Kotitalousvähennys parvekelaseista

Idiootti

Ajattelinpa sitten minäkin, ensiasunnon ostettuani, että nytpä mun kannattaakin asennuttaa asuntooni parvekelasit, kun niistähän saa ihan kotitalousvähennyksenkin ja kaikki!

Vähennysten kiilto silmissä sitten tilasin ne perhanan lasit. Maksoivat asennuksineen himpun päälle 1600 euroa. Minulle oli tuolloin joka tuutista uskoteltu, että omaa asuntoa kannattaa ehdottomasti ehostaa, kun verohyötykin on nykyisin niin hyvä.

No, miten kävikään? Tuli aika hakea vähennystä. Tässä vaiheessa tiesin jopa jo sen, että vähennystä saakin ainoastaan työn osuudesta, eikä koko summasta. Tunnetun lasitusfirman laskussa ei (jostain kumman syystä) ollut eriteltynä työn osuutta, joten pyysin erittelyn näin jälkikäteen verottajaa varten. Erittelyn saatuani sitten laskeskelin päässäni, kuinka ruhtinaallisen summan saisin takaisin.

Erittelyssä työn osuus 1600 egen laseista oli vaivaiset 183 euroa ja sekin summa sisälsi 22% ALV:n. Tulkintani mukaan saan vähentää ainoastaan 60 % työn alvittomasta osuudesta, eli vajaasta 143 eurosta, mikä tekee laskujeni mukaan 85,80 euroa. Mutta mitä? Luin vielä, että kotitalousvähennykseen kuuluu 100 euron omavastuu!

Laskekaapa huviksenne, paljonko saan vähennyksiä 1600 euron lasien asennuttamisesta! Taidanpa jättää hakematta koko prkl**n vähennyksen. Pitäkää tunkkinne! Nyt kun korotkin on taivaissa, on turha edes haaveilla että saisin lasien hinnan takaisin myydessäni asuntoa ensi talvena eteenpäin.

Tyhmästä päästä kärsii paitsi ruumis, myös rahapussi...

8

3753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukko 3

      Kotitalousvähennyksen saa ALVillisesta työstä. Eli sulla 183 egestä 60%:a on 109,80, satasen omavastuun jälkeen saat 9,80 egeä kotitalousvähennystä.

      • Idiootti

        Kyllä Suomen valtio on sitten reilu, kun se kannustaa meitä edistämään työllisyyttä ja hankkiutumaan eroon vähistä rahoistamme! No, saahan tuolla summalla sentään six-packin kaljaa ja tupakkiaskin.

    • Työn osuus saamastasi laskusta tuntuu pienehköltä. Jouduin itse poistattamaan parvekelasit parvekeremontin ajaksi. Takaisinasennuksen hinnaksi sovittiin 322 euroa (sis. ALV). Tietysti työn hinta riippuu siitä, kuinka isosta ja suuritöisestä lasituksesta on kysymys, ja sovittu kokonaishinta sisältää myös matkakulut, joista ei saa kotitalousvähennystä.

      • ohikulkija vaan

        "Jouduin itse poistattamaan parvekelasit parvekeremontin ajaksi."

        olen aina käsittänyt että uloimmat ikkunat kuuluvat taloyhtiölle,
        eli kun asennetaan parvekeikkunat, ne ovat yhtiön.

        meillä ainakin on yhtiö ottanut lasit pois ja laittanut takaisin, parvekekaiteen remonteissa.

      • ohikulkija vaan kirjoitti:

        "Jouduin itse poistattamaan parvekelasit parvekeremontin ajaksi."

        olen aina käsittänyt että uloimmat ikkunat kuuluvat taloyhtiölle,
        eli kun asennetaan parvekeikkunat, ne ovat yhtiön.

        meillä ainakin on yhtiö ottanut lasit pois ja laittanut takaisin, parvekekaiteen remonteissa.

        Varmaankin sellaisissa taloissa, joissa taloyhtiö on tilannut parvekelasit jokaiselle parvekkeelle, ne ovat taloyhtiön vastuulla. Vanhempiin taloihin parvekelaseja on tullut vähitellen yksittäisten osakkaiden tilaamina ja kustantamina siitä alkaen, kun se joskus 1990-luvun alkuvuosina tuli mahdolliseksi. Esim. meillä lisättiin silloin yhtiöjärjestykseen erityinen pykälä, jossa sanotaan, että osakas vastaa kaikista parvekelasien aiheuttamista kustannuksista. Kaikkia parvekkeita ei ole lasitettu ja kukin osakas on itse päättänyt, keneltä tilaa lasit ja niiden asennuksen.

      • eroa_
        Timontti kirjoitti:

        Onhan se paljon helpompaa asentaa uudet lasit, kun vanhoja, ehkä irtiotossa vaurioituneita kiskoja ja kiinnikkeitä fixailla takaisin. Toisaalta uusien asennuksessa saattaa saada asennuksessa huojennusta, kun on koko paketin (lasit asennus) hankkinut.

      • eroa_ kirjoitti:

        Toiseen kertaan asennettaessa tiedetään kuitenkin etukäteen, että osat ovat oikean mittaiset. Ensiasennus vaati kaksi käyntiä, ensimmäisellä kerralla otettiin vain mitat. Voi kyllä olla niinkin, että mittaaminen katsotaan suunnittelutyöksi, josta ei kotitalousvähennystä saa. Matkakuluistahan sitä ei myöskään saa.

      • aJKLJSD

        Ei muuta kun tekemään lisää remonttia, kun nyt on omavastuu jo kasassa:))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1004
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      835
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      772
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      709
    Aihe