Näin Veho kusettaa!

poiuy..

Yritän kertoa tämän mahdollisimman lyhyesti ja selvästi

Autoni alkoi yhtäkkiä kolisemaan huolestuttavasti jostain auton alta. Ajoin auton suosiolla pitäjänmäen vehoon kun sattui sopivasti olemaan matkan varrella. Siellä auto oli tutkittavana noin 40min ja odottelin, kunnes minulle tultiin kertomaan että on vähän epäselvää mistä se kolina tulee, "mutta tässä on jotain syitä, jotka saattavat vaikuttaa siihen, me suositellaan että ne korjataan ja katsotaan sitten uudestaan"

Okei, lista oli pitkä ja toki autokin aika vanha (-99, ajettu 160tkm). Siinä vaiheessa ajattelin en herran jumala ala tollasia huoltoja tekemään autolle, jos mikään ei ole edes varmaa. Lähdin "vikalista" kädessä pois, johon oli kirjoitettu: "Olemme suositteleet auton omistajaa jättämään auton huoltoon, ja hän ottaa sen omalla vastuulla käyttöön"

Seuraavana päivänä menin ns. mattimeikäläisen huoltoon ja näytin tätä vehon lappua ja sanoin että teetkö oman arvion äänestä ja tarpeellisista korjauksista. Kaveri lupasi tsiigaaa mahd. pian. Hyvä että kerkesin edes kotiin, niin kyseinen herra soittelee jo takaisin ja sanoo että auto on korjattu ainakin kolinan suhteen. Syy oli, että VASEN ETURENGAS OLI LÖYSÄLLÄ. Kiristyksen jälkeen alusta ei pitänyt mitään epänormaalia ääntä.

Vehon listaa herra kommentoi, että voihan näitä asioita korjailla ja uusia, mutta en tiedä kuinka oleellista kun koko autokin on jo suhteellisen vanha, eikä mikään asioista ole välttämätön.

Mitä tästä pitäisi ajatella? En ehkä ole mikään autoinsinööri, mutta ei jessus mitä bullshittiä veholta. Heräsi vain kysymys kuinka paljon jotain naisiakin kusetetaan?

Soitin Veholle ja siellä joku jätkä vain ns. pahoitteli ja sanoi että täällä on jotain uusia kavereita töissä, jepjep...

13

4199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "mekaanikko"

      Minuakin on jo kauan vituttanut kun joutuu koko ajan pysymään jyvällä näissä autoasioissa. Mieluummin vaan ajaisi ja korjauttaisi ammattilaisella, mutta kun se ammattilaisuus saattaa olla mitä sattuu. Pari kuukautta sitten vaihdatin öljyt pitkästä aikaa, kun yleensä olen vaihtanut itse. No seuraavana päivänä huomasin, että auto savuttaa käynnistyessään. Katsoin ölyt ja liikaahan siellä oli. Jouduin imemään ylimääräiset pois, ettei katit hajoa tai moottorin tiivisteet ala vuotamaan.
      Tästä lähtien teen kaikki huollot itse mitä voin. Silloin ainakin tietää mitä saa.

    • jukkis..

      tietäen miten näiden merkkihuolto henkiöiden palkkaus tapahtuu ja muodostuu niin en yhtään ihmettele. Todella helppo käyttää asiakasta hyväksi. Merkkihuolloissa et myöskään pääse juttelemaan itse huollon tekevien kanssa, vaan saat tiskiltä jonkun pukumiehen, jolle korjaajat tuovat a4:sen käteen.

    • asikkaitahan me

      Niin normi meno, kuulostaa tutulta myös eräälle toisen amerikkaisen automerkin käyttäjällle.

      Kannattaa tiskillä yrittää olla mahdollisimman viisas ja sanoa jotain viasta vaikka ei olisi edes varma.

    • oni

      ettei ollu vaan välystä vähän liikaa siellä sun täällä? ;D

    • huoltopäällökkö

      Idiootti! Luuletko että oltaisiin voitu laskuttaa muttereiden kiristyksestä tuhat euroa? Lisäksi jos kaikki mainitut kohteet olisi korjattu niin varmasti pyörätkin olisi olleet kiinni sen jälkeen.

      • aappa

        Kunhan ei asiakkaalle sanota sitä että oli kyse vain muttereiden kiristyksestä.


      • alkaa
        aappa kirjoitti:

        Kunhan ei asiakkaalle sanota sitä että oli kyse vain muttereiden kiristyksestä.

        ilmeisesti tulemaan jokin ilmiö. Sillä paljon kauppiaita mitkä hokevat ettei Veholle voi enään viedä kun juuri "vaihtavat osaa kunnes vika löytyy". Harvemmin yhdyn tällaisiin keskusteluihin, mutta alkaa olemaan jo suurin osa tuttavistani joilla uudempi MB ja joutunut vastaavanlaisen uhriksi. Harvemmin suuri määrä ihmisiä puhuu samasta asiasta eri tapauksissa ellei niissä ole jotain perää.


    • sdfd

      helppoo kun sen osaa, Veho.

    • henri..

      liksaha tulee sen mukaan paljon tekee "töitä" eikä esim. tuntimäärän mukaan.

      • Opel-huoltokin osaa...

        ...toimia samoin. Viime kesänä vein autoni pikahuoltoon kitinän takia. Pojat tekivät viitisen sataa maksaneen korjauksen, kun eivät oikein osanneet sanoa, mistä kitinä johtui. Kitinä ei korjaantunut. Lisäksi autoni alle kurkannut omaa autoaan huollattamaan tullut mieshenkilö sanoi autoni vuotavan öljyä. Huollon mekaanikot eivät itse sitä huomanneet, vaikka auto oli siinä heidän edessään ylös nostettuna. Auto oli sitä paitsi juuri päivä- pari aiemmin tullut vuosihuollosta. Olin käyttänyt autoni kitinän vuoksi myös pakoputkikorjaamolla, mutta siellä arvelivat vian olevan iskareissa. Sen kerroin heti Opel-huollossa, mutta eivät uskoneet. Sieltä vika sitten lopulta löytyikin. No, sain pienen alennuksen "oikean vian" korjauksen hinnasta. Myönsivät kuitenkin sählänneensä. Eipä se paljon lohduttanut, kun piti maksaa kalliista turhasta korjauksesta.
        Eikä innosta hankkimaan enää uutta Opelia.


    • no niin

      Mutta lähdetäänpäs liikkeelle alusta, vaihdatitko renkaasi veholla? taisit vaihtaa itse?

      eipä heti tulisi itsellänikään mieleen jos tullaan kolinasta valittamaan että on jättänyt pyöränpultit/mutterit auki... jos ei sattumalta huomaa

      taisit kusettaa itseäsi, anna seuraavaksi jonkun vaihtaa renkaasi joka osaa...

      ps. voi toki olla että et vaihtanut renkaita viimeksi itse, jolloin pahoittelen syytöstä.

    • VEHOonhuijauspulju

      Veho on täysi kusetusfirma huolloissa. Yrittävät teettää ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä sikahintaan. Jos niistä kieltäytyy niin ronklaavat autoa niin että muutaman kuukauden kuluttua autoon tulee vakava vika. Ei missään tapauksessa kannata viedä veholle!

    • ibibuihloåytcyc

      Kannattaisi aina ensin itse pyrkiä tutkimaan yksinkertaisimmat asiat ennenkuin vie autoa korjaamolle. Auton kunto on kuitenkin ensisijassa kuljettajan vastuulla eikä sitä voi ulkoistaa jollekin korjaamolle niin ettei itse edes vilkaise autoa silmämääräisesti.
      Nykyajan autokorjaamojen osaamisen taso on näköjään vajonnut jo niin alas ettei ne enää vastaa tarkoitustaan ollenkaan. Auto toimii varmaan nykyään pidempään kun ei vie sitä minnekään "huoltoon" vaan vaihtaa öljyt ja suodattimet itse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      224
      3302
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2796
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2429
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      20
      2409
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      70
      1899
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1830
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1632
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      955
    Aihe