"äänestäkää Halosta, niin minäkin teen "
Piha & Pietikäinen Tv:ssä sanoivat.
Jotenkin tuntui, ettei nyt ole arvot kohdallaan kokoomuksessakaan.
"Koti uskonto ja isänmaa"
Oli kaukana, kun äärivasemmistolaista kehoitettiin äänestämään.
Naisena näin tein, ja olen katunut katkerasti äänestystäni.
Tuommoinen tyhjänpantti punikki haudalla kävijä.
Iso-isäni oli Vapaus soturi. Ja hävettää nyt itseä ihan suunnattomasti. Että tuolle tuli ääni annettua.
Häpeä on suuri !
Oli puhetta suvun kesken, ketä äänesttiin presidentiksi. Punasotavanki tilaisuuden jälkeen.
Halonen sanoi, ettei ole ennättänyt käydä iso-isäni tilaisuuksissa.
Mitä sanoo nyt Piha ja Pietikäinen ´&, ovatko tyytyväisiä.
Piha & Pietikäinen Tv:ssä sanoivat.
Jotenkin tuntui, ettei nyt ole arvot kohdallaan kokoomuksessakaan.
"Koti uskonto ja isänmaa"
Oli kaukana, kun äärivasemmistolaista kehoitettiin äänestämään.
Naisena näin tein, ja olen katunut katkerasti äänestystäni.
Tuommoinen tyhjänpantti punikki haudalla kävijä.
Iso-isäni oli Vapaus soturi. Ja hävettää nyt itseä ihan suunnattomasti. Että tuolle tuli ääni annettua.
Häpeä on suuri !
Oli puhetta suvun kesken, ketä äänesttiin presidentiksi. Punasotavanki tilaisuuden jälkeen.
Halonen sanoi, ettei ole ennättänyt käydä iso-isäni tilaisuuksissa.
Mitä sanoo nyt Piha ja Pietikäinen ´&, ovatko tyytyväisiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäisi oikein tuommoiset järjestöihmiset kieltää presidentiksi. Itsekkin näin Tv:ssä miten kokoomus rouvat manipuloivat omiaan ja muita.
Äänestäjät valitsivat Tarja Halosen tasavallan presidentiksi helmikuussa 2000. Hän sai presidentinvaalien toisella kierroksella 1,64 miljoonaa ääntä eli 51,6 prosenttia kaikista äänistä. Esko Aho sai 103729 ääntä vähemmän. Voitto oli täpärä, joten Halos-kritiikillä on Suomessa hyvä kasvualusta.
Viisi vuotta vaalien jälkeen Aho on Sitran yliasiamies ja yli 15 000 euron kuukausipalkalla yksi Suomen korkeapalkkaisimmista virkamiehistä. Halonen on Suomen 11. presidentti. Tästä työstä hänelle maksetaan vuodessa 102 000 euron veroton palkkio. Lisäksi presidentillä on 160 000 euron edustusmäärärahat ja ilmainen valtion asunto.
Tutkimuksen mukaan Halosesta eivät pidä oikeistolaisen maailmankuvan vaalijat, keskustan ja kokoomuksen kannattajat, yrittäjät ja ylempiin sosiaaliryhmiin kuuluvat. Ei ole kovin yllättävää, että juuri he suhtautuvat vasemmistolaiseen naispresidenttiin keskimääräistä kielteisemmin.
Mikä Halosessa tarkkaan ottaen ärsyttää?
Soitetaanpa parille oikeistolaiselle, ylempään sosiaaliryhmään kuuluvalle miehelle. Jorma on 33-vuotias helsinkiläinen investointipankkiiri.
"Kaikkein eniten ärsyttää älyllinen epärehellisyys. Puheet ja se, mihin puheet johtaisivat, ovat ristiriidassa keskenään", hän sanoo.
"Esimerkiksi nämä globalisaatiojutut. Hän vain sanoo, että pitää antaa kehitysapua ja siirtää resurssien käyttöä kaikkein köyhimpiin maihin. En ole nähnyt hänen missään myöntävän, että tämä merkitsee elintason laskemista Suomessa."
Jorma itsekin on sitä mieltä, että länsimaissa käytetään liian suuri osa maailman resursseista. Mutta:
"Pitää rehellisesti myöntää, että jos siirrämme resursseja kehitysmaihin, meillä ei enää ole Suomessa keskimäärin varaa lentää Kanarian saarille yhtä useasti kuin aikaisemmin."
Jorma kertoo maailman-katsomuksensa perustuvan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen.
"Eli että ihmiset syntyvät maailmaan vapaina ja tasa-arvoisina. Olen aika varma, että Halonenkin on pitkälti näillä linjoilla, mutta se mitä hän tekee, johtaa täysin päinvastaiseen", hän sanoo.
"Jos haluamme auttaa kehitysmaita nostamaan elintasoaan, pahinta, mitä voidaan tehdä, on kaataa sinne rahaa kehitysapuna. Tämä saa ne luottamaan siihen, että rahaa tulee jatkossakin, eivätkä ne ryhdy kehittämään maataan. Parasta, mitä voidaan tehdä, on perustaa sinne kännykkätehdas."
Asiantuntijatehtävissä työskentelevä helsinkiläinen Jukka, 35, on kokoomuslainen. Hänestä Halonen on liian epäisänmaallinen presidentiksi.
"Tasavallan presidentin tehtävä on ajaa Suomen etua joka tilanteessa. Presidentin on oltava kaikkein isänmaallisin suomalainen. Suomen geopoliittisen aseman takia suurvaltasuhteet ovat Suomelle aivan keskeisiä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tässä suhteessa Halonen ei oikein ole ymmärtänyt rooliaan", hän sanoo.
Kokoomus lehmät lihovat kuin siat imiessään työläisista viimeisetkin veripisarat, jättäessään vanhukset heitteille ja kaataessaan koko julkisensektorin. Hävetkää!
Takoitan kai !
Kun kokoomuslaisetkin kehoittivat äänestämään kommunistia.
Missä silloin oikein mennään.
Niin suuremmoinen on presidentimme ! Että sai kokoomus rouviltakin äänet.
Niin paljonko "lihoivat". Kai Tarja jotain kunniamerkkiä antoi.
>Kuka toi julkkis on ja muutes, hieno siis toosi hieno auto mut en kyllä haluais . . .
Tarjahan se !