Tämä kysely nyt sitten antaa aivan loistavan kuvan taloudenpidostani JA tiedän että voisin asiat tietysti tipottain selvittää eri nettisivuilta mutta jos joku osaisi lyhyesti ja ytimekkäästi sanoa jotain kysymykseeni niin olisin ihan käytännössä suomen lainsäädäntösysteemeistä kiinnostunut tietämään miten systeemi on täällä edennyt.
Ironista muuten että jos oikein muistan niin jollain taisi olla ollut täällä aivan identtinen tapaus jokin aika sitten...en vain nyt sitä löytänyt enää enkä niin tarkkaan muista mitä siinä oli...
Joka tapauksessa:
Asun yhdysvalloissa pääsääntöisesti ja on monta vuotta kun viimeksi olen suomessa käynyt. Omistuksessani täällä on hieman omaisuutta, jokunen kiinteistö, maatila yms. jonka käytännön puolen ja hallinnan ovat hoitaneet muut tahot mutta itse olen paperilla omistaja eli velvollinen viime kädessä kaikesta.
Nyt kun tulin suomeen tuossa vajaat pari viikkoa sitten niin selvisikin yllättäen että vajaat 10000e myyntivoittoverokertymää ikuisuuden vanhasta kaupasta naksutti ulosotossa. Tarkalleen en muista minä vuonna tämä tapahtui mutta joskus 90-luvulla kuitenkin.
No, tiedän kyllä että jos eivät systeemit ole muuttuneet niin 5 vuodessahan nuo vanhenevat ja siihen ei varmaankaan kauhean kauaa enää olisikaan, eivätpä ne tuolla koskaan menoa ole häirinneet tähänkään asti eli käytännön tasollahan niillä ei olisi merkitystä ollut vaikka olisi jättänyt sinnekin (ilmeisesti)...kunhan nyt vähän jo periaatejuttuna halusi kuitata velat synnyinmaahan niin makselin ne pois, mutta:
Varsinaiseen kysymykseen, eli varmasti nyt jotain postia on tuonne nykyiseenkin asuinmaahan tullut mutta olen vain ollut niin kertakaikkisen huolimaton että en vain ole noteerannut niitä tarpeeksi tarkasti, hieman kuitenkin ihmettelen että kun kuitenkin omistuksessani olevaa omaisuutta täälläkin päässä on niin eikös ulosotto ole aika hanakka niitä lähtemään ulosmittailemaan?
Ilmeisesti mitään tällaista ei kuitenkaan ole koskaan vireillä ollut ainakaan ei näkynyt koneella.
Toinen on että miten suomessa nykyään tällainen käsittely etenee eli miten pitkä prosessi se on ollut että nuo ovat tapahtuneen kaupan jälkeen ulosottoon menneet ja millaista tietä ne sinne ovat kulkeneet?
Tilannehan kuitenkin on ollut siinä mielessä selvä, eli kauppa on tehty mutta missään vaiheessa kukaan ei ole tätä veroerää hoitanut.
Tietysti vähän paha arvioida mitään aikaa kun en tiedä mistä summasta on lähtenyt nousemaan mutta jo arvioin niin ehkä 2-3 vuotta on siellä ehtinyt raksutella...tuo vain ihmetyttää että ei koskaan ole ulosottotoimiin ryhdytty, niistähän sitten olisi varmasti tieto kiirinyt itsellenikin. Tai on tietenkin kiirinyt tästäkin mutta huolimaton mikä huolimaton. Onko sitten ihan kertakaikkinen huomaamattomuus tai tekninen moka jossakin että ei ole kiinnitetty omaisuuteen huomiota. Paha sanoa. Vai tuo että on kaksoiskansalaisuus ja asuinpaikka melko kaukana ollut sitten syy miksi on näin ns. pimentoon jäänyt.
Saisinhan itsekin tietenkin kyseltyä nämä asiat ja vähän hassulta tuntuukin kysyä näin netissä mutta itse kun ensi yönä takaisin Yhdysvaltoihin lähden niin eipä oikein ehdikään. Lähinnä tuo virkatie kiinnostaisi että minkä tällainen maksu suomessa on kulkenut ja missä ajassa.
Oma moka mikä oma moka ei siinä mitään, maksettu ja unohdettu eli ketään en mitenkään osoittele virheen tehneenä, ihan uteliaisuudesta vain tuosta kulusta.
Jos joku jotain osaa sanoa jotakin niin kiitoksia. Aika selvä kun noin juridisesti oletan tilanteen olevan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
höpölöpö löö, höpö höpö löö, höpö höpö.
Jotain vajaat vuosi siihen taitaa mennä että ulosottoon siirtyyvät ihan nuo verovelat. Siihen kai vaikuttaa pitkälti se tilanne että onko minkäänlaista edes halukkuuttakaan maksella eli oikeuden vahvistamalla päätöksellähän ulosotto haetaan ja ainaostaan silloin tulee bumerangina takaisin jos päästään lyömään leima että "varaton".
Tällöinhän velkojille ilmoitetaan että ei ole mistä ottaa joten on aivan turha lähteä ainakaan sillä kertaa ulosotolla hakemaan. Muuten taitaa olla aika läpihuutojuttu tuo päätöksen hakeminen veloille.
Tiedän kyllä itsekin että ei mikään kummoinen juttu taida olla että jos henkilöä on kovin vaikea tavoittaa suomesta käsin niin ei silloin kai läheskään aina pienempien velkojen kyseessä ollen aleta "poissaolevan" henkilön omaisuutta realisoimaan.
Kaippa sekin vähän vaihtelee, mutta itsellä oli vähän tämänkaltainen tilanne tuossa 90-luvun puolivälissä kun läksin saksaan töihin raksoja kiertelemään eli aika liikkuvaista hommaa tekemään. Ero kyllä oli että tiesin kyllä itse olemassaolevista veloista.
Velkaa oli tuollainen n. 50 000 silloista markkaa ulosotossa, etupäässä veroja kaikki nämäkin josta heti lähtöni jälkeen jonkin verran oli lähipiiriä soiteltu läpi että missähän mahdan vaikuttaa mutta kun ei kukaan osannut oikein sanoa mitään selkeää ulkomailla vakituisen osoitteen ja liikkuvan työn suhteen, oli käytännössä viimeinen mitä ulosottomiehen yhteydenotto ollut, hän sanonut ex-emännälle "no jos/kun se nyt ilmaantuu niin sanokaa että tulee selvittämään asioita, ei me nyt sitä ympäri ulkomaita lähdetä metsästämään että itselleenhän tällä vain hallaa tekee".
Tämä olikin ainut yhteydenotto ennen vuotta 98 jolloin muutaman ulkomaan vuoden jälkeen palailin takaisin, ja koko ajan itsellänikin oli helsingissä omistusasunto ja keski-suomessa mökki ihan suoraan omissa nimissä, mutta eipä niihin koko aikana oltu koskettu, eikä kyllä myöskään tietoa että miten ne oli edes noteerattu. Sittemmin nämä velat kyllä huolehdinkin mutta ihan oma-aloitteisesti myös kun hieman vaikeutti tätä kotosuomessa asustelua.
Ilmeisesti se sitten on niin että jos henkilö asuu pysyvästi ulkomailla eikä häntä tavoiteta niin saa olla jo aika merkittävistä summista kysymys että aletaan realisoida omaisuutta...tai mistäs minä tiedän mutta nythän tässä ainakin jo kaksi tapausta olisi tullut ilmi.
Sanokoon joku viisaampi joka tietää mutta tässä omatkin kokemukset.
ei se tarvitte lähteä kun pohjoismaiden ulkopuolelle niin ei ulosottomies perään huutele, saati sitten että itsekin asut vakituisesti jenkkilässä.
Olettaisin että olisiko sitten niin että tarpeeksi pieniä velkoja ei ainakaan heti aleta käteiseksi muuttamaan jos omaisuutta on reilummin tai sitten päinvastoin persaukista jakseta etsiä jos on suuret velat niskassa, turhaa vaivaa.
Näin ainakin itse tässä taipaleiden varrella olen havaintoja tehnyt.