Uusi Spammaus-laki Kaliforniassa voimaan!. =)

(Spammaajat kuriin!).
Miljoonan taalan sakko.
Kalifornia sai vahvan spammilain!.

-Kalifornian osalvation kuvernööri Gray Davis vahvisti tiistaina Yhdysvaltojen ankarimman roskapostilain. Ei-toivotut sähköpostimainokset voivat tuoda lähettäjälleen Kaliforniassa jopa miljoonan dollarin sakot.
-Kalifornia lähettää selvän viestin internetin spammaajille: emme salli tiedän roskaavan tiedon valtatietä sähköpostijätteellä, Kuvernööri Davis totesi lausunnossaan.
-Uuden lain mukaan roskapostin lähettäjät voidaan tuomita 1 000 dollarin sakkoon jokaisesta lähetetystä viestistä, kuitenkin maksimissaan miljoona dollaria yhtä kampanjaa kohden.
-Kalifornian ensivuoden tammikuussa voimaan tuleva roskapostilaki on opt-in-periaatteen mukainen eli vastaanottajan on ennakkoon annettava lupa mainostajalle. Muussa tapauksessa mainostaminen katsotaan roskapostitukseksi.
-Laki koskee viestien varsinaisten lähettäjien lisäksi myös yrityksiä, joiden tuotteita sähköposteissa mainostetaan.

500 dollaria per posti!.
Kaliforniassa spammaaminen tulee kalliiksi!.
-Kalifornian osavaltion senaatti on hyväksynyt uuden roskapostilain, jonka mukaan hyväksymättömien mainospostien lähettäjää voidaan sakottaa 500 dollaria yhtä roskapostia kohden. Roskapostimainonta ei aiemmin ole ollut Kaliforniassa laitonta.
-Lakiesitys vaatii toteutuakseen vielä osavaltion lakiasäätävän edustajainkokouksen hyväksynnän. Laki olisi yksi Yhdysvaltojen tiukimmista yrityksistä rajoittaaa roskapostitusta lainsäädännöllä.
-Nykyisellään sähköpostimainonta on sallittua, jos mainostaja liittää "ADV"-merkinnän viestin otsikoon. Mainostajan on lisäksi lopetettava mainonta vastaanottajan pyynnöstä.
-Uusi lakiesitys vaatii kaikille sähköpostimainoksille vastaanottajan ennakkohyväksynnän niin kutsutun "opt-in"-periaatteen mukaisesti. Tuomari voi kolminkertaistaa viestiä kohden määrätyn 500 dollarin sakon, jos lähettäjä on toiminut tietoisesti osavaltion lainsäädännön vastaisesti.

Yahoo, AOL ja Microsoft.
Teknologiayritykset taistelevat roskapostittajia vastaan!.
-Teknologiayritykset Yahoo, AOL ja Microsoft ryhtyvät yhdessä taistelemaan roskapostittajia vastaan. Tarkoituksena on selvittää roskaajien henkilöllisyys sekä ilmiantaa heidät viranomaisille. Kolmikon yhteistyön taustalla on yritysten huoli sähköpostiliikenteen tulevaisuudesta, sillä pelkona on jopa nettikäyttäjien luottamuspula sähköpostia kohtaan.
Tämän vuoden loppuun mennessä maailmalla lähetetystä sähköpostista jopa 40 prosenttia on kiusallisia mainosviestejä, joista suurin osa on vastaanottajalle tarpeetonta roskapostia.
Markkinoilla on toki tarjolla jo monia ohjelmia, joiden avulla suodatetaan roskapostit pois. Monet internetoperaattorit ovat muun muassa ottaneet jo tällaiset suodatusohjelman käyttöönsä.
Euroopan Unionissa ollaan myös valmistamassa lakialoitetta, joka kieltäisi lailla roskapostituksen EU-alueella.
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Spammaajat saavat vastata k... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu