Vihreiden Pekka Haavisto on Vihreän perheen ydintä. Hän on paitsi ylioppilas niin myös puolueen entinen puheenjohtaja, entinen ministeri, entinen ja nykyinen kansanedustaja ja Hautalan tavoin kotipesän likaaja Keski-Euroopassa. Viimeisin saavutus on Sudanin sotarikollisten puolustaja.
Haavisto vastustaa Omar Hassan al-Bashirin sotarikossyytettä sillä, että se mukamas vaikeuttaa Sudanien "rauhanneuvotteluja".
Aryeh Neier (HS 2.8.2008) osoitti kirjoituksessaan, että Jugoslavian ja Liberian tapauksessa syytteen nostaminen toi rauhanratkaisun, sillä rauhanoppositio sai sitä kautta selkänojan. Ilman syytteiden nostamista tilanne olisi todennäköisesti jatkunut samanlaisena kuin nyt jo lähes loputtoman kauan jatkuneessa Darfurin kriisissä. Haavisto tietää erittäin hyvin, että mitään vakavasti otettavia rauhanneuvotteluja ei ole meneillään, koska ilman rangaistuksen uhkaa yksikään kansanmurhiin osallistunut osapuoli ei ole oikeasti uhattuna.
Neier kysyykin aiheellisesti: "Mihin perustuu tämän pohjalta epälys, että al-Bashirin syyttäminen jarruttaisi rauhaa? Mitä sopimusta se ylipäätänsä voi jarruttaa?
Miksi Haavisto siis tukee sotarikollisia? Tyhmyyttäänkö? Tuskin, sillä mustamaalatessaan Keski-Euroopassa Suomea vuoden 2002 myönteisestä ydinvoimapäätöksestä hän ei todellakaan toiminut ymmärryksensä vastaisesti. Sinisilmäisyyttäänkö? Tuskin, sillä Haaviston kanssa Sudanin sotarikollisia puoltaa ainoastaan Kiina, joka tunnetaan parhaiten lähinnä sotarikollisuudesta.
Haaviston käyttäytyminen kertoo paljon Vihreiden todellisesta luonteesta. Kuuluuhan Haavisto Vihreiden ydinperheeseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.