Ongelmani on tämä: Olen liian kiltti, ja yritän aina auttaa kaikkia, ja pelastaa kaikki. Jos jollakulla lähipiiristäni, tai vaikka tuntemattomallakin on ongelmia, minun on pakko puuttua niihin, ja yrittää keinolla millä hyvänsä korjata heidän tilannettaan ja tehdä heille paremman olon.
Tästä seuraa, että menetän jotain itsestäni. Saatan teeskennellä avuliaampaa ja ystävällisempää kuin todellisuudessa olen. En ole oikea "minäni". Kuuntelen loputtomiin muiden huolia ja valituksia vaikka en oikeasti ehkä välittäisi paskaakaan, mutta ellen tekisi näin, minusta tuntuisi suunnattoman pahalta, olisin huono ihminen, ja kamala ystävä, ellen piittaisi.
Teen itsestäni liian helposti marttyyrin.
Mikäli jossain tilanteessa tulen itse loukanneeksi jotakuta ihmistä, asia vaivaa minua suunnattomasti. Tämä johtuu siitä, että olen sitä mieltä että kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään tai kokemaan mielipahaa vuokseni, koska minä olen täysin arvoton olento.
Syytän kaikista negatiivisista sattumuksista ja tilanteista itseäni, kaikki on aina minun vikani, koska kyseessä on minun elämäni, ja minun valintani. Siksi vihaan itseäni jatkuvasti, kun en kykene valitsemaan paremmin, tai auttamaan muita tai itseäni tarpeeksi. En pysty siihen mitä vaadin itseltäni, olen mielestäni heikko ja paha ihminen.
Olen myös syvällä sisimmässäni yksinäinen, koska kukaan ei oikeastaan tunne todellista "minua", ainoastaan ne sadat eri roolit, joita käytän puuttuessani muiden elämään,tai joutuessani ylipäätään sosiaalisiin tilanteisiin.
MITÄ VOIN TEHDÄ lopettaakseni tällaisen ajattelutavan, mistään ei tunnu seuraavan mitään hyvää, ja olen masentunut jo kuudetta kuukautta putkeen.
MITEN tällainen tila ylipäätään luokitellaan, mikä minua vaivaa..? jos olisi jonkinlainen diagnoosi, osaisin ehkä auttaa itseni pois tästä tilanteesta.
Tästä seuraa, että menetän jotain itsestäni. Saatan teeskennellä avuliaampaa ja ystävällisempää kuin todellisuudessa olen. En ole oikea "minäni". Kuuntelen loputtomiin muiden huolia ja valituksia vaikka en oikeasti ehkä välittäisi paskaakaan, mutta ellen tekisi näin, minusta tuntuisi suunnattoman pahalta, olisin huono ihminen, ja kamala ystävä, ellen piittaisi.
Teen itsestäni liian helposti marttyyrin.
Mikäli jossain tilanteessa tulen itse loukanneeksi jotakuta ihmistä, asia vaivaa minua suunnattomasti. Tämä johtuu siitä, että olen sitä mieltä että kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään tai kokemaan mielipahaa vuokseni, koska minä olen täysin arvoton olento.
Syytän kaikista negatiivisista sattumuksista ja tilanteista itseäni, kaikki on aina minun vikani, koska kyseessä on minun elämäni, ja minun valintani. Siksi vihaan itseäni jatkuvasti, kun en kykene valitsemaan paremmin, tai auttamaan muita tai itseäni tarpeeksi. En pysty siihen mitä vaadin itseltäni, olen mielestäni heikko ja paha ihminen.
Olen myös syvällä sisimmässäni yksinäinen, koska kukaan ei oikeastaan tunne todellista "minua", ainoastaan ne sadat eri roolit, joita käytän puuttuessani muiden elämään,tai joutuessani ylipäätään sosiaalisiin tilanteisiin.
MITÄ VOIN TEHDÄ lopettaakseni tällaisen ajattelutavan, mistään ei tunnu seuraavan mitään hyvää, ja olen masentunut jo kuudetta kuukautta putkeen.
MITEN tällainen tila ylipäätään luokitellaan, mikä minua vaivaa..? jos olisi jonkinlainen diagnoosi, osaisin ehkä auttaa itseni pois tästä tilanteesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luepas sellainen kirja, jonka on kirjoittanut Melody Beattie (toiv. muistan kirjoitustavan oikein) "Irti läheisriippuvuudesta". Tosi hyvä kirja ja saattaa antaa vastauksia sun kysymyksiisi.
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin! Toka hyvä kija on Ann-Liisa Valtavaaran "Oikein kiltit", mikäli muistan kirjan nimen oikein, siihen on myös jatko-osa! Mitäpä muuta meistä alkoholismin/insestin/tms. minuutta tuhoavan kodin lapsista voikaan tulla, KUIN LIIAN AUTTAVAISIA, PELASTAJIA YMS, vaikka pitäisi saada itsensä pelastetuksi noista syövereistä ja kiinni elämään ja tähän hetkeen. Ymmärrän sinua!
ja hukkaa itsensä. Kun on auttanut, kuunnellut jne ja olisi yhtäkkiä aikaa itselle, niin huomaa, ettei haluakaan mitään. Mikään ei tunnu miltään ja kaikki ihmettelee: sinullahan on mahdollisuus tehdä mitä vain jne miksi et nauti?
No, lopetin auttamisen ja muiden kuuntelemisen, mikä tulos: jäin yksin. Eli niinhän siinä juuri sitten käy, mitä pelkääkin. Eihän ketään MINÄ kiinnosta vaan se, mitä kaikkea minulta sai.
Helppo sanoa, että olin väärässä seurassa, mutta kyse oli hyvin erilaisista ihmisistä, eri lähtökohdista.
http://www.skeematerapia.fi/testi.htm
Käy lääkärin vastaanotolla ja pyydä lähetettä mielenterveystoimistoon ja kerro ajatuksistasi lääkärille.