Nyt on

kun on taskussa koppakuoriainen.
Sanottiin erään laulun tekstissä.
Tuo iloisuus minun kohdallani johtuu siitä, kun suomalaiset vihdoinkin ovat viisastuttuaan pääsemässä sossujen ikeestä.
Nythän ne vielä yrittää noita äämämlänkiä tunkea kaulaan, vaan ei se enää näin kraanaveden aikaan onnistu.

Nyt kun Keskusta ja Kokoomus pitävät huolen siitä, että kansalaisilla olisi työtä ja sitä kautta myöskin ostovoimaa, muutenkin kuin sähkön suhteen, niin toki se alkaa laulattamaan.
Seuraavaksi täytyykin nuo energiarosvot saada kuriin, muuta se vaatii koko eduskunnan yhteistyötä. Toivottavasti demaritkin siihen suostuu, että heidän virhellisiä aikaansaannoksiaa voidaan myöskin purkaa.

Demarien politiikahan perustuu valheelllisiin utopioihin, joissa ihminen saisi kaiken ilmaiseksi tekemättä laisinkaan töitä, ja vielä annettaisiin rahaa taskuunkin.

Nyt Suomi on oikeilla linjoilla, kunhan vielä pieneläkkeisiin saataisiin tuntuva korotus, jotta heilläkin olisi varaa muuhunkin kuin sossujen aikanaan tarjoamaan kuivaan leivänkannikkaan.
Jospa tuoin asia hoituu pikapuoliin, niin jopas se sitä sitten nähtäisiin iloisia ihmisiä kuljeksivan pitkin katuja ja kujia sekä kylän raitteja.

Nyt jo on huomattavissa positiivisuutta ihmisissä, kun hallitus valaa toivoa paremmasta jakamalla rahaa kansallekkkin.
Aikaisemminhan sossut vain kurjistivat ihmisten elämää sekä valoivat kansan keskuuteen kyräilevää epäluottamusta muita puoluita kohtaan syyttämällä niitä omista olojen heikentämisistään.

Eiköstä vain olekkin mukavampaa ja vapaampaa hengitellä nyt, kun ei joka päivä tarvi kuunnella milloin mikikin ala lakoillaan yrittää jarruttaa firmojen tuottavuutta ja sitä kautta firmojen palkanmaksukykyä sekä muuta kehitystä joka sitten myöhemmin koituisi kaikkien yhteiseksi hyödyksi.
Sossujen periaatehan oli, ettei työnantaja saisi työllään rikastua jotta voisi sitten niillä rahoilla kehittää yritystään, vaan että kaikki tuleva voitto on heti saatava sosialisoitua valtiolle.

Tosiaankin nytkin kun seuraa noita Halosen toimia, joka on viimeinen jäänne demareista, lukuisaa demari virkamiesporukkaa lukuunottamatta, näyttää niin naurettavalta sossuleiriinpäin vetämiseltä että huhuhuh.

Kuntavaalit tulevatkin antamaan veretseisauttavan vaalitappion demarileiriin jollaista ei Suomen poliittiinen historia ole ennen nähnyt.

Joten yhtenä miehenä puolustamaan, kun on ollut vaarassa isänmaa. Siis äänestämään sossujen rökäletappion takaamiseksi.
Sittenhän nähdään kun Urpulainen sanoo nyrkkiään heiluttaen sekä itkua tuhertaen: Hyvät toverit, toverit, rakkaat toverit, nyt taaskin on äänestetty väärin ja vaadimme uusia vaaleja.
Meidän sanomamme ei ole mennyt perille tai sanomaame ei ole ymmärretty oikein. Taaskaan emme saaneet väkeämme liikkeelle, mikä johtui, kun bensa on niin ettei jää rahaa enää viinaan, sillä kyllä kännipäiset olisivat huuruissaan uskoneet sanomaamme.

Onneksi Suomalaisten ymmäärrys on paranemaan päin, eikä joukossamme ole enää niin paljon populistella propakandalla kusetettavia.

Mutta pitää muistaa myöskin se, että jonakin päivänä koko maailmam talous tulee muuttumaan, niinkuin moni muukin nykysysteemi, joten taivalletaan maltillisesti kaikista mahdollisimman hyvää huolta pitäen.

Paluuta demaridiktatuuriin tuskin koskaan enää tulee.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainakin 75% Suomalaisista on samaa mieltä kiitos!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieli iloinen, kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu