lyhempi ;)
syöt sie sitä hirveetä ja saakko sie nautintoja niistä sarvista vai säilytäkkö vaan pakkases, et saisit sähkölaskus pilviin ja isännät tyytyväiseks?
tankerous, tankerous laav, tulee heti atrian laavin jälkeen ;)
Jari Tervo..jos oot kuulolla, siulla se sana kulukoo..Pusuja ja syvämmiä myös Taapermannille..
Ja paskat..näkisitpä miun tihru-silimät,,oisit iäksi myyty,,niin kauniit ne on,,eräskii.. tais kyllä olla,hmmmm jottain vähä laitapuolen eliöitä, sano mulle: *niin on kuolleen meren säihke silimissä* hih, mie ihan säkenöin, räpsyttelin niin paljon ripsiä jotta sain silimätulehuksen,. Perskuta, se liäkär totes het, jotta - ootkos katellu jottain syntistä..
8 vidde mistä helekutista tuo ääretön tuohon ilimesty, ja vielä 90 asteen viäkkyressä...
ö
Nyt miä mänen kenkäkellariin,, laskema-tööree pennejä ja viis-pennisiä..
HIltsu von-käkenä-keskelä-keskiviikkoo :}
ymmyrryskäisenä miettii, synnin voisin ymmärtää muihin elin tulehduksiin mutta että silmässä, mihin sie tökit sitä silmääs, ei se räpsyttämällä tule ;)
tiekkö, jarin kati-vaimo sanos kevväällä, että ryyppyreissut vievät yöunet.
elämä böheemin taiteilijan kanssa ei ole kuulemma aina herkkua ;)
ja niin romanttinenkin vielä, jari kosi katia vuoteelle jätetyllä lapulla, oih voih miten romanttista ;))
tota, ei siulla ois ohjeita piän tyhjyyteen, ihan kotikonsteja vuan, ei mittään klamouria?
ei muuten, mutta kaikuu niin ilkiästi, että naapur kohta herrää tähä metelii.
Ko kahtoo tarpeeks kaikkee syntistä, silloin tulehtuu silimät..
Jaa, miunkii viereiselle tyynylle on muutaman kerran jätetty viestejä, en kyllä ikkään muista keltä ne on ollu, va kosittu ei kyllä oo, höh..
Ensin tulloopi mieleen se 'yks' asia..helpottaa ainaskii paikallisesti ja ehkäpä sitä kautta piäkii selkiinyy..
Sitte tietysti yks keino, vetäse lärvit.
Hiltsu von-villatakki :}
luulin että, joku on k...u silmään ja sie itkeä tihrautit piälle, moninaiset ovat synnin tiet ;)
ensiksi mainitsemallasi konstilla saa aikaiseksi kaksi tyhjää päätä, ei hjyvä, ei
mutta läskit silmille niin ei kumise eikä humise ;)
Mänet Suomen kauniiseen luontoon, järven rannalle, tiet nuotion ja nautit lämpimästä elokuisen ihanasta ilmasta, liplattavasta vedesta ja nuotion räiskeestä.
Unohdat kaupungin metelin, kiireen, itikat, vesisateen, kylmän viiman ja harmauden.
Hiltsu von-sateenvarjona :}
teemma, vaihan vain tuon mainittemasi pienen lutakon mereksi, muuten namskis.
p.s itikatkin tykköö miusta, ei niitä voi unohtee ;)
oohan immeisiks sen varjos kanssa siellä satteessa lajitovereita huiskiessa ja muista, että se varjo ei sovi hyppäämiseen sen enempää ko vettä väkevämpi elämän tarkotuksen essimiseen, juuh, näi o.
sataa sataa ropisee ........mutta nuotio sammu se ei...
ILMOTTAUTUMISLOMAKE
Nimi: Tretori
Mitenkä kesäsi meni: ihanasti lomaillessa
Mitä teit: laiskottelin, hevostelin ja tein remonttia
Kuksitko luonnossa: ikävä kyllä en
Saitko: täytyy tähänkin vastata ei
Jos et, miksi: olen edelleen pariton
Uitko alasti: kyllä
Näkikö kukaan: toivottavasti vastarannan mökkinaapurilla oli kiikarit
Millaise uikkarit sulla on ja väri: useita, biksut mustat ja turkoosit, kokouikkarit mustalilat ja sporttiset siniset
Paistoitko makkaraa: kyllä
Montako: pari pakettia
Mitä merkkiä: aurawurstia
Käytitkö alkoholia: kyllä
Minkä verran: kohtuudella
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: kyllä
Kävitkö usein suihkussa: päivittäin
Yksin vai kaksin: ikävä kyllä yksin
Montako liito-oravaa ammuit: en edes nähnyt yhtään
Mukavaa että on ollu kesällä mukavoo, niin oli miullakkii.
Mie en eppäile yhtää etteikö vastarantalaisella ois ollunna kiikareita, hiä on varmaan jo ehtimässä kaukoputkee ens kesäks.
Miekii teen aika ussein remonttia melekein kerran viikossa, joskus kahestikkii. Tällä viikolla mie (oikeesti Ryynänen) asenti liiterriin 'tähtitaivaan' eli siniset jouluvalot kattohirsistä roikkumaan. Aika hieno tuli. Viimmeviikolla hiä remppas paskiksen, mie halusin vaaleenpunaset kaakelit ja oranssin pöntön.
Hilima von-Teveppä-tulloo :}
Nimi:Sepe-Susj
Mitenkä kesäsi meni:tammikuu män hyvin, heenäkuusta en muista oikeen mittään
Mitä teit: hiihtelin ja uistelin
Kuksitko luonnossa: voe voe;))) kieli on vieläkkin ihanan hellä
Saitko: *punastelloo*
Jos et, miksi: Prostata.. p..le
Uitko alasti: monet kerrat
Näkikö kukaan:ee, vaekka tuntitolokulla oottelin
Millaise uikkarit sulla on ja väri: vihreet, vasemman poloven kohalla on reekä
Paistoitko makkaraa: kyllä.. my hoppy
Montako: 9
Mitä merkkiä: Samliakki-Salmonella-Kanamakkara
Käytitkö alkoholia: ei lähtenyt kilju käyntiin ,niin kylymä kesä
Minkä verran: 3 sammiota män hukkaan
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: tä?
Kävitkö usein suihkussa: kävin, tosin putkiremontti oli koko kesän
Yksin vai kaksin: putkimiehen kanssa
Montako liito-oravaa ammuit: viis töistä
Elä siä hyvä immeinen, en miekään muista kevväisestä tammikuusta mittää....joskus juhannuksen ajoilta mie muistan jottin ihan extreemeeä..oi,,joiiii..ihania hetkiä..
Vidde..siekii oot uistellu..nii miekii..(oikessti pilikkänny)
Ai siekii..huh huh ihan tulloo ,,massuun..kylymät värreet..ol.. se niin
ihanoo..
Niinhä, ne miehet unohtetelloo..kahtojia.. perskuta mie voesin tulla kahtelemmaan..
perskuta..melekoset trenrikäät on siullakkii ne suimari-pökät, jos on uskomista miun uusimpiin rendi lehtiin..
Mie vähän muistelen ..jotta sie oot aekasemmin puhunna..ihan jottain muuta..tuosta..suihku kokkeumuksesta...ehkk' muistan viärin..
Tiijät kuitennii..rakkahin erv. hiltsu
Hiltsu von-uni- painaa- ko- kuksimaan- ei-piä'se-----;}
Voe Hilima von.. minä kun en heleposti rakastua rytkähä, mutta oon seurannut sinun juttuja ja huh, että tyrästä oekeen viäntää kun aateleennii sinua.
Uskallan minä näen juikisestikkii esittäytyä ja esitellä parraita puoliani, jos vaekka tekisin vaekutuksen sinnuun.
Oon takasin savvoon muuttanu- asunu Hämmeessä par vuoskymmentä sudentti-savolaisena. Joku vuos sitten muutin poes kun se hämäläesten elämänsyke on niin hirveen kova, en vaahissa pysyny mukana.
Muutin takas Savvoon ja ostin mökin kun haaveena on ollut aena punanen turpa ja perunamua. Oon niin sanottu sosiaalitappaas. Työtä ee oekeen huvita tehhä ja kävinnii männä viikolla työhaluttomuuseläketutkimuksissa rommaaniin pitämällä linikalla Hailuodolla. Suap nähä miten kääp.
Päevät männöö tiällä mualla örveltäessä. Tykkeen niin muaseuvun raahassa elellä. Istuskelen päevisin pihalla ja kuuntelen ratiota. Suosikkiohjelma on *Merisäätiedotuksia* - se on aena 10 vaelle tasatunnein. Sillon herkistyn kun sielä sanotaan että *Kotka -Rankki ohutta ylaäpilveä, näkyvyys 10 000 metriä* sillon pittää pyyhkiä känsäsellä kooralla silimänurkkoo.
Toevottavasti jaksat vielä vähän aekoo lukkee- vielä on vähän asiita. Niin.. jonotan kyssille tällä hetkellä sukupolvenvaihdosleeekkaakseen. Vanahemmat kun aena toevovat että pojasta polovi paranoo- kohta on 5 kymppiä täännä, eekä niin vielä oo käännä. Jospa liäkär sen homman nyt hoetaa.
Toevon että vähän kohistat minnuun attentiotas vaekka tiiän että sinulla varmaan niitä ihhaelijoeta on.
Paekat jännityksestä jääkkänä ja kiel pitkällä ootan tokko vastoot; - )
Toki mie siulle vastaan..siulla on kyllä naismaku kohillaan..mie oon vuan huolissani siun tyrästä, ettei se vua nuljaha paikoilleen..
Ai hämmeessä oot käännä, miekii kävin kerrran Vammalassa, eivät meinannu pois piästöö, niin kovin tykästyvät minnuun, va ihmekkös tuo on.
Siitä mannen pitämästä linikasta ei pie Ryynäselle kertoo. Miekii oon liian toimelijas jiämään eläkkeelle, miulla ko on nuo hedelmäviljelykset,, pannaani-pelto ja kookkospalmu-keidas. Mie menettäsin kaek tukijaiset jos eläkkeelle jäisin, suan hedelmäpuutukkee, eksoottisten kasvien lisäossoo, kehitysaluetukkee, tilatukkee, vientitukkee ja satokorvauksia. Ryynänenkii jäis työttömäks ja mie menettäsin tyllistämistuen ja palakkatuen. En mie oo kyllä ikkään sille palakkaa maksannu, tuolla se aitassa assuu ja ruokoo annan jos muistan, hiä on iha tyytyväinen.
Voih, sie se oot herkkä mies, mie niin tykkeen kyynelehtivistä miehistä..Merisää on miunkii lemppari, on niin kiintoisoo tietää aena jotta mistä päin tuuloo. Mie vuan oon ihmetelly, milloin Saimaa on mereks muttunna? Mittee helevettiä se Saimaa tekköö merisäätidotuksessa, höh.
Toinen lemppari ratiossa on aikamerkki, se niin kivasti piippaa. Tosin en ikkään muista moneltako se tulloo, oon monesti missanu sen.
Oikein käytännöllinen leikkaus on siulla tiijossa, ajatella, miten paljon on tuo liäketije kehittynnä. Miulla ko on langaton hiiri ja aena katteissa, mie arvelin jos leikkauttas hiirikäden. Toisaalta ko mie oon aena halunnu oppia pelloomaan tennistä, ni tenniskyynerpiä vois olla kätevä. Miulle on kans sanottu jotta mie vaellan pimmeyvessä, varmaankaan en oo muistanna panna valoja, saiskohan semmosen luvalon otsaan. Mitteepä arvelet onnistuskohan..
Kyllähän miulla niitä ihhailijoita on, oon aikasemminkii maininna jotta ko mie mään tuonne torille, tulloo turistittii valokuvvoomaan, oon mie niin ko nähtävvyys tiällä. Va sie kyllä vaikutat ihan retteltä mieheltä ja miulla on aena käyttöö jäykälle ja kielimiehelle..
Hiltsu von-erikeepperissä :}
On naesmaku kohallaan - et taija sinäkään mikkään tavallinen turistirysä olla vaikka turistit sinua kuvvovattii.Nyt pitttääki lähestyä hienovarasesti neetiä vae roovako lienet.
Hämmeestä muuten paras kaveri soetti eelen illalla ja sano ettee oo nähnynnä minua vähään aekaan- luvattiin tuas soetella tihheemmin.No kae siinä tuas yks olympiaadin (onpa vaekee sana) väel männöö.
Linikalta tuel kielteenen piätös eläkehakemukseen.Joku kyläläenen oel nähny kun oon KooKaapan eestä poiminut yhen tyhjän kaljapullon ja vieny sen kaappaan.Tämä oel nyt kulukeutunut linikkalaisten korviin ja minua pietään nyt hyvinnii työkykysenä ja suan kuulemma hankittua elantoni.Nyt iski hätä kätteen- miten minä talaven pärjeen. Nuapurin muanviljelijä lupas kyllä aattoo- tänä vuonna tulloo kuulemma paljon hukkakaaroo.Aeko antoo sen minulle kun syön muutenniin kuulemma niin paljon kun suesj.
Pitännee fokusoija ajatusmualima nyt kolomeen tai oekestaan nejään assiiseen. Ensinnään tehhä sinnuun vaekutus, jos vaekka suopusit mulle.Toesekseen kuulostella ommoo ruumista vae mikä keho tuo on,tokko mittää uuta vikkoo löötys ja hakis sitten eläkettä uusilla löövöksillä. Kolomanneks jotta heleppoo hommoo (röhöm!!!, heteroo oon,, en mikkään ruskeen reeän ritari) pitäs katella, jolla voes elannon hankkia. Kolomanneks vae onko tuo jo neljäässii assii; tutkia vielä sosiaaliturvalaensijäntöö ja löötee just minulle kuuluvat sosiaaliturvaetttuvet. Luulen etten oo kaekkee vielä hoksannu hakkee.
Aekoo on nyt vähän niukalti kun Merisiätievotus pukkoo piälle kohta. Jännitää oekeen että miten Kemin Ajoksella on veen pinta kehittynnä tänä uamuna. Ja entäs Kotka - Rankki- pakko männä ulukohuussiin istummaan tyhjän piälle jos jotenniin ramaattisesti on näkyvyys heekentyny merellä, niin minun maha reakoipi välitömästi. Ee taeja ies uskaltoo tulitikkua siellä sitten ennee ruapasta, tae meekäläestä tulloo ensimmäenen suomalaenen alkonautti muatakiertävällä raaalla.
Niin, vimeks kehuinni ihteeni sulle. Ja lissee tulloo laejan tääveltä. Yritän suaha kuvan ens kerraks. Kävin männä viikolla vaokuvvoojalla , mutta kuva epäonnistu kun hiä sae minusta liian postiivisen kuvan. Evellisestä kuvast ee oo kuulunu mittään vaekka vuos sitten kävin. Lähetti pirun toope johonnii kehitysmuahan kehitettäväks. Nyt ee muista mänkö Ziwhiliin. Keniaan vae Ruantaan. Annoen kyllä nekatiivista pallaatetta tuommoselle kuvvojalle.Eppäelen että on juonu tuas kaekki kehitysnesteet, kun silimät pyöri piässä ja hoki koko ajan että *digi- digi*.
Hetken ennätän kuvvaella ihteeni. Kommee uros oon-aenakkiin nuapurkylän Sokkeen-Reetan mielestä. Rintakin mulla on karvanen ku kananmunan kylyki. Aaringon paesteessa oekeen häekässöö.Nyt täätyy kiirehtiä sinne huussiin..ratio on jo viritetty.. Jos ee ennee kuulu niin kato illalla itätaevaalle, näkkyykö siellä uutta tähtee joka männä huilottaa tulenlieska perse.. tuota perässä.
Kuulumissiin oma Armaen
Sepe-Susj
Nimi: P.O.Jongg
Mitenkä kesäsi meni: Piruillessa, juodessa, töissä
Mitä teit: Piruilin (lomailin), join, tein töitä
Kuksitko luonnossa: Vain menneissä muistoissa
Saitko: Kertoisinko?
Jos et, miksi: Kertoisinko, kun hengitys tasaantuu?
Uitko alasti: En. kalat kuolevat.
Näkikö kukaan: Näki, kala, silloin joskus...
Millaise uikkarit sulla on ja väri: Sinishortsit
Paistoitko makkaraa: Kärvensin uunissa
Montako: Yksi makkara, yksi uuni
Mitä merkkiä: Nakkjongg
Käytitkö alkoholia: En, mutta join kyllä.
Minkä verran: Veren määrää vähemmän.
Vastasitko edelliseeen rehellisesti: Mietipä sitä.
Kävitkö usein suihkussa: Kesän aikana? Odotas...
Yksin vai kaksin: Yksin on helpompaa.
Montako liito-oravaa ammuit: Unissani monta.
.......Jokaisella oli poliitikon kasvot.
Mielenkiintoinen kesä ollu sulla,,mittee se piruilu on..kasvoko sulle sarvet..
Mie oon ihan vuan tiluksia hoijellu ja sonniloita hättyytelly ko meinoovat tulla vähä liian likelle..miun pannaaniviljelmille..
Liiterissäkii mie oon viihtynnä pitkiäkkii tovia,,se on tuo pont..ei ko pitsin nypläys aikoo vievää puuhoo.
Oon mie tuolla järvellä harjotellu uusia kuviokellunta asentoja aena ko oon muistanna, pelastusliivit on siihen hommaan aika kätevät. Männä viikollakkii mie nukahin ja olin ajjautunna yhen suaren rantaan, perskuta, siellä män muutama päevä ennen ko tajusin jotta miehän oon Viänäsen rannassa. Miä nimittäin löösin pullon miun ommoo ponua Viänäsen rantasaanan halkopinosta. Sitte ko se loppu, äkkäsin jotta, maisemat näätääkii tutuilta..
Täytynnee tästä lähtee,,polttelemmaan autonrenkaita, joutessaan..
Hiltsu von-tervetulloo-muggaan :}
Tämä on kuin palapelin kokoaminen. Vastaukseni ovat; melkein, Råtta, en yhtään, kyllä ;), mustat, yksin, en, sainhan minä :D, urheilumalli, jännäsin, kyllä, ei, ainahan minä, vähän, hyvin, ei ollut nähtävää, kyllä, en, ei ollut merkkiä.. No, nih.. Sait vähän ratkottavaa..
mie niitä kyssäreitä muista, höh.
Melkein- olet jo pätkässä.
Råtta- juoksee pihan läpi.
Et ole yhtään- ruskettunut.
Kyllä- ryömit eilen kotia.
Mustat- rintakarvat vetää katseesi.
Yksin- peloittaa pimeässä.
Et- muistanut tehdä AIV-rehua.
Saithan sinä- taudin..flunssan.
Urheilumalli- katsoi perääsi.
Jännäsit- kerkeetkö kotia ennen klo 24.
Kyllä- laskit 'hänet' suatille.
Ei- et antanut, eka rehveillä.
Ainahan sinä- ajattelet 'sitä'..
Vähän- on vieläkin heikko olo.
Hyvin- luistaa karaoke.
Ei ollut nähtävää- Vippulan torilla.
Kyllä- viet aina roskat naapurin roskikseen.
Et- millään osaa nukkua ilan hali-nallea.
Ei ollut merkkiä- joten jätit ostamatta uuden hammasharjan
Hiltu von-jordan :}
Aika mielenkiintoiset vastaukset.. No, ei kannattaisi lähettää vastausta palkkion toivossa :). Mistä sen AIV-rehun kekkasit? Oikeassa olet. En tehnyt AIV-rehua..