Veikkaus - muuttuvat kertoimet

Humpuuki-puu

Olen vakituinen Veikkauksen asiakas, mutta lopetan kaikenlaisen vedonlyönnin harrastamisen missä on muuttuvat kertoimet.

En aiemmin huomannut seikkaa, kun kohteissa veikatessa katsoin Alustavat kertoimet, että nehän muunnetaan sekunttia paria ennen sulkeutumista aivan toiseksi kuin olivat.

Ymmärrän kyllä, että kyseessä on muuttuvat kertoimet, mutta en sitä että niitä päivitetään siten kuin tehdään. Aloin jääkiekon MM kisojen aikana ottamaan usean kopion kohteesta, eri aikana alustavista kertoimista.
Ne muuttuivat vain vähäisen, joskus ei lainkaan (pysyivät korkeana). Kun annoin niiden perusteella vetoni sisään hetkeä ennen sulkeutumista kerroin oli korkea. Miten voi minutin sisällä muuttua täysin? Kertoimet jotka olivat sadoissa, olivatkin podonneet pariin kymppiin.

Sama tyyli on jatkunut, niin euroviisu vedoissa kuin F1 kisoissa. Loogisesti ajatellen ei voi ymmärtää, että suurin osa kohteiden vedonlyönneistä tapahtuukin juuri hetkeä aikaisemmin kun kohde sulkeutuu. Silloin sen ymmärtäisi, että se "ryntäys" pudottaisi kartoimet näin huimasti. Ainoaksi selitykseksi itselleni jää, ettei ennakkoon ilmoitettuja kertoimia päivitetä siten kuin rehellisesti kuuluisi.
Tulee mieleeni suoranainen harhaanjohtaminen.

Jos olen väärässä, voiko joku oikaista ja antaa paremman selityksen, olisin kiitollinen ja ihmettelisin ---ehkä.

16

16597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasdasdasf

      Jos netissä tekee jollain vedonlyönti sivustolle vedon (ei veikkaus) Voitat sen verran rahaa mikä on sen hetkinen kerroin. http://www.rahapelit.net

    • -Lumiukko

      Pysykää kaukana tuosta tuulipukujen paratiisista, jos haluatte tehdä rahaa vedonlyönnillä et sillei hei!

      Välillä Veikkauksella on huippukerroin johonkin otteluun, mutta sitä ei yleensä pysty pelaamaan singlenä.

      • nyt päivän selvää

        että jos kohteen vaihto on pari tonnia niin melko pienellä panostuksella kerroin romahtaa. Mistään manipulaatiosta ei todellakaan ole kyse. Ja kyllähän esim viisuja pystyy pelaamaan kiinteälläkin kertoimella varmaan parissa kymmenessä lafkassa...


    • Arafatti

      Muuttuvat kertoimet ovat erittäin petollisia, melkein epärehellinen keino vääntää rahaa kansalta monopolin kassaan. Totalisaattoripeleissä on niin alhainen palautusprosentti, että niitä EI kannata pelata! piste

      • ei kestä

        Tulosvedossa käy usein niin, että moni on laskenut jonku rajakertoimen jonka mukaan pelaa viime hetkillä. Jos kerroin on tosissaan liian hyvä, niin kaikki painaa sit samaa nappia vikan 10 minuutin aikana ja hymy hyytyy kun etu katoaa.Mitä suurempi etu sitä varmempi romahdus. Veikkahan päivittää kertoimia muistaakseni 10 min. välein, joten eipä tuossa mitään ihmeellistä. Ilkeät kanssapelaajat haluavat saman edun kuin sinäkin. Rupea pelaamaan alikertoimia pienellä rahalla ni ongelma poistuu.


    • jymäytetty

      huomasin,että jos pelaat korkeilla kertoimilla, saat omasi vain takaisin

    • Tulosvedossa kertoimet liikkuu sitä mukaa miten ihmiset pelaa. Suuri ongelma on pieni vaiho. Pelataan vaan muutamia tuhansia euroja. Tälläiseen jos lyöt 100€ ja vaihto on 1000€ kerroin tulee lopussa ryminällä alas. Suosittelen mielummin monivetoa. Varsianssi on toki tässä suuri, mutta suuri voitto kattaaa kerralla koko tappiojakson.

      • pätkisveto

        Tai... Nyt voi pelata tulosvetoa pitkävedon kautta, kiinteillä kertoimilla. Tosin kohteet rajalliset.


    • efefefef

      Noissa bonus tulosvedoissa on aina jännä juttu. 1-1 ja 2.-2 kertoimet ihan jäätävän pienet, mutta sitten jos peli päättäyiskin 3-3 kerroin on jo paljon suurempi.

    • Hicke1987

      Suosittelen, että vältät kertoimien muuttumista, koska se vie sinut rahan ongelmiin. Varsinkin kun se on yhtä epävakaa kuin kuvitit.

    • hihhulku

      ekaa kertaa tutustuin tulosvetoon.kertoimet jäätävän huonoja ja jos löydät hyvällä kertoimella niin illalla se on pudonnut olemattomiin.muuten pelaan kaikkia mutten enää ikinä tulosvetoa.vellihousuveikkaus.

    • löttöäijä

      Onko joku tavannut LOTTO VOITTAJAA nykyään kun metia on ja julukasee ei oo ihme että on etsintäkuulutettu moiset harvinaisuudet pelatkaa ja pelätkää voittoja tullee jos tullee...

    • Anonyymi

      Miksi ns. muuttuvia kertoimia ei voi näyttää pelien jo alettua vai muutetaanko ne vielä vähän ennen voitonmaksua aina pienemmäksi?

    • Anonyymi

      Tämä tapahtui nyt Euroviisuissakin. Oli ihan kymmeniä sekunteja ennen sulkeutumista 25 kertoimia, ja sitten ne kertoimet katoavat ja tulevat vasta seuraavana aamuna tuloksiin. Ja 25 kerroin pudonnut viiteen salamannopeasti.

      • Anonyymi

        Ihan tyypillistä guo on. Pelaajilla on itse luotuja pelirobotteja, jotka odottaa lähes sulkeutumisaikaan asti, tutkivat sitten mahdolliset ylikertoimet ja iskevät pelin sisään tilanteen niin vaatiessa. Siksi kertoimet muuttuvat paljon ns.viime hetkillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan tyypillistä guo on. Pelaajilla on itse luotuja pelirobotteja, jotka odottaa lähes sulkeutumisaikaan asti, tutkivat sitten mahdolliset ylikertoimet ja iskevät pelin sisään tilanteen niin vaatiessa. Siksi kertoimet muuttuvat paljon ns.viime hetkillä.

        Veikkaus tosiaan usein piilottaa kertoimet samalla sekunnilla kun pelaaminen päättyy. Ohjelmallisesti pystyt kyllä kertoimet silloinkin lukemaan, mutta toki se vaatii hieman harrastuneisuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2084
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      103
      1036
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      847
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      71
      760
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      78
      700
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe