Kertokaa työttömät

Olen tällä hetkellä työtätekevien listoilla,tulevaisuus työn jatkuvuuden suhteen epävarma,en ole ammattiliitossa,kuinka minun käy.Olen kuullut juttuja ,että työttömiä elätetään kotiin,maksetaan vuokrat,lehtitilaukset,puhelinlaskut,televisioluvat,ruokarahaakin tarpeen mukaan jne.Kysyn pitääkö paikkaansa moiset jutut. Kiitos.
9333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä täällä Suomessa elatuksen saa, teki töitä tai ei,ellei satu oleen joku bisnesmies.Normaalipalkan saa perusturvastakin. Se on vaan ihan jokaisen oma asia haluaako tehdä töitä tai ei.Sun pitää vaan oppia käyttään kaikki kanavat hyväkses.Ei täällä Suomessa työntekoa ole tosiaan kannattavaks tehty.

Äänestä
  • No tiput peruspäivärahalle ja sit sossusta lisää.
    Sit parintonnin mummunmarkalla elelet leveästi kuukauden. Siitä vaan putkeen!Tietysti makselet lehdet ja asunnon omavastuuosuuden sillä liksallas. Sossu tietysti edellyttää, että kaikki entien on poltettava, syötävä ensin.
    Sit ympäristös pakahtuu kateudesta ja kirjoittelee herjoja työttömistä. Minkähän takia?

    Äänestä

Tämäkin provo on aika huonolla maulla valittu.Sijoitan sinut samaan seuraan kuin P.Siitoin fanit.Eli haista paska..

Äänestä
  • KDP ei todellakaan kannusta ketään jäsentään työttömyyteen. Todellisena työväenluokan järjestönä osaamme arvostaa myös matalapalkkaisempia töitä. Valitettavasti työttömyys on nykyisessä yhteiskunnassa suuri ongelma, mutta työnteko on jokaisen suomalaisen velvollisuus jos vain pystyy!

    Äänestä

  • Suomen Kansa kirjoitti:

    KDP ei todellakaan kannusta ketään jäsentään työttömyyteen. Todellisena työväenluokan järjestönä osaamme arvostaa myös matalapalkkaisempia töitä. Valitettavasti työttömyys on nykyisessä yhteiskunnassa suuri ongelma, mutta työnteko on jokaisen suomalaisen velvollisuus jos vain pystyy!

    Vittuuko täällä vedätät.

    ei matalapalkkatöitä ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Suomen Kansa kirjoitti:

    KDP ei todellakaan kannusta ketään jäsentään työttömyyteen. Todellisena työväenluokan järjestönä osaamme arvostaa myös matalapalkkaisempia töitä. Valitettavasti työttömyys on nykyisessä yhteiskunnassa suuri ongelma, mutta työnteko on jokaisen suomalaisen velvollisuus jos vain pystyy!

    PASKAA! "....osaamme arvostaa myös matalapalkkaisempia töitä." -Arvostaa aina voi, kun ei tarvi tyytyä niitä tekemään! Millä hemmetillä luulet tässä kalliissa Suomessa tultavan toimeen vähällä rahalla??? Työntekovelvollisuutta on vaikea täyttää, jos liksa on niin pieni, ettei riitä kunnon asuntoon, ruokaan, eikä vaatteisiin; "telttailukausi" on ohi,talvi tulossa! Kylmässä kopperossa kärvistely, nälkä ja vilu on tehokkaat "velvollisuudentappajat"!
    Sossukin katsoo, ettei työssäkäyvää tarvitse auttaa; elätetään vain työtävieroksuvat. Omituista "politiikkaa", tulisihan se halvemmaksi auttaa vähän, kuin kokonaan elatus!
    Suorastaan pakotetaan näin pienipalkkaiset jäämään "laakereille" lepäämään!! Se, vaikka miten arvostaisi matalaa palkkaansa, ei anna mitään kongreettista lisää pärjäämiseen, kun EI riitä jokapäiväisiin tarpeellisiin menoihin!!

    Äänestä

Olen 55v vanha,tehnyt työtä koko ikäni, jos työpaikka menee alta mikä näyttää olevan melko varmaa,syystäkin olen huolestunut tulevasta.Mikolle tämä ei ole provo,voit haistella itse mikä tuoksuu hyvälle.

Äänestä
  • Sittenhän pääset nauttimaan "kaikista eduista".Voi olla totuus vähän eri kuin kuvailit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avoimesti kirjoitti:

Olen tällä hetkellä työtätekevien listoilla,tulevaisuus työn jatkuvuuden suhteen epävarma,en ole ammattiliitossa,kuinka minun käy.Olen kuullut juttuja ,että työttömiä elätetään kotiin,maksetaan vuokrat,lehtitilaukset,puhelinlaskut,televisioluvat,ruokarahaakin tarpeen mukaan jne.Kysyn pitääkö paikkaansa moiset jutut. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu