Vastuuta

Usein sanotaan helposti että maahanmuutto ja siihen liittyvät asiat eivät kuulu kunnallispolitiikkaan.
Asiasta ei haluta keskustella julkisesti ja puolueet karttavat aihetta eräänlaisella yhteisesti sovitulla äänettömällä sopimuksella.

Todetaan vain että se on hallituksen juttu joka ei koske tavallista kuntalaista. Meillä Tampereen PerusSuomalaisissa asia ymmärretään täysin päinvastoin.

Maahanmuuttoon ja sen kehitykseen ja rahankäyttöön täytyy kuntalaisilla olla selvä näkemys ja tieto tulevista suunnitelmista. Juuri kuntalaisethan ensi kädessä kohtaavat nämä tulijat ja heidän mukanaan tuomat ongelmat arkielämässään naapureina sekä myös ystävinä.

Kysymyksiä riittää vaikka koulutuksen ja kielen osaamisen suhteen. Erilaiset uskonnolliset tavat sekä ihmisten erilaiset taustat ja niiden soveltaminen aiheuttavat ristiriitaa.

Vaatimusten kasvaessa vähemmistöjen taholta on päätettävä kunnissakin noudatammeko omia yhteisesti sovittuja ja koettuja arvojamme vai annammeko vieraiden arvojen ohittaa omat perinteiset arvomme.

Kunnallispolitiikan pakka sekoittuu tänä vuonna ja me PerusSuomalaiset Tampereella haluamme myös osaltamme tuoda esiin kuntalaisten todellisia näkemyksiä ja toiveita monikulttuuriin asiallisella kritiikillä.

Valtavia summia käytetään suvaitsevaisuuden edistämiseksi ja maahanmuuton ympärille on kehittynyt oikein bisnes josta monet suomalaiset saavat elantonsa.

Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat vaatineet Tampereella suomalaisuuden korvaamista kansainvälisellä solidaarisuudella ja monikulttuurisella yhteiskunnalla. Monet kunnat ja kaupungit ovat Euroopassa kulkeneet tässä asiassa kaukana Tampereen edellä.

Ulkomaalaiset vähemmistöt ovat niissä Tamperetta paljon suuremmat. Silti kiihkeimpienkin"suvaitsevaisten" usko monikulttuuriin on kokenut syviäkin kolauksia.

Tämä on kunnallispolitiikkaa jos mikään. Siksi nuo erilaiset järjestöt ajavat tulijoiden määrän lisäämistä kynsin ja hampain pitääkseen työpaikkansa.

Me haluamme PerusSuomalaisia ihmisiä kaupunginvaltuustoon mukaan herättämään rehellistä keskustelua myös monikulttuurista ja sen tulevaisuudesta Tampereella. PerusSuomalaisille on täysin selvää,ettei pelkkä erilaisten
kulttuurien suvaitseminen lopetakaan yhteiskunnan ongelmia.

Paljon muutakin kuin passiivista suvaitsevaisuutta tarvitaan ennen kuin monikulttuurisuus voi korvata Tampereella suomalaisuuden yhteiskuntamme henkisenä pohjana.

Tähän tulemme kiinnittämään huomiota myös kuntatason valtuustotyössämme jos siihen teiltä arvon kansalaiset saamme valtakirjan.

Ystävällisesti tervehtien Klaus Elovaara Tampereen PerusSuomalaiset
varapuheenjohtaja Hervanta T:re
10743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos Tampereen perussuomalaiset ovat lähtemässä rasismin ja muukalaisvihan tielle, tulemme toimimaan päättäväisesti teitä vastaan kaikin keinoin. Perussuomalaisten toimintaa on jo pitkään tarkkailtu huolestuneina, ja näyttää siltä että meidän on kunnallisvaalien alla puututtava voimaperäisesti nykyiseen rasistiseen suuntaukseen Perussuomalaisissa. JOS UHKAILETTE MAAHANMUUTTAJIA, SAATTA SAMALLA MITALLA TAKAISIN.

Äänestä
  • Nimenomaan lähiöiden ja tavallisten kuntalaisten elämää yhtälailla kuin joku tunnelikin Särkänniemen kohdalla.

    Äänestä

  • muuhun pystykään kuin uhkailemaan väkivallalla, niin tyypillistä että hohhoijaa vaan!

    Äänestä

  • te viherhöperöt kirjoitti:

    muuhun pystykään kuin uhkailemaan väkivallalla, niin tyypillistä että hohhoijaa vaan!

    On täydellinen esimerkki viherpunikista joka uhkailee heti kun aletaan mennä asioiden ytimeen.
    Oikea fasisti-anarkisti pelkuri.Voimankäyttöä ei tuollaiset edes osaa.Kun perusSumomalainen tulee menee pissi housuun...

    Äänestä

  • kätkeytyvä Antifa kirjoitti:

    On täydellinen esimerkki viherpunikista joka uhkailee heti kun aletaan mennä asioiden ytimeen.
    Oikea fasisti-anarkisti pelkuri.Voimankäyttöä ei tuollaiset edes osaa.Kun perusSumomalainen tulee menee pissi housuun...

    Erottaa puolueesta ja viedä saunan taakse...

    Äänestä

  • natsit pitää kirjoitti:

    Erottaa puolueesta ja viedä saunan taakse...

    jo viidennessä vastauksessa niin sitä pitää.Antikommari

    Äänestä

  • Vaikenitte NL:n hirvittävistä sotarikoksista. Radiossa edelleen mesoatte ja haikailette kommunismia.

    Tiedoksi vaan että Gestabo ja NKVD olivat hyvässä yhteiestyössä 1930 luvulla ja neuvostoliiton kuolemanleireistä otettiin mallia.

    NL "holocaust" oli kylmä - vangit kasteltiin 40
    asteen pakkaseen ja sudet viimeisteli.

    Milloinka saamme nähdä elokuvia, muistokonsertteja jne Neuvostoliiton terrorista ?

    Äänestä

ollaan samoilla linjoilla Kotkassa

Äänestä

vaimojensa hakkaajia kohtaan?

Kuulin entisiltä kokkikoulukavereiltasi sinun tehneen silloin kouluaikaan Hitler-tervehdyksiä viidenminuutin välein? Vieläkö oikea kätesi nousee viistoon?

Äänestä
  • Vaihe menossa saitilla...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maahanmuuttoon kirjoitti:

Usein sanotaan helposti että maahanmuutto ja siihen liittyvät asiat eivät kuulu kunnallispolitiikkaan.
Asiasta ei haluta keskustella julkisesti ja puolueet karttavat aihetta eräänlaisella yhteisesti sovitulla äänettömällä sopimuksella.

Todetaan vain että se on hallituksen juttu joka ei koske tavallista kuntalaista. Meillä Tampereen PerusSuomalaisissa asia ymmärretään täysin päinvastoin.

Maahanmuuttoon ja sen kehitykseen ja rahankäyttöön täytyy kuntalaisilla olla selvä näkemys ja tieto tulevista suunnitelmista. Juuri kuntalaisethan ensi kädessä kohtaavat nämä tulijat ja heidän mukanaan tuomat ongelmat arkielämässään naapureina sekä myös ystävinä.

Kysymyksiä riittää vaikka koulutuksen ja kielen osaamisen suhteen. Erilaiset uskonnolliset tavat sekä ihmisten erilaiset taustat ja niiden soveltaminen aiheuttavat ristiriitaa.

Vaatimusten kasvaessa vähemmistöjen taholta on päätettävä kunnissakin noudatammeko omia yhteisesti sovittuja ja koettuja arvojamme vai annammeko vieraiden arvojen ohittaa omat perinteiset arvomme.

Kunnallispolitiikan pakka sekoittuu tänä vuonna ja me PerusSuomalaiset Tampereella haluamme myös osaltamme tuoda esiin kuntalaisten todellisia näkemyksiä ja toiveita monikulttuuriin asiallisella kritiikillä.

Valtavia summia käytetään suvaitsevaisuuden edistämiseksi ja maahanmuuton ympärille on kehittynyt oikein bisnes josta monet suomalaiset saavat elantonsa.

Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat vaatineet Tampereella suomalaisuuden korvaamista kansainvälisellä solidaarisuudella ja monikulttuurisella yhteiskunnalla. Monet kunnat ja kaupungit ovat Euroopassa kulkeneet tässä asiassa kaukana Tampereen edellä.

Ulkomaalaiset vähemmistöt ovat niissä Tamperetta paljon suuremmat. Silti kiihkeimpienkin"suvaitsevaisten" usko monikulttuuriin on kokenut syviäkin kolauksia.

Tämä on kunnallispolitiikkaa jos mikään. Siksi nuo erilaiset järjestöt ajavat tulijoiden määrän lisäämistä kynsin ja hampain pitääkseen työpaikkansa.

Me haluamme PerusSuomalaisia ihmisiä kaupunginvaltuustoon mukaan herättämään rehellistä keskustelua myös monikulttuurista ja sen tulevaisuudesta Tampereella. PerusSuomalaisille on täysin selvää,ettei pelkkä erilaisten
kulttuurien suvaitseminen lopetakaan yhteiskunnan ongelmia.

Paljon muutakin kuin passiivista suvaitsevaisuutta tarvitaan ennen kuin monikulttuurisuus voi korvata Tampereella suomalaisuuden yhteiskuntamme henkisenä pohjana.

Tähän tulemme kiinnittämään huomiota myös kuntatason valtuustotyössämme jos siihen teiltä arvon kansalaiset saamme valtakirjan.

Ystävällisesti tervehtien Klaus Elovaara Tampereen PerusSuomalaiset
varapuheenjohtaja Hervanta T:re

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu