Kalliita

Urpilaisen mielestä "Suomen tärkein menestystekijä ovat unelmat". Hänen mielestään puolueen on tarjottava ihmisille "tarina tulevaisuudesta". "unelmapankin", hän pitää mukanaan "unelmakirjaa".

Käytännön ehdotuksina Urpilainen esitti muun muassa, että alle 16-vuotiaille olisi saatava maksuton julkinen liikenne ja että koululaisten tulisi käydä lukemassa kirjaklassikoita vanhuksille.

Urpilaiselta kysyttiin, onko hän valmis pääministeriksi. Hän sanoi olevansa valmis vuoden 2011 vaalien aikaan, mutta jos Sdp:stä tarvittaisiin pääministeri sitä ennen, hän pyytäisi tehtävään eläkkeellä olevaa eduskunnan puhemiestä Paavo Lipposta.

Niin...
Toisaalta, onhan meillä presidenttinäkin Unelma Halonen.
Täysin mitäänsaamaton. Tavalliselle kansalaiselle. Homo ja mustalais hyysääjä.

Mikä olisi valtakunta "unelmilla ".
Verovaroilla matkusteltaisiin ja moni muukin olisi ilmaista.
Mahdoton toteuttaa.

Kuin nyt taas kohta Halonen lentää paikkaan B ja sanoo jotain. Mikä jää siihen. Ainostaan 500 000 €uron matkalasku muistona.

Unelmista totta !
Kuka maksaa.

Valtio kuljettaa mukanaan mitättömyyksiä.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käteen jäi vain lääkettä Halosen tittelinkipeyteen. Kansantaloudellinen hyöty - jälleen - NOLLA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"unemia" SDP:llä kirjoitti:

Urpilaisen mielestä "Suomen tärkein menestystekijä ovat unelmat". Hänen mielestään puolueen on tarjottava ihmisille "tarina tulevaisuudesta". "unelmapankin", hän pitää mukanaan "unelmakirjaa".

Käytännön ehdotuksina Urpilainen esitti muun muassa, että alle 16-vuotiaille olisi saatava maksuton julkinen liikenne ja että koululaisten tulisi käydä lukemassa kirjaklassikoita vanhuksille.

Urpilaiselta kysyttiin, onko hän valmis pääministeriksi. Hän sanoi olevansa valmis vuoden 2011 vaalien aikaan, mutta jos Sdp:stä tarvittaisiin pääministeri sitä ennen, hän pyytäisi tehtävään eläkkeellä olevaa eduskunnan puhemiestä Paavo Lipposta.

Niin...
Toisaalta, onhan meillä presidenttinäkin Unelma Halonen.
Täysin mitäänsaamaton. Tavalliselle kansalaiselle. Homo ja mustalais hyysääjä.

Mikä olisi valtakunta "unelmilla ".
Verovaroilla matkusteltaisiin ja moni muukin olisi ilmaista.
Mahdoton toteuttaa.

Kuin nyt taas kohta Halonen lentää paikkaan B ja sanoo jotain. Mikä jää siihen. Ainostaan 500 000 €uron matkalasku muistona.

Unelmista totta !
Kuka maksaa.

Valtio kuljettaa mukanaan mitättömyyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu