Pojalla 6kk. On ollut noin pari viikkoa punainen läiskä käsivarressa( noin sentti halkaisijaltaan ). Nyt se on hieman isontunut siitä, kun huomasin sen.
Se on siis sellainen punoittava, hieman hilseilevä, reunoilta hieman koholla ja reunat ovat tasaiset.
Minusta näyttää se silsalta.
Onko jollakin kokemusta?
Täytenee ottaa yhteyttä neuvolaan heti maanantaina :(
Se on siis sellainen punoittava, hieman hilseilevä, reunoilta hieman koholla ja reunat ovat tasaiset.
Minusta näyttää se silsalta.
Onko jollakin kokemusta?
Täytenee ottaa yhteyttä neuvolaan heti maanantaina :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
alkoi ontelosyylien lisääntyminen tuollaisten läiskien jälkeen. liityiskö jotenkin siihen?
jonka hän sai ilmeisesti taloyhtiön saunan lattialta polveensa alkoi ensin pienenä läiskänä jota luulin jonkinnäköiseksi ihottumaksi. Kun se ei mennyt rasvalla ohi ja kasvoi vain niin aloin seuraamaan sitä tarkemmin. Se muuttui punaiseksi ja kivuliaaksi.
Menimme lääkäriin.
Ja silsahan se siellä oli.
Aloitimme dactakortin ja aika pian punoitus hävisi. Ihottumaläiskä jatkoi silti kasvuaan.
Kun läiskä oli kolminkertaistunut iki-ihana lastenlääkärimme Krista Korhonen kertoi meille että silsa on hankala vaiva saada katoamaan. Voimme siis huoletta käyttää koko tuubin dactakorttia pojan polveen vaikka koko vuoden ajan.
Ja niinhän siinä kävi. Se pahuksen silsa yhtenä päivänä vain otti ja lähti!
Mutta varoituksen sana.. SE UUSIUTUU HELPOSTI!!
Kannattaa kuvagooglettaa sana silsa.