Viime syyskuussa masennus alkoi, menin lääkäriin vasta joulukuussa sitä ennen kävin psykologilla. Lääkäri määräsi mielialalääkkeet, nukahtamislääkkeet, ja rauhoittavia kaiken varalta. Ja lisäksi rupesin käymään nuorisopsykiatrian poliklinikalla psykiatrilla ja lääkärillä parin kk välein. psykiatrilla selvisi että masennukseni johtuu osittain isästäni joka oli paljon poissa kotoa, työnarkomaani. Hain muilta miehiltä sitä läheisyyttä. enkä ajatellut iteäni. viimeinen tikki tuli sitten viime kesänä kun olimme vanhempien kanssa ulkomailla ja minut raiskattiin. Psykiatrin mukaan, itse en tiedä minä sitä pitää.. mutta pahalta se tuntui.. no.. sitten rupesin pelkäämään kaikkia tauteja. Menin sukupuolitesteihin. ja minulta löytyi klamydia. ei muuta-onneksi. pelkäsin hiv.tä. sain hoidettua klamydian pois mutta pelko jatkui silti enkä puhunut raiskauksesta kenenkään kanssa. poikaystävälleni kerroin vasta viime keväänä. ja siitä alkoi jotenkin alamäki meidän suhteessa. välillä meni hyvin ja välillä huonosti. rakastin häntä niin paljon että en ketään muuta, meillä oli sellainen suhde että sai olla täysin oma itsensä. se oli ihanaa. tänä kesänä psykologilla käyntini on jatkunut enkä tarvi enää unilääkkeitä ja rauhoittavia en edes kokeillut. Mutta tänään sitten rakas poikaystäväni jätti minut mustasukkaisuuteni ja vainoharhaisuuteni takia. meillä on ennemminkin ollut katkoja mutta aina ollaan palattu yhteen. mutta nyt en enää tiedä. hän haluaa mennä vaan kavereiden kanssa, ja minä olen muka aikuistunut liian nopeeta. En vaan jaksa enää hypätä paikasta toiseen tai riekkua räkäkännissä jossain. En jaksa, eikä huvita. ja mun mielestä se on ihan normaalia. Ero on vaan niin vaikea kun hän on tukenut minua niin ihanasti ja paljon.. pitänyt sylissä kun on ahdistanut.. ollut ymmärtäväinen.. kuunnellut.. mutta nyt se sitten loppui. en tiedä kuinka jatkaa tästä eteenpäin. ensimmäinen ajatukseni oli (kun hän minut jätti) että viillän itseni haavoja täyteen. mutta onneksi en sitä tehnyt.Jokin pysäytti minut.. en halua satuttaa lähimmäisiäni enempää että kaikki eivät minua hylkäisi. Kaikesta mitä yritän tehdä tulee vaan mieleen exäni. en jaksa ajatella häntä.
Tässä tällänen purkautuminen..
Olisi mukava lukea kuinka muiden masennus alkoi ja niin edelleen..
Tässä tällänen purkautuminen..
Olisi mukava lukea kuinka muiden masennus alkoi ja niin edelleen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sulla on ollut raskas vuosi. En osaa edes kuvitella sun tuskaasi, raiskaus on kuitenkin niin suuri asia ja siinä menettää paljon, perususkon ihmisiin jne. Mulla alkoi masennus pikkuhiljaa, mulla oli rauhallinen hyvä lapsuus mutta tätini kuoli kun olin vauva ja se kai on sitten laukaissut nämä myöhemmät masennus jaksot kun vauvana järkkyi mun perusturvallisuus kun vanhemmat surivat samalla kun mua piti hoitaa, kastajaisissakin oli itketty. Joskus murrosiässä ajauduin masennukseen pikkuhiljaa, en vain jaksanut enää huolehtia itsestäni, hiukset sekaisena ja niin edelleen menin kouluun. Kavereita oli niin se ei ainakaan laukaissut masennusta. Viimeisin masennus alkoi viime talven psykoosista ja se on ollut nyt pahin koko mun elämän aikana. Odotan vain että tämä loppuisi.
Kyllä sä vielä selviät teidän erosta ja jos te todella olette kasvaneet erillenne niin se on varmasti loppuin lopuksi parempi sinunkin kannalta, voimia sinulle.
Olen aina ollut aika omissa oloissani viihtyvä "nörtti".
No, jossain 20v korvilla sitten ihastuin ns. tosissani ekaa kertaa elämässäni chatissa erääseen naikkoseen ja tämäkin MUKA minuun, lopulta matkustin tapaamaan tätä. Ihastukseni voimistui naisen nähtyäni, suorastaan rakastuin. Treffit toki vähän tökkivät paikka paikoin, kelläpä ei kun kerran eka kerta kyseessä? Tämän jälkeen matkustettuani kotiin nainen sanoi, ettei siitä mitään tullut eikä tullut sitä tunnetta mitä hän odotti. Murruin ja tippa silmässä yritin naputella tälle vastauksia.
Jotenkin tuosta lähtien on sitten aina takonut takaraivossa se "olet kelvoton etkä kelpaa kellekään"-ääni ja potentiaalisetkin naisten osalta tulleet kiinnostuksenosoitukset olen tuhonnut omalla välinpitämättömällä käyttäytymiselläni. Koska "eihän toi nyt voi musta olla kiinnostunut". Niistä treffeistä lähtien koen elämäni olevan ollut yhtä masentelua.
Olen huomannut, että elämäni olisi niin paljon vähemmän ahdistavaa, jos saisin olla kokonaan erossa naisista. Tämän huomasin, kun kuljin mm. masennuksen yms. takia työelämästä syrjäytyneitä kuntouttavassa työkeskuksessa ja siellä oli pääosin vain miehiä (jostain syystä).
Sieltä sitten kun työllistyin vakituiseksi erääseen firmaan, niitä naisia vaan joutuu kestää ja katsella. Tuskalla yrittää kuopata omia ihastuksen tunteitaan ja murhata sitä hiipivää mustasukkaisuutta kun ihastuksen kohde puhuu muille miehille yms.
Diagnoosini lienee jonkin sortin psykopaatti naistenvihaaja.
nuorena, kun kesätöistä tuli potkut, poikaystävä jätti ja paras kaveri hylkäsi samaan aikaan. Meno on ollut sellaista, että paria hyvää vuotta seuraa huonot vuodet ja päinvastoin. Hyviä vuosia odotellessa...
AHDISTAA AHDISTAA JA AHDISTAA! Laitoin poika ystävälleni pitkän viestin jossa kerroin että en jaksa elää ilman häntä jne. Sitten tajusin että miksi tappaa hänen takia itsensä. kun eikö rakkaus mene ohi? jos ei saa vasta rakkautta? Poikaystäväni ei ole edes vastannut viestiin.. häntä ei ilmeisesti kiinnostaa yhtään mitä itselleni teen.. kauhea olo.. itkua vaan.. en halua edes ajatella tulevaa yötä.. Miksei exäni vastaa tai soita ja kysy miten voin?? ennen hän olisi niin tehnyt.. voisiko joku miespuolinen selventää mitä exäni päässä liikkuu.. olimme yli vuoden yhdessä.. ei se voi näin vaan loppua.. :'(
ja olemaan säälittävä ja syyllistävä, sillä ainakin ajat hänet pois.
Antaisit ajan vähän kulua ja sitten voit lähestyä hienovaraisesti ja kertoa hänelle, että tunteita vielä on ja haluaisit jatkaa... ja ennenkaikkea, että lupaat muuttaa käytöstäsi, kun kerroit, että olet vainoharhahainen ja turhasta mustasukkainen.