Onko

Tapahtunut poliittisia murhia ?

Ruotsissa niitä on tietääkseni tapahtunut ?
5262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kummia!

Äänestä

niitä alkaa tapahtua.

Äänestä
  • teosta saa samansuuruisen tuomion KUIN IHMISEN TAPOSTA!!!!

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    teosta saa samansuuruisen tuomion KUIN IHMISEN TAPOSTA!!!!

    Asiassa on sellainenkin puoli, että jos yksi riistäjä kuolee, kohta on toisia tulossa tilalle.
    Ainoa asia, jolla olisi politiikkaa puhdistava vaikutus, olisi hieman isompi juttu.
    Kun koko mätä, korruptoitunut eliitti viettää linnanjuhlia, koko mesta helvettiin atomeina...
    Se puhdistaisi ilmastoa kunnolla. Kenenkään ei kannata jonkun yhden nilkin takia lähteä istumaan.
    Ellei halua ohessa ratkaista asunto, ja ateriapuolta sillä tavalla.
    Kyllä ennemminkin pitäisi saada aikaan mielenosoituksia...Soppatykki ja muutaman kilometrin soppajono mahdollisimman keskeiselle paikalle...Kaikki mahdolliset lehdistöt ja tiedotusvälineet paikalle kuvaamaan ilmiötä, josta fasisti vanhanen haluaa kieltää jopa puhumisenkin...
    Eli julkisuutta, julkisuutta mahdollisimman paljon
    Ja jatkossa syytä muistaa, ei ääniä porvareille.demaritkin on porvareita.

    Äänestä

Eikä suinkaan onnesta ja rakkaudesta, vaan vihasta, joka taas juontaa juurensa mm. epäoikeudenmukaisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa kirjoitti:

Tapahtunut poliittisia murhia ?

Ruotsissa niitä on tietääkseni tapahtunut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu